Keittiömuutos mietinnän alla

 

Tuossa joulutohinoiden alkaessa päätin, että joulun jälkeen alan miettimään kodin sisustusjuttuja hieman enemmän: mitä haluaisin muuttaa ennen vauvan syntymää? Nyt ajatukset suuntautuu jo pikkuhiljaa näihin mahdollisiin muutoskohteisiin, joista ensimmäinen (en tässä vaiheessa kyllä edes tiedä, tuleeko toista :D) on keittiömme välitila. Sen muutoksesta mainitsinkin ensimmäisen kerran Miehen vastauksia kysymyksiinne -postauksessani.

059

Ensimmäisen asuinvuoden ajan keittiömme välitilassa oli tuo samainen lasi sekä mustavalkoinen koukerotapetti. Vuoden jälkeen halusin kuitenkin jotain vaihtelua ja sainkin kivan idean kesäkeittiöön sopivasta lauseesta. Lasi pysyi samana, mutta tapettisuikale poistettiin; se oli helppoa, sillä tapettia ei oltu liisteröity seinään vaan se pysyi paikoillaan lasilevyn ansiosta. Tapetin tilalle asettelin tuon lauseen kätevästi tarramuodossa (tarran sain silloin blogin kautta). Tämän ns. kesäkeittiömme esittelin lukuisin kuvin postauksessani Kesäkeittiömme – ei tosikoille!. Alunperin ajatuksena tosiaan oli, että tarra olisi paikoillaan vain kesän ajan ja syksyksi jotain muuta. No, tykästyimmekin tähän lookiin niin kovasti, että se on ollut keittiössämme jo 2,5 vuotta!

057

Nyt kuitenkin tuntuu vahvasti siltä, että tämä on nähty. Kahden aikuisen koti on muuttumassa lapsiperheen kodiksi, joten on aika jollekin muulle. Tähän toivoisin saavani ideointiapua teiltä! Olen miettinyt uutta välitilaa aika paljonkin ja olen tähän mennessä keksinyt vain yhden mieluisan vaihtoehdon… En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa kerro sitä teille, jotta en vaikuttaisi teiltä mahdollisesti tuleviin ideoihin! Enkä halua tehdä päätöstä tuosta noin vain, sillä ehkä saan teiltä jonkin ajatuksen, jota en ollut itse vielä ajatellutkaan! Joten, nyt saa ehdottaa: millaisen välitilan näkisitte meidän keittiössä?

 

Comments

    • 28.12.2013 / 17:23

      Kiitos ehdotuksestasi Johanna! Tuo olikin ihan uusi laatta, en ollut ennen nähnyt. Laattoja olen välitilaan myös miettinyt, mutta aika suurella varmuudella ne hylännyt…

  1. Äippä
    28.12.2013 / 17:03

    Moi, mä pysyisin edelleen tapettisuikaleen kannalla. Saisi olla jotain väriäkin, tulee mieleen jotain pystykuvioita, keltaista, valkoista, mustaa, vihreää, perusvärejä – ei pastellia. Niille sitten jotain väripareja muualle keittiöön..

  2. Marja
    28.12.2013 / 17:05

    Hei, lämpöiset onnittelut pikkuisen pojan <3 tulosta keväämmällä! Odotamme myös pikkuveljeä armahaiselle aarteellemme ihan samoihin aikoihin, eli laskettu aika poikamme perheessä on 15.4. Mummi täällä odottelee :D.
    Oletko ajatellut mustavalkoista valokuvaa tuonne lasin alle? Sinulla on kauniita kuvia ja niistä varmaan saisit upean otoksen, kuvaa voisi myös vaihtaa tarpeen mukaan, jotenkin se pysyisi hyvin henkilökohtaisena tällä tavoin. Mielestäni kaakelit ovat jo niin so last season vaikka niitäkin on kauniita toki.

