Huoltotoimenpiteitä ja huumaavaa tuoksua

 

Otsikon asioista koostui eilinen torstaipäivä ja kiva päivä olikin! Kurvasin heti aamulla aikaisin viemään autoni huoltoon, josta äitini nouti mut omallaan ja suuntasimme uimahallille. Yleiskuntoni on päässyt viime kuukausien aikana rapistumaan, koska liikkuminen jalan kanssa on ollut niin työlästä. Kävelylenkit on jääneet tosi minimiin sekä kipeän jalan että erittäin liukkaiden kelien vuoksi (muistuttavat lähinnä sipsuttelua). Koska ripeät kävelylenkit eivät vieläkään tule kyseeseen, ajattelin kokeilla uintia. Siinä muuten laji, jota rakastan! Jalka kyllä hieman kipuili uintiliikkeistäkin, mutta ajattelin nyt varovasti aloittaa yhdellä tai kahdella uintireissulla/viikko.

088

Eilinen uintisaldo jäi 350 metriin, sitten jalka vaati lepoa. Noin sadan metrin välein kävimme aina eri porealtaissa rentoutumassa, ihanuutta! Oli niin mukava istuskella siellä +34 asteisessa altaassa ja katsella ulos tietäen, että siellä oli lähes -20 astetta… Lämpimässä suihkussa ennen pukuhuoneen puolelle astumista teki vielä kovasti mieli käydä uimassa muutama kierros, mutta ensi kerralla sitten!

079

Kotona oli heti herkuteltava hedelmillä – nyt on taas paras appelsiiniaika! En voinut vielä parisen viikkoa sitten niitä syödä, aiheuttivat valtavaa närästystä, mutta nyt tuokin ongelma on hoidossa. Reilun kuukauden ajan pärjäsin luonnonjogurtin voimin, mutta enää se ei pidä närästystä kurissa. Sainkin sitten neuvolalääkäriltä reseptin Omeprazol-närästyslääkkeeseen, jota alkuun kokeilen ihan mietona versiona. Ajattelin, että syön sitä vaikka viikon tai pari kuuriluonteisesti ja katson, mitä närästys tuumaa. Kävikin niin, että kun tiistaina otin yhden pillerin, ei närästystä ole sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut :D. Joten otan toisen vasta tarpeen vaatiessa.

072

085

Hedelmäherkuttelun jälkeen huoltotoimenpiteet jatkuivat, tällä kertaa pyykinpesukoneen muodossa. Ostin apteekista sitruunahappojauhetta kalkkisaostumiin sekä pyykin- että astianpesukoneille, tänään vuorossa jälkimmäisen sitruunahappopesu, kunhan saan sen ensin tyhjäksi astioista. Pyrin tekemään käsittelyt koneille säännöllisesti: pyykinpesukoneelle ainakin kerran vuodessa ja astianpesukoneelle pari kertaa vuodessa, hieman käyttömääristä riippuen. Hyvät ja tarkat ohjeet sitruunahappokäsittelyyn niin edellä mainituille koneille kuin kahvinkeittimelle, vedenkeittimelle ja silitysraudallekin löytyvät Green Deal -sivustolta.

cats

Sain ihanan lukijalahjan Hannalta, kiitos! En omannut minkäänlaista käyttökokemusta Partyliten kynttilöistä, joten hän lähetti minulle muutamia testiin. Ihanan keväisiä sävyjä näin talven keskelle! Eiliseen huoltotoimenpidepäivään kuului myöskin Kivi-kynttilälyhtyjen pesu, nyt taas hohtavat kirkkaina! Miten te muuten pesette kynttilälyhtynne? Itse en ole uskaltanut näitä astianpesukoneessa jännitteen vuoksi pyöräyttää (pelkään siis että räjähtävät pesun jälkeen käytössä), joten olen vain kuumalla Fairy-vedellä liottanut.

