Tuoksukynttilöiden lumoa

 

019

Loistavaa pakkaspäivää! Nautin niin suunnattomasti, kun vihdoinkin tuli talvi. Vähäluminen, mutta on sentään pakkasta, kuten kuuluukin! Pakkasta saisi olla aina lokakuusta lähtien, niin pöpötkin pysyisivät paremmin kurissa. Plussakelejä ei tarvitse tulla ainakaan pariin kuukauteen, näin on hyvä. Ne kevättalven päivät, jolloin aurinko paistaa ja lumihanki kimaltaa – täydellistä! Ne on oikein sellaisia ripeän talvilenkin kelejä; lenkin jälkeen on ihana tulla posket punaisina kotiin ja lämmitellä takan ääressä kaakaokupillinen kädessä. Hyvästi plussakelien vesisateet, synkkyys ja pimeys – tavataan taas ensi syksynä! (Kuulithan nyt tämän toiveeni, herra Sääherra?)

011

Joulu on ohi, mutta kynttiläkausi jatkuu. Kynttiläkauteni kestää perinteisesti elokuun lopun pimeistä illoista maalis-huhtikuulle, joten vielä on hyvin aikaa vähentää varastoja! Tuoksukynttilät on taas asia erikseen; niitä on mukava poltella oikeastaan vuoden ympäri. Tunti silloin, pari tällöin ja ihana tuoksu leviää kotiin. Suurin osa kukkaistuoksuista aiheuttaa mulle päänsärkyä, mutta useat makeat tuoksut on kovasti mieleeni.

Keräsin tämänhetkiset tuoksukynttiläni pöydälle ja tutkailin, millaista tuoksua niistä löytyykään. Milk & Honey vaikuttaisi olevan aika suosittu, ns. ikisuosikkini ja sitä löytyy paristakin eri kynttilästä, mm. tuosta By Malene Birgerin kaunottaresta.

cats

Myöskin Byredo-merkiltä olen löytänyt muutaman ihanan tuoksuisen kynttilän. Mieleeni ovat erityisesti nämä kuvassa näkyvät: Cotton poplin sekä Bibliothèque. Erityisesti Cotton poplin ihastuttaa ihanalla raikkaalla tuoksullaan! Kovin voimakkaasti nämä eivät kuitenkaan tuoksu; melko lähellä kynttilöitä saa olla nuuskuttamassa ja siitä annankin vähän miinusta.

003

Aivan ehdoton tuoksukynttilälempparini kautta aikojen on tuo alakuvassa näkyvä Millefiorin tuoksukynttilä, jonka ostin viime helmikuussa Milanosta. Olen nyt lähes vuoden säilyttänyt sitä vaatehuoneen hyllyllä (silloin kun se ei ole ollut käytössä) ja voi valtava, miten ihanasti se tuoksuu edelleen! Ei ole yhtään laimentunut ja kynttilä myös palaa todella tasaisesti, siitäkin iso plussa. Vaatehuoneessa se tuoksuu nenään joka kerta ja sielläpäs sitä saa nuuskuttaa aina aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä. Tämä kyseinen tuoksu on Icing sugar, josta kattava tuoksukuvaus täällä. Lyhyesti kuvailisin tuoksua vaniljaiseksi ja sokeriseksi; etsiskelin samaa huonetuoksuna viime kesänä Tukholmasta, mutta tuloksetta. Mies tuumasi yhtenä päivänä, että miten täällä tuoksuu aivan leivinjauhe… Leivinjauhe, vaniljasokeri – se ja sama :D.

cats

Tuoksukynttilöiden lisäksi en voi useinkaan vastustaa erilaisia tekstikynttilöitä – sellaiset etiketit kiinnittää lähes poikkeuksetta huomion. Nyt olen kuitenkin asettanut itselleni kynttiläostokiellon – vasta sitten kun varastot ovat pienentyneet…

020

Onko teillä jokin ehdoton tuoksukynttilälemppari? Kotiuduin juuri asioilta ja nyt odottelen miehen kotiutumista, jotta saamme takkaan tulen (takkahommien virallinen valvoja kököttää jo valmiina takan edessä…). Niin, en tosiaan voi itse takkaa sytyttää, koska en yletä takan peltiin :D. Että sellainen moka…
Kävin tänään äitini kanssa kahvilla ja sanoin, että vauvan potkut ovat yhtäkkiä voimistuneet aika lailla enkä totu niihin varmasti koskaan. Saapa nähdä, montako spontaania kiljaisua mulla vielä pääsee keskellä kahvilaa tai kaupan kassajonoa, niin paljon ne aina yllättää… Että jos todistatte moista tapahtumaa, niin saa tulla moikkaamaan! :)

 

Comments

  1. 15.1.2014 / 18:34

    Nams, aloin hieman himoita sun kynttilöitä! Meillä on aika samanlainen maku tuoksujen suhteen. Tuo Icing sugar kuulostaa ihan täydelliseltä <3 Mä löysin ennen joulua Siwasta ja Valintatalosta ihania tuoksutuikkuja, ihanin tuoksu oli hazelnut cappucino, sitä hamstrasin monta pakettia :) Yleisesti tykkään kookoksesta, vaniljasta, suklaasta, kahvista, sellasista makeista tuoksuista :)

    • 15.1.2014 / 19:29

      Tuo tuoksu on kyllä niin täydellinen, oi että! Ei meinaa raaskia polttaa, kun niitä on vain yksi :D. Mutta tosi hitaasti se kyllä kuluu, joten ei hätää. Jep, nuo samat tuoksut uppoaa tännekin :).

