Multa vihertää!

 

Meillä on nyt pihahommissa kiva vaihe meneillään: multainen piha on alkanut vihertämään ja kauniisti vihertääkin! Meidänhän oli tarkoitus kylvää nurmikko viime syksynä, mutta syksy oli niin sateinen, että piha muuttui hetkessä kuralätäköksi eikä päässyt missään vaiheessa kuivahtamaan. Niinpä päätimme odottaa kevääseen ja hyvä niin: talven aikana pihaan oli ilmaantunut muutamia painaumia ja kuoppia, jotka mies sitten alkukesästä uudella ruokamullalla tasoitti. Tilasimme lisää multaa myös ihan koko pihan alueelle ja toissaviikolla mies kylvi nurmikonsiemenet. Nurmikko tekee kyllä ehdottomasti sellaisen viimeisen silauksen pihalle! Nyt se saa myös rauhassa kasvaa, sillä asfaltoinnit, pihakivetykset, terassit, palju, pihavaja, kissatarha sun muut on tehty jo kahtena aiempana kesänä alta pois. Viime kesänä teimme myös suurimman osan istutusalueista valmiiksi; sellaiset ns. varmat istutukset ensin, jotta ei tarvitse tehdä uusiksi… Sitten kun nurmikko kasvaa hyvin ja tarpeeksi vahvana, alamme ahertamaan takapihan parissa, jonka suunnitelmista olenkin jo kirjoitellut mm. Pihasuunnitteluhetkiä-postauksessani.

Meidän kasvavaa nurmikkoa silmälläpitäen säät ovat parin viime viikon ajan olleet täydelliset! 2-3 päivän välein on satanut kunnolla ja muina päivinä on paistanut. Sunnuntai-iltana paljussa nautiskellessani tokaisinkin miehelle, että kohta tulee jo kiire – nimittäin ruohonleikkurin hankinnassa! 

052

Alustavasti olimme ajatelleet hankkia ajettavan ruohonleikkurin, mutta kesän alussa mies tulikin toisiin ajatuksiin. Varmaankin joskus niihin aikoihin, kun aloin puhumaan pihahaaveistani ja tulevista istutuksista, hän päätti, että perinteinen ruohonleikkuri tulee olemaan kätevin ;).

Kuten jo varmaan tiedättekin, tykkään suunnitella isompia hankintoja ja käyttää eri vaihtoehtoihin harkinta- ja tutustumisaikaa. Mies on pitkälti samanlainen, mutta joskus hän saattaa vain astella lähimpänä olevaan liikkeeseen ja ostaa sieltä tarvitsemansa. Joten meidän perheessä minulle on vähän kuin itsestään muotoutunut tällaisen ”tutkijan” rooli. En tietenkään ihan kaikista hankinnoista jaksa edes kiinnostua, kuten painepesureista tai lehtipuhaltimista yms., mutta tästä hankinnasta olen itsekin kiinnostunut ja viime aikoina onkin tullut vertailtua ruohonleikkureita ja mietittyä, kannattaako hankkia samalla myös trimmeri :D. Vielä enemmän innostuin, kun sain juuri sopivaan saumaan blogiyhteydenoton ja pääsin yhteistyön myötä tutkimaan valikoimaa Verkterin sivuille. Sivuilta löytyy monenmoista aina Boschin työkaluista näihin meille ajankohtaisiin ruohonleikkureihin; monenlaista merkkiä ja erilaisia malleja. Miten valtava valikoima nykyään onkin kaikkea, sama mitä on hankkimassa! (Muistuupa mieleen eräs kännykkähankintakin…)

ver

verk

Tarkoitus on hankkia sellainen ruohonleikkuri, joka jättää leikkuujätteen tasaisesti nurmikon pintaan, sillä haravoida niitä en jaksa ehdi. Lannoitettu leikkuujäte toimii samalla hyvänä lisäravinteena kasvavalle nurmikolle, kunhan nurmikkoa ei päästä liian pitkäksi vaan leikkaa sen säännöllisesti, jolloin leikkuujäte on tarpeeksi lyhyttä. Olisi myöskin kiva, ettei leikkuri ole valtavan raskas työntää, sillä tykkäisin itsekin sitä käyttää. Vielä sellainen lehtienkeräys-ominaisuus olisi kiva; sellainen leikkuri, johon saa lisäosana (?) kiinnitettävän laatikon. Onko sellaisia, josta sen laatikon voi irrottaa vai täytyykö sen olla paikoillaan aina?

