Matkakuvia Mallorcalta

 

Kiitos, että olette niin kärsivällisesti näitä matkakuviani odotelleet. Kuten tiedättekin, kotiinpaluu ei ole tällä kertaa sujunut ihan perinteisesti ja muut asiat ovat vieneet aikaani. Nyt iltasella sain kuitenkin siirrettyä kuvat koneelle ja selattua ne läpi. Vaikka lomaani varjostikin aika tumma kipupilvi, iski kuvia katsellessa heti kova haikeus ja kaipuu takaisin kauniille Mallorcan saarelle…

118

126

Elokuussa kyselin mielipiteitänne ja kokemuksianne Mallorcaan liittyen Miten ois Mallorca? -postauksessani. Päädyimme lopulta valitsemaan kohteeksemme saaren pohjoisrannikolla sijaitsevan Alcúdian ja olimme valintaamme tyytyväisiä. Alcúdia jaetaan kolmeen alueeseen: vanhaan kaupunkiin (Alcúdia), satama-alueeseen (Puerto d’Alcúdia) sekä ranta-alueeseen (Playa d’Alcúdia). Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa olen ottanut vanhassa kaupungissa.

Saavuimme perille perjantaina ja olimme sopineet hakevamme vuokra-auton viikoksi käyttöömme lauantaina. Sillä lähdimmekin sitten heti kiertelemään saaren itärannikkoa; tutuksi kävivät mm. Cala Ratjada, Cala Bona, Cala Millor

085

052

130

Saarta on tosi mukava kierrellä autolla oman aikataulun mukaan: kylät sijaitsevat kivan lähellä toisiaan ja joka puolella on jotain nähtävää.

133

Tämän lähemmäksi rantaa en lomatapaturmani vuoksi päässyt, joka harmitti aika paljonkin, mutta onneksi löysimme miehen kanssa muutaman paikan, joiden kautta pääsimme lähelle rantaa myös pyörätuolin kanssa.

237

Ennen lomaa olin nimittäin nähnyt lukemattomia kuvia näistä upeista rantamaisemista, joita kaunistaa sekä Välimeri että vuoret. Harmitti vietävästi, että en tulisi noita maisemia omin silmini näkemään ja taisi siinä turhautunut itkukin kerran päästä, kunnes eräänä päivänä tosiaan löysimme autolla tienpätkät, jotka veivät lähelle rantaa. Rantojen lähettyvillä kulkeva autoton rantatie oli onneksemme suurimmaksi osaksi asfalttia eikä pelkästään hiekkaa, joten rullailu onnistui mainiosti.

239

258

329

Viime aikoina olemme käyneet lähinnä kaupunkilomilla, edellisestä rantalomasta oli aikaa jo kaksi vuotta, joten harmittihan se ettei rannalle päässyt eikä uimaan edes hotellin upealle allasalueelle… Olemmekin viime vuosina harrastaneet paljon saarimatkailua: kolme vuotta sitten Sardinialla, kaksi vuotta sitten Sisiliassa ja nyt Mallorcalla. Vaikka nämä kaikki kolme ovat aivan ihania saaria, vie mielestäni Sardinia voiton aika kirkkaasti.

295

Lisääkin kuvia on luvassa tässä lähipäivinä – ajattelin mm. esitellä hotelliamme hieman, niin huippuvalinta se oli! Onni onnettomuudessa, että päätimme tällä kertaa panostaa hieman enemmän hotelliin, joten ei niin paljon harmittanut viettää normaalia enemmän aikaa kauniissa huoneessa :).

 

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.