Näin me vietetään talvipäiviä

 

Nyt näitä kissojen kuulumisia, joita ehditte jo kyselläkin! Täällä ei hirmuisesti näinä talvisina pakkaspäivinä tapahdu: lepoa, murkinointia, ikkunasta ulos tuijottelua, lepoa, ulkoilua, murkinointia ja sitä rataa… Molemmilla, etenkin nuoremmalla kisulla, on näin talvisin tapana patsastella olohuoneen ikkunassa heti aamuruuan päätteeksi. Se on siis päivän ensimmäinen tuijotussessio, niitähän on useampia! Siinä alkaa usein sitten unettaa oikein kunnolla, jonka jälkeen onkin mukava puoliunessa kömpiä johonkin kivaan paikkaan koisimaan.

032

Joskus käy kyllä niinkin, että siinä hieman piristyy ja huomaakin tahtovansa ulos!

036

Kuten eilen kirjoitin, lenkit ovat näillä pakkasilla lyhyitä. Tarpeet lähimetsikköön ja vipinää kinttuihin!

045

Vanhemman kisun taidonnäyte siitä, kuinka sukkelaan kaikki tapahtuu (siinä ei kuvaajakaan perässä pysy, kun ollaan jo valmiita!):

048

Joskus vanhempi kissa jää hieman pitemmäksi aikaa metsikköä nuuskimaan, joten siinä odotellessa on käytävä päästämässä toinen jo sisälle lämpimään. Keittiön ikkunasta sitten katsotaan tarkkana kuin porkkana maija myöhäisiä:

052

Ulkoilun jälkeen pientä lämmittelyä, sen jälkeen vatsantäytettä ja sitten (taas) sitä tuijottelua:

063

Nuoremman kisun mielestä mahtuisivat kyllä samaankin ikkunaan, mutta vanhempi kissa on jo vuosia sitten tehnyt selväksi, ettei ole mikään suuri kissojen ystävä :D. Mielellään siis pientä etäisyyttä, vain ihmiset päästetään lähelle.

066

Onneksi löytyy omatkin ikkunat! Mies tuumasikin yhtenä päivänä, että senhän takia noita ikkunoita noin monta tuossa onkin. Hmm… Vaikka hänellä insinöörinä onkin huomattavasti parempi matikkapää kuin mulla, niin pikaisesti laskin, että 4 ikkunaa, 2 kissaa; 2 kissaa puuttuu?

072

Kissapotilaamme kuulumisia: antibiootit hän on ottanut aamuisin hienosti, niin reipas. Soitin maanantaina, kuten olimme sopineet, Oulun Lemmikkiin ja eläinlääkäri kehotti jatkamaan antibioottikuuria vielä toisenkin viikon. Juuri kun olin mielessäni ehtinyt iloita, että lääkkeen tyrkyttämisen viikko oli ohi, niin pätkähtikin perään vielä toinen :). Samaan aikaan antibiootin kanssa kissa saa maitohappobakteerijauhetta.

Lämmitti niin mieltä tuo Lemmikin palvelu: ajanvarauksessa tunnistivat meidät heti kissan nimestä <3. Pyysivät soittamaan jälleen ensi maanantaina, jolloin on taas pienen tilannekatsauksen paikka.