  2. 15.1.2014 / 18:35

    Täällä toinen tuoksukynttiläfani! Tämän hetken ykkössuosikki on ehdottomasti Yankee Candlen Soft Blanket niminen tuoksu. Ihanan mieto, ympärivuoden poltettava tuoksu, josta todellakin tulee mieleen pehmoinen peitto, ripaus sitrustuoksua ja vaniljaa. Saman firman Christmas Cookie on taas joulunajan suosikki, ilmoille leviää leivoksien tuoksu.

    • 15.1.2014 / 19:27

      Tästä muistinkin, että onhan mulla kaapissa vielä yksi tuollainen Yankee Candle! Mikähän sen tuoksu oli nimeltään… No mutta joka tapauksessa tuoksuu ihanan raikkaalta pesuaineelta :). Kuulostaa herkullisilta nuo sinunkin!

  3. 15.1.2014 / 18:54

    Meillä ei taideta juurikaan polttaa tuoksuttomia kynttilöitä, rakastan niin kaikkia tuoksuja! Tämän hetken suosikkini on Partyliten lumimarja.

    • 15.1.2014 / 19:26

      Tuoksut on kyllä niiiiiin ihania! Mutta mulle taitaa riittää se tunti-pari kerrallaan ja sitten siirryn tuoksuttomiin :). Oi, jo toinen maininta tuolle lumimarjalle!

  4. LumiMarja
    15.1.2014 / 19:12

    Ehdoton suosikkini on PartyLiten lumimarja-tuoksu. Se ei ole imelä, vaan kepeän kirpeä ja maukas. Muitakin ihania tuoksuja samalla valmistajalla. Ihania nuo tekstilliset kynttilät, itsenikin täytyy niitä muutama hankkia, kauniita sisustuselementtejä!

  5. Rita
    15.1.2014 / 19:29

    Diptyquen tuoksukynttilät on ihania! Minulla on Freesian tuoksuinen, mutten raaski sitä polttaa, mutta onneksi se tuoksuu polttamattakin voimakkaasti :D

    Oi, pakko myös saada tuo Millefiorin Icing sugar -kynttilä. Tiedän nimittäin tuoksun, mulla on sellaisia tuoksupusseja kyseisellä tuoksulla ja on todellakin aivan ihana! Myös Malene Birgerin tuoksuja haluaisin.

    • 15.1.2014 / 19:32

      Ne Diptyquen kynttilät on muuten ihania ja kauniitakin! En ole tainnutkaan niihin vielä missään livenä törmätä, joten en edes tiedä, mitä kaikkia tuoksuvaihtoehtoja kyseiseltä merkiltä löytyy.

  6. Rags
    15.1.2014 / 20:06

    Hieno kynttilakokoelma sinulla! Mita muuten teet lasikipoille, kun ovat palaneet loppuun? Minulla on pari todella kaunista lasista tuoksukynttilaa ja haluaisin ne kayttoon, vaikka pumpulitupoille tms, niissa on kannet, kun ovat palaneet loppuun. Mietin vaan, etta miten hyvin ne kynttilanjamat saa puhdistettua ja miten?? Tosin siihen menee aikaa todella kauan talla poltteluvauhdilla… :-D

    Toivottavasti kahvit ei kaadu paalle, kun baby kunnolla paattaa potkaista! :-)

    • Anu
      15.1.2014 / 22:13

      Itse olen liottanut tulikuumalla vedellä kynttiläpurkit. Jos pieniä rippeitä jäänyt, reilusti vaan astianpesukoneeseen. Tietty tekstikipot ei välttämättä kestä tätä..kivi tuikut ainakin pessyt koneessa ja puhdasta tulee :)

      • 16.1.2014 / 12:35

        Mulla ollu aika lailla samat keinot :). Tosin Kivi-kynttilälyhtyjä en ole uskaltanut koneessa pestä, sillä luin joskus kauan sitten, että konepesu aiheuttaa niihin jännitettä ja saattavat sitten lämpiminä käytössä ollessaan räjähtää :O.

    • 16.1.2014 / 12:25

      Olen liottanut tulikuumassa Fairy-vedessä ja sitten jotkut pessyt vielä astianpesukoneessa. Sellaisia tietysti ei voi, joissa on jokin etiketti :/. Mutta kuuma Fairy-vesikin on kyllä ollut tehokas.