    • 28.12.2013 / 17:29

      Kiitos kovasti Marja! Onnea odotukseen teillekin, lähekkäin ovat lasketut aikamme :).
      Laatat olemmekin aika varmuudella hylänneet… Tuota mustavalkoista kuvaa olen miettinyt, mutta on vaikea löytää se sopiva, että mikä aihe ei heti kyllästyttäisi ja mikä sopisi keittiöömme… Lisäksi kuvan mittasuhteet mietityttävät; sen kun pitäisi olla niin kovin vaakasuuntaisesti painottuva. Että vääristyisikö kuva, hmm täytyy miettiä. Kiva ehdotus! :)

  3. marjo
    28.12.2013 / 17:32

    Mustavalkoista valokuvasuurennosta ehdottaisin minäkin :)

  4. Teija
    28.12.2013 / 18:08

    Hei, mitä jos lasi jäisi ”huilille” ja maalaisitte betonin näköiseksi tai kalkkimaalilla?
    Muuten ihania kuvia sinula aina kodistasi ja kissoista :)
    terv Teija

    • 29.12.2013 / 13:08

      Kiitos Teija, mukava kuulla!
      Ja hyvä välitilaidea, ei ollut tullut mieleeni! Mutta kestääköhän tuollainen pinta vesiroiskeita?

      • Teija
        29.12.2013 / 13:39

        Moi, jos ei ihan tolkuttomasti lotraa roiskeita seinälle niin luulen että kestää ja sitten jos sille lasille ei ole säilytyspaikkaa niin laittaa lasin maalin päälle :)

        • 29.12.2013 / 13:41

          Aivan. Meillä vaan tuon nykyisen lasin kanssa sellainen ongelma, että se vihertää, joten värisävy alla vääristyy :/.

          • Teija
            29.12.2013 / 13:50

            Nii-in kyll’h’n se ilman lasia tulisi uusi tunnelma tilaan, on se aina mietinnän aika kun jotakin muuttaa, mutta maalin saa aina helposti piiloon tai vaihtoon jos kyllästyttää :)

  5. 28.12.2013 / 19:54

    Miten olisi läpinäkyvä värillinen ikkunakalvo lasin pintapuolelle. Tämän tyylinen:
    http://tintmyride.files.wordpress.com/2011/03/color_art-top2.jpg
    Mutta joku kaunis harmaan sävy esimerkiksi. Minulla on töissä hyvä värikartta ja se on netissäkin, mutta joulu on pyyhkinyt työmuistin enkä muistanut merkkiä tähän hätään. VR:llä on käytössä vihreänä tuon tyylistä kalvoa, näyttää lasipinnoissa todella tyylikkäälle.
    http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/380584/4/380614.jpg
    Lasista tulisi vähän ”vesi”-fiilis, kun kalvosta näkyy kuitenkin läpi.

    • 29.12.2013 / 13:10

      Mielenkiintoinen idea! En ollut tällaista miettinytkään… Voi kyllä olla, että nyt haen jotain muuta, en haluaisi välitilaan mustaa enkä harmaata enkä kyllä mitään räväkkää väriäkään :).

  6. Mia
    28.12.2013 / 20:06

    Täällä pohditaan samaa! Itse mietin blogissani subway tiles -laattoja – keittiö on muutoin kovin moderni, joten olisi kiva lisätä jotain ”vanhaa” ja tyylikästä. Tykäistyn toden teolla yhden tukholmalaisen asunnon keittiöön vaikka omassa keittiössä yläkaapit onkin, eikä siten päästä ihan samoihin lopputuloksiin: http://magnoliablogg.com/2013/12/13/details-in-the-kitchen/.

    • 29.12.2013 / 13:15

      Tuo tiililadonta on kyllä niin kaunis, toimii vuodesta toiseen! Hillitty, mutta silti siinä on sitä jotain. Itse vaan nyt vierastan laattoja välitilaan, mieskään ei antanut laattavaihtoehdolle suostumustaan… Jotain muuta siis meille :).

