Vielä matkaa ensilumeen…

 

Tämä sunnuntaiaamu on kulunut kyllä aika hassuissa merkeissä… Kaikki sai alkunsa unesta, jonka näin ihan tuossa aamuvarhaisella, joten se oli mielessäni heti kun heräsin. Näin unta, että mua pyydettiin laulamaan Heinillä härkien erään firman joulujuhlaan ja olin aivan kauhuissani :D. Kohteliaasti kieltäydyin ja suututin sillä kaikki asianosaiset, höh.
Tämän syyskuisen sunnuntain aloitinkin sitten talvi- ja jouluhöpinöillä, mieheni iloksi… Muistelin, milloin viime vuonna satoi ensilumi ja se olikin helppo muistaa, sillä samana iltana vietimme miehen äidin kuusikymppisiä. Elettiin lokakuun loppua ja aamulla näkymä ikkunoista oli näin lumoavan upea:

0022

Tapahtumasta ja sen herättämistä fiiliksistä kirjoitin silloin Ensilumi-postauksen. Ajatella, että tuohon ajankohtaan ei ole kuin reilu kuukausi, viitisen viikkoa! Tämä syksy on ollut erilainen; ei ole näkynyt syysmyrskyjä eikä edes vesisateita, vaan joka aamu saa herätä auringonpaisteeseen, niin tänäänkin. Vaikkakin ehkä hieman itsekseni ajattelin, että olisipa vaihteeksi ihana herätä tuollaiseen valkoiseen maisemaan…
Näkymä on kuitenkin tämä: aurinko paistaa aika kirkkaasti vielä, nurmikko vihertää, mutta lehdet putoilevat puista. Eilen iltalenkillä katselin ympärilleni eikä syksyn tuloa huomannut juuri muusta kuin keltaisista lehtivanoista asfaltin ja nurmikon rajalla…

022

Koska uneni ansiosta joululaulut soivat päässäni heti herättyäni, en malttanut olla kysymättä miehen mielipidettä siitä, minne tänä vuonna sijoitamme joulukuusen :D. Ei ehkä miehen lempparipuheenaihe näin syyskuisena aamuna, mutta sain mukisematta vastauksen. En nyt iiihan vielä aloita blogin joulujuttuja, mutta pakko kuitenkin todeta että Joulu <3.

Mitäs veikkaatte: milloin saamme tänä vuonna nauttia ensilumesta?

 

Comments

  1. Lottta
    15.9.2013 / 10:36

    Mä toivon, että saataisiin nauttia ensilumista jo lokakuun lopusta:) Toivottavasti jouluna olisi kunnolla lunta. Itse odottelen jo kovasti joulua, se on niin ihana aika vuodesta. Tänään on enää 100 yötä jouluun, joten sen kunniaksi voi muutaman joululaulun kuunnella ;)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 10:44

      Voi niin toivon minäkin! Otan sata kertaa mieluummin sen kauniin valkoisen lumipeitteen kuin pimeyden ja loskan, yääääh! Jouluna täytyy kyllä ehdottomasti olla lunta, se tekee siitä tunnelmasta ainakin puolet. Joulu on paras aika vuodesta <3. Ja oi onko 100 yötä jouluun, sittenhän tämä postaus tuli ihan loistavaan ajankohtaan :D. Kieltämättä on tänä aamuna soinut päässä It’s beginning to look a lot like Christmas… Ehkä sen voisi kerran kuunnella, vaikka aurinko paistaakin :D

  2. Viivi / Valkoinen Soihtu
    15.9.2013 / 10:51

    Voih, toivottavasti ei ihan vielä ensilumi ja etenkään talvi ole tulossa:) Mutta eipähän siihen enää varmastikaan kauaa mene.

    Ja oi että, tuo Soihtu on niin kaunis! Meiltä myös löytyy se ja päivittäin melkeinpä tulee ihasteltua sitä yhä edelleenkin:)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 12:59

      Niin, kuukauden päästä voi lumi sataa maahan ;).
      Soihtu on kyllä mun lemppari myös, aivan ihana ja täydellinen hankinta.

  3. 15.9.2013 / 10:57

    Joulu se on täälläkin jo vähän pyrkinyt mieleen. Eilen Kodin 1:n alepäivillä ostelin kaitaliinoja silmällä pitäen tulevan joulun kattausvärejä. Heh. ..ja jo useamman kerran olen kaupoissa hipistellyt pakkauspapereita miettien joululahjojen paketointia… :)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 13:01

      Sinäpäs olet ehtinyt :). Hyvä suunnitella ajoissa! Mä en varmaan ois vielä niinkään joulua ajatellu, jos ei ois tullu toi uni…

