Aamu auringossa

 

Tänä aamuna väsytti aika paljon ja kun unenpöpperöisillä silmilläni yritin sälekaihdinten läpi ulos ikkunoista tihrustaa, oli näky pilvinen. Kun tulin kodin valoisammalle puolelle, huomasin suureksi ilokseni tulkinneeni tilanteen väärin! Aurinkoa, aurinkoa ja pilvetön sininen taivas! Se auttoi heräämäänkin ihan eri tavalla ja niinpä kahmaisin matkalla terassille kasan lehtiä mukaani ja aloin selailemaan niistä pihainspiraatiota. Näitä hetkiä ajatellen on kivaa, etten ole hävittänyt kaikkia jo kertaalleen läpiluettuja sisustuslehtiä – niistä voi tehdä löytöjä myöhemminkin!

004

Ihanaa on myöskin se, että omalle terassille voi hipsiä rennosti vaikka yövaatteissa ja hiukset sikinsokin. Välillä kyllä keskittyminen hieman herpaantui – arvaako kukaan kuvan perusteella miksi? :D

012

Sekä auringonpaisteen että vapaan aamun kunniaksi ajattelin hieman hemmotella itseäni pienellä terassiaamiaishetkellä. Harvemmin tulee pelkästään itselleen järjestettyä moista, mutta kiva että edes silloin tällöin! Kivennäisvesi jääpaloilla (a.k.a. pakastemarjoilla) on kiva aurinkojuoma, tällä kertaa lasiin valikoitui vadelmia.

013

016

Kun olin keittiössä valmistamassa cappuccinoa, hoksasin yhtäkkiä et nyt tuli moka, suuri moka! Tiesin mitä sohvalla tapahtuu jo ennen kuin edes näin sinne… Juoksin keittiöstä terassille käsiä yhteen taputellen (= kissakomento) ja vanhemman kisun nimeä huutaen. Mutta eihän tuo muuten niin tottelevainen ja kiltti kisu ollut moksiskaan: ei hoksannut tekevänsä sohvalla mitään väärää! Ei oltu keittiössä eikä ruokapöydällä, joten mitä väärää tässä muka olisi! Niinpä leikkeleestäni ehdittiin ottaa pieni maistiainen varmaankin ajatellen ei meille nyt näin tarvis kattaa, kukka ja kaikki, ja ilman rehuja seuraavalla kerralla kiitos… Nuorempi kisukin ilmestyi sohvalle ihmettelemään, että miksi mami meni avaamaan meidän leikkelepaketin ja vielä syömään siitä…

030

Kissathan olivat toki oman aamiaisensa jo nauttineet – heidät ruokitaan tässä taloudessa (sattuneista syistä) aina ensimmäisinä. Se ei kuitenkaan kerjäämistä estä: leikkelehirmut valtasivat sohvan ja kun kielloistani huolimatta oli koko ajan jompikumpi viiksinaama kiinni lautasessani, nousin lopulta seisomaan ja herkuttelin leipäni terassilla seisten :D. Tällaisia terassituokioita täytyy järjestää useamminkin! Niin rentouttavaa! Never a dull moment with these two

031

032

Muutama kommentti ja sähköposti on vastaamatta; tartun tuumasta toimeen tuota pikaa! Ehkä kuitenkin pieni pedikyyrisessio terassilla sitä ennen..?

Huomasin muuten, etten ole tätä vielä toivottanut, joten nyt viimeistään on aika: oikein leppoisaa ja aurinkoista kesää kaikille teille täällä vieraileville! <3

036

Comments

  1. 23.5.2013 / 12:21

    Ihanaa kesää myös sinne! Tunnelma näyttää kyllä ihanan aurinkoiselta, ja suloisia kisuja, niillä on näköjään taidot saada mitä haluavat ;)

  2. 23.5.2013 / 12:51

    Tästä sai kyllä hyvät naurut ja muistot – taas kerran :) Vieläkin silloin tällöin leikkelepakettia avatessani odotan, että kisu on samantien jaloissa. Se kuuli yläkertaan asti paketin avauksen ja oli salamana puskemassa pohkeita. Tuttua myös tuo seisaallaan syönti! Nauti kisuista ja auringosta; täällä sataa vettä ja on umpiharmaata :(

    • 23.5.2013 / 21:59

      mahtava kuulla! täälläkin kuunnellaan aina korvat höröllä kaikkia keittiöstä kantautuvia ääniä…
      täällä oli kyllä tänäänkin niin ihana ja aurinkoinen päivä, toivottavasti sielläkin pian taas paistaa :)

  3. Heidi
    23.5.2013 / 12:53

    Ihana postaus, josta tuli hyvälle mielelle :) Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen sinulle lisää -meillä oli ja on edelleen se harmaa ja ankea sää, nauti siis paisteestasi!

  4. Heidi
    23.5.2013 / 12:58

    Vielä lisäyksenä äskeiseen kommenttiin? Kenen/mistä tuo nykyinen olkkarin sohvanne on? Näyttää kivalta, itse etsiskellyt samanlaista!

