Muistatteko Eteisessä-postaukseni? Siinä vähän kertoilin pienten muutosten kourissa olevasta eteisestämme, joka on nyt vihdoin edistynyt. Tein jo hyvän aikaa sitten tilauksen Finnish Design Shopiin -20 % alekoodin innostamana ja sieltä kotiutin mm. tämän valaisin-kaunottaren, jota on tullut säännöllisesti viime kuukausien ajan eri paikoissa ihasteltua ja hypisteltyä:

Olin vähällä ostaa tämän jo Milanosta, mutta säästeliäs luonne muistutteli mahdollisista alekoodeista… Eikä mennyt kauan matkan jälkeen, kun tuollainen tilaisuus sitten tulikin!
Muutamiakin eri valaisinversioita mietin tähän eteisen kattoon, mutta päädyin lopulta sitten valitsemaan tämän ja olen nyt lähes kuukauden testailujen jälkeen enemmän kuin tyytyväinen! Kyseessä on siis Tom Dixonin messinkinen Beat Light Tall -valaisin. Kiva valaisin siitäkin syystä, että sen paikkaa voi helposti vaihdella; jonain päivänä sen voisi ripustaa vaikka makuuhuoneeseen.

Kerroin aiemmin, että halusin eteiseen hieman enemmän sellaista huonemaisuutta ja sen myötä viihtyisyyttä ja nyt siellä mielestäni sitä on. Eikä tosiaan vähiten tuon valaisimen ansiosta! Halusin sen asennettavan tuohon seinän viereen, jolloin se luo tilaan ihanan kodikasta tunnelmaa. Vaikka nyt illat on jo valoisia, vielä parisen viikkoa taaksepäin näin ei ollut ja ehdin jo muutaman kerran ennen kesää testata, miltä tuntuu tulla pimeällä kotiin ja sytyttää eteiseen tämä valo. Meinasin jäädä eteiseen!

Kovin kirkasta yleisvaloa tuo ei tuo, mutta sitä harvemmin eteisessä tarvitaankaan, ainakaan meillä. Aulan puolelta löytyy seinävalaisimet ja runsaasti kattospotteja, jotka hoitavat helposti myös eteisen puolen kirkkaamman valaistuksen esim. siivouspäivinä.
Lipasto kenkäkaapin korvaajana on käytössä todistanut olevansa loistopäätös! Mies tätä hieman etukäteen epäili, mutta on nyt myöntänyt että toimii :). Ensinnäkin, lipaston jalkojen ansiosta sen alta imuroiminen on täysin vaivatonta. Lisäksi siivouspäivinä helpottaa myös huomattavasti, kun eteisen lattialla ei ole sitä lähes kymmentä kenkäparia siirreltävänä, vaan kengät on kaapissa ja vain pari-kolme kenkäparia lattialla. Kenkäkaappiin ei nimittäin mahtunut kaikenlaiset kengät, joten ne jäivät usein sen vuoksi lattialle. Nyt tämän Ikean Bestå-lipaston sisään on helppo sujauttaa harvemmin käytettävät kenkäparit ja hyllytasoja voi muokkailla eri korkeuksiin kenkien kokojen mukaan.

Eteinen ei ihan vielä kuitenkaan ole valmis, sieltä puuttuu nimittäin se naulakko! Naulakko saapui muusta tilauksesta erillään vasta viikko sitten ja odottelee kiinnittämistään… Mietin vain kummalle seinälle sen laittaisin: tuohon lipastoseinälle ikään kuin valaisimen viereen vai sitten tuohon vastapäiselle seinälle?
Tällaista tällä kertaa! Täällä onkin erittäin työpainotteinen viikonloppu edessä, poikkeuksellisesti meillä molemmilla, mutta onneksi luvassa on myös laatujääkiekkoa! Kesäistä viikonloppua!