  7. Kaisa
    28.12.2013 / 20:07

    Minäkin ehdottaisin, että jätätte lasin. Näin lapsiperheessä toimii hyvin enkä jaksaisi laattojen puhdistusta yms. Tietenkin sinne pitäisi sitten varmaan jokin kuva viritellä alle, mustavalkoista ehkä tai olisko jotain räväkämpää väriä ;)

    • 29.12.2013 / 13:17

      Laattoja ei ole tulossa, se oli päätetty heti alkuun. Mies tyrmäsi täysin :D enkä itsekään ainakaan tässä vaiheessa innostu laatoista, vaikka kauniita ovatkin. Ehkä myöhemmin!
      Mulla on vahvin vaihtoehto nyt valkoiseksi maalattu lasi, sitä olen miettinyt pitkään!

  8. Viivitys
    28.12.2013 / 21:34

    ”Viinilause” tosiaan kuulostaa hassulta lapsiperheeseen, vaikka sitä ei niin kirjaimellisesti noudattaisikaan :o). Olisiko haussa uusi lause, eri fontilla? Vai onko teksti-idea nyt käytetty?¨

    Mitä jos lasin taustan vaan maalaisi? Vaikka niinkin räväkällä värillä, kuin harmaalla ;o). Tai tietysti tapettivaihtoehtokin on edelleen olemassa, saahan niitäkin yksivärisinä.

    Mustavalkoisia valokuvia on ehdoteltu. Mitäs, jos se olisi ”toispuoleinen”? Esim. puolesta välistä alhaalta oikealle päin kohoava maisema tms. En taida osata selittää. Tai pari karvakamua ”istuskelemaan” jompaan kumpaan reunaan :oD?

    • 29.12.2013 / 13:20

      Juu ei ole kirjaimellisesti noudatettu nytkään :D. Teksti-idea on nyt nähty.
      Tuo nykyinen lasi vihertää, joten sitä emme enää tuohon laita. Olen itse ajatellut valkoiseksi maalattua lasia, se miellyttäisi. Keittiöön ei tule hirmuisesti luonnonvaloa, joten mitkään tummat sävyt eivät tule välitilan osalta kyseeseen (taso on jo musta).
      Taisin ymmärtää mitä tarkoitit tuolla valokuvalla :). Kisut ois kyllä ihana tuossa, mutta en tiedä olisiko kovin pitkäikäinen vaihtoehto…

      • Viivitys
        29.12.2013 / 14:00

        Valkoinen lasi kuulostaa tähän astisista ideoista parhaalta ja jotenkin tosi luontevalta ratkaisulta!
        Itsellä on haaveissa keittiöremppa, mutta sen kanssa pitää valitettavasti odotella vielä pari vuotta. Pari oleellisempaa projektia ajaa keittiön ohi. Nykyinen on siisti ja hyvässä kunnossa, ihan väärää tyyliä vaan. Ainakin on aikaa suunnitella ja haaveilla.
        Ja niin, kisut varmasti tuovat livenä parhaan kissamaisen lisän sisustukseen, ehkä kissan kuva keittiön välitilassa olisi vähän liikaa.. Mutta ideana hauska :o).
        Terv. Nimim. Hullu Kissanainen ;o)

        • 30.12.2013 / 10:47

          Kiva, että olet sitä mieltä! Ja aivan totta; tuo aika kannattaa käyttää huolelliseen suunnitteluun ja ideoimiseen, siten monet vaihtoehdot ehtivät muhia ja ne ei niin hyvät ehtivät karsiutua ajoissa pois :).
          Ideana oli kyllä tosi hauska! Ehdotin tuota miehelle niin hän sanoi, että nehän istuu siellä tasoilla muutenkin :D :D. Kyseinen toimintahan ei ole sallittua, mutta tiedät kissat… ;)

