(Deezer) Music is everywhere!

 

Kuten monena muunakin päivänä viimeisten viikkojen aikana, myös eilen tuli vietettyä kiva tunnelmointihetki. Koska marraskuu on jo hyvää vauhtia käynnissä, valitsin eväiksi höyryävän kuumaa mustikkaista glögiä sekä pipareita, na-am!

021

031

Viime viikonloppuna Mistä on rentouttava aamu tehty? -postauksessani tunnelmoin mm. joululehtien ja klementiinien kera. Taustalla soi ihanan lämminhenkinen musiikki, aivan kuten eilenkin. Tällä kertaa musiikki vain tuli suoraan tietokoneesta, kiitos Deezerin.

cats

Olettekos aiemmin kuulleet Deezeristä; musiikinsuoratoistopalvelusta, joka rantautui Suomeen viime keväänä? Itse kuulin tästä ensimmäisen kerran ihan vastikään, kun sain asian tiimoilta blogiyhteydenoton. Täytyy myöntää, että toipilaspäivät ovat kuluneet huomattavasti rattoisammin, kun on koko ajan laaja musiikkivalikoima käden ulottuvilla!

035

Olen jo aloittanut omien soittolistojeni laatimisen, ensimmäisenä piti alkaa koota jouluaiheista musiikkia, kuinkas muuten… Huomasin ilokseni, että Michael Bublén joululevyllä on muutamia ylimääräisiäkin kappaleita, joita ei omalta CD-levyltäni löydykään!
Palvelun käyttö on helppoa, jota itse henkilökohtaisesti arvostan erittäin suuresti. Nimittäin yleensä, jos jokin tämäntyylinen palvelu on kovinkin monimutkainen tai vaikeaselkoinen, jää asia omalta kohdaltani siihen.

Deezerin laaja musiikkikirjasto kasvaa kokoajan, tällä hetkellä se sisältää 25 miljoonaa kappaletta! Deezeriä voidaan käyttää tietokoneelta selaimen kautta, tabletilla ja myöskin älypuhelimella kuuntelu onnistuu oman sovelluksen kautta. Ilmaisen Deezer-sovelluksen voi ladata puhelimeen vaikkapa AppStoren kautta (itselläni tuo on vielä tekemättä, mutta asia korjaantunee tämän päivän aikana!).

mb

Kiinnostuitko? Arvon nimittäin kaikkien kommentoijien kesken kolme kappaletta Deezerin kuuden kuukauden Premium-koodia (yhden palkinnon arvo on noin 59,90 €, arvontavoittajia tulee olemaan siis kolme). Ajankohtakin on mitä mainioin, jos haluaa alkaa luomaan esim. omia jouluaiheisia soittolistojaan!

Osallistut arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen nimen ja sähköpostiosoitteen kera (sähköpostiosoite näkyy vain minulle, jos jätät sen sille varatulle riville). Kerro osallistumiskommentissasi joitain omia suosikkikappaleitasi: mitä mieluiten kuuntelet rentoutuessasi tai mikä saa siivousmotivaatiosi kasvamaan, entä mikä on lempparijoululaulusi..? Niin ja jos tiedät kivoja vinkkejä lauluista, joita soittaa vauvalle, kerro ihmeessä! Ei ole nimittäin pitkästi matkaa siihen, kun vauva alkaa kuulla. Loinkin jo oman soittolistan erilaisista kehtolauluista, mutta en oikein osaa niitä palvelusta oikeilla hakunimillä etsiä…

043

Siinä tuli säännöt, arvonta-aikaa on aina 13.11.2013 klo 18 saakka! Arpaonnea toivottelen ja mietiskelen, pitäisikö ottaa uusinta tuosta eilisestä tuokiosta… Arvonta on päättynyt!

 

Comments

  1. Tiia
    8.11.2013 / 12:29

    Irlantilaiset balladit voisivat olla rauhoittavaa musiikkia vauvoille. Sellaista Enya tyylistä hyminää.

