Kesäillan väripilkkuja

 

Ehdin kuin ehdinkin piipahtaa blogissa tämän kiireisen viikonlopun keskeltä! Tänään en ole tehnyt juuri mitään muuta hyödyllistä kuin ollut töissä, mutta tarvitseekokaan sitä aina… Töiden jälkeen pientä kauppareissua ja istuskelua Rosson terassilla sillä välin, kun Rosson kokkitädit ja -sedät valmisti meille ruokaa. Kotiin tullessa kello olikin jo yli kuusi ja oikaisinpas sitten pitkän päivän jälkeen väsähtäneenä sohvalle. Siinä tulikin sitten enemmän ja vähemmän torkuttua tähän asti – saapa nähdä miten uni maistuu ensi yönä, aamulla taas aikainen herätys… Tosin uskon kyllä, että maistuu ja aika piankin :D.

033

Siirsin viikolla petuniat terassin ruokapöydälle, jossa voivat olla hieman enemmän varjossa. Eivät näytä pitävän kovin paahteisesta terassistamme… Muistelin, että ensimmäisenä kesänä terassia koristi muutama pelargonia; eivät olleet paahteesta moksiskaan! Niinpä ostin nytkin pari sellaista (ihanan vaaleanpunaisia!) ja laitoin ne tuohon valkoiseen maljamaiseen ruukkuun. Syksyllä otan tuon ruukun sisäkäyttöön – mietin että siihen sopisi loistavasti esimerkiksi pieni bonsaipuu, sellaisesta mulla ei vielä omakohtaista kokemusta olekaan.

034

Kiva väriyhdistelmä tämä valkoinen, lila ja vaaleanpunainen. Katse kiinnittyy näihin väripilkkuihin jopa sisältä asti.

Seuraavaksi ajattelin postailla niitä harrikkakuvia, joita muutama teistä on toivonut; katsotaan ehdinkö huomenna vai siirtyykö alkuviikkoon. Huomenna rankka ja superkiireinen päivä edessä, joka saa jo nyt haaveilemaan alkuillan porekylvystä… Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa! Mutta nyt lasi vettä sekä raikasta ananasmehua, sen jälkeen pikkuhiljaa unten maille! Mukavaa viikonloppua teille! 

038

Comments

  1. 8.6.2013 / 22:46

    Ihanaa viikonloppua, niin kauniita sävyjä! :)

  2. 10.6.2013 / 07:37

    Oih, pelargonioista tulee niin nostalginen olo! Muistan miten lehtiä koskemattamalla niistä irtoaa tuoksua, jota ei unohda koskaan.
    Sellainen lapsuuden tuoksu!

  3. saara
    11.6.2013 / 21:27

    Ettet vain olisi pieniin päin, kun noin kovasti väsyttää? ;) Tämä tuli jo siitä yhdestä aiemmasta postauksestasi mieleen.

    • 12.6.2013 / 10:23

      heh, en ole. johtuiskin väsymys jostain tuollaisesta, mutta työkiireiden piikkiin menee, kuten olen maininnutkin :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.