Alkuvuoden blogimietteitä

 

Rentoa sunnuntaita täältä meiltä! Ajattelin näin alkuvuoden kunniaksi koota yhteen jonkinmoisia blogiajatuksia… Nelisen viikkoa sitten alkoi vuosi, jota odotan erittäin jännittyneenä ja innostuneena, mutta sekaan mahtuu myös monenlaisia muita tunteita. Näin vuoden alussa on monista blogeista saanut lukea muutoksista ja mahdollisista uudistuksista blogin sisällön tai toteutustavan suhteen. Itse en osaa sanoa, millaiseksi blogini tästä muuttuu vai muuttuuko miksikään, sillä vuosi tulee muutenkin olemaan niin suuresti aiemmista poikkeava. Aihepiiri tulee toki muuttumaan ja on jo jonkin verran muuttunutkin; tuttujen aiheiden joukkoon liittyi lokakuussa tunniste raskaus ja mitä todennäköisimmin keväällä joukkoon tulee liittymään myös tunniste vauva.

Raskausuutisen täällä jaettuani ja pari raskausaiheista postausta tehtyäni sain kritiikkiä. Tuleeko tämä muuttumaan vauva-/mammablogiksi ja voisinko perustaa vauvajutuille oman blogin ja jatkaa sisustusblogina jne. Kaikkiin noihin lyhyt vastaus on mahdollisesti joidenkin harmiksi ei. All you need is White on ollut puhtaasti sisustusblogi aivan blogin alkumetreillä; aika pian joukkoon alkoi tupsahdella muitakin aiheita. Kuvailisinkin blogiani enemmänkin lifestyleblogiksi ja ehkä se tulee entisestään vauvan myötä korostumaan. Aikani ei riittäisi kahden blogin ylläpitämiseen, joten eiköhän me kaikki tälle yhdelle saitille mahduta :). Tykkään kirjoitella blogia fiiliksen mukaan ja fiilis vaikuttaa kovasti myös kunkin postauksen aiheeseen. Saan silloin tällöin kommenttia, että blogini aihepiiri on kivan laaja, mutta silti rajattu. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän muidenkin yleisiä mielipiteitä blogini aihepiiriä kohtaan – kaipaatko mahdollisesti jotain lisää ja mitkä aiheet ovat mielestäsi niillä kärkisijoilla? 

banneri

Muistelen hymyissä suin miten blogini alkuaikoina (ensimmäisinä kuukausina) tuli aika säännöllisesti nurinaa kissajutuista. Kun on allergiaa eikä tuollaiset ärsyttävät laiskimukset muutenkaan kiinnosta jne. Silti, täällä ne kattimatit vain edelleen olla möllöttävät ja laiskottelevat. Uskaltaisin myös väittää, että ovatpa vuosien mittaan keränneet itselleen melkoisen vankan fanijoukonkin!
En ole kissoihin liittyen saanut enää vuosiin negatiivista palautetta, vaan heihin liittyen tulee ihan päinvastaista kommenttia; myös heidän kuulumisiaan kysellään säännöllisesti. Itsehän kirjoittaisin heistä vaikka joka päivä, mutta tiedän ettei kissajutut ihan kaikkien mieleen ole, joten kyllä täällä aiheviidakossa joskus luovia saa :). Pyrin yleensäkin siihen, ettei peräkkäisinä päivinä olisi kovin samankaltaisia aiheita, vaan mielelläni vaihtelen niitä sekä oman että teidän lukijoiden mielenkiinnon vuoksi. Kuitenkin joskus elämäntilanteet vaikuttavat aihevalintoihin (viimeisimpänä vanhemman kisumme sairastuminen), jolloin tietystä aiheesta tulee kirjoitettua useammin. Kun on tuollaisessa tilanteessa sydän koko ajan huolesta sykkyrällä, tuntuu aika kurjalta ja itsekeskeiseltäkin palaute tyyliin ”en jaksa lukea enää näitä kissapäivityksiä…”. En tiedä muista, mutta omalla kohdallani voin todeta, että tämän blogin kirjoittaminen eroaa täysin lehtityöstä, jota voi tehdä aika mekaanisestikin, samoin kuin monia muitakin töitä jos tarve vaatii. Tässä blogihommassa on kuitenkin sydän ja tunteet sen verran vahvasti mukana, että tuntuisi vaikealta kirjoitella kevyesti niitä näitä ja höpötellä sisustusjuttuja, kun ajatukset ja ennen kaikkea se sydän on jossain ihan muualla.

Kuvakansiot1

Mistä syystä sinä luet blogeja? Blogeista varmasti haetaan inspiraatiota ja niiden parissa rentoudutaan, vietetään sitä omaa aikaa, mutta mitä muuta? Oma mielipiteeni on se, että blogit erottaa esim. lehdistä niiden henkilökohtaisuus ja se ihminen blogin takana – pääsee kurkistamaan jonkun oikeaan kotiin ja elämäänkin jonkin verran. Jonkun sellaisen, joka on blogin kautta alkanut tuntua aivan kuin vanhalta tutulta. On kiva käydä kurkkimassa kuulumisia, mitä hänelle tänään kuuluu jne. Tuossa mielestäni juuri se punainen lanka: aiheet blogiin kumpuavat bloggaajan omasta elämästä ja sen tapahtumista, muuten blogi jäisi mielestäni melko hengettömäksi ja persoonattomaksi. Se omaelämälähtöisyys tuo blogiin juurikin sen henkilökohtaisen tunteen ja myöskin erottaa blogit toisistaan. Yritän tällä sanoa mm. sitä, että mielestäni olisi kerrassaan omituista, jos en kirjoittaisi täällä esim. vauvastamme vaan sulkisin niin suuren osa-alueen elämästäni kokonaan blogini ulkopuolelle. Sillä faktahan on se, että blogi elää minun mukanani eikä toisinpäin ja siinä missä elämä, myös blogin lukijakunta on muuttuvaista. Blogini sivupalkin Kuukauden keskustelluimmat -palkkia on myös mielenkiintoista seurata: top kymppiin mahtuvat ja eniten keskustelua aiheuttavat juurikin nuo kissa- ja vauva-aiheiset jutut :).