Nyt kun antibioottikuuria (kissa sai eläinlääkärin vastaanotolla myös piikillä pitkävaikutteisia antibiootteja, muistaakseni 2-3 piikkiä) on takana 1,5 viikkoa, on oireet hävinneet lähes kokonaan. En voi uskoa tätä ja olenkin ollut täällä aivan onneni kukkuloilla! Vielä en uskalla hirmuisesti asiaa kuitenkaan tuulettaa, sillä tämä on ollut niin pitkä prosessi jatkuvine takapakkeineen… Mutta tällaista olen laittanut merkille:
kissa ei enää näytä siltä, että silmät pullistuvat päästä kun joku lähestyy keittiötä ja muutenkin ruokahalu on normalisoitunut. Ei hotki ruokaansa eikä syödessä kuulu enää ihmeellisiä röhkimis-/pärskimisääniä, hän ei myöskään enää yritä kaverin murkinakipolle, vaan oma annos riittää hyvin. Eilen tapahtui myös sellainen juttu, jota ei olla kuukausiin nähty: sain olla keittiössä ihan yksinäni ilman lattiatason kissaorkesteria!
Ilmavaivoja ei ole enää juuri nimeksikään, aivastelukin ihan satunnaista. Maha silti vielä jonkin verran lorisee, jonka vuoksi eläinlääkäri määräsi tuon toisen antibioottiviikon. Hän ei kummastellut mahan lorinan jatkumista, sillä alkutilanne oli kuulemma ollut niin paha. Öistä läähätystä ei ole enää ollut lainkaan eikä hengityskään tihene mitenkään kovin merkittävästi iltaa kohti, se on kuitenkin aavistuksen nopeampaa öisin kuin päivisin. Siinä missä vielä jokin aika sitten vetäydyttiin iltakymmenen aikaan kodinhoitohuoneeseen yksin nukkumaan, niin nyt siihen aikaan raavitaan kynsillä kiipeilytelinettä peppu iloisesti heiluen :). Yritettiinpä toissailtana siihen aikaan jopa uloskin!

074

Vilkkuluomet ovat edelleen esillä, mutta nyt kissan ollessa täysin hereillä niitä ei enää niin selvästi näy. Aiemmin peittivät puolet silmistä! Tuntuisivat siis olevan vetäytymään päin? Näyttäisi myöskin siltä, että mun murmelille niin ominainen silmien tuike on palannut, olemuksessa on ihan erilaista virkeyttä ja leikkisyyttä eikä hän halua koko aikaa vain nukkua <3. Tässä tätä kirjoittaessani kierteli sohvatyynyjen päällä ja hyökkäsi yhteen sohvatyynyrakoon – ei ole moista hetkeen nähty!

Voisihan tässä toki ilmoille pari voimasanaa päräyttää, nimittäin jos alkaisi vatvomaan sitä, kuinka kissa olisi voitu hoitaa kuntoon noin sadalla eurollakin lähes tonnin sijaan, mutta mitäs se hyödyttäisi… Valitettavasti kissaa ei täällä tutkittu tarpeeksi huolellisesti eikä kiinnitetty huomiota siihen suolistoon, vaikka nimenomaan niitä oireita yritin painottaa. Mutta, ainoana tavoitteenamme oli saada kissa terveeksi ja nyt olemme lähempänä sitä kuin koskaan. Tulipahan nyt samalla otettua kolmen eläinlääkärin luona verinäytteitä ja tutkittua perusteellisesti, ettei minkään elimen liika- tai vajaatoimintaa ainakaan toistaiseksi ole havaittavissa. Monia tuhansia kilometrejä elämässään reissannut kissa teki tässä samalla myös elämänsä pohjoisimman reissun: Ouluun :).

Aika hyvin siis täällä voidaan nyt ja yläilmoihin huikkaan hartaan toiveen, ettei tässä enää takapakkia tulisi! Ihanaa torstaipäivää!

 

Comments

  1. 23.1.2014 / 10:52

    Ihana kuulla! Eli antibiootit auttoi! Muistanko väärin vai söikö kisu jo jonkun antibiootti kuurin? Tämä nykyinen lääke tais olla suolisto vaivoihin?

    Nyt on kisu ainaki reissannut varmaan tarpeeksi vähäksi aikaa :D

    • 23.1.2014 / 14:05

      Marraskuun lopussa sai ekalla eläinlääkärikäynnillä jonkun 10 päivää kestävän antibioottipiikin alkavaan hengitystieinfektioon (kuulemma hengityksestä kuului jotain ylimääräistä ääntä). En huomannut piikin vaikuttavan millään tavalla. Tämänhetkinen antibiootti on Trikozol, josta sanotaan Lääkeinfo-sivustolla näin:
      Trikozolin vaikuttava aine on metronidatsoli. Metronidatsoli on antibiootti, jota käytetään bakteeritulehdusten sekä trikomonaksen, giardian tai amebojen aiheuttamien sairauksien hoitoon. Metronidatsolia voidaan käyttää myös Helicobacter pylorin häätöhoitoon yhdessä muiden lääkkeiden kanssa.