cats

Yhtenä vaihtoehtona olemme miettineet myös robottileikkuria, tai lähinnä tällä ajatuksella mässäilleet… Mutta leikkaako se täysin moitteetta koko ison pihan tasaisesti sieltä täältä? Joutuuko sitä pitää käynnissä lähes vuorokauden ympäri vai hoituuko yksi leikkaus sutjakasti? Mielelläni kuulisin monenlaisia ruohonleikkurikokemuksia; millaisia ominaisuuksia olisi hyvä olla ja mitä kannattaisi välttää? Eli millaisia ruohonleikkureita teiltä löytyy? Entäpäs, oletteko sähkö-, akku- vai polttomoottorileikkurin kannalla? Ehkä näistä pähkäilyistä hyötyy joku toinenkin! :)

Tuotekuvat lainattu Verkter.

Comments

  1. 25.6.2013 / 08:54

    Meillä ainakin on semmoinen leikkuri, jossa on irroitettava säiliö! Yleensä leikataan ilman sitä ja leikkuujätteen tosiaan voi jättää maahan. Joskus saatetaan kuitenkin käyttää sitä kerääjääkin, mutta harvemmin. Leikkuri on itsestäänvetävä, jolloin se on tosi kevyt munkin käyttää. Hitsi, kun en muista sitä leikkurin merkkiä nyt. Pitää kysäistä mieheltä :)

    • 26.6.2013 / 17:14

      just sellainen! säiliöön kerättäisiin lähinnä lehtiä, leikkuujäte nurtsille :)
      kysyitkö merkistä?

      • 26.6.2013 / 19:38

        Merkki oli semmoinen kuin yardman, ainakin kärkkäinen on noita myynyt. Tai se Ylivieskan kärkkäisen pienkone.

  2. 25.6.2013 / 08:58

    Uusi nurmi näyttää niin ihanalle! Värikin on poikkeuksellisen kirkas :) Meillä aika sama tilanne, etupiha vihertää ja takapihakin vähän jos tarkasti katsoo ;)

    • 26.6.2013 / 17:16

      niin näyttää, tosi herkullisen sävyinen :). pysyisikin tuo sävy aina! meillä toisinpäin: takapiha vihertää ja etupihakin, jos tarkasti katsoo :D

  3. 25.6.2013 / 09:01

    Leikkureista itse ostaisin bio-leikkurin, se silppuaa ajetun nurmen niin pieneksi, ettei jää ruoho-kökköjä pitkin pihaa ja pieni silppu menee nurmen hyötykäyttöön paremmin :)

    • 26.6.2013 / 17:17

      ok :). tai sitten vain ajaa tarpeeksi usein ja kuivalla kelillä, jolloin jäte levittäytyy siististi ja tasaisesti :)

  4. Jaana
    25.6.2013 / 09:19

    Me ostettiin just keväällä sellanen bioleikkuri ja ollaan oltu tyytyväisiä. Malli on Stiga multiclip. Keräys mahdollisuutta ei ole mutta totesimme että tämä on parempi jos kuitenkin pääasiassa on tarkoitus jättää ruohonsilppu nurmikkoa lannoittamaan. Malli ei myöskään ole itsestään vetävä mutta erittäin kevyt työntää, ei mitään ongelmaa naisihmistenkään käyttää. Sitä voi vetää tai työntää ja pyöritellä miten haluaa kun siinä ei ole sitä veto ominaisuutta. Vetävät ovat raskaampitekosia joten niissä sitä veto ominaisuutta kannattaa todella käyttää.

    • 26.6.2013 / 19:28

      leikkuujäte on tarkoitus jättää maahan, mut ajattelin lehtienkeräystä… kiitos kun kerroit kokemuksiasi!

  5. Uusi lukija
    25.6.2013 / 09:25

    Meillä robottileikkuri.Kyllä se leikkaa lähes tauotta, arvelisin, että myös teidän kokoisessa pihassa.Sehän menee pitkin poikin pihaa, ei siis mitenkään loogisesti. Jättää hyvän leikkuujäljen, mutta hintaansa nähden vähän hidas.