    Lempparijoululaulut ovat kyllä Elviksen ja Frank Sinatran ja toki Vesa-Matti Loirinkin laulamat joulukokoelmat. Mutta ihan lemppari on Frankin White Christmas.

    Muuten olen musiikissa miltei kaikkiruokainen, jazzmusa ei uppoa. Lemppareina, Jarre, Abba, Mike Oldfield, Chisu, Aikakone jne. :)

  2. 8.11.2013 / 12:56

    Tällä hetkellä kuuntelen paljon suomalaista musiikkia. Näin marraskuun pimeisiin hetkiin Jukka Pojan kappaleet tuovat mukanaan kesäistä letkeyttä ja saavat askeleen keventymään.

    Ulkomaisista Jason Mraz saa mut aina hyvälle tuulelle…

  3. 8.11.2013 / 12:57

    Klassinen musiikki rauhoittaa kuulemma sekä odottajaa että vauvaa. Pääasia, että itselle tulee hyvää olo niin vauvakin voi hyvin, eikö totta? :)
    Kaunein joululaulu jonka tiedän on Walking in the air. Koskettava ja tunnelmallinen.
    Itse nautin kuunnella kotona lounge tyyppistä musiikkia. Suosittelen kokeilemaan.

  4. Sini
    8.11.2013 / 13:02

    Ehdottomasti yksi suosikeistani joululaujujen suhteen on Chris Rea – Driving home for christmas <3 Muitakin löytyy ja Michael Bublén ääni on ihana :)

    Musiikkimaku on muuten aika laidasta laitaan, kaikki maistuu (melkein) ;)

  5. Tipi
    8.11.2013 / 13:08

    Ihanaa, kun on kaltaisiasi jouluihmisiä! :)
    Olen jouluihminen minäkin, mutta kynttilöiden lisäksi mitään jouluista ei ole vielä tullut tehtyä. Hetkinen! Ostin toiseen keittiön ikkunaan uuden jouluvalon (ei ole vielä ikkunassa, mutta 1.12. on), kun edellinen meni säilytyksessä räkspoks.
    Pitääkin kohta juoda ensimmäiset glögit. Sain ystävältäni vähän piparkakkujen ohjeen, pitää testata joulukuussa. Olen aina piparit tehty valmistaikinasta.
    Mukavaa joulunodotusta!

  6. Johanna
    8.11.2013 / 13:46

    Hei! Kaikkiruokainen olen musiikin suhteen. No ei ehkä rankkaa heviä kuitenkaan :) Mieluiten annan radion soida Aalto, Voice, Nrj….ulkolaisista radiokanavista on tullut myös yllättäviä suosikkeja ja vaihtelua suomalaisiin soittolistoihin. Tuo Buble on kyllä ehdoton joulusuosikkini ja yksittäisistä kappaleista White christmas.

    Odotusaikana kannattaa kuunnella omaan makuun sopivaa musiikkia niin kuin ennenkin. Rauhoittavaa tai piristävää mielen mukaan. Itsellä hyvä olo = vauvalla hyvä olo! Oma lemppari esikoista odottaessa oli Shakira :)
    Toki jos haluaa opetella jo tuutulauluja niin kannattaa tutustua ihan perinteisiin lastenlevyihin.

  7. Sari
    8.11.2013 / 13:48

    Joulumisiikista suosikkini Michael Bublén lisäksi Lady Antebellum.
    Erinin musiikki on hyväntuulista ja siinä on kivan realistinen ote, se sopiikin hyvin siivouspäiviin :)
    Jenni Vartiaisen ääni on rauhoittava, joten se sopii hyvin rentouttavaan oleiluun kynttilän valossa.