  2. Kuunkeiju
    23.1.2014 / 11:02

    Oisko sulla jotain neuvoja mistä voisi ostaa noita hajukynttilöitä lisää? :) Yleensä ikeasta tai stokkalta hamstraillu…En ole kauheasti löytänyt noita purnukallisia hajukynttilöitä. :(

  3. Hanna
    23.1.2014 / 11:10

    Toivotaan että kissa nyt todella parinisi kunnolla, ainakin hyvältä jo kuulostaa :)

    Vai että kaksi ikkunaa tyhjänä, no kauaa ei ole enää tyhjänä kuin yksi, vauveli kun pääsee yhdelle ikkunalle kissojen viereen ja siellä ollaan varmasti heti kun niin pitkästi pääsee ryömimään tai konttaamaan. Milläs se yhden sitten täyttää, kolmas kissa vai toinen lapsi?? :)

    On kyllä taas vähän turhan kylmä ulkona, lapset jo toivoi ulos lähtemistä, mutta ei taideta -20 lähteä palelemaan. Ei kait muuta kuin kakkupohjan tekoon, saadaan keittiö lämpimemmäksi sillä miedän uuni lämmittää tehokkaasti koko keittiön :) Siskon pojan ristiäiset on lauantaina joten tää täti alkaa kakkua väsäämään :)

    Hauskaa loppuviikkoa, pitäis kait kelitkin vähän lämmetä!

    • 23.1.2014 / 14:08

      Toivotaan! Jaa-a, viimeisen ikkunan täyttö jääköön mysteeriksi :). Aika näyttää!
      Reilusti vain vaatetta päälle niin tarkenee! Olin aamulla uimassa, hieman kirpaisi tulla lämpimästä hallista ulos kirpsakkaan pakkaseen :D. Viikonlopulle tosiaan luvattu hieman lauhempaa.
      Kivoja ristiäisiä sinne!

  4. Alexia
    23.1.2014 / 11:10

    Hei Satu,
    Onpa kiva kuulla hyviä uutisia teidän kisusta. Nyt on varmasti itselläkin helpottunut ja kevyt olo. Se on niin ikävä juttu, kun kissa sairastaa ja syytä ei saada selville. Sydän siinä omistajalta särkyy. Muistathan tulevaisuudessa, että jos kissasi ulkoilevat, ne tarvitsevat säännölliset matokuurit. Sellaiset matokuurit, jotka purevat myös giardiaan. Jatka antibioottikuurin jälkeenkin maitohappobakteerin antamista jonkin aikaa, jotta vatsa varmasti löytää balanssin. Meillä kävi niin, että giardia ja siitä seurannut suolistotulehdus tuhosi niin paljon suoliston pintaa, että meni monta kuukautta, ennenkuin kaikki oli taas kunnossa. Rapsutukset kavereille! Ihania kuvia :-)

    • 23.1.2014 / 14:13

      On kyllä huojentuneempi olo nyt! Olin kyllä ihan sekaisin huolesta kun näin, että toinen ei voinut kovin hyvin :(. Olen aina madottanut kissat säännöllisesti, kakkanäyte oli Oulussa tutkittu eikä ollut loisia. Toki ne ei joka näytteessä näykään, mutta hän ei uskonut giardiaan kun sitä yritin ehdottaa. Näitä suolisto-ongelmia voi aiheuttaa jokin muukin kuin sisäloiset. Jatkan maitohappojen antamista, hyvä kun sanoit! Se kyllä kisulla ruuan seassa selvästi tökkii :D.
      Mikä matolääke on sellainen, joka tehoaa myös giardiaan? Saimme eläinlääkäriltä monen vuoden reseptit Profender-lääkkeeseen, joka laitetaan kissoilla niskaan. ELL ainakin sanoi sen olevan erittäin tehokas.

