Satunnaiset sunnuntaiset

 

091

Hienot ilmat saatiin taas viikonlopuksi, eipä olisi perjantaina uskonut! Lisäksi sain eilen illalla miehen kotiin muutaman päivän prätkäreissultaan; kiertelivät Turun saaristoa. Olipa orpoa olla pitkästä aikaa yksin kotona!

Viikonloppuna mulla on ollut useampikin juhlan aihe, mutta ei niistä nyt toistaiseksi ainakaan sen enempää. Vaikka asiat päättyisivät niin tai näin, niin ainakin niillä on ollut jo merkittävä mielialaa kohottava vaikutus! Lisäksi ovat antaneet sellaisen kaikki on mahdollista -tunteen, joka on elämässä melko tärkeää. Olen myös taas saanut todeta sen, miten asioilla todellakin on tapana järjestyä. Se kannattaa pitää mielessä, vaikka se kuinka kliseiseltä tuntuisikin.

001

099

005

Tänäänkin on tiedossa juhlaa: tänään juhlitaan kahdeksan vuotta täyttäviä miehen veljenpoikia. Iltapäivä hurahtaakin niissä merkeissä lämpimän aurinkoisessa säässä. Juhlien jälkeiselle ajalle suunnittelin uintireissua – nähtäväksi jää, tuleeko se toteutettua.

072

cats

Kotona tulee säännöllisesti napsittua kuvia: joskus enemmän ja joskus vähemmän. Joskus saattaa vastaavasti olla päiväkausia, ettei kamera edes käy kädessä. Tähän postaukseen valikoitui nyt ihan satunnaisia kuvia sieltä täältä kotoamme, kaikki otettu kuitenkin tässä kesän mittaan.

007

Mansikoista en ole vieläkään saanut tarpeekseni, harmi että alkavat jo loppua… Ehkä paras kesäherkku!

019

096

Nyt alan valmistamaan pinaattikeittoa ja sitten valmistautumaan synttärikemuihin. Mitäs suunnitelmia teillä? Oikein mukavaa sunnuntaipäivää!

Comments

  1. 4.8.2013 / 14:55

    Mä kanssa uskon siihen kliseeseen, että asioilla on tapana järjestyä, vaikka välillä on päiviä ettei siihen uskoisi millään. Ni johan pilven reunasta sitten aurinko välkähtääkin. Fiilistelen itsekin sun tunteesta, koska toi – kaikki on mahdollista – fiilis on niin parasta!! :)

    Tuntuu että vasta on päässyt mansikoiden makuun, kun ne jo loppuvat! ;) Ei täälläkään kyllästystä näy. Tosin mä olinkin niitä lapsia joilla ei mansikkapelloilla sangot täyttyneet. ;D Kivaa juhlapäivää!! :)

    • 5.8.2013 / 10:26

      joo jännä juttu! ja tällä kertaa varsinkin niin mukavastikin vielä, ettei itse tarvinut nähdä valtavasti vaivaa, vaan jutut järjestyi itsestään loksahdellen juuri oikein päin :)
      voi mansikat <3 vietin kaikki lapsuuteni kesät mansikkapeltojen laitamilla: mummolan piha täynnä mansikkapeltoja :D

  2. 4.8.2013 / 14:57

    Mainiot maalauskelit ollut nyt, toivottavasti vielä jatkuukin niin saadaan kaikki maalattua.
    Meillä tahtoo suunnitelmat muuttua päivästä toiseen ja tarkoitus oli alkaa tekemään etupihan kivetystä nyt mutta, päätettiin ensin tehdä tuo takapiha valmiiksi ja sitten vasta etupihan kimppuun. Olis kiva saada yksi kohde kuntoon ennen kun uutta aloittaa, niin olis vähän jotain järjestystä hommissa :)

    Me lähdetään lasten kanssa viemään naapurille kurkkua meidän omasta kasvihuoneesta.

    Aurinkoista päivä jatkoa!

    • 5.8.2013 / 10:27

      joo meillä oli vähän samaa vikaa et joku jäi kesken ku aloitettiin jo uutta :P. mies vaan totes et loppuu mielenkiinto jos koko ajan väsää samaa. itse olisin myös sen järjestyksen kannalla :)

  3. pirjo
    4.8.2013 / 16:56

    Hei, mitkä ihanaiset säilytysboxit sulla on eteisessä? Jösses, ku tyylikkäät. Kauniit kelit sai mut taas innostumaan liikkumisesta (kesäkilojako? – ei vaan kesäiloja). Suosittelen kaikille kävelylenkkejä, yhdessä ja erikseen. Niillä on aikaa järjestellä asioita pään sisällä. Luonnossa kaikki jotenkin vaan loksahtelee paikoilleen. Kaikkea kaunista ja aurinkoista päiväänne!

    • 5.8.2013 / 10:30

      kurkkaas uusin postaus, tein vähän tarkempaa esittelyä niistä! :)
      ihan totta tuo mitä kirjoitit kävelylenkeistä! jotenkin ulkosalla ne asiat saa eri perspektiiviin ja monet ei niin vakavat ongelmat pienenee.

  4. Niina ja 4kisua
    4.8.2013 / 18:24

    Tämä sunnuntai on mennyt lokoilessa kisujen kanssa, hieman liian kuuma ilma meille ;)
    Kyllä kaikki yleensä järjestyy kun vaan malttaa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa teille :)

  5. Äippä
    4.8.2013 / 20:33

    Moi :) kyllä – asioilla on tapana järjestyä ja tuon viisaan lauseen lisäksi uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Jos jotain ikävää tapahtuu (siis sellaista siedettävää), niin aina siitä jotain uutta mukavaa seuraa, minkä huomaa sitten ajanmittaan. Mutta nyt päällimmäisenähän tässä on loman loppuminen. Tuntuu aina niin ikävältä, mutta ainahan se on siitä lutviutunut. Nautitaan vielä kesästä :)

    PS. Tyylikäs asetelma, jossa on pöytälamppu, kipot ja kello.

    • 5.8.2013 / 10:34

      minäkin uskon asioiden tarkoituksiin, tosin jotkut asiat on sellaisia, ettei niiden tarkoituksia koskaan tule ymmärtämään… mutta noin niin kuin yleisesti ottaen :)
      oon ollu viimeisen reilun kuukauden ajan niin iloinen ettei sanat riitä kuvaamaan! sain erään asian päätökseen ja se totisesti kannatti!

  6. Saila
    5.8.2013 / 09:57

    Asioilla on tapana järjestyä. Onneksi. No, omassa elämässäni olen huomannut sen ikävän asian, että jos tapahtuu jotain pahaa niin ei yhtä ilman toista ja kolmattakin! Sama ei kyllä päde hyviin asioihin, outoa.

    On muuten ihana tuo Milk-valaisimesi! On omalla ostoslistalla ja molempina väreinä eli tuo sama kuin sinulla ja sitten himoitsen myös mustilla jaloilla. Tänä syksynä pakko hankkia! Tästä kun illat alkavat pimentyä valaistuksen merkitys taas korostuu.

    • 5.8.2013 / 10:36

      onneksi tosiaankin! tuo kurjempien asioiden kasaantuminen on kyllä omituista ja tuttua täälläkin.
      Milk oli kyllä hyvä hankinta, pidän kovasti tuosta tammijalkaisesta versiosta :)
      ihanaa kun tulee syksy pimeine iltoineen, koti näyttää syksyllä valaistuksen ansiosta taas niin erilaiselta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.