Kollaasit

Se millä tavoin vauva tulee täällä näkymään, jää nähtäväksi. Aika luonnollista on kuitenkin se, että mitä lähempänä h-hetki on, sitä enemmän vauva-aihe blogissani korostuu; näin ehkä myös hänen syntymänsä jälkeen. Elämäntilanne on täysin uusi, joten silloin ei välttämättä paljon sohvatyynyille mielessä sijaa jää. Pyrin kuitenkin siihen, että kun elämä uutena perheenä alkaa tasaantua ja rutinoitua, alkaa blogissakin näkyä eri aihepiirit tasapainoisemmin. Luulen, että blogi tulee silloinkin olemaan tärkeä kanava sille omalle ajalleni ja omille jutuilleni, ei pelkästään äitiaiheisille jutuille.

Olen saanut viestejä myös siitä, että toivottavasti ehtisin päivittää blogiani yhtä tiuhaan tahtiin vauvan synnyttyä. Toki toivon sitä itsekin, sillä blogini kaikkinensa on mulle tärkeä, mutta luonnollisesti perhe menee aina etusijalle. En osaa ennustaa, millaista elämä vauvan kanssa tulee olemaan, koska en ole sitä ennen kokenut, joten en voi antaa mitään lupauksia päivitystahdin suhteen. Mahdollisesti alkuaikoina uuteen elämäntilanteeseen ja toisiimme totutellessa päivitystahti voi olla nykyistä harvempaa, mutta tämäkin jää nähtäväksi.

012

On ollut aivan mahtavaa jakaa täällä teidän kanssanne monenlaisia asioita ja toivon, että voimme jatkaa samalla tyylillä jatkossakin. Oli asia sitten sisustamiseen, kissoihin, vauvoihin, arkipäiväisiin juttuihin tai matkustamiseen liittyvä – saan näistä hetkistä paljon iloa elämääni. Tuokin tuki, jota blogini välityksellä kissamme sairastuttua annoitte – arvostan sitä ihan liikuttumiseen asti. Monista lukijoista on tullut ahkeran kommentoinnin ansiosta aivan kuin vanhoja tuttuja, joiden viestit ilahduttavat suunnattomasti. Usein tulee ajateltua, että mitähän teille kuuluu… Joskus yhtäkkiä tulee mieleen, että lukija X:stä ei ole kuulunut hetkeen; mitähän hänelle kuuluu..? Sitten kun hän jonain päivänä jättää kommentin, ilahtuu sitä ihan valtavasti ja tekee mieli hihkaista ”just tällä viikolla mietin sua!” ja olenpa varmasti joskus hihkaissutkin. Samoin mietin usein teitä, jotka olette kertoneet olevanne myös raskaana ja erityisesti teitä, joiden laskettu aika osuu lähelle omaani. On niin mukavaa olla samassa tilanteessa teidän kanssanne! Iloitsen valtavasti myös siitä, miten uudet lukijat ovat löytäneet blogini äärelle, mutta myös siitä kun huomaan, ettei jokin pitempiaikainen lukija ole jättänyt blogini seuraamista, vaikka elämäntilanteet eivät samankaltaiset enää olekaan.
Johonkin tämä pitkä tekstini täytyy päättää ja se on hyvä tehdä tähän: olen sanonut tämän ennenkin, mutta arvostan sitä edelleen päivittäin ja suuresti: mun blogilla on mieletön lukijakunta, te olette mielettömiä!

 

Comments

  1. J
    26.1.2014 / 11:48

    Blogi elää ja muuttuu kirjoittajansa mukana, eikä toisinpäin…

  2. SanMa
    26.1.2014 / 11:48

    Olen aiemminkin sanonut, että blogisi on yksi suosikeistani. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa muistakin kuin sisustusaiheista ja ehdottomasti haluan kuulla myös vauvajuttuja. Itselle ei tulisi mieleenkään sanoa bloggaajalle tyyliin ”taas näitä juttuja” :O Sellaiset aiheet voi ohittaa ihan vähin äänin (tosin sinun blogissa ei juurikaan ole aiheita, joiden yli hyppäisin).

    Haluaisitko laajentaa jossain vaiheessa blogia myös pukeutumiseen vähän enemmän (tosin ymmärrän, että se ei ole juuri tällä hetkellä ihan ajankohtaista ;) ) Sinulla on niin hyvä maku sisustamisen suhteen ja myös asuihin, joita on blogissa vilahdellut, että niistä varmasti saisi inspistä myös itselle. Mutta luen blogiasi ihan tällaisenaankin ilman muotijuttuja.

    • 26.1.2014 / 20:01

      Kiitos <3, ihana kuulla! Itse ymmärtäisin tuollaiset postausaihenurinat ehkä paremmin silloin, jos niiden lukemisesta joutuisi maksamaan.
      Heh, pukeutumisaihe ei tosiaan ole tällä hetkellä ajankohtaista :D. Voin miettiä tätä ehdotustasi sitten, kun se alkaa olla ajankohtaista, mutta en mene lupaamaan mitään. En tiedä miten sen toteuttaisin, koska en koe luontevaksi kuvata itseäni tänne, taidan olla liian ujo siihen :).

  3. Hannah
    26.1.2014 / 12:08

    Oih, kyllä ne on ne kisujutut joista itse nautin eniten :) Kissasi ovat ulkonäöltään ja ilmeiltään niin samankaltaisia kuin se meidän kisuvanhus, joka vanhemmillani asustaa. Kissajuttusi, hauskat sekä ne vähän harmillisemmat, ovat tavallaan hyvää vastinetta sille etten näe tätä omaa kisulia niin usein. Kissat ovat mahtavia persoonia ja on todella hauska lukea heidän kuulumisiaan :)

    Vaikka blogi olisikin rajattu vaikkapa sisustusblogiksi, jos sinne väliin tiputtelee vähän henkilökohtaisempia juttuja; kissoista, matkoista jne., tulee ainakin minulle lukijana tavallaan paljon henkilökohtaisempi tuntuma lukemaani blogiin. Silloin mielestäni on ihanaa että juttuja kirjoitellaan myös sen varsinaisen rajauksen ulkopuolelta. Mielestäni sellainen lukija on ehkä vähän väärässä paikassa, joka haluaa blogilta vain yhtä tiettyä sisältöä. Silloin mielestäni aihepiirin lehti on parempi vaihtoehto, koska lehdistä se kirjoittajan henkilökohtainen elämä ja sen vaikutus tuotettuun sisältöön puuttuu täysin. Silloin saa niin sanotusti sitä mitä tilaa. Eli vähän samanlaisia mietteitä on minullakin asista, kuin sinulla.
    Itse en oikein ymmärrä noita ”en jaksa lukea sitä ja tätä”- kommentteja. No älä lue! Skippaa! Tule katsomaan parin päivän päästä josko olisi taas kirjoitettu siitä aiheesta mistä itse haluaa lukea. Nuo kommentit voisi ehkä korvata postaustoiveilla? Tai tiedä sitten, koskaan ei voi tietysti kaikkia miellyttää, mutta itse haluaisin ajatella että kyllä täältä löytyy jokaiselle jotain; sisustusjuttuja niistä kiinnostuneille, kissajuttuja minulle (:D) ja vauvajuttuja niille keitä se aihepiiri koskettaa. Monipuolisuushan on vain kiva juttu, minun mielestäni :)