        • 23.1.2014 / 19:36

          En ole kokeillut. Hyvä tietää tuosta, kiitos vinkistä!
          Tähän asti pillerit on menny kyllä aika kivuttomasti alas, kun olen vain ottanut kissan kainaloon ja tuikannut lääkkeen nieluun :). Olen laittanut ruuan jo valmiiksi kuppiin, niin menee lääke liukkaasti alas ruokaa odotellessa :D. Sitten heti syömään!

  5. Tipi
    23.1.2014 / 11:44

    Kiitos kisujen hyvistä kuulumisista! :)
    Ja aivan ihania kuvia, jotenkin erityisen hauska tuo ”molemmille oma ikkuna” -kuva.
    Aivan mauahtavaa, että löysitte kuin löysittekin sitten oikean eläinlääkärin, joka antoi juuri oikeat lääkkeet ja teki oikean diagnoosin.
    Ihan meinasi tippa tulla linssiin, kun luin näitä hyviä uutisia.
    Mielestäni voisit hyvin mainita kenestä eläinlääkäristä on kyse, hyvä palaute on harvinaista (ihmiset yleensä jaksavat vain negatiivisista kokemuksista mainita). Tuskin pahastuu. :)
    Noh, eläinlääkäritkin tekevät virheitä, kuten meidän ihmistenkin.
    Rapsuterkut!

    • 23.1.2014 / 14:17

      Kiitos itsellesi Tipi! Toki, eläinlääkäritkin tekevät virheitä, mutta harmi että niin moni kohdistui nyt tähän samaan tapaukseen. Ja selvästi johtui vain kiireestä, ei vain viitsitty uhrata tarpeeksi aikaa asialle.
      Kyllä varmasti mainitsen eläinlääkärin nimeltä, mutta koska hoito on nyt kesken niin en uskalla vielä alkaa hehkuttaa (jotain taikauskoa? :D).

  6. Noora
    23.1.2014 / 11:59

    Voi kun ihanaa kuulla että kissa on toipunut noin hienosti!!!

  7. 23.1.2014 / 13:01

    Hauskasti kirjoitettu ja ihania kuvia :D ! Etenkin tuo alin kuva, jossa molemmat kissat ovat, on jotenkin todella hauska ja hymyn huulille saava :). Ja ihana kuulla, että kisun vointi on jo paljon parempi! Kyllä osaava ja taitava eläinlääkäri on kullan arvoinen, kun on kyse oman rakkaan lemmikin hyvinvoinnista <3.

    • 23.1.2014 / 14:19

      Kiitos Tiia! :)
      Oli kyllä ihana eläinlääkäri tämä viimeisin, kohteli kissaa niin varmoin ottein, että oli ilo seurata.

  8. Viivitys
    23.1.2014 / 13:36

    Ihana kuulla hyviä uutisia, toivottavasti paraneminen nyt vaan jatkuu <3.

    Teidän kisuilla on kyllä ihan huippupaikat tuijotella ulos! Eikä teidän tarvitse viritellä mitään "kissatelineitä" ikkunoiden eteen, kun lattialtakin näkee. Meilläkin on onneksi nyt sen verran matalalla ikkunat, että rahi ikkunan edessä riittää, edellisessä asunnossa piti olla koko olohuoneen kaunistuksena kiipeilyteline ikkunan edessä :oP. Kissojen ehdoilla sisustelua parhaimmillaan ;o).

    Noista lääkärikuluista tuli mieleen, kun mekin olemme monesti naureskelleet, että ilmaiset kissamme (molemmat löytökissoja) ovat maksaneet yhteensä monta tonnia. Mutta se on vain rahaa, tärkeintä on, että kaverit saadaan kuntoon <3.

    Ja niin, tuolla nuoremmalla kissallanne on kyllä niin mainiot ilmeet ja persoonallinen naama (kissoilla ei taideta puhua kasvoista??). Tulee mieleen se "laatikkokuva" ja nyt toi ikkunasta ulos tuijottelu. Ihana!

