Koti-illan terkut sohvalta

 

006

Ihanaa, viikonloppu on taas täällä! Ja todellakin taas; mietin äsken, että mihin nämä viikot oikein hupenevat… En ihan hetkeen muista yhtä nopeasti kulunutta loppuvuotta; luulin jo, että jalan murtumisen vuoksi aika tulisi matelemaan mutta e-hei!

Viikonloppuna olisi tavoitteena saada hankittua suurin osa joululahjoista ja ehkä saada jokunen niistä jopa pakettiin asti. Ostosten lisäksi luvassa rauhallista ja tunnelmallista kotoilua: sipsuttelua villasukat jalassa, joulumusiikin kuuntelua, glögin hörppimistä, kissamasujen rapsuttelua ja pusuttelua, sohvalle käpertymistä, lehtien selailua, ihan sellaista yleistä fiilistelyä ja tunnelmointia, joka niin olennaisesti tähän vuodenaikaan kuuluu! Poreammeeseenkin ajattelin pulahtaa, varmastikin jo tänä iltana. Niin ja miten saatoinkaan unohtaa herkuttelun! Sitäkin kuuluu tähän viikonloppuun: hyvän ruuan valmistamista sekä siitä nauttimista joulukuusta ihaillen – nimittäin suorastaan rakastan tätä näkyä:

133

Kuka bongasi kuvasta kissan?
Tein eilen pientä koekattausta joulua silmälläpitäen – voin esitellä sen useammalla kuvalla myöhemmin. Niin ja hei, pakko vinkata tunnelmallisesta Riinan vinttipuodista (Isokatu 27), jossa tänään äitini kanssa piipahdin! Vanhan kaupungin rauhallisessa miljöössä sijaitsevassa puodissa on esillä kokkolalaisten taiteilijoiden ja käsityöläisten tuotteita. Puoti on avoinna perjantaisin 11-17 ja lauantaisin 11-15 jouluun asti. Mutta nyt, pitemmittä puheitta – viikonlopusta ja näistä ihanista joulunaluspäivistä nauttimaan!

 

Comments

  1. 13.12.2013 / 22:19

    Ihanaa viikonloppua, ja kuulostaa kyllä todella kivalta viikonlopulta kaikin puolin :).

    Mitenkä muuten se sinun jalkasi? Onko lähtenyt paranemaan hyvin, tai onko vielä kipuja? Minulla ei ole koskaan murtunut mitään *koputtaa puuta*, joten en osaa yhtään ajatella, että kuinka kauan tuollainen vaiva oireilee. Toivottavasti se kuitenkin paranisi nopeasti entiselleen :).

    • 14.12.2013 / 19:09

      Kiitos Tiia! :)
      En oikein osaa sanoa tuosta jalasta, kun välillä on parempi ja välillä huonompi. Kipua vielä kävellessä tuntuu, ainakin jos on jaloillaan puoli tuntia kauemmin niin alkaa tuntua kipua. Kipu on siirtynyt tuosta ylempää nilkkaan :/. Onnettomuudesta on kulunut jo 10 viikkoa, joten en tiedä onko normaalia tuntea kipua vieläkin… Täytyy ehkä tammikuussa käydä uudestaan lääkärillä, jos silloinkin vielä kipuilee.

  2. mammu
    13.12.2013 / 23:05

    Varoituksen sana jos aiot huomenna kaupoille, viime lauantaina en saanut parkkipaikkaa koko keskustasta, kallentorille mahtu mut säähän et varmaan jalan takia jaksa sieltä vielä kävellä?

    • 14.12.2013 / 19:10

      Voi ei siellä tosiaan tarvinut kaksistaan pyöriä :D. Hyvin kyllä saatiin aina parkkipaikka joko Anttilan tai Chydenian parkkihallista. En tosiaan voi vielä pitkiä matkoja jalalla kävellä :/.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.