  8. 8.11.2013 / 13:49

    Pitipäs mennä iPhonelle lataamaan tuo sovellus ja se todella vaikuttaa helppokäyttöiseltä ja selkeältä. Tähän asti Spotifyä käyttäneenä voin silti kuvitella tutustuvani paremmin tähänkin sovellukseen. Sovellus näytti olevan ilmainen 15 päivän ajan. Jos voittona on 59,90 euron arvoinen paketti puoleksi vuodeksi, on varmaankin kuukausimaksu 10 euron luokkaa, vai onko Sulla tietoa miten se menee?
    Lempimusiikki on tällä hetkellä Madaleine Peuroux, jonka musiikki on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Sopii siis odottajallekin…
    Mukavaa viikonloppua ja oli muuten taas ihania kuvia!

  9. 8.11.2013 / 13:55

    Ihania joululauluja on niin monia! WHAMin Last Christmas on aivan ihana ja korni! Michael Bublen tai Lady Antebellumin laulamat joulubiisit on kaikki ihania. Lumiukko-ohjelman Walking in the Air saa aina kyyneleet silmiin, samoin Loirin laulama Tonttu. Onhan noita!

    Muuten uppoo Bruno Mars, Rihanna, Alicia Keys…

  10. Sara
    8.11.2013 / 14:21

    En ole kuullutkaan aiemmin moisesta palvelusta. Spotify on tuttu ja paljon käytössä, mutta aina voi kokeilla jotain uutta.

    Minun joululemppari on George Michaelin Last Christmas. Muutoin kuuntelen laidasta laitaan, ehkä blues rock on lähinnä sydäntä.

  11. Pirjo
    8.11.2013 / 16:01

    Ei kiitos viulu- eikä oopperamusaa. Muuten kaikki ruokainen mutta siivotessa Popedaa ja kovaa! =)

  12. 8.11.2013 / 16:07

    Ihan uusi tuttavuus tuollainen palvelu!
    Joululevyistä suosikkeja on Michael Bublén lisäksi Bing Crosby ja Nat King Cole.
    Muutoin kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan, tällä hetkellä eniten tulee kuunneltua Cheekiä, Jukka-Poikaa ja Jenni Vartiaista. Mä en osaa oikein valita mitään suosikkikappaleita, kun melkein kaikki menee!

  13. 8.11.2013 / 16:35

    Nautiskelen viikottaisesta yksinolostani aina musiikin kera, sillä kuuntelen paljon trance/hardstyle – tyylistä musiikkia, josta mies ei niin kovin välitä. Viikonloppuisin bailaan pienen pääni sisässä kuulokkeiden kautta tai kuunnellaan rauhallisempaa. Kuuntelen myös ”normaalimpaa” musiikkia ja Spotifyssa olenkin jaotellut soittolistani genren perusteella.

    Paras joululaulu on ainakin tällä hetkellä John Lennonin Merry Xmas (War is over). Se on kaunis. Myös Suvi Teräsniskan Mummo on koskettava joululaulu.

  14. Maria
    8.11.2013 / 18:08

    Tomi Metsäkedon joululevy on aivan ihana. Sylvian joululaulu erityisesti on suosikkini. Pmmp:hän on tehnyt muistaakseni levyllisen kehtolauluja, voisi olla ihan mielenkiintoinen vaikkei itselle ajankohtainen kylläkään :) Siivousmusiikkina latinalaista tai muuta rytmikästä! :)

  15. Janna
    8.11.2013 / 23:20

    Pitääpä tutustua tähän palveluun, saa nyt Spotify omalla kohdallani kilpailijan :)

    Satuin hetki sitten kanavia selaillessa törmäämään Glee-sarjan Lea Michelen versioon O Holy Night kappaleesta, se on soinut nyt itselläni joka ilta! Niin kaunis kappale!