    • 26.1.2014 / 20:08

      Muistin heti teidän kissavanhuksen nimimerkistäsi :). Kissat on todellakin loistopersoonia, kaikki niin omanlaisiaan!
      ”Mielestäni sellainen lukija on ehkä vähän väärässä paikassa, joka haluaa blogilta vain yhtä tiettyä sisältöä. Silloin mielestäni aihepiirin lehti on parempi vaihtoehto, koska lehdistä se kirjoittajan henkilökohtainen elämä ja sen vaikutus tuotettuun sisältöön puuttuu täysin.”
      – Naulan kantaan!
      Nuo postausaihenurinat saa itselläni hieman kulmat nousemaan; en aina oikein ymmärrä, mitä niillä haetaan takaa. Esim. ”en jaksa lukea jatkuvia kissapäivityksiäsi, vaikka sisustusaiheet mielenkiintoisia ovatkin, joten poistun sivuiltasi nyt.” Mitä tuohon odotetaan vastaukseksi? Ja miksi se ylipäätään kerrotaan bloggaajalle..? Näitä olen joskus miettinyt…
      Itsekin pidän eniten monipuolisista blogeista, joten ehkä tämä minunkin on sitten sen vuoksi sellaiseksi syntynyt. En minäkään pidä muiden blogeissa kaikesta lukemastani, mutta ymmärrän vallan hyvin, että joka postaukselle on ne kiinnostuneet lukijansa enkä missään nimessä itsekkäästi oleta, että kaikkien postausten täytyy miellyttää minua.
      Kiitos kivasta kommentistasi! :)

      • Hannah
        30.1.2014 / 21:33

        Vähän myöhässä tulin lukemaan vastauksesi, kiitos siitä. Ja hauska että nimimerkki ja kisuvanhus oli jäänyt mieleen – saat kuitenkin tosi paljon kommentteja. Tuli hyvä mieli vastauksestasi :)

  4. Hanna
    26.1.2014 / 12:09

    Minusta blogisi on ihana ja täydellinen ihan juuri sellaisena kuin se on ja juuri noin kuin itsekin olet sitä kuvaillut, sisustuspainoitteinen lifestyleblogi. Onhan sisustusblogit kivoja lukea, mutta tämmöinen blogi on piristävä jossa on muutakin kuin sitä sisustusaihetta. On kiva siis lukea muistakin sinulle tärkeistä aiheista ja näin saa paremman kuvan, siitä minkälainen ihminen blogin takaa löytyy. Ja jos jotakin ei vaikka sitten kissajutut kiinnosta tai joku muu aihe niin itse voi valita ja jättää sitten ne lukematta tai koko blogin, ei kukaan pakota. Minä itse tykkään noista kissajutuista, olen ehdottomasti kissaihminen, en oikeastaan niinkään koirista edes pidä. Kaikki nämä aiheet tuovat blogiin enemmän sitä henkilökohtaista kosketus mitä pelkät sisustuskuvat. On niitäkin ihana kyllä lukea ja katsoa, teillä on niin kaunis koti ja kuvat aina niin tunnelmallisia.
    Ja tokihan se raskaus/vauvakin kuuluu elämääsi niinkuin kissat ja sisustuskin joten ilman muuta myös siitä aiheesta postauksia.

    Kiitos sinulle, että jaksat meitä ihanalla blogillasi ilahduttaa ja sama jatkossakin kiitos! :)

    • 26.1.2014 / 20:13

      Mukava kuulla sun mietteitä Hanna! Kiitos kovasti kivoista sanoistasi :).
      Olen itsekin sitä mieltä, että kannattaisi pitäytyä sellaisissa blogeissa, joista saa hyvää mieltä ja joiden aihepiiri itseä kiinnostaa – miksi tuhlata aikaansa päinvastaiseen…

  5. suvi
    26.1.2014 / 12:21

    Kyllä mun mielestä ainakin vauva aiheena on aivan täydellinen lisä blogiin! Itse aina innolla luen kaikki raskauteesi, vauvanvaatteisiin ynnä muihin liittyvät postaukset, ja oikestaan odotankin innolla jos ja kun ne nyt alkavat lisääntymään! :) Halusin myös toivottaa valtavasti onnea pienestä maha-asukkaasta, täällä ainakin syvästi myötäeletään matkassa mukana (;

    • 26.1.2014 / 20:17

      Kiva kuulla Suvi! :) Ja lämmin kiitos onnitteluistasi.
      Huomasin tätä kommenttiasi lukiessani, että olen tainnut hieman varoa raskausaiheisten juttujen kirjoittelua… Olen pelännyt, että aihetta tulee liikaa, koska en sitäkään haluaisi. Lisäksi on paljon lapsettomuudesta kärsiviä, jotka ovat usein mielessäni ja pelkään jutuillani pahoittavani tällaisten ihmisten mielen. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta tuollaisia joskus pyörii mielessä… Mutta, juttuja on kuitenkin tulossa, kuten postaukseen kirjoitinkin :).

  6. Heidi
    26.1.2014 / 12:30

    Ihana Lifestyleblogihan tämä on.Vauvajutut ei haittaa, kunhan et ala päivänasujuttuihin ;).Itseäni on pitkään kiinnostanut, mikä sun työkuviosi on vai onko se liian henkilökohtainen asia täällä jaettavaksi?

    • 26.1.2014 / 20:19

      Heh, päivän asut on mulle aika vieraita, sen verran ujo olen kameran edessä :D. Ehkä katselemme niitä jatkossakin muista blogeista ;). Työasioita en ole täällä aiemminkaan jakanut, koska en koe niiden liittyvän blogiini, joten en taida sitä tehdä jatkossakaan.