  9. 28.12.2013 / 21:57

    Mä ehdottaisin tylsästi mustaa välitilaa, joko luja maalia pelkästään tai sitten lasi päälle (ehkä lasi koska se teillä on). Kaakelia ei, koska sen kun haluaa pois niin se on jo vähän hankalampi juttu. Toinen vaihtoehto jokin harmahtava eläväinen väri, toisi suuremman muutoksfn värimaailmaan :)

    • 29.12.2013 / 13:22

      Laatat on out. Mitään tummaa en välitilaan tahtoisi, sillä huoneeseen paistaa vain aamuaurinko eli ei ole kovin valoisa… Täytyy jatkaa pohdintoja, edelleen se valkoiseksi maalattu lasi on ykkösvaihtoehtona :).

  10. Elisabet
    28.12.2013 / 22:39

    Minä pähkäilin vielä hetki sitten välitilan vaihtoehtoja ja vedin listalta ekana laatat pois. En ”uskaltanu” laittaa niin pysyvää. Päädyin sitten semmoseen betonin näköiseen välitilalaminaattiin ja nyt se odottaa vain asentamista. Sekin toki liimataan seinään kiinni mutta sen päälle voi joskus laittaa sitten tapetin ja lasin jos alkaa kyllästyttää (en usko että hetkeen,sen verran ihanalta näyttää vaikka on vielä paketis:)) http://triofloor.fi/seinaratkaisut/kitchen-wall/ ja jälleenmyyjiä on k-raudat ja starkit. Peukkuja pähkäilyihin ;)

    • 29.12.2013 / 13:29

      Meilläkin laatat karsiutuivat ensimmäisinä. Ehkä joskus myöhemmin laattaa, niitäkin on niin kauniita, mutta se on tosiaan melko pysyvä vaihtoehto sitten.
      Kivaan vaihtoehtoon päädyit! Saapa nähdä mitä näistä meidän pähkäilyistä syntyy :).

    • 30.12.2013 / 10:50

      Kiitos vinkistä, olipa kivoja kuvia tuolla! Samalla tuli mieleeni, että kuvan tulisi olla jokaiseen vuodenaikaan sopiva, sillä nyt etsin jotain hieman pitempiaikaista ratkaisua. Eli miten toimisi talvella tuollainen vihreä heinänkorsi-kuosi… :)

  11. 29.12.2013 / 19:58

    Eleettömän tyylin ihailijana ehdotan, että jätätte lasin yksistään eli että seinän ja lasin välissä ei olisi mitään ”koristuksia”. Näin se ei veisi huomiota muusta sisustuksesta :-)
    Itselläni on myös välitilassa lasi, tosin liimattuna, ja se on tuollainen vihertävään taittava. Jos olisin keittiöremonttia suunnittelemassa, säilyttäisin edelleen lasin, mutta haluaisin kuitenkin sellaisen oikeasti läpinäkyvän eli ei-vihreään taittavan väriltään. Oon kovasti tykästynyt tuohon lasiin, ja puhtaanapitokin on mielestäni helpompaa kuin laatassa – vaikka en olisi etukäteen uskonut :-)

    • 30.12.2013 / 10:54

      Hyvä pointti ja kyllä, tosi helppo pitää puhtaana! Tosin tämä nykyinen lasi ei ole jäämässä, sillä se vihertää. Itse olen miettinyt eniten valkoiseksi maalattua lasia, mutta tuosta alempaa Elisan ehdotuksesta tuli nyt kilpailija!

  12. Elisa
    30.12.2013 / 08:13

    Ehdottaisin tällaista uutuutta:
    http://www.wallplus.fi/

    Kyse on komposiittilevyistä, joita voi sahata muotoon, ja ne kestävät myös kosteutta.

    Jos värikkyys ei ole teidän juttu, on tuolla monia valkoisia malleja, joissa on elävöittävänä tekijänä hienoja struktuuripintoja ja -kuvioita.