Kynttilöiden tuoksut ovat suorastaan herkullisia ja huumaavia vai miltä kuulostavat valkolumimarja, keimaileva kiiwi, mansikkaraparperi, kiehtova karpalo, makea mandariini..? Sain kysymyksiä, mistä hankkia tuoksukynttilöitä ja tässä voisi olla yksi vaihtoehto! Hannan kotisivujen kautta voi halutessaan tilata tuotteita ilman kutsujakin.

083

Nyt pari appelsiinia, sitten sen astianpesukoneen kimppuun! Sen jälkeen voisikin alkaa pikkuhiljaa virittäytymään viikonloppu-moodiin… Kivaa viikonloppua!

 

Comments

  1. Hanna
    24.1.2014 / 13:40

    Minäkin kävin tiistaina lasten kanssa uimassa, kun äitini oli täällä ja samaten sisareni lähti tyttönsä kanssa mukaan. Tosin tuossa meidän paikallisessa uimahallissa on niin kylmää vettä, että ihan paleltua meinas, lasten altaan vesi oli jopa kylmempää mitä ison altaan. Ja kun nuo kaikki lapset on sen verran pieniä että lasten altaassa joutui olla niin tulihan siinä itelle sitten kylmä. Välillä kyllä pääsi pulahtamaan sinnei isoon altaaseen ja kyllähän se uiminen vaan tehokasta on. Ens kuussa onkin suunitelmissa käydä sitten lasten kanssa Tropiclandiassa kylpemässä, tykkää että se on hyvä kylpylä ja ihan parhaita missä ollaan käyty.
    Minä aloitin syksyllä kahvakuulan ja oon kyllä siitä tykännyt kovasti.

    Noista appelsiineista muistankin, että viime vuonna aloin niitä syömään urakalla ku näin tammikuussa silloinki kirjoitit niiden oleva tosi hyviä tähän aikaan vuodesta. Kiitos siitä :) Ja taas sen muistin ja maukkaita ne kyllä ovat. Ja klementiinit ovat parhaimmillaan ennen joulua.

    Ja tuo sitruunahappo on tosiaanki hyvää noille pesukoneille, itsekin käytän sitä molemmille ja pari viikkoa sitten juuri pyöritin pyykinpesukoneen sillä.

    Kynttiläiloa :)

    • Hanna
      24.1.2014 / 13:48

      Minäkin pesen aina ihan vain kuumalla vedellä ja fairyllä kaikki kynttiläsomisteet, ainakin parafiini lehtee hyvin sillä pois.
      Mulla meni jouluna yhteen liinaan steriinia, millähän se lähtis pois? Silittämällä, olisko vinkkejä siihen?

    • 24.1.2014 / 20:07

      Hyi että, kylmä vesi uimahallissa on kyllä suuri buu! Meillä täällä kuntouintialtaassa vesi on vilpoisempaa kuin muissa, mutta toki sen ymmärtää: liian lämpimässä ei jaksaisi uidakaan. Hieman kirpaisi porealtaan jälkeen kastautua siihen, mutta se oli vain tehokas potku reippaalle uinnille :D.
      Pikkusitrusten kausi on tosiaan parhaimmillaan loppuvuodesta ja isompien sitten näin alkuvuodesta :).

  2. 24.1.2014 / 13:43

    Sä olit mun mielessä viime kauppareissulla appelsiinihyllyllä :) Mulla oli kans hirveä appelsiinihimotus esikoista odottaessa ja taitaa iskeä nytkin.. :)

  3. Tipi
    24.1.2014 / 13:54

    Naurahdin hetken… En ole koskaan kynttilälyhtyjä pessyt. Yleensä ennen käyttöönottoa puhallan pölyt pois ja korkeintaa pyyhin rätillä varovasti pölyt pois.
    Mm. noita kiviä on itselläni useita värejä – useissa eri osoitteissa. Sitten sellaisia hauraita, antiikkisiä lyhtyjä, joita olen antiikkiliikkeistä ostanut. Ei niitä uskalla pestä millään, pelottaa koskeakin. :)
    Mukavaa viikonloppua sinne teille!