  6. 25.6.2013 / 09:47

    Voi mikä onnen tunne, kun nurmikko alkaa vihdoin vihertää! Meille hankittiin vetävä ruohonleikkuri, johon mies on ollut tyytyväinen. Helpottaa hieman hommaa! Itse en ole sitä vielä testannut, enkä muutenkaan ole sen teknisistä ominaisuuksista niin tietoinen, mutta hyvin näyttää toimivan :)

  7. Äippä
    25.6.2013 / 09:48

    Minä en saa omaa leikkuria vedettyä käyntiin, enkä äitinikään omaa, jotenka siinä hommassa menee hermo, ja tarvitsee aina miehiä pyytää apuun… Haluisin napista käynnistettävän, jos sellaisia on..

  8. E
    25.6.2013 / 09:49

    Pienen pihan leikkuriksi hyvä valinta on Fiskarsin kelaleikkuri (http://www.fiskars.fi/Piha-ja-puutarha/Tuotteet/Nurmikon-hoito/Kelaleikkuri/113880-Fiskars-StaySharp-Kelaleikkuri).

    Kevyt työntää, tasainen jälki, ruohojäte hukkuu hyvin nurmikkoon, ei tarvitse pelata polttoaineen kanssa tai ladata akkuja ja koska terää voi nostaa eri korkeuksiin, onnistuu leikkaaminen hyvin vaikka nurmikko olisi päässyt vähän pitkäksi. Näille nykyajan alle 1000 neliön kaupunkipihoille tuo on minun mielestä ehdottomasti oikea ratkaisu :) Ja mikä parasta, naapureitakaan ei ärsytä ruohonleikkurin pörinä ;)

  9. Tipi
    25.6.2013 / 10:01

    Kyllä tuollainen työnnettävä on parhain ja kätevin juuri silloin, kun pihalla on istutuksia, joiden ympäriltäkin pitää saada leikattua.
    Huristelin juhannuksen saaristokodilla sellaisella ajettavalla leikkurilla (ensimmäinen kerta!) ja totesin, että kyllähän työ sillä etenee nopeasti, mutta juuri nuo pensaiden/puutarhahuonekalujen yms. ympäristö pitää anyway siistiä jollain muulla. Ja ehkä jokin sähköinen, ladattava. On ympäristöystävällisempi, eikä tarvitse ajellessa yskiä pakokaasuja, pthyi.
    Nauroin kippurassa, kun yritin jarruttaa… En suinkaan painanut jarrua pohjaan (joka autoilijaa hämäten onkin vasemmalla), vaan yritin jarruttaa jalalla maata vasten ja leikkuri vaan jatkoi matkaansa. :D

    • 26.6.2013 / 19:32

      onneksi ei sattunut mitään onnettomuutta sun jarruttaessa :). tuota mieskin mietti, et jos ostaa ajettavan, täytyy olla lisänä joku jolla kiertää ns. tiukat paikat…

  10. Maria
    25.6.2013 / 11:15

    Me päädyttiin ostamaan päältäajettava ruohonleikkuri ja samaan syssyyn trimmeri. Pihaa reilu 1600 neliöö, ei hirveän usein jaksanut työnnettävää lykkiä. Mutta ehdottomasti jos trimmeriä mietitte (on muuten aivan luksus laite) niin kannattaa ostaa polttomoottori trimmeri. Mieheni on kiinteistöfirmassa töissä ja saa kyllä nurmikon ajettua niin hyvin päältäajettavalla, että ei istutukset jää rumannäköisiksi. Joskus joutuu vähän trimmeriä niille vaan näyttää. Terveisin -56 rakennetusta rintsikasta jossa asunut aikanaan kukkapenkkeihin ym. muihin istutuksiin menevä mummo :D

    • 26.6.2013 / 19:34

      hyvä trimmerivinkki, kiitos! meillä on nurmikolla ehkä noin 800 neliötä pihasta, ihan tarpeeksi :)

  11. Marja
    25.6.2013 / 12:15

    Ihan ehdottomasti päältäajettava ja etuleikkuri :D. Mulla on iso puutarha, noin 3500 m2, puita, puskia ja istutuksia on paljon, eikä mistään tulisi mitään jos pitäisi itsevetävällä, työnnettävällä tai peräti kelaleikkurilla saada nurmikko siistiksi.
    Istutusalueet kannattaa suunnitella niin, ettei pihaan tule mitään yksittäisiä lämpäreitä joita pitää kierrellä ja alueet kannattaa myös kantata jolloin nurmikon huolto pelaa mainiosti.
    Hoidettu nurmikko on puutarhan viimeinen silaus ja siksipä sen hoitoon kannattaa satsata, myös niihin apuvälineisiin. Jos nyt päädytte muuhun kuin ajoleikkuriin, veikkaan että sen hankinta on edessä parin vuoden päästä kuitenkin :D. Itsevetävissäkin on melkoisen raskasta nostella sitä kerääjän pussia kun se on täynnä tuoretta ruohoa :/ ja se itsevetävä myös vetää sinnekin mihin et loppujen lopuksi haluaisikaan :D.
    Trimmeri ehdottomasti polttomoottorilla, sähköllä käyvät ovat ihan leluja kaikissa puutarhakoneissa.