  7. 26.1.2014 / 13:17

    En osaa sen kummemin kommentoida, mitä aiheita saisi olla tai mitä välttää, itse osaan sujuvasti skrollailla ohi sellaisesta mikä ei kiinnosta, ja jos jonkun blogin jutut alkavat muuttua niin etten niistä ole kiinnostunut, poistan blogin omalta seurantalistaltani. En minä siitä bloginpitäjälle alkaisi nillittää :-)

    Mutta se piti kommentoimani ihan sivuhuomautuksena, että kannattaa henkisesti varautua siihen, että mammabloggaus on ihan eri maailma kuin sisustusbloggaus. Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä. Sekä odottamiseen että lastenhoitoon liittyvät kovin suuret tunnelataukset, ja se voi aiheuttaa sitten leiskuntaa – molemmin puolin. Tarkoitan, että jos jollakulla kommentoijalla on mielipide sisustusasiasta, siihen suhtautuu yleensä rennommin kuin siihen jos joku kritisoi sinua äitinä.

    Mutta älä huoli, kyllä siitä hengissä selviää!

    • 26.1.2014 / 20:22

      Täällä toinen sujuva skrollailija :D.
      Sivuhuomautuksesi onkin täyttä asiaa ja olen itse vuosien mittaan laittanut merkille samoja juttuja… Mammabloggaajaksi en kyllä ole ryhtymässä edes, mutta ymmärrän hyvin pointtisi :). Naiset osaa joskus olla ihan kamalia toisilleen, vaikea usein ymmärtää syitä moiseen. Sisustusjutut ei tosiaan kirvoita yhtä intohimoisia mielipiteitä kuin vauva- ja äitiysjutut!

  8. 26.1.2014 / 13:29

    Sen vain sanon, että jatka samaan malliin, eli siten kuin itse haluat. Kyllä tänne perhejuttujakin varmasti mahtuu. Minut tähän blogiin vetää kerta toisensa jälkeen kauniit sisustusjutut, mutta myös nuo aivan ihanat kissat, joiden elämää tykkään kissarakkaana seurata. Tällä hetkellä kun omassa kodissani ei yhtään kissakamua vilistä, on ihanaa seurailla kissoja edes jotain kautta. Ja tuo kaksikko vain on niin äärettömän suloinen. <3

    • 26.1.2014 / 20:24

      Kivasti sanottu Tuuli! Pointti mielestäni onkin se, että blogin täytyy säilyä mielekkäänä ennen kaikkea blogin kirjoittajalle. Jos bloggaajalta katoaa mielekkyys omaan blogiinsa ja sen aiheisiin, on loppu lähellä.
      Kiitos ihanista kissakehuista, olen 100 % samaa mieltä :).

  9. Heidi
    26.1.2014 / 13:30

    Minä ainakin odotan innolla postauksia lastenhuoneen sisustuksesta. :) Sisustuksesta poikkeavatkaan aiheet ei häirirse. Ei tulisi mieleenikään valittaa kenellekään bloginsa aiheista. Jokainen kirjoittaa luonnollisestikin itselle tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Jos joku aihe ei kiinnosta, niin pakkokos sitä postausta on lukea.

    • 26.1.2014 / 20:26

      Kiva juttu Heidi, niitä onkin varmasti pian tulossa! Tai enemmän toki sitten, kun olemme saaneet vauvanhuoneen hankintoja tehtyä :).
      ”Jokainen kirjoittaa luonnollisestikin itselle tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista.” – Tässä juuri tärkeä pointti: jos bloggaajan oma mielenkiinto hiipuu aiheiden tms. johdosta, ei blogilla taida olla pitkääkään tulevaisuutta.

  10. Kaisa
    26.1.2014 / 13:39

    Minä kyllä tykkään, kun blogin aiheet muuttuu kirjoittajan elämäntyylin mukaan. Se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta niin. On kiva, kun aihepiiri vaihtelee muutenkin. Ja sun kisumisut on niin ihania, niiden kuulumisia on pakko kuulla välillä :) Myös mua työkuviosi kiinnostaa, mutta ymmärrän jos et halua kaikille asiaa kertoa. Sun blogia luen lähinnä siksi, että saan inspiraatioita mutta myös siksi, että rentoudun tämän parissa :)

    • 26.1.2014 / 20:29

      Mukava kuulla Kaisa! Työasioita en ole mitenkään erityisemmin blogiini koskaan tuonut, joten en taida tehdä sitä jatkossakaan (tai vannomatta paras!), mutta elätän itseni toiminimelläni :).
      Aivan huippua kuulla tuo, että voit rentoutua blogini parissa – wau mikä kohteliaisuus!

  11. kuunkeiju
    26.1.2014 / 14:01

    Blogiasi on nimenomaan ihana lukea, sillä se on monipuolinen ja eiheet kiinnostavat. Minua ainakin henk.koht. kiinnostaa tulevat vauvajutut :) Nautin lukea etenkin niitä osoita missä olet kattanut pöydän hienosti yms. :)

    • 26.1.2014 / 20:33

      Voi kiitos sulle, niin mukava kuulla! Tästä kommentistasi sainkin pienen inspiksen kattaa tänään pöydän vähän kivemmasti – juttua tulossa lähipäivinä! :)

  12. Hennis
    26.1.2014 / 14:07

    En tällaista kommenttia varmasti olisi tullut kirjoittaneeksi, mutta kun kerran kysyit… ;)

    Mun täytyy sanoa noin yleisesti, että tykkään eniten niistä sellaisista rajatummista blogeista. Silloin ikään kuin tietää mitä saa. Pienet sivujuonteet mahtuu mukaan, mutta silleen, että pääaiheessa pysytään kuitenkin. Loistoesimerkki on Valkoinen Harmaja. Pienen pieni ripaus perhe-elämää ja arkea, mutta pääpaino ehdottomasti sisustuksessa.
    Mutta sitten tämän yleisen linjani ulkopuolella mulla on lukulistalla muutama blogi, joiden sisällöstä enää pieni osa varsinaisesti kiinnostaa, mutta kirjoittaja tuntuu jollakin tavalla tutulta. Sinä ole yksi esimerkki näistä. Pienesti tosin voisin veikata, että perheenlisäyksenne on imemässä hyvää vauhtia sinua siihen vauvakuplaan (mikä on ihana juttu ja niin kuuluukin käydä esikoisen saapuessa perheeseen!), josta itse olen juuri pyristellyt eroon ja voi olla, että en ihan niin aktiivisesti lue kuin ennen. Mutta uskon, että silloin tällöin joka tapauksessa käyn kuulumisiasi kurkkimassa ja toisaalta sisustusasioissakin mun maku on liikkunut niin paljon pelkistetympään suuntaan, että oikeestaan sekään ei ole se syy täällä käymiseen.
    Eli syyn täytyy todella olla sun persoonassa, joten sanoisin, että jatka juuri siten kun sinusta oikealta ja hyvältä tuntuu, lukijat sitten suodattakoon lukemisensa omien mielenkiintojen mukaan!