    • 23.1.2014 / 14:22

      Sitä toivomme! Kissat kyllä nauttii takapihan näkymistä, metsikössä vilistää paljon oravia, joten on oikein kivaa viihdettä seurata niitä :). Totta, rahahan on tehty tuhlattavaksi :D. Ja nämähän kai lukeutuu niihin ”pahoihin päiviin”, joiden varalle on pienestä saakka oppinut säästämään.
      Ai kun nauratti tuo mitä kirjoitit nuoremmasta kisustamme :D. Niin totta, hänellä on hassu naama <3. Pieni ja pyöreä, silmätkin ihan pyöreät. Aivan pusutettava pakkaus! :D

  9. Kaisa
    23.1.2014 / 13:43

    Ihana kuulla, että Oulun reissu kannatti! Nyt nautitte leppoisista pakkaspäivistä, kun kissakin alkaa olla taas terve. Mahtava juttu! Tiedän just tuon tunteen, kun lääkärit ei ota asioita tosissaan ja lemmikkiä pitää juoksuttaa paikasta toiseen. Eikä se ilmaista ole, ehei! Suututtaa teidän puolesta, ettei siellä lähellä asiaan saatu mitään tolkkua. Noh, onneksi nyt kaikki hyvin.

    Meidän Ronja pääsi toissapäivänä paremmille laitumille, kun munuaiset veivät sen sitten mennessään – niin nopeaa. Täällä on järkyttävä suru ja shokki päällä, joten nautihan sinä murmeleistasi täysillä vielä kun voit <3

    • 23.1.2014 / 13:47

      Voi Kaisa <3. Itku pääsi, tiedän sen kamalan tunteen, kun joutuu rakkaan perheenjäsenen hyvästelemään :'(. Paljon voimia ja halauksia, sekä osanottoni teidän valtavan suureen suruun <3.

      • Kaisa
        23.1.2014 / 13:52

        Kiitos <3 Nyt on kaikki tsempit tarpeen, jotta tästä jaksaa taas jatkaa.

        • 23.1.2014 / 13:56

          Suru vie oman aikansa eikä sen kanssa saa kiirehtiä. Suru on surtava ja itkut itkettävä aina kun siltä tuntuu.

  10. Aikku
    23.1.2014 / 14:38

    Ihania uutisia! :) Jospa pieni suloisuus nyt paranisi. Vähä repesin noille kuville, varsinki tuo keittiön ikkunassa tuijotteleva suloinen nassu oli tosi hassu <3 Tiedänpähän nyt minne itsekin kisuni vien, jos tarvetta tulee, meiltähän on vähän lyhyempi matka…

    • 23.1.2014 / 19:39

      Sitä toivon kyllä niin hartaasti.
      Keittiön ikkunassa kissan ilme on kyllä niin hupaisa, tuon kisun tunnusilme :D.
      Kyllä, voin suositella lämpimästi kyseistä eläinlääkäriasemaa.

  11. 23.1.2014 / 17:08

    Ihana lukea tällaista tekstiä! Repesin ihan täysin ettei ole kissojen ystävä :D Rapsutuksia molemmille karvakkuonoille.

  12. Rags
    23.1.2014 / 17:46

    Ihana kuulla! Toivottavasti toinen antibiootti-viikko vie viimeisetkin oireet ja kisu on taas 100% terve. <3

    Ihania kuvia, ihan huippu tuo, jossa molemmille on omat ikkunat! :-D
    Minunkin laskupaan mukaan 4 ikkunaa = 4 kissaa… ;-)

  13. 23.1.2014 / 18:22

    Voi kuinka kiva kuulla, että kisu voi jo paremmin! On ne niin tärkeitä nuo karvatassut. <3

  14. Niina ja 4kisua
    23.1.2014 / 20:39

    Voi miten sydäntä lämmittävää kuulla että kisuliini voi paremmin <3
    Kyllä sitä tekee rakkaiden karva"lapsien" puolesta mitä vaan jos tarve niin vaatii.
    Täällä pidetään kaikki tassut pystyssä ettei takapakkia tule enään sinne ja ns. normi meininki voi jatkua :)
    Isot silitykset murmeleille ;)

    • 24.1.2014 / 13:28

      Kyllä todellakin! Kamala hätä oli siinä vaiheessa, kun tuntui ettei omasta kaupungista kisulle apua saanut :(. Kiitos ihanasta viestistäsi ja pusuja sun silmäterille! <3

  15. Pilvi
    23.1.2014 / 22:59

    Kauniit kisuneidit taas niin ilmeikkäinä! Ja ihanaa, että potilaskin on toipumassa :).