    • 26.6.2013 / 19:36

      oho, onpa siinä puutarhalla kokoa! syreenejä meille tulee varmaankin ihan keskelle nurtsia et niitä pitäisi kiertää, samoin lumipalloheisi ja ehkä jotain muutakin…
      mitään keräyspussillista leikkuria en huoli! leikkuujäte maahan kuten kirjoitinkin, mutta mietin lehtien keräyksen kannalta jotain laatikkoa, jonka saa leikkuriin kiinni niin halutessaan… kyllä mies on leikkurissa ja trimmerissä molemmissa polttomoottorin kannalla.

  12. Tiina
    25.6.2013 / 17:42

    Ehdottomasti robotti!! Ehdottomasti.
    Olen niin vakuuttunut omasta ielipiteestäni, että ruohon tulee olla aina kaunis ja minulle kaunis ruoho on sellainen, joka on koko ajan lyhyt. Tähän asti kesää ilen pärryyttänyt pihalllamme joka toinen päivä. Tekisin mielelläni pihalla jotakin muuta aina sen ajan:) Ruohonleikkuu vie paljon aikaa, se on leikattava joka päivä. Minä leikkaan pihani biosilppuavalla bensakoneella: kumpparit jalassa, koska lehtivihreä sotkee jokapaikan, myös lasten tassut.
    Olen jokaisten hullujen päivien aikaan haaveillut robotista. Ystävälläni on ollut se Boschin robotti kuusi vuotta ja talon mies totesa sen olevan talon ahkerin työntekijä. Piha on kaunis, eikä yhtään rikkaruohoa kasva, koska robottihoitaa sen. Me ollaan välillä mökillä montakin päivää ja tehdään monta reissua kesässä… Aina viimeisenä ja ekana saa pärisyttää. Vihoviimeistä pienten lasten kanssa. Mutta ei maistu terassikahvit muuten..

    • 26.6.2013 / 19:39

      meidän nurtsia ei tulla kyllä joka päivä leikkaamaan :). siisti toki pitää olla eikä päästää ruohoa liian pitkäksi, mutta liian lyhytkin on mielestäni ruma. nyt jo näkee paljon pihoja, joissa liian lyhyt nurtsi ja sen vuoksi se nyt monissa pihoissa kellertää/on palanut. toki tuohon vaikuttaa myös pihan pohja-aines, mutta kuitenkin.
      tuo robotti kiinnostaa kyllä muakin kovasti :)

  13. 25.6.2013 / 21:41

    Meillä on Boschin akkuruohonleikkuri, kannattaa ottaa kahdella akulla. Ei tykätty bensa- tai sähkökäyttöisistä ja tuo akkukone on osoittautunut ihan mahtavaksi. Ääni on hillitty ja se on kevyt työntää, jopa minä jaksan ilman hikeä leikata meidän pihan. Meidän tontti on vajaa 1000 neliötä, joten mikään hirmun suuri ei nurmikkoala ole, yksi akullinen riittää siihen juuri, mutta arvelen teillä olevan vähän enemmän nurmea, joten kaksi akkua on hyvä. Leikkurissa on kerääjäsäiliö, mutta kun leikataan aika usein nurmi, jätetään mielummin silput nurmelle, eikä niitä näe ollenkaan, eivät siis tee sellaisia raitoja, mitä jotkut halvemmat bensakoneet.

    Lisäksi suosittelen ehdottomasti myös Bochin trimmeriä, akkukäyttöisenä sitäkin (kahdella akulla). Sen kanssa saa leikeltyä kaikki pidempää heinää kasvavat kohdat, meillä on osa pihasta niittymäistä, joten sille on paljon tarvetta.

    Noilla on ilo työskennellä ja piha pysyy kuosissa.

    • 26.6.2013 / 19:42

      meillä nurmikkoa on noin 800 neliötä, että riittäisiköhän kaksi akkua varmasti… tosin mies on kyllä polttomoottorin kannalla ja hän tekee tässä sen viimeisen päätöksen, hän kuitenkin sitä enemmän tulee käyttämään :). pähkäilyt jatkuu!