    • 26.1.2014 / 20:38

      No tuli kyllä heti mieleen et voihan peppu mikä kommentti! :D
      Pidät siis enemmän sellaisista lehtimäisistä blogeista. Suvin blogi onkin aivan mahtava, myös omia ehdottomia lemppareitani! Koen kuitenkin, että hänen ja minun blogini on niin erilaisia/erilaisilla otteilla tehtyjä, että niitä on lähes mahdoton vertailla.
      Totean tähän nyt vain taas tuon, että ihmisten elämäntilanteet muuttuvat ja osittain sen vuoksi myös blogin lukijakunta on muuttuvaista. Onneksi löytyy jokaiselle jotain!

      • Hennis
        27.1.2014 / 19:45

        Ei missään nimessä ollut tarkoitus voi peppu -kommenttia jättää. :D

        Itse asiassa jopa kuvittelin, että bloggaajana voisi olla kivakin kuulla että blogiin koukuttuminen johtuu nimenomaan persoonaan liittyvistä syistä, vaikka sisällölliset mielenkiinnot eivät aina kohtaisikaan. Silloinhan nimenomaan sitä pelkoa lukijamäärän pienenemisestä ei niin kovasti ole.

        Enpä oikein tiedä tuosta kuvauksestasi lehtimäiset blogit..? Hmm. Itse asiassa se kirjoittajan persoona minulle varmaan se tärkein juttu on, mutta pidän silti rajatuista aiheista. Itsesi lisäksi muutama esimerkki itseeni vetoavista persoonista (=jotenkin ”tutun” oloisista ihmisistä) löytyy muotiblogeista, joiden sisällöstä en vuosiin juurikaan ole ollut juurikaan kiinnostunut… Ja nyt kun rakennetaan, niin en jaksa lukea edes sellaisia hc-raksavinkkejä tykittäviä blogeja, ellei kirjoittajan persoonakin jotenkin natsaa. Että ei se sitten se pelkkä tarkka aihekaan riitä… Oonpas vaativa lukija, hahhaa. :D

        Mutta näinhän se tosiaan menee, elämäntilanteet vaihtelevat ja toisinaan kysyntä ja tarjonta menee just nappiin ja toisinaan sitä skrollailtavaa on enemmän. :)

        • 28.1.2014 / 07:36

          On toki mielenkiintoista ja sulta olen kuullut tuosta asiasta aiemminkin.
          Ja kyllä, olen samaa mieltä että olet melkoisen vaativa ilmaisblogien lukija :D.

          • Hennis
            28.1.2014 / 18:14

            En kuitenkaan kaiketi liian vaativa, kun lukemista on vielä löytynyt. ;) Ja mitä tulee _ilmais_blogeihin, niin maksullisia en ole vielä löytänyt, mutta monessa osoitteessa tunnunolevan potentiaalista markkinointikohderyhmää.

    • Nimetön
      26.1.2014 / 23:40

      Henniksen kanssa olen samoilla linjoilla :-).
      T. Sisustusblogissa viihtyvä

  13. Mintsu
    26.1.2014 / 14:16

    Minusta blogisi on juuri hyvä sellaisena kuin se on! Mukaan mahtuu ehdottomasti niin kissa- ja vauvajututkin. Kissoille (ja koirille) olen allerginen ja vauvaakaan ei meiltä enää löydy mutta silti on mielenkiintoista lukea näistäkin aihepiireistä.

    Minuakin kiinnostaa vähän sinun työkuviosi ihan yleisellä tasolla. Olen täältä ymmärtänyt kautta rantain että luovuit aikaisemmasta työstäsi. Tuliko sen tilalle jokin toinen työ (ei ole tarkoitus udella mikä työ) vai kirjoitatko työkseksi tällä hetkellä vain tätä blogia? Jätä vaan kommentoimatta jos utelen liikaa :)

    Kiitos ihanasta blogista <3

    • 26.1.2014 / 20:43

      Tosi kiva kuulla Mintsu! Olen itse samanlainen, että luen helposti sellaisiakin blogeja, joissa elämäntilanne/-tyyli on erilainen kuin omani: ei mielestäni kaikkeen tarvitse aina samaistua. Usein blogeista löytyy kuitenkin se jokin, joka itseäni miellyttää. Se on vähän sama kuin osata nähdä kaunista kovin erilaisissa sisustuksissa eikä vain siinä, mikä juuri omaa makua vastaa/omaa silmää miellyttää.
      Kyllä, työkuvioni ovat reilun puolen vuoden aikana muuttuneet (omasta päätöksestäni) radikaalisti ja syksyllä tein osa-aikaisesti kolmeakin työtä (ennen jalan murtumista). Kovinkaan isosti en ala työasioitani täällä puimaan, mutta toiminimelläni itseni elätän :).

  14. Myy
    26.1.2014 / 14:43

    Kiitos ihanasta blogistasi.

    Tämä on just hyvä näin… Mielestäni mitään ei
    tarvitse muuttaa.
    Tämän hetkinen elämäntilanteesi on tietysto nyt
    päällimmäisenä mielessä ja arjessa.

    Odotan mielenkiinnolla miten arkenne tulee muuttumaan,
    miten ratkaisette sisustuspuolen vauvan huoneessa ja
    miten se tulee vai tuleeko muuttamaan todella kauniin js harmonisen kotinne sisustusta.

    Jatka kirjoittamista samaan tyylin kun nyt.

    Ihanaa Odotusta!

  15. Nimetön
    26.1.2014 / 14:48

    Mun on pakko edelleen todeta että tää vaan on ihan mun lemppariblogi, kiitos että ilahdutat! <3 Mulle taitais olla sama vaikka kirjottasit vaikka jostain teidän pihan puusta :D Tarkoitan että sinun tyylisi kirjoittaa ja ne tunnelmalliset kuvat ovat se juttu! En alkuunkaan ymmärrä että bloggaajaa ohjeistetaan mistä saa kirjoittaa ja mistä ei (postaustoiveet asia erikseeen), ja uhkaillaan blogin lukemisen lopettamisella.. Varmaan tulsikin ikävä..heh..

