Lempipaikkani kotonamme

 

Lumisen lauantain kunniaksi yksi haaste toteutukseen! Tämä oli hautautunut tuonne postausluonnosten sekaan kuukausiksi, ups, mutta toteutan sen nyt kuitenkin tästä viiveestä huolimatta. Tämän haasteen sain aikoinaan sekä J:lta At home -blogista että Empulta Valkoista ja makeaa -blogista, kiitokset!

Lempipaikkaani täällä kotonamme sainkin tovin miettiä… Lopulta päädyin tähän sohvanurkkaukseen, tästä on vuosien mittaan muodostunut mun paikkani sohvalla. Tässä istuessa on kivat näkymät moneen suuntaan ja juuri se onkin syy, miksi tämän paikan lempipaikakseni valitsin.

022

Sohvalta näkyy hyvin ruokailutilan ja keittiön suuntaan – tämä onkin mielestäni yksi kivoimmista näkymistä kodissamme. Kun sohvalta katsoo toiseen suuntaan, avautuu sieltä mieluinen näkymä olohuoneen ikkunoiden kautta takapihalle. Tämä kuvakulma näkyi hyvin mm. eilisessä Valkoinen maa -postauksessani. Tässä sohvalla käpertyneenä myöskin kupponen cappuccinoa maistuu herkullisimmalta!

081

027

Ylemmässä kuvassa nurmikko vielä loisti vihreänä, eilisestä lähtien näkymä on ollut paljon kauniimpi. Toivotaan nyt pakkasasteita, jotta lumet pysyisivät maassa!

Mulla on viikonloppuherkkuna minttukrokanttisuklaalevy, slurps, ja sitä mussuttaen mietin tässä juuri, mikä voisi olla seuraava jouluaskel… Eilen laitoin keittiöön pöytämallin ikkunatähden, se näkyy paikaltaan kivasti sekä portaille että tielle. Kaapista löytyy vielä yksi jättimäinen ikkunatähti, sen ajattelin viime vuoden tapaan ripustaa (tai mieshän sen joutuu tehdä…) miehen huoneen ikkunaan. Niin mukavaa, kun siellä täällä on jotain pientä tunnelmavaloa eikä kodista juuri pimeitä nurkkia löydy. Tunnelmavalot näyttävät nyt lumisen maiseman kera niin kauniilta!

030

On niin hassu tuo nuorempi kisuystäväni! Hän on talvisin aina kovin sähköinen ja kun lähestyn halin tai pusun kera, hän puristaa silmät jo valmiiksi kiinni pienen sähköiskun varalta – teki niin juuri äskenkin tuossa vieressäni! :D Ei lähde karkuun, vaan ottaa mieluummin halit ja sähkärit vastaan hassun näköisellä kurttunaamalla <3.

Kivaa lauantaipäivää! Hemmotelkaa karvaisia kavereitanne :).

 

Comments

  1. 23.11.2013 / 12:45

    Kaunista ja seesteistä, ei ihme että on lempipaikkasi! Ja ihana tuo halittava kisuli. :)

  2. 23.11.2013 / 15:08

    Enpä ihmettele valintaasi :-) Kuvistasi välittyy jotenkin niin seesteinen tunnelma, ja luminen maisema kyllä vaan korostaa sitä! Saataisiinpa me tänne eteläänkin pian lunta pimeyden keskelle, jotta jouluinen tunnelma tarttuisi paremmin :-)

    • 24.11.2013 / 18:21

      Ihana kuulla, kiitti paljon Emppu! Me saatiin viime yönä vielä lisää lunta, ihanaa :). Toivottavasti tekin saatte pian!

  3. 24.11.2013 / 14:12

    Voi toista kurttunassua! :D Taitaa osoittaa sitä ehtymätöntä rakkauttaa mamille, sähkäreistä välittämättä.
    Toi teidän nurkkaus, josta on niin ihana katsoa vuodenaikojen vaihtumista on niin upea. Ihania kuvia ja tunnelmia taas kerran.

  4. 24.11.2013 / 21:03

    Tuo teidän nurkkaus on niin kaunis ja rauhoittava, voi kun saisi samanlaisen lumimaiseman tännekin! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.