      • Rags
        16.1.2014 / 16:20

        Kiitos Satu ja Anu! Taytyypa kokeilla, ja alkaa nyt ahkerasti polttamaan kynttiloita. :-)

  7. Hanna
    15.1.2014 / 20:51

    Minä liputan edelleen partyLiten nimeen, en juurikaan muita kynttilöitä polta ja oma suosikkini on valkolumimarja ja siitä olen joskus ajatellut että voisi olla sinun tuoksu. Pitääköhän laittaa muutama kynttilä laukun pohjalle, jos sattuu että sinuun jossain törmään niin saan lahjoa kynttilöillä :)
    Mielelläni sinut tutustuttaisin PartyLiteen :)

    • Hanna
      15.1.2014 / 20:54

      Näköjään muutkin tykkää Partylitestä ja tuoksun nimi on valkolumimarja.
      Mielelläni sinulle lähettäisin testattavaksi muutamia tuoksuja, mutta et taida haluta osoitettasi antaa :)

      • 16.1.2014 / 12:28

        Joo se näytti olevan tosi suosittu, siksikin siitä niin kovasti kiinnostuin! Voin antaa osoitteeni sulle, oot jo niin tuttu :). Laitan sulle sähköpostia myöhemmin!

  8. Anu
    15.1.2014 / 22:10

    Täälläkin liputetaan partyliten lumimarjan puolesta :) Toinen uudempi suosikki on silkkinen vanilja..Ihana!! Jostain tuoksukynttilästä..olisiko ollut juuri partyliteä tämäkin (tumma kirsikka muistaakseni…), mieheni totesi kotiin tullessa että mikä sähköjohto täällä käryää :D Tuoksui kuulema juuri sähköpalolle! :D Miehet!

  9. Jenni
    16.1.2014 / 05:16

    Millefiorin huonetuoksuja ja kynttilöitä on löytyny ainakin Tampereen Stockmannilta. Mulla on icing sugar huonetuoksuna :)

    • 16.1.2014 / 12:37

      Oi, lucky you! Katselin kerran Oulun Stockaltakin noita merkin huonetuoksuja, mutta siellä ei ainakaan silloin tuota etsimääni ollut. Ehkä se oli sitten loppunut… Tukholmasta ostin kesällä erään toisen tuoksuisen Millefiorilta, tuoksun nimeä et nyt kyllä muista.

  10. 16.1.2014 / 12:13

    Itsekin rakastan tuoksukynttilöitä, etenkin Diptyquen tuoksuja, mutta olen huomannut että nyt raskausaikana tietyt tuoksut, jopa lempituoksuni, ei enää toimi ja tekee huonoa :( Toivottavasti on ohimenevää!
    Potkut on ihania! Mun suurinta huvia tänäpäivänä tuntuu olevan mahan tuijottelu ja siellä mylläävän pikkutyypin liikkeiden tuijottaminen :D Ne on tosiaan jo voimakkaita!

    • 16.1.2014 / 12:39

      Olen kuullut vastaavaa muiltakin; on varmasti ohimenevää! :)
      Ne potkut on kyllä hassuja, tulevat aina niin yllättäen ja voimalla! :D

  11. -tintti
    16.1.2014 / 12:23

    Tuoksukynttilät ei liiemmälti ole mun juttu :( Nenäni on aika ”herkkä”, eli haistan aina kaikenlaista, mitä muut ei välttämättä huomaa :D Tästä johtuen myös monet tuoksukynttilät on mun makuun liian voimakkaita, vaikka periaatteessa hyvältä tuoksuisivatkin. Kyllä meilläkin silloin tällöin joku pieni vaniljatuikku muiden mukaan eksyy, mutta kukkaistuoksut on tosiaan no-no!
    Tosta pakkasesta ja pöpöistä.. Mäkin ajattelin pitkään, että pakkasella pöpöt pysyy paremmin poissa, mutta nyt päiväkoti-ikäisen lapsen kanssa olen huomannut, ettei asia välttämättä näin olekaan :o Tämä talvi on saatu olla täysin terveinä! Mutta tällä viikolla on pojalla alkanut nenä olla vähän tukossa ja muutama aivastus on tässäkin asunnossa kaikunut. Voi toki olla sattumaa tämä ajoitus juuri pakkasten alkuun, mutta muistelen, että viime vuonnakin räkätaudit alkoivat käsikädessä pakkasten kanssa.
    Nautin kuitenkin suunnattomasti tästä valosta, jonka pieni lumikuorrute on tuonut ja kummasti tuo aurinkokin jaksaa taas sadeviikkojen jälkeen paistaa! Tosin aurinko paholainen paljastaa kaikki liat (sormenjäljet, kuononjäljet..) ikkunoissa ja muilla pinnoilla! :D

    • 16.1.2014 / 12:58

      Nauratti ihan tuo nenän herkkyys, täällä toinen samanlainen; seikka, josta usein mieheltä kuulen…
      Voi että, pikaista paranemista pojalle! Toivottavasti ei sairastu pahasti.
      Kuuraiset puut ja auringonvalo on kyllä juuri sitä, mitä nyt kaivataan! :)

  12. Satu
    1.2.2014 / 16:09

    Minä vannon Durancen tuoksukynttilöiden nimeen, saakohan niitä Suomesta mistään?
    Aivan ihania ja tosi paljon tuoksuja joka makuun ja jouluvalikoima aivan taivaallinen…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.