    Niinhän se yleensä menee että ihmiset ja elämäntilanteet tuppaavat tässä maailmassa muuttumaan, tottakai blogin sisältökin silloin muuttuu. Itsestäni olisi ainakin outoa niinkuin kirjoitit, että jättäisit esim. vauvajutut kokonaan blogin ulkopuolelle kun se on kuitenkin juuri nyt sitä teidän elämää!
    Ja kaiken pointti tässä oli, että jatka vaan blogiasi entiseen malliin! Ne keitä ei nappaa niin voivat poistua saitilta :)

    • 26.1.2014 / 20:53

      Voi apua, mikä huikea kunnia olla jollekin ihan se lemppariblogi, KIITOS! <3
      "Varmaan tulsikin ikävä..heh.." - Repesin! Enkä voi mennä kieltämään, etteikö tuo ajatus olisi jokusen kerran mielessä käynyt :P.
      Tuosta tuli mieleen myös työasiat: olen aina tehnyt jonkinmoista asiakaspalvelutyötä ja tuollaiset ns. uhkailut kilpailijan asiakkaaksi siirtymisestä saavat kyllä aina niskakarvat nousemaan pystyyn! Asiakkaalta ehkä se naurettavin keino yrittää hyötyä ja mitä tuollaisessa tilanteessa oikein pitäisi tehdä? Anella polvillaan, ettei vain siirry kilpailijalle, antaa alennuksia ja etuuksia ja mitä kaikkea muuta? En ymmärrä, mihin ihmiset tuolla pyrkivät. Nykyään sen yhden hankalan asiakkaan menettäminen voi olla jopa lottovoitto. Tuollaiset ihmekeinot saa ainakin mulla aikaan mielihalun astella ovelle, avata se ja nätisti hymyillen ohjata sinne kilpailijan osoitteeseen :D.

  16. Pesunalle
    26.1.2014 / 15:08

    Itse ainakin odotan vauvajuttuja. :) Vaikka blogisi ehkä on sisustuspainotteinen, niin näkyyhän täällä kissojakin (ja mitä enemmän, sen parempi! ;)), joten tietenkin vauvakin näkyy. Se tulee olemaan iso osa elämääsi, joten on mielestäni aika outoa jos joidenkin mielestä et saisi siitä kirjoittaa. Silloinhan esim. vauvahuoneen sisustusjutut eivöt sopisi blogiin. :D Kissat ja vauva kuuluu sun blogiin, tämä on mun mielipiteeni. :D Ja odotan innolla molemmista postauksia! :)

    • 26.1.2014 / 20:55

      Mahtavaa! Ja toki, vauva tulee sulautumaan tänne muiden aiheiden joukkoon :). Kiitos kivasta kommentistasi ja ihanasta nimimerkistä, jonka näkemisestä tulee aina hyvä mieli!

  17. Äippä
    26.1.2014 / 15:08

    Oli tunteita herättävä aihe. Ensin alkoi ärsyttämään, että minkälaista palautetta ihmiset antavatkin bloggaajille.. Ajattelin sanoa suorat sanat, mutta nyt hieman lauhtuneena totean vaan, että olet niin oikeassa sanoessasi, että aiheet blogiin kumpuavat bloggaajan omasta elämästä ja sen tapahtumista – nimenomaan. Lukijoita taitaa olla kahdenlaisia. Niitä, jotka hakevat vaan jotain aihetta, ja niitä, joita kiinnostaa itse bloggaaja ja hänen elämänsä (lukeudun jälkimmäiseen). Tuo on ihan ok, mutta ei siitä mielestäni tarvitse tulla oikein erikseen ilmoittamaan, että nyt lopetan lukemisen, kun kirjoitat siitä ja siitä. Ei tulisi mieleenikään sanoa, että nuo aiheet kyllästyttävät, kirjoita jotain muuta.. Eikös blogi ole kuitenkin päiväkirjamainen, eli kaikki mitä elämään kuuluu, niin niistä kirjoitetaan. Niin uppoo minuunkin vaunupohdinnat ja vauvanvaatteet, vaikka eivät todellakaan ole ajankohtaisia – kiitos niistäkin :)

    • 26.1.2014 / 20:59

      Ihan mukavaakin, että herätti tunteita! Ja hyvä tuo huomio kahdenlaisista lukijoista, se on ihan totta! Nuo ensimmäiset taitavat tykätä juuri sellaisista lehtimäisistä blogeista, joissa ei niinkään bloggaajan persoonaa näy. Tämä mun taitaa olla juuri enemmän tuollainen päiväkirjamainen, tämä tuntuu eniten omalta :). Musta tuntuu kivalta, että löydät täältä luettavaa, vaikka elämäntilanteemme ovatkin erilaiset!

  18. Rags
    26.1.2014 / 15:15

    Tama on just taydellinen nain! Laaja aihepiiri, kuten kirjoitit; lifestyle-blogi. Minun sydantani lahella on – kuten tiedat – kissat, ihanaa kun kirjoitat ja kuvaat heidan hauskoja,touhuja. <3 Sisustustaminen, kattaukset ja matkustaminen kiinnostavat myos paljon ja vauva-juttujakin luen mielellani vaikken valttamatta niihin osaa kommentoidakaan, kun ei ole itsella ajankohtaista. On ihanaa lukea kuinka innostunut (en keksi parempaa sanaa tahan…) olet raskaudestasi ja tulevasta vauvasta, sinusta tulee aivan huippu-aiti! Jo se kertoo niin paljon, miten huolehdit kissa-lapsistasi. Taalla on aina niin koitoisa tunne, kauniit kuvat ja jaa kiva olo vierailun jalkeen. Varsinkin kisu-postaukset on monta kertaa piristaneet ei niin hyvaa paivaa. :-) Minulla blogien lukemiset on vahentyneet hurjasti viime aikoina, mutta tanne palaan aina, sinun blogisi on persoonallinen eika mitaan tusinatavaraa. Ja kotinne kaunis. :-) Ja olethan sina jo vanha tuttu, jonka kuulumisia mietin vaikken joka paiva tanne ehtisikaan. :-) Kiitos ihanasta blogista, toivottavasti jaksat ilahduttaa meita viela pitkaan!!

    • 26.1.2014 / 15:30

      Oi valtava, oli ihan pakko kesken ruuanlaiton tähän vastata… En muista, milloin viimeksi joku yksittäinen kommentti olisi saanut näin nenän (ja silmät :D) vuotamaan, niiiiiiisk. Ihan suoraan sydämeen meni sanasi, kaunis kiitos aivan ihanasta ja kaikin puolin sydämellisestä viestistäsi <3. Niin mukava kuulla, että koet tuollaista blogini äärellä. Sinäkin olet kuin vanha tuttu, usein sinua ja kissojasi mietin ja olenpa teidän P:sta ja E:sta sekä nykyisestä kolmikosta äidillenikin kertoillut :D.
      Kiitos vielä <3.