    • 24.1.2014 / 20:10

      Mulla nuo ainakin sumenee, jos niitä ei pese! Pintaan tulee sellainen huurteinen kalvo, nyt aivan sädehtivät. Ja kyllähän sitä steariiniakin roiskuu.
      Kiitos! :)

  4. Jenny
    24.1.2014 / 15:24

    Minä olen kyllä pessyt kivituikkuja myös astianpesukoneessa. Ei oo menneet miksikään ja tulee kirkkaita :)

    • 24.1.2014 / 20:12

      Joo uskon, että jälki on täydellistä, mutta luin joskus jostain, että astianpesukonepesu (huh mikä sana :D) aiheuttaa lyhtyyn jännitteen ja saattaa sitten käytössä (kun kynttilä palaa sisällä) aiheuttaa lyhdyn räjähtämisen. Tuota olen vähän jännittänyt…

  5. Heidi
    24.1.2014 / 16:17

    Hanna kysyi steariinin poistamisesta; minä olen saanut steariinin pöytäliinasta pois kun silityslaudalle laitan liinan molemmille puolille talouspaperia jonka jälkeen silitän (oisko yhdellä pallolla=ei liian kuumalla!). Talouspaperi imee steariinin itseensä, vaihtelen paperin paikkaa sitä mukaa kun se ”läikittyy” steariinista. Sen jälkeen tahranpoistoainetta ja koneeseen :)

  6. 24.1.2014 / 16:50

    Uinti on kyllä kivaa, harmikseni se on vain jotenkin kokonaan jäänyt itseltäni pois.. Pitäisikin ryhdistäytyä ja lähteä taas joku aamu polskimaan :). Minä nimittäin tykkään käydä uimahallissa todella aikaisin aamusta, sillä silloin siellä ei ole kuin eläkemummoja sekä -pappoja, ja vesikin on vielä puhdasta :D.

    Minulla on hieman ristiriitaisia kokemuksia noista Partyliten kynttilöistä. Omaan makuuni melkeinpä kaikki niiden tuoksut ovat aivan liian voimakkaita, ainoastaan se Valkolumimarja on tarpeeksi mieto :). Noiden tuikkivien (eli tuikkujen) palaminen vaihtelee suunnattomasti: joidenkin yksilöiden kohdalla liekki palaa täydellisesti ja kauniisti, mutta valitettavan monta kertaa on käynyt myös niin, että liekkiä ei juurikaan näy, joten polttamisen ilo tulee ainoastaan tuoksun muodossa.. Ja vaikka Partylite-myyjä kuinka vakuutteli, että tuo votiivi (sinulla tuo vaaleanpunainen) palaa täysin kokonaan, eli tuikkukipon pohjalle jää ainoastaan se metallinen sydämen lätkä, niin minulla ainakin pohjalle on jäänyt myös paljon tuota itse votiivia, joka on ollut todella vaivalloinen rapsuttaa irti. Eli omien kokemuksieni perusteella en aio enää omilla rahoillani ostaa Partyliten tuotteita, mutta jos joskus satun niitä saamaan lahjaksi, niin tietenkin ne ilolla poltan :). Olisikin kiva kuulla millaisia kokemuksia sinulle tulee, kunhan olet niitä poltellut :).

    • kateriina
      24.1.2014 / 19:40

      Myös minulla on todella huonoja kokemuksia Partyliten tuikkivista, ovat mielestäni törkeän huonolaatuisia hintaansa nähden enkä niitä aio enää ostaa. Juuri tuo, että liekkiä ei näy on tosi harmillista, eikös kynttilän idea ole että siinä on liekki ;)

      • 24.1.2014 / 20:19

        Voi kurjuus, ei kuulosta hyvältä! Mulla on joskus ollut joitain koristekynttilöitä, joissa tuo sama ongelma, että liekki tuntuu hukkuvan steariiniin :/. Yleensä ostan kynttiläni (tuoksukynttilöitä lukuunottamatta) Ikeasta, todella laadukkaita!