    Muuten olen kyllä melkein kaikki ruokainen…

  16. Miilu
    9.11.2013 / 03:26

    Lenkkeillessä ja pyöräillessä kuuntelen aina vain radiota.
    Mutta kotona yksin ollessani olen jo kuukauden päivät kuunnellut Michael Bublen joululevyä, kiitos Sinun! :D
    Aikaisempina vuosina olen kuunnellut aina vain suomalaisia joululauluja, mutta jostain kumman syystä blogiasi paljon lukeneena sain inspiksen Michaelista!

  17. Irma
    9.11.2013 / 11:35

    Nyt joulukonserttien aikaan suosittelen livenä Tarja Turusen joulukonserttia, aivan ihana ja upeaääninen ääninen nainen. Viimejouluna olin hänen joulukonsertissaan Mustasaareen vanhassa kirkossa, olen varannut jo liput 16.12. Kokkolan kirkkoon, uskoisin, että liput myydään nopeasti loppuun. Viime jouluna jonotusta oli satoja metrejä puolituntia ennen ovien avausta.

  18. 9.11.2013 / 12:37

    Minähän olen vannoutunut 80-ja 90 lukujen hevibändien fanittaja, ja kuuntelen pääsääntöisesti musiikkini edelleen vanhanaikaisesti cd:eiltä. Siivousmusiikkina taas toimii parhaiten ikivihreät kotimaiset tyyliin Irwin Goodman. :D

  19. Veikka
    9.11.2013 / 13:37

    Michael Bublé on hyvää joulumusiikkia. Muuten suosittelen islantilaisia yhtyeitä kuten Múm ja Sigur Rós.

  20. Teija
    9.11.2013 / 20:06

    Kiitos tuosta Lady Antebellum vinkistä, aivan ihania joululauluja! Michael Buble oli viime vuonna yksi mun suosikeista. Kylmiä väreitä nostattava joululevy on myös Sarah McLachlanin Wintersong –niminen levy (siellä erityisesti Wintersong kappale on aivan ihana)♥!

  21. LumiLaura
    9.11.2013 / 20:49

    Varpunen jouluaamuna koskettaa vuodesta toiseen! Se on kyllä ehdottomasti lempijoululauluni.

    Tällä hetkellä eniten tulee kuunneltua suomalaista musiikkia jota on kiva laulaa mukana:cheekiä, eriniä, juha tapiota jne. Raskausaikanani viime keväänä kuuntelin sitä mitä itse tykkäsin. Ajattelin, että sitähän sitä tulee kuunneltua lapsen synnyttyäkin ja tottuupa vauva niin ”oikeanlaiseen” biittiin ja rauhoittuu sitä kuunnellessa myöhemminkin.

  22. hanma
    10.11.2013 / 10:22

    Tällä hetkellä lemppari fiilistelybiiseihin kuuluu mm. Valse d’Amelie, Yiruman River flows in you ja PMMP:n Korkeasaari. Tuosta Yiruman kappaleesta menee aina kylmät väreet selkää pitkin, kun sitä kuuntelee!

  23. petra
    10.11.2013 / 10:42

    Kaikki musagenret menee, aina löytyy joku kappale josta pitää.
    Joulun kestosuosikki on vesa-matti loiri, jotenkin hänen äänensä sopii mielestäni juuri joululauluihin. Tuosta bublesta oon kyllä niin paljon kuullut että ehkä olisi jo aika kuunnella häntäkin..

  24. lentoemo
    10.11.2013 / 13:08

    Tykkään kuunnella tunnelmallista musiikkia, ei mitään ylenpalttista revittelyä. Joulumusiikissa hieman jopa klassisen puolelle lipsahtava miellyttää, samoin kuoroesitykset ja tietysti Michael Buble.

  25. MaijuM
    10.11.2013 / 14:56

    Itse tykkään fiilistellä kaamosaikana Maria Menan kappaleilla. Makaan sängyssä kaamosvalojen tunnelmassa ja kuuntelen Maria Menaa. Ihana oma hetki!