  19. 26.1.2014 / 15:28

    Tuntuu aika uskomattomalta, että joku todella ehdottaa, että ehtisit päivittää blogia vauvan syntymän jälkeen yhtä usein kuin nyt. Tuskin sitä kukaan odottaa ja kaikki joilla lapsia on tietää, että se on aika paljon vaadittu. Joten minä ainakin pysyn täällä vaikka et joka päivä/joka viikko päivittäisikään.

    Pidän siitä, että blogisi ei ole pelkästään sisustusblogi vaan kuten itsekin sanoit, enemmänkin lifestyleblogi. Varsinkin kun olet saman kylän tyttöjä ja tiedän missä talonne on, tuntuu erittäin tärkeältä lukea kuulumisiasi. Tuntuu niin kuin tuntisin sinut, vaikka en ole varmaan koskaan edes nähnyt sinua. Joten jatka vain samalla linjalla :)

    • 26.1.2014 / 21:02

      Ilmaisin ehkä hieman epäselvästi asian, mutta ei siis kukaan ole mitenkään törkeästi tiheää päivitystahtia vauvan synnyttyä vaatinut, kunhan vain esittänyt toiveita, ettei tahti kovasti muuttuisi :).
      Ihana kuulla, että pysyt lukijana Johanna! On niin mukava ”tavata” täkäläisiä bloggaajia, meitä kun ei liikaa ole :).

  20. 26.1.2014 / 16:23

    Itsekin olen juuri näitä samoja asioita mielessäni pyöritellyt, kun vauva-aiheet alkavat vallata myös minun sisuustuspainotteista lifestyleblogiani. Täällä siis laskettuaika maaliskuun viimeinen päivä, ja juuri vauvapostausten myötä minä sinunkin blogiisi vasta vähän aikaa sitten löysin. Eli itselleni kelpaa raskaus -ja vauvapostaukset enemmän kuin hyvin. Ajattelen kuten sinäkin, että ei näin suurta elämään vaikuttavaa asiaa voi blogin ulkopuolelle sulkea. Muistan ainakin itse lukeneeni äitien blogeja mielelläni silloinkin, kun asia ei itselle ollut niin ajankohtainen. Kaikkiahan ei voi aina miellyttää, eikä tarvitsekaan. Kyllähän sen aistii, jos bloggaja vääntää postauksia liian laskelmoivasti vain miellyttääkseen massoja. Seuraamieni blogien jokaisen postauksen ei tarvitse aina osua juuri omiin suosikkeihini, kunhan yleisesti blogi on kiinnostava ja inspiroiva. Onneksi blogeja nykyään riittää, niin että jokaiselle on jotain. Kiitos sinulle blogistasi, jota selvästi teet sydämellä itseäsi kuunnellen ja meitä lukijoita arvostaen.

    • 27.1.2014 / 08:24

      Onpa kiva, että olet löytänyt tänne ja minäkin sitten sinun blogiisi! Sitten jos vauvan jättäisi täysin blogin ulkopuolelle, siitäkin tulisi nurinaa ;). On tosiaan tärkeää pitää mielessä, ettei kaikkia voi miellyttää enkä siihen missään nimessä koskaan edes pyri, se ei siis todellakaan ole mikään realistinen tavoite. Ennemmin kirjoittelee siten ja niistä aiheista, mitkä itsestä parhaalta tuntuu ja lukijat joko pysyvät tai lähtevät. Aina on kuitenkin niitä, joita aihe kiinnostaa.
      ”Seuraamieni blogien jokaisen postauksen ei tarvitse aina osua juuri omiin suosikkeihini, kunhan yleisesti blogi on kiinnostava ja inspiroiva.” – Juuri näin! Olisi aika itsekästä olettaa, että jokaisen postauksen täytyisi miellyttää juuri minua, tällä pallolla kun tallaa muutama muukin :).
      Kiitos tuosta aivan ihanasta viimeisestä lauseestasi, jota arvostan suuresti!

  21. 26.1.2014 / 16:56

    Kuule, sinä saat päivittää omaa blogiasi ihan niillä aiheilla kuin haluat :) Hyvä juuri näin ja vaikka vauvaelämä on kovin kaukana minun elämästäni, jaksan ihan varmasti lukea myös niitä juttuja.

    • 27.1.2014 / 08:27

      Näinhän se on! Mukava silti aina joskus kysellä teidän lukijoidenkin mielipiteitä.
      Tosi ilahduttavaa kuulla, että vauva-aiheetkin menevät siinä sivussa! :)

  22. Nette
    26.1.2014 / 17:46

    En tiedä olenko aiemmin sinulle kommentoinut vaikka ihan alkuajoista on mukana seurattu. Aloimme rakentamaan taloamme samoihin aikoihin ja sitä tietä tänne löysin :). Kiitos ihanasta blogistasi, tässä ehdottomasti parasta on monipuolisuus! Minäkään en aluksi niin välittänyt kissajutuistasi, mutta nykyään noiden perheenjäsentenne kuulumiset on ihan luonnollista ja kivaa lukea! Ja ehdottomasti elämä kuljettaa blogia mukanaan, kyllä lukijanakin huomaa vähän rivien välistä jos kirjoittajalla ei ihan sydän ole mukana ja ”taustalla” tapahtuu oikeita asioita. Lopuksi vielä onnea raskaudesta ja vauvajutut kiinnostaa ehdottomasti, täällä esikoisen laskettu aika noin kuukausi teidän jälkeen :) <3
    -Nette

    • 27.1.2014 / 08:30

      Oi että, hatunnosto noin pitkäaikaiselle lukijalle! :)
      Niinpä, lukijat kyllä huomaisivat rivien välistä – olisi teidän aliarvioimista edes ajatella muuta.
      Kiitos Nette onnitteluistasi ja paljon onnea myös sinne suuntaan!