  13. Marie
    30.12.2013 / 20:09

    Teillä on niin tuore keittiö, että mitään kovin radikaalia muutosta en lähtis tekemään. Lisäksi tuo teidän nykyinen on mielestäni kiva ja jotenkin sen ideakin on se helppo muunneltavuus. Joten ehkä tulsänä koittaisin vaan keksiä jotain kivaa sinne lasin taakse.

    Me ollaan lapsiperhe ja tuo samainen viini-teksti ilmestyi tänä syksynä meidän keittiöön liesituulettimen ylälevyyn. Enkä pidä sitä mitenkään outona.;) Ei se elämä ja hauskuus lasten myötä lopu.:)

    • 31.12.2013 / 11:07

      Tuo nykyinen lasi lähtee, koska mua on alkanu ärsyttää sen vihertävyys :D.
      No meidän keittiössä tuo välitila on hieman hallitsevampi ja sen myötä sen tekstikin, muutos on muutenkin ollut mielessä jo vuoden ajan, joten nyt vauva toi vain viimeisen sysäyksen. Enkä näe, että meidän elämästä loppuu hauskuus, vaikka tuon tarran tuolta hävitänkin.

  14. Pirpu
    31.12.2013 / 15:35

    Miten olisi vaneri välitilaan? Pitäisi tietysti käsitellä jollain öljyllä/vahalla tms. jotta kestää roiskeita. Näin kuvan sellaisesta muistaakseni Kvikin mainoksessa ja näytti upealta, luultavasti meille toteutetaan sellainen, ja lasi saa lähteä jäähylle.

  15. Kaima
    31.12.2013 / 21:50

    Meillä edellisessä asunnossa kirkas välitilalasi ja vihersi ikävästi valkoista maaliseinää vasten. Siitä oppineena nykyisessä uudessa kodissamme on välitilassa optiwhite lasi. Siitä on vihertävyys poistettu ja olen ollut todella tyytyväinen valkoiseen lasiin. Lasin takana meillä on lisäksi valkoinen maali.

    Toisena vaihtiksena ehdottaisin välitilanne nykyisen lasin kokoista ohuehkoa vaaleanharmaata marmoria. Molemmat todella tyylikkäitä ja ajattomia ratkaisuja! :)

    • 1.1.2014 / 14:38

      Joo en oikein ymmärrä miksi valitsimme tuon vihertävän lasin, jotenkin sitä ei osannut edes ajatella silloin (niin puhki poikki koko projektista? :D) eivätkä lasiliikkeessä edes kysyneet muuta kuin että kirkas lasiko… Olikohan kovin kallis tuo optiwhite lasi?
      Vaaleanharmaa marmori voisi kyllä olla ihana, mutta mulla on nyt joku päähänpinttymä valkoiseksi maalatusta lasista :P.

      • Kaima
        3.1.2014 / 21:23

        Nyt en valitettavasti muista lasin tarkkaa hintaa, mutta muistaakseni hintaero ei ollut niin suuri peruskirkkaaseen lasiin, että sitä edes harkittiin. Tokihan hintaan vaikuttaa lasin paksuus ja tarvittavat reikien porauksen yms., kuten varmasti tiedätkin ;)

        Tsekkaappa vielä tämä: http://www.lily.fi/blogit/coco-sweet-dreams/keittiossa-marmoria. Nopeasti kommentit silmäiltynä marmori tuntuu olevan haastava materiaali. Hintaerokin saattaa olla huima lasiin verrattuna. Mutta kaunis se on – siitä ei pääse mihinkään :)

        Ei muuta kun toteutat päähänpinttymäsi valkoisesta lasista :) Suosittelen sitä lämpimästi :)

        • 3.1.2014 / 21:41

          Löysinkin erään nettilasifirman, josta noita hintoja silmäilin; aika samoissa hinnoissa pyörivät kaikki sävyt.
          Kaunis tuo marmori kyllä on, mutta itse en taitaisi uskaltaa sitä valita – sekä käytännön syistä että kyllästymisen pelossa. Liian kallis vaihtoehto kyllästymiseen :).
          Nyt en osaa päättää kirkkaan tai valkoisen lasin väliltä… Kirkkaassa olisi se muunneltavuus iso plussa: lasin taakse saisi vaihtelua kätevästi.