    • 24.1.2014 / 20:16

      Munkin lemppariaikaa on nuo aamu-uinnit! Kivasti käynnistyy päivä siitä eikä hallissa ole silloin niin ruuhkaista. Haluan uida aika ripeästi eikä ole kovin mukavaa olla jatkuvasti jossain uimajonossa tai muita ohittelemassa.
      Mun lemppareita taitaa olla just valkolumimarja ja sitten tuo mansikkaraparperi, ainakaan vielä eivät tunnu liian voimakkailta. Olen tosiaan vasta kahta poltellut, joten vaikea sanoa vielä mitään käyttökokemuksista; täytyy tarkkailla :). Tähän asti kaikkein laadukkaimmat kynttilät on löytyneet Ikeasta! Palavat todella pitkään, eivät savua eivätkä valuta steariinia yhtään.

    • Hanna
      28.1.2014 / 15:04

      Sen verran täytyy kommentoida noista PartyLiten kynttilöistä, että jos niitten kanssa on ongelmia, palaa huonosti tai jotain niin aina yhteys konsulttiin jolta olet ne tilannut. Jos kynttilä selvästi on viallinen niin silloin siitä tehdään reklamaatio ja saa uuden tuotteen tilalle, mikäli takuuaikana reklamaation tekee.

  7. Anu
    24.1.2014 / 22:57

    Olen jo vuosia pessyt Iittalan Kivet ja Mariskoolit astianpesukoneessa, yksikään kymmenistä (kröhöm…. ;) ) ei ole vuosien varrella ”räjähtäneet”. Eli reilusti vaan koneeseen :)

    • 26.1.2014 / 11:56

      Kiitos linkistä! Menin heti salamana kurkkaamaan linkin, harmi vain että tarjouksessa oli tuo 4 Rider -runko ja kennorenkailla :/.

      • kippuralla
        26.1.2014 / 15:24

        oli siellä myös ilmakumeilla, tosin malli oli tuo 4rider.
        minusta nuo etupyörät on halkaisijaltaan niin suuret että ne kulkevat myös talvella (10 tuumaa), tosiaan tuolla linkin alla oli myös sitten muita värejä ja kaikki kovalla kantokopalla

        • 26.1.2014 / 15:26

          Jaa niinkö! Hmm… Tosin me ollaan ajateltu, että otettais vaunut Urban Rider -rungolla ja ostettaisiin kääntyvät etupyörät sitten lisävarusteena (kesää ja shoppailuja ajatellen :)). Mutta iso kiitos sulle vaivannäöstäsi! :)

  8. Inka
    25.1.2014 / 23:44

    Ihanaa, että kaikki on ok, myös kisuilla;)

  9. Linnie
    26.2.2014 / 12:07

    Ihana vinkki toi GreenDeal! Siellähän oli vaikka mitä muutakin kuin pesuaineita :)
    Tilaus lähti vetämään.

    oletteko muut muuten käyttäneet luonnonkosmetiikkaa? Itseäni kiinnostaa kovasti

    • 26.2.2014 / 16:21

      No niinpäs olikin, täytyi oikein itsekin mennä uudestaan noita sivuja kurkkimaan! :)
      Itse tykkäisin käyttää enemmänkin luonnonkosmetiikkaa!

      • Eevi
        23.4.2014 / 00:48

        Kiitos täältäkin vinkistä!

        Itselle este on usein ollut korkea luonnonkosmetiikan hinta (esim. tavaratalot ja hyvinvointikaupat, mitä näitä nyt on..), sama koskee tietysti monia muitakin ekotuotteita.

        Mutta noilla GreenDealin hinnoilla voisi periaatteessa kaikki tuotteet vaihtaa hyvin luonnolliin vastineisiin. Näin ajattelinkin tehdä purkki kerrallaan kun tyhjenee noi vanhat. Ekat tuotteet jo tilattu ja olen ollut tosi tyytyväinen (mm. aurinkovoidetta kesäksi!)

        KIITOS TOSI PALJON VINKISTÄ!

        Ihanaa kevättä

        • 23.4.2014 / 19:47

          Mahtava kuulla! Täytyy itsekin järjestää aikaa noihin tuotteisiin tutustumiseen, kunhan elämä tästä hieman tasoittuu :).
          Aurinkoista kevättä sinullekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.