      • 26.6.2013 / 19:51

        Kysyin mieheltä ja hän sanoi että pari akkua varmaan riittäisi kyllä tuohon määrään, kuitenkin kun toinen kuluu, vie sen heti laturiin ja kun kuluttaa toisen, on latauksessa oleva melkein jo valmis taas, tai ainakin jos pitää vartin kahvitauon.

        Kun on tottunut akkuversioon, ei varmasti enää haikaile polttomoottorillisia, ei tarvii läträtä bensan kanssa, tai tulppien vaihdon kanssa, tai kauhean pärinän kanssa. Tuo on niin siisti ja selvä tuo akkukone. Eli edelleen suosittelen harkitsemaan sitä. Tekee musta nätimpää jälkeäkin kuin bensakone :)

        • 26.6.2013 / 19:53

          hyvä tietää! muakin vähän ärsyttäis sen bensan kaa läträillä… pitää yrittää miehelle myydä tätä akkukoneideaa ;)

  14. 26.6.2013 / 09:05

    Meillä on ajettava leikkuri, eikä meille kyllä mikään muu käviskään, on aika iso piha paljon nurmikkoa joten ei sitä kukaan kerkeäis koneella lykätä. Toki löytyy sitten vanha lykättävä konekin jossa on säiliö, sillä ajettavassa on terä alla joten puitten ja pensaiden juurelle sillä ei pääse joten siihen lykättävä hyvä. Meidän lykättävä on tosi vanha, miehen vanhemmat jätti sen meille ku tämä talo ostettiin ja on aika iso ja raskas työntää ilman vetoa. Oonkin yrittänyt miestä puhua ostamaan uuden kevyen lykättävä koneen.
    Ajattevassa on säiliöt, mutta jos nurmikko on yhtään kostea niin sillon joutuu ajaa tosi hitaasti ettei putki säiliöille mene tukkoon. Eilen kun alkoi piskottelee niin jätin säiliöt pois ja päästin nurmikolle silpun, ei ollut kovin pitkä nurmikko joten ei sitä paljon tullut eikä ollu bioterät paikalla, ne silppuais vielä pienemmäksi.
    Mutta isolle pihall ehdottomasta ajatteva ja sillä saa lehdetkin kerättyä ja pienelle kyllä sopii ihan hyvin lykättävä ja kyllähän jos siinä säiliö on niin kerää myös lehdet.

    • 26.6.2013 / 19:44

      nuo bioterät oli mulle uus juttu, opin sen näistä teidän kommenteista; kuulostaa järkevältä vaihtoehdolta!
      huh, on näitä vaihtoehtoja kyllä liikaa :)

  15. S
    26.6.2013 / 10:40

    Hei!
    Kuinka iso teidän tontti olikaan? Meillä on noin 1400 m², pihalla perennoja, tiilistä tehty ulkoterassi, joitain pensaita, hedelmäpuita ym. Asumme nyt ensimmäistä kesää talossa ja ostimme Honda HRG 465 SDR-leikkurin, joka on itsevetävä, biosilppuava, keräyspussillinen (voi irrottaa). Hinnan moottorit ovat pienkoneiden parhaimmat. Ajoleveys 46 cm on hyvä, jos piha on suunnilleen saman kokoinen kuin meillä. Katsomasi 37 cm koneet on tarkoitettu pienille pihoille. Mietimme myös robottia, mutta mies ei luottanut robottiin runsaiden istutusten takia ja onhan hintaerokin aika mahtava. Positiivista pelkästään olen kuitenkin robotista kuullut. Mutta tuota Hondaa voimme suositella käsi sydämellä!

    • 26.6.2013 / 19:46

      nurmikkoalue on meillä noin 800 neliötä. siis en ollut ajatellut tuotakaan, että leikkureita on eri levyisiä :D. ehdottomasti niin leveä kuin mahdollista, heh!
      kiva kuulla teidän kokemuksia, näistä on hyvä jatkaa pohdintoja :)

  16. Mira
    26.6.2013 / 19:22

    Me laitettiin eka itse vetävä biosilppuava leikkuri, jossa myös kerääjä. Aivan loistava peli! Kerääjää ei tullut käytettä: ruohoa turha kerätä, sitä tulee valtavasti, ja biosilppuri jättää niin pientä roskaa, ettei näy. Lehdet haravoidaan. Pari vuotta sitten miehen piti saada ajettava leikkuri etuleikkurilla. Sen jälkeen mun ei ole tarvinut leikata nurtsia kertaakaan, mies on aina mielellään leikannut! Kuuntelee samalla musaa radiokuulosuojaimista. Trimmeri pitää laittaa joka tapauksessa.