  16. Pia
    16.1.2014 / 12:39

    Meille on tulossa ihan valkoinen keittiö ja siihen valitsimme matta valkoisen lasin. Se ei saa vihertää yhtään, oli mun ehtoni. Pitkään mietin mitä laitamme. Laatat oli myös pois suljettu. Kuvaa myös mietin, mutta mikä se kuva olisi sitten jota jaksaa katsoa ja eikä sitten rajaa värimaailmaa keittiössä. joten senkin hylkäsin pois. Joten päädyimme mattta valkoiseen lasiin. Lasi ei saa meillä myöskään kiiltää että ei lasin kautta näy/heijasta kaappien alla olevat valot.

    • 16.1.2014 / 12:41

      Oi että, kuulostaa hyvältä ja varmasti tulee upea lopputulos! En ole tiennytkään mattavalkoisista laseista, wautsi! Mistä sen tilasitte? Minäkin tahdon! :D

      • Pia
        16.1.2014 / 12:49

        Puustellista. Se on niiden uutuus tuote. Se on muistaakseni nimellä ”Satiini matta valkoinen lasi.”

  17. 9.2.2014 / 11:45

    Itse yllätyin kuinka edullisesti tuollaisen lasin saa, jos sen ei tarvitse olla karkaistua lasia. Meillä on reilu 4 vuotta vanha keittiö, ja välitilassa tummat isot laatat (oikeasti lattialaatat), joissa semmoinen metallinhohtoinen elävä, hieman eri sävyjä oleva pinta. On todella upea, mutta nyt olen kyllästynyt tuohon tummaan, koska alakertamme on todella pimeä näin talviaikaan ja tuntuu, että nuo tummat pinnat imee kaiken vähäisenkin valon.

    Siksi olenkin miettinyt jos vaihtaisi välitilaan valkoisen lasin ja mahdollisesti myös tummat työtasot sitten myöhemmin vaaleiksi (kaapistojen ovet kiiltävät valkoiset). Meillä on L-mallinen keittiö ja ajattelin ensin laittaa lasin pitkälle sivulle, joka on 4,25m. Löysin valkoiseksi maalatun sisustuslasin joka ei päästä mitään läpi, jolloin voisin laittaa lasin vanhojen kaakeleiden päälle. Ei tulisi niin isoa remppaa ja joskus voisi ottaa vanhat kaakelit taas esiin jos haluaa, ne ovat nimittäin vielä todella hyvässä kunnossa. Toiselle seinälle jättäisin vielä kaakelit, koska ne ovat liesituulettimen takana eikä sillä seinällä ole muuta paitsi jääkaappi työtason vieressä. Olen kyllä ajatellut hankkivani sillekin seinälle lasin jossain vaiheessa, mutta sen täytyy sitten olla karkaistu kun on lieden takana.

    Nettilasi.com :sta löytyi mielestäni hyvin paljon vaihtoehtoja; oli karkaistua, ei karkaistua, kirkasta, optiwhite ja värillistä sisustuslasia. Ja hinta oli tosiaan positiivinen yllätys tuolle ei karkaistulle lasille.

    • 9.2.2014 / 13:04

      Tuolla samalla sivustolla olen itsekin lasiseikkaillut, kohtuulliset hinnat! Meidänkään nykyinen välitilanlasi ei ole karkaistu eikä tule seuraavakaan olemaan, kun ei se vain ole välttämätön.
      Hyvältä kuulostaa keittiömietteesi! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.