  4. saara
    15.9.2013 / 11:41

    Mä en voi taas muuta kun ihailla teiän hohtavan valkosta kotia, varsinki ku itelläni on kamala asuntokuume ku jouduin just viikko sitte muuttamaan pois mun edellisestä kämpästä tälläseen vihreillä muovimatoilla ja kaapinovilla varustettuun opiskelijakämppään :D Mutta sitä mun piti kysyä että mikä/kenen/minkä niminen toi tuoli on mikä on tossa ylemmässä kuvassa? Ennen en oo noihin kiinnittäny mitään huomiota, mutta nyt oon iskeny silmäni noihin ja ois pakko saada tietää mikä se on! Jos vaikka joulupukki yllättäis ;)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 13:03

      Oi, kiitos Saara! Tuo tuoli on Eamesin DSW. Jouluna tosiaan moni toive toteutuu… :)

  5. 15.9.2013 / 11:48

    Olen odottanut lunta jo varmaan kuukauden :D Maailman ihanin aamu on se, kun herää ja katsoo ikkunasta ja koko maisema on muuttunut valkoiseksi <3

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 13:04

      Ai niinkö :D. Mulla vasta tänään tuli eka kertaa talvi mieleen, joulun lähestymistä oon jo hetken itsekseni fiilistelly ;). Tuollaista kuvailemaasi aamua odotellen!

      • 15.9.2013 / 15:19

        Odotus alkoi siitä, kun näin unta että yöllä oli satanut lunta. Aamulla säntäsin ikkunaan katsomaan ja hetken olin ihan hämilläni kun lunta ei ollutkaan. Oli niin toden tuntuista unessa :)

        • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
          16.9.2013 / 10:13

          Ihana uni! Toivotaan, että kuukauden päästä se toteutuu :)

  6. 15.9.2013 / 11:59

    Siis aivan upea maisema tuosta ikkunasta paljastuu <3 olen jo hieman kateellinen noin suurista ikkunoista :D

    Minä odotan innoissani joulua! kohta se ooooon….

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      15.9.2013 / 13:05

      Tykkään tuosta maisemasta kyllä itsekin tosi paljon, ei kyllästy koskaan ku maisema vaihtuu niin usein :). Tosiaan, tuolla ylempänä Lottta totesikin että tasan 100 yötä jouluun!

  7. 15.9.2013 / 13:11

    Voi ihana postaus. :)
    Mä olen jo Pinnaillut ihan fiilareissa joulukuvia Pinterestissä ja miettinyt joulusomistuksia päässäni. Olen myös niistä hieman kertoillut himassa Mixulle, mutta ei hän ihan aina käsitä tätä mun intoilua. ;)
    Onneksi duunissa tajutaan, koristelivat jo mun työpisteenkin jouluteemalla. :D
    Ensilumi tulee marraskuussa, loppupuolella. Sellainen on mun kutina.

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:14

      Kääk, mä oon unohtanu koko Pinterestin tässä kesän aikana :D. Alkuinnostuksen jälkeen se on ihan jäänyt… Toivottavasti viimeistään marraskuussa saamme lunta! Saisi tulla jo ihan alkukuusta, marraskuu on niin synkkä muuten… :)

  8. Irma
    15.9.2013 / 15:02

    Arvuuttelisin, että ensilumet tulee lokakuun loppupuolella. Olen myös jouluihminen, jouluhärpäkkeet, kuusi ja lahjat tuovat joulutunnelmaa :)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:15

      Voi, toivotaan! Joulu on kyllä vuoden paras juhla, ehdottomasti :)

  9. 15.9.2013 / 15:27

    JEEE! Nyt löysin luoksesi ;)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:16

      Loistavaa, mahtavaa!!! :)

  10. Maria
    15.9.2013 / 16:44

    Joulu <3. Nyt se sitten tarttui minuunkin. Nyt kun mielessä tilaa vievät uudet työkuviot (huomenna eka päivä. Jännittää!!) ja pian tapahtuva valmistuminen uuteen ammattiin. Sekä n. 6 kuukauden päästä syntyvä 4 lapsemme. Ei ole ollut aikaa miettiä joulua, vaikka yleensä aloitan joulumietteet jo elokuussa. Tekisi mieli jo mennä kurkkimaan joulukoristelaatikoihin :D

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:18

      Oi siellähän tapahtuu paljon, se on mukavaa! Paljon onnea ensimmäiseen työpäivään :).
      Kävitkös kurkkaamassa? ;)

      • Maria
        16.9.2013 / 20:45

        Oli ihan pakko käydä vähän kurkkimassa tonttuja ja jouluhiiriä. Otin ne jo vähän lähemmäs tuolta ullakon perältä. En kuitenkaan esille vielä :D

        Kyllä on ihana uusi työpaikka.
        Mutta nyt on jalat NIIIIIIN kipeät.
        Ihankuin olisi maratonin juossut surkeilla kengillä.

        • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
          17.9.2013 / 07:52

          Kiva kiva! Itsekin mietin eilen, että mitähän kaikkia koristeita mulla olikaan…
          Hienoa, että voit olla tyytyväinen uuteen työhösi :).

  11. 15.9.2013 / 17:16

    Kyllä ehdottomasti jouluna pitää olla lunta ja ihan kunnolla, ei musta joulua ole yhtään kiva, ei jouluvalotkaan näytä yhtään miltää mustaa vasten.
    Ensilumi vois tulla lokakuun lopussa, minun syntymäpäivä 10.10 ja muistan ku olin lapsi niin lunta oli jo maassa kun minun synttäreitä juhlittiin, mutta kyllä nykyää tuo sama päivänä tuntuu olevan vielä kaukana lumesta.

    • Hanna
      15.9.2013 / 17:26

      Tuosta yhdestä kommentista tuli mieleen, että olisi kiva jo voisit tehdä lähempänä joulua, ennen kuin koristeet laitat esille, postauksen jossa kurkataan teidän joulukoristelaatikkoihin. Kuusen pallot, nauhat, lyhdyt, tontut, enkelit, mitä kaikkea löytyykin ja jos on jotain jotka on erityisen tärkeitä, tunnearvoa tai muuten vaan omaan mieleen.
      Olisio kiva kurkistaa teidän koristelaatikkoihin ja nähdä sitten ennen joulua, mitkä ovat päässeet esille :)
      Oi joulu <3 ja minun sisko saa joulun paikkeilla kolmannen lapsensa joten ihanan joulu tulossa :)

      • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
        16.9.2013 / 10:21

        Kiva toive, laitanpas ylös tämän :). Olen kerran vastaavan tehnytkin, taisi olla ensimmäinen blogisyksy…
        Teilläpä on jännitystä sitten joulun tienoilla! :)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:19

      Musta joulu olisi kyllä kamala :(. Toivotaan, että tänä vuonna synttäreilläsi olisi jo lunta! :)

  12. 15.9.2013 / 19:25

    Olen viimeiseen asti kesän ystävä, ja mitä kuumempi ilma kesällä, sen parempi. Mutta tänä kesänä olen huomannut itsessäni jotain sangen omituista: jo elokuun alussa aloin fiilistellä syksyä ja toivoin, että kunnon syksy kirpeine, mutta aurinkoisine päivineen saapuisi pian! Edelleenkin hämmästelen omaa mieltäni, mutta niin se vain on, että ajatus syksystä tuntuu todella kivalta. Pehmoisia neuleita, kaulaliinoja, villasukkia, tuikkuja ja kynttilöitä, lämpimiä vilttejä.. Niin hurja en ainakaan vielä ole, että odottaisin lunta ja pakkasta, mutta veikkaanpa silti, että tänä vuonna saamme nauttia ensilumesta vasta marraskuun puolella :). Ja joulu <3. Vaikka siitä pidänkin ihan mielettömästi, ja kuuluu se ihan ehdottomiin lempijuhliini, niin vielä en ole antautunut joulun odotukseen :). Nyt ihastelen kaunista syksyä, ja annan itselleni luvan nauttia siitä vailla huonoa omaatuntua, että kesä jäisi kakkossijalle :).

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:24

      Itse pidän kaikista neljästä vuodenajastamme ihan suunnattoman paljon ja olen jokaisen kynnyksellä aivan innoissani, kuin kokisin koko vuodenajan ensimmäistä kertaa :D. Mutta joulu on ihan erityinen, sen ajatteleminenkin jo lämmittää ja saa aikaan hyvän mielen.

  13. Äippä
    16.9.2013 / 09:46

    Aivan ihan tuo talvinen kuva. Se on jotenkin jäänyt mieleeni blogistasi. Tulee niin mieleen talvinen sunnuntaiaamu :)

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 10:22

      Tuo kuva on mulle jotenkin erityisen tärkeä, siitä huokuu niin monenlaista tunnetta. Voi että rakastan valkoista talvea ja Joulua <3

  14. Niina ja 4kisua
    16.9.2013 / 10:40

    Mä olen varmaan ihan outo, mutta en kaipaa lunta ollenkaan…Jos multa kysytään, niin ei tarvitsisi tulla lunta/talvea laisinkaan. Talvi ei ole mun eikä kisujenkaan juttu ;)Ja vielä toinen käsi ikuisesti sökönä talven takia (kaatuminen) niin ei paljoa talvi/lumi nappaa :/ Mutta minkäs teet kun suomeen olen syntynyt ;D

    • Satu //ALL YOU NEED IS WHITE
      16.9.2013 / 16:13

      Mulle on tainnut tulla sellainen asenne tässä elämän aikana, että koska näistä neljästä vuodenajasta ei eroon pääse, niin paras tykätä ja löytää ne hyvät puolet :D.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.