  26. 10.11.2013 / 17:24

    Kuulostaa hyvältä tuo palvelu! Spotifyta olenkin jo käyttänyt mutta aina voi oppia uutta ;) kuuntelen paljon ruotsinkielistä musiikkia. Rauhoittavaa on sara vargan spring för livet -levy; sen tahtiin venyttelen usein :) siivotessa mies saa valita musiikin tai kuuntelen ruotsin toplistaa spotifysta :) Carolan Himlen i min famn on suosikkijoululauluni ollut jo useita vuosia :)

    Vauvalle suosittelen ”musiikiksi” sellaista helisevää bolakorua! ;) T. Koruyrittäjä

  27. kiiu
    10.11.2013 / 20:04

    Joulumusiikin osalta olen aikamoinen suurkuluttaja, ihan laidasta laitaan. Oikeastaan vain 70- ja 80-luvulta peräisin olevat iskelmäjoululaulut jätän väliin. Yritän myös aina löytää uutta joulumusiikkia mahdollisuuksien mukaan. Tänä vuonna etsin uutta kuunneltavaa erityisesti englanniksi laulavien vahvojen laulajien levyiltä.

  28. Heini
    10.11.2013 / 21:06

    Siivoaminen menee kuin siivillä kuunnellessa Cheekin suloisen karheaa ääntä, rauhoitun joka kerta ihanaisen Suvi Teräsniskan ääneen ja joululauluista parhain on Celine Dionin laulama So this is Christmas. Michael Bublen joululevykin on meillä aivan loppuun kulutettu!

  29. Kurre
    11.11.2013 / 09:52

    Tässä vaiheessa vuotta kaiuttimista soi aika usein (varsinkin yksin koton ollessa) joulumusiikki. Celine Dionin joululevy on ihana. :)

  30. tiinakkk
    12.11.2013 / 12:00

    Kaikki mitä radiosta tulee :)

  31. nelliy
    12.11.2013 / 22:00

    Bublen joulubiisit on kyllä mahtavia! Klassikot Last Christmas ja Feliz Navidad ovat kovassa soitossa myös joulun alla.
    Paras lenkki biisi on Foo Fightersien Pretender.
    Tällä hetkellä kovassa soitossa ovat muuten vaan Franz Ferdinandin ja Arctic Monkeysin uudet levyt.

  32. 13.11.2013 / 12:24

    Ite tykkään kuunnella autossa ja lenkillä Volbeattia,siivousmusiikkina dancebiisit, missä on paljon bassoa ja parhaat joululaulut on ne rauhalliset kappaleet, mm. oi jouluyö ja heinillä härkien :)

  33. Äippä
    13.11.2013 / 12:36

    Moi, mä tykkään kuunnella Boney M:n Mary´s boy child, Band Aidin Do they know it´s Christmas, Sladen Merry Christmas Everybody ja tietysti Leevi and the Leavingsin Jossain on kai vielä joulu :)

  34. Virve
    13.11.2013 / 12:49

    Kaikkiruokainen musiikin suhteen – kunhan ei sentään heviä :-) Kaikki suomalainen pop on ollut viime aikoina in. Radiota pääasiassa kuunnellessa saa kuunnella kaikenlaista laajalla skaalalla. Joulumusiikista monen edellisen kommentoijan tavoin Michael Buble menee hyvin -kaikessa korniudessaan.

  35. Ella
    13.11.2013 / 15:27

    Tämän hetkinen lemppari on ihanan kaunis Lana Del Rey!! Blue jeans ja national anthem on biisejä, voisin kuunnella loputtomiin!

    Ja niistä vauvoille sopivista kappaleista, ainakin spotifyssä on paljon lullaby-versioita monen monesta biisistä! Voi kuunnella omia lempibiisejä samalla.
    Lullaby-versio Nirvanan Smells like teen spirit on huvittava! :D

  36. 13.11.2013 / 15:58

    Ehdinpäs vielä mukaan :) John Newman love me again on uusin ihastukseni. Soinut repeatilla useampaan kertaan :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.