  5. Tipi
    23.5.2013 / 13:08

    Tuo toinen kuva naksauttaa mut aivot jotenkin vinoon. Ihan kuin kuvassa olisi akvaario, jossa on iso kala ja kissa kävelee sen akvaarion päällä. :O
    Täällä on ollut sateista koko päivä, mutta illaksi selkenee. Hyvä niin, äiti nimittäin tulee pesemään mun ikkunat. Vihaan ikkunanpesua ja ne on joku pessyt viimeksi 10 vuotta sitten. :D

    • 23.5.2013 / 22:04

      :D siis se on kissatarha ja kissa kävelee sen katolla :D
      voih, ikkunanpesu… ensi viikolla täytyy tehdä asialle jotain!

  6. 23.5.2013 / 13:12

    Voi mitä ihania leikkelevarkaita!<3 <3
    Aurinkoista kesä sinnekkin!

  7. Nuppu
    23.5.2013 / 13:48

    Tää on niin hyvä :))) Tuo kisun ilme, kun lähestyy ”saalista”.

  8. -Tintti
    23.5.2013 / 13:53

    Keskittymistä häiritsi tietenkin ihana uusi omena ;) ..tiedän, mihin se pystyy :D
    Mulla on joskus jäänyt leivän teko, eli kinkkupaketti keittiössä auki kun olkkarista on kuulunut ”äitiii, apuaaaa” ja tietäähän sen, että kissa kyllä käyttää nuo hetket hyväkseen! Aurinkoista kesää myös teidän poppoolle täältä etelämmästä, sateen keskeltä!

    • 23.5.2013 / 22:07

      no sekin kyllä juu :D. heh, kattimatit on niin viisaita! nopeasti hoituu herkkupalat suuhun jos tilanne sitä nopeutta vaatii :)
      kiitos Tintti!

  9. Rags
    23.5.2013 / 16:42

    Vai etta olit oikein kukankin laittanut heille kattaukseen. :-D Tuttuja nuo ”rentouttavat” ruokailuhetket… :-D
    Ihana postaus jalleen kerran. Tosin jai mietityttamaan, etta missa kisu oikein kavelee toka kuvassa?

    • 23.5.2013 / 22:09

      joo, tosi rentouttavia :D. saa hotkia eväät nopeasti omaan suuhun jos meinaa jotain ylipäätään syödä.. täällä pitäis kaikki kissojen mielestä herkut syödä jossain suljetun oven takana, esim. vessassa. ja laittaa mielellään vielä ovi lukkoon :D
      se on kissatarha, jonka katolla käppäilee :)

  10. Pilvi
    23.5.2013 / 17:00

    Samoin sinne oikein ihanaa ja pitkää kesää! Voi että noita kisuja :D! Meillä ei saa jäätelöäkään syödä rauhassa kun kissa tunkee apajille. Sillekin pitää siis antaa nokare :).

  11. 23.5.2013 / 19:12

    Jos teillä pihistetään kinkkua, niin meillä yritetään viedä koko leipä. ;D Kotona oleva tallilta adoptoitu kissaneitimme on ilmeisesti tallilla ollessaan nälissään oppinut syömään leipää, joten kyllä siinä ollaan melko tiukilla, kun sitä leipää tullaan vaatimaan ja saatetaan jopa hyökätä kimppuun niin, että leivät lentelee. :D

    • 23.5.2013 / 22:11

      heh :D. voi raasua <3. tosin kyllä meilläkin erityisesti vanhemmalle kisulle kelpaa leipä, kunhan siinä on reippaasti oivariinia päällä :D

  12. 23.5.2013 / 19:57

    Ihanan piristävä postaus! Voi kisuja!!

  13. 23.5.2013 / 21:32

    Ehkä te mietitte missäs se toinen kisu on kun ei tarhan katollal kiipeile :D

  14. Suffeliini
    23.5.2013 / 22:12

    Hyvää kesää teillekkin! Ihanat ”kinkkuvarkaat”!!! ;) Täälläkin yksi karvakasa heti jaloissa kun aamupalaa nautiskelen… tietenkin myös kinkut mielessä! ;)

  15. Niina ja 4kisua
    24.5.2013 / 06:48

    Ei ole todellakaan tylsiä päiviä kisumisujen kanssa ;D Tämän aamun lenkillä nauroin ääneen kun kisu ei suostunut paljoakaan kävelemään nurmikoilla KUN SE OLI NIIIIIIIIIIIIN märkää että tassut kastuu ;) ja sitä tassujen ravistelun määrää ;D
    Leikkele paketin ääni on täälläkin opittu erinomaisesti :)
    Oikein ihanaa viikonloppua teille ja murmeleille silityksiä :)

  16. 24.5.2013 / 08:12

    Sinut on haastettu! Ehtiessäsi tsekkaahan blogini. ;)

  17. Mari
    25.5.2013 / 15:53

    Hei mistä tuo sinun ihana pieni tarjotin on?? Onko marimekko?:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.