    • 26.6.2013 / 19:49

      kuulostaa tosi hyvältä! ruohoa meillä ei ole aikomustakaan kerätä, vaan lehtiä; oon laiska haravoimaan :D. saapa nähdä mikä meille kotiutuu…

  17. L.Roista
    27.6.2013 / 22:29

    Robottileikkuri on ihan ykkönen! Ensin olin vähän vastaan, mutta nyt jo viisi kesää se on tuolla pihallamme ahertanut ja jälki on hyvää. Kannattaa satsata saman tien vähän parempaan robottiin, ainakin tuossa meidän mallissa voi esim. ajastaa, milloin haluaa sen leikkaavan ja tietysti terän voi asettaa leikkaamaan lyhyemmäksi tai siten, että jättää nurmen vähän pidemmäksi. Täytyy vaan muistaa, ettei jätä mitään (kenkiä, leluja tms.) nurmikolle, muuten nekin rouskutetaan palasiksi… Meillä lapset nimittää leikkuria ”isin lemmikiksi”, kun se kulkee tuolla pihalla ja välillä menee pesäänsä nukkumaan = latautumaan. :)
    Tosi huoleton on, ainoa isompi homma on sen rajauslangan laitto, mutta on sen arvoista – loppukesän saa ihastella tasaista nurmikkoa, ja aikaa jää kivempii puuhiin. En luopuisi siitä enää millään! :)

    • 28.6.2013 / 09:54

      voi minäkin varmasti tykkäisin tuollaisesta lemmikistä! :D
      tosin kyllä luulen, et mies hankkii ihan perinteisen ruohonleikkurin…
      tuossa ois vaan yksi huono puoli: joutuisi haravoimaan. tykkäisin et ruohonleikkurissa ois se lehtikeräyslaatikko mukana, jolloin voisin skipata tuon tylsyyden :P

  18. Olli
    28.6.2013 / 01:44

    Tsekkaa Klippo Champion. Vahva runko, mutta kevyt käytössä. Hintansa veroinen.
    Lehtienkeräys ei tosin onnistu. Ne voi silputa ruohon sekaan ajamalla pihan vaikka kahdesti läpi. Tai haravoida ne…

    Trimmerien akut kuluvat nopeasti. Jos aikoo akkukäyttöisen hankkia, kannattaa olla vara-akku sekä pikalaturi.

    • 28.6.2013 / 09:50

      kiitti vinkistä, täytyypa tsekata! polttomoottorilaitteet meille on kyllä tulossa, mies ei muihin suostu enkä ala tässä asiassa vänkäämään :D

  19. M
    28.6.2013 / 12:35

    Meillä on hehtaarin kokoinen piha joten ajettava malli oli ehdoton (pari ensimmäistä vuotta kituutettiin pukattavalla..) meillä on husqvarna joka on kyllä ollut laatutuote -ollut nyt ehkä 10 vuotta eikä ole koskaan ollut mitään vikaa, edes nyt vanhana ;-) meillä on myös stilh-merkkinen raivaussaha jossa tietenkin yhtenä vaihtoehtona narut eli ”ruohopää”.. jos piha on iso ja haluaa kaikki ojien ja metsänlaidat sun muut pitää siistinä niin ei kannata hankkia pelkkää trimmeriä eikä missään nimessä sähköisenä.. kunnos raivaussaha on ei täryytä käsiä, ei ole raskas koska siihen on kunnon valjaat ja on tosi monipuolinen! -ei kannata tosin siinäkään mennä hulluuden puolelle eli ostaa mitään ammattiraivaria :D mutta kuitenkin selkeästi järeämpi kuin ne ~200eken laitteet :-)

    • 28.6.2013 / 14:14

      hyviä pointteja! noita pitääkin miettiä tarkkaan, et mihin kaikkeen tarkoitukseen trimmeriä tarvitaan… ostetaan nyt alkuun ruohonleikkuri ja trimmeri sitten myöhemmin, vielä sille ei niin suurta tarvetta ole kun ei ole niin paljon istutuksiakaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.