  16. Hanna
    24.1.2014 / 07:28

    Hei! Luen paljon blogeja ja sunkin blogia olen seuraillut muutaman vuoden, mutten juuri koskaan kommentoi mitään. En ymmärrä miksi, voisinkin parantaa tapani tämän asian suhteen. Nyt oli pakko tulla kommentoimaan, että nämä sun kissajutut on ihan parhaita ja saa hymyn huulille. Itsellä on ollut useampi kissa, tällä hetkellä vain yksi ulkokissa jota ei paljoa sisällä näy, sekä kaksi koiraa. Kissat on kuitenkin mun elämäni rakkaus.

    • 24.1.2014 / 13:30

      Heippa Hanna! Olipa mukavaa, että nyt päätit jättää viestiä, kiitos kovasti :).
      Tosi ilahduttavaa kuulla, että pidät näistä kissajutuista ja että saavat hymyn huulille.
      Kissat on <3.

  17. Äippä
    24.1.2014 / 08:23

    Olipa mukavaa luettavaa – sekä sisällöllisesti että tekstillisesti. Kirjoitat niin soljuvaa ja virheetöntä tekstiä, että on ilo lukea :) Luin tämänkin kahteen kertaan, heh. Mukavaa viikonloppua :)

    • 24.1.2014 / 13:33

      Oi mikä kohteliaisuus, iso kiitos! Luen itse blogeista erittäin mielelläni sujuvaa suomea, sellaista että lukeminen on jouhevaa ja ettei ajatus koko ajan katkea vaikeisiin lauserakenteisiin yms., joten ihana juttu, että joku kokee samanmoista oman blogini äärellä!
      Ihanaa talviviikonloppua sinnekin! :)

  18. moonangel
    24.1.2014 / 10:58

    Ihana kuulla että kisu on jo paranemaan päin :)

  19. Piia
    24.1.2014 / 18:00

    Voi,ihana kuulla että kisuli voi jo hyvin. <3
    On ne niin suloisia! Tuossa yhdessäkin kuvassa kaverukset niin vieretysten kattelee ikkunasta :)

  20. Inka
    24.1.2014 / 19:08

    Huh, mikä helpotus, olen niin toivonut, että ”murmelisi” toipuu! Nyt on kaikki hyvin!

    • 24.1.2014 / 20:04

      Kiitos, toiveesi varmasti auttoi! Nauroin ihan ääneen tuota murmelia, näyttää olevan jo yleisessä tiedossa tuo termi kissoihini liittyen :D.

  21. Vippe
    26.1.2014 / 20:38

    Ihana että kisumisu alkaa olla paranemaan päin! Täälläkin on ollut kova huoli kisun voinnista, niin pelottavaa kun jotain on hullusti kun kissa ei itse osaa tilastaan kertoa. Onneksi löytyi vihdoin asiansa osaava eläinlääkäri! Toivottavasti paraneminen jatkuu samaa tahtia ja kisu on kohta taas oma vanha itsensä :)

    • 27.1.2014 / 08:47

      On kyllä niin huojentavaa nähdä toisen voivan paremmin! <3 Eläinten sairasteluissa kovin haasteellista on juurikin tuo, kun eivät osaa puhua. Kiitos sulle Vippe kommentistasi! :)

  22. Eläinrakas
    29.9.2017 / 06:52

    Aihe on jo vanha ja tauti selätetty, toivoakseni. Lemmikkien sairastaminen on aina surullista kun eivät he pysty antamaan selontekoa mistä kiikastaa. Itselleni tuli jutun alussa mieleen ettei kissa vain ollut allerginen tai muuten herkistynyt kodin pesuaineille, raikastimille tai vaikka tuoksukynttilöille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.