  23. 26.1.2014 / 18:10

    Blogiasi olen lukenut jo todella pitkään ja juuri ihastunut siihen, että kirjoitat kuin päiväkirjaa meille lukijoille. Aihepiirin vaihdellessa oman elämän tapahtumien mukaan se saa lisää ja uutta sisältöä. Kasvaa siis aiempaa kattavammaksi ja jokainen voi löytää omaan elämään samaistumisen kohteita. Jatka samaan malliin, enkä malta odottaa kokemuksiasi kun vauva tulee maailmaan :)

  24. 26.1.2014 / 18:55

    Rakastan blogiasi siksi, että:
    – Teillä on kaunis ja inspiroiva koti
    – Valokuvat ovat laadukkaita
    – Elämäntilanteemme on (ennen vauvaa) ollut todella samanlaiset
    – Tykkään lukea kisu-juttuja
    – Kirjoitat hyvää äidinkieltä ja kiinnostavalla tavalla
    – Postaukset ovat sopivan pituisia ja kuvia on sopiva määrä
    – Tykkään lukea myös matkustusjuttujasi
    Ja koska olen ollut lukijasi jo pitkään, niin tunnut ihan ystävälle ja oikealle ihmiselle <3 Minua oikeasti aina kiinnostaa, mitä teille kuuluu! Jatka miten jatkat, jatkan rinnallasi :)

  25. Elisabet
    26.1.2014 / 19:20

    Hei, olen lukenut blogiasi melkein alusta saakka ja tämä on paras blogi mitä luen. Tämä on juuri hyvä tällaisena. Vauva aiheet on itselle ajankohtaista ja se sai vielä enemmän tykkäämään tästä jos lisää voi tykätä :D vaikka itselleni en kissaa ottaisi niin kyllä minä silti tykkään lukea niiden juttuja koska se kuuluu tähän blogiin koska se on sinun elämää. Ja jos joku haluaa pelkkää sisustusta niin niitä blogeja löytyy varmasti monia muita! Joten kiitos sadannen kerran tästä upeasta blogista! :) ( Minä olen se joka on joskus kysellyt s postilla keittiö vinkkejä) tsemppiä loppu raskauteen ja terveyttä kisuille! <3

    • 27.1.2014 / 08:37

      Oi kiitos Elisabet, huikea päästä ihan jonkun parhaaksi blogiksi, blogeja kun on nykypäivänä pilvin pimein!
      Lämmin ja iso kiitos kauniista sanoistasi <3.

  26. kissatäti
    26.1.2014 / 19:52

    Tykkään kaikesta blogissasi! Ihania kuvia, tavastasi kirjoittaa elämästäsi ja siitä, että sinulle on kotoisaa kirjoitella :) Elämässäsi tapahtuu uusia mielenkiintoisia asioita niinkuin pitääkin, täällä on mukava niitä seurailla. Mielenkiinnolla olen seuraillut, mitä vauvalle hankitte. Lapseni ovat jo isoja, mutta vauvajutut tuovat mukavia muistoja mieleen. Aiotko ottaa äitiyspakkauksen, olisi mukava nähdä mitä se nykyään sisältää. Kisut ovat tietenkin ihan huippuja, niiden kuulumisia on kiva lueskella ja katsoa mahtavia kuvia :) Turkoosia näkyy kuvassa niinkuin minullakin tähän aikaan :) Täällä on ollut surullista, kun tyttären vanha kisu jouduttiin nukuttamaan, kävin äsken sytyttämässä kynttilöitä pikkuisen haudalle :( Täällä tykätään kovasti jatkossakin lueskella teidän kuulumisia :)

    • 26.1.2014 / 19:57

      Kiitos sinulle, olen todella iloinen, että silloin aikoinaan blogini löysit ja lukijaksi jäit! Kommenttisi ilahduttavat aina enemmän, kuin varmaan osaat arvatakaan.
      Aiomme ottaa äitiyspakkauksen ja kiva idea; esittelenpäs sen sisältöineen sitten kun sen kotiimme saamme!
      Voi että miten murheellista, lämmin osanotto suureen suruunne! <3

  27. Emmi
    26.1.2014 / 20:04

    Kissa-aiheet on ihania piristyksiä päivään. :) Itseäni ei hirveästi vauvajutut kiinnosta, ei ole itselle ollenkaan ajankohtainen aihe, mutta tarkaisen asian sillä, että yksinkertaisesti hyppään niiden yli. Luulisi, että muutkin kykenisivät siihen. Ja toisaalta, on varmasti niitä lukijoita, jotka ovat samassa elämäntilanteessa ja lukevat mielelellään siihen liittyviä postauksia.

    • 27.1.2014 / 08:39

      Mukava kuulla Emmi! Kyllä, on ollut mukava huomata täältä kommenteistanne, miten eri syistä luette blogiani, tosi mielenkiintoista! Joillekin kissajuttuja, joillekin sisustusta, joillekin vauvajuttuja, joillekin vähän kaikkea yms. En osaisi keskittyä vain yhteen aiheeseen, kyllästyisin supernopeasti, joten tämä sopii mulle mainiosti! :)

  28. Päivi
    26.1.2014 / 20:08

    Olen ollut pitkään blogisi lukija, tosin en ole aktiivinen kommentoija. Nyt oli pakko kommentoida ja kertoa, että blogisi on mielenkiintoinen juurikin siksi, että siinä yhdistyy monia mielenkiintoisia asioita elämästäsi ja kauniita kuvia. Sisustusideoita olen muutamaan kertaan blogistasi napannut ja nyt uusi elämän vaiheesi raskauden myötä on myös erittäin kiinnostava, kun täälläkin eletään ensimmäistä jännittävää raskautta ja odotellaan uutta perheenjäsentä kesäkuussa! Kiitos mahtavasta blogista! :)

    • 27.1.2014 / 08:43

      Ihana kuulla Päivi ja mukava juttu, että nyt päätit jättää kommenttia! Itse luen myös erittäin mielelläni monipuolisia blogeja (vaikka luen paria suppeammankin aihepiirin blogia), joten ehkä tästä omastani on senkin vuoksi tällainen muodostunut. Jos kirjoittaisin vain yhdestä aihepiiristä, tulisi postauksia huomattavasti harvemmin, ehkä 2-3 kertaa viikossa.
      Oi että, paljon onnea raskauteen! :)

  29. Noora
    26.1.2014 / 20:19

    Kissaihmisenä minua kiinnostaa kissajutut kovasti, mutta mielelläni luen kaikki muitakin aiheita koskevat postaukset. Pidän kirjoitustyylistäsi aiheesta riippumatta.

  30. Marika
    26.1.2014 / 20:28

    Itse olet mieletön :) Tykkään blogistasi todella paljon. Tyylisi kirjoittaa on aito ja lämminhenkinen ja juuri sinunnäköinen. Kaikesta huomaa että olet tässä koko sydämelläsi mukana. Osaat kirjoittaa niin hyvin ja sujuvasti että vaikka k

  31. Viivitys
    26.1.2014 / 21:25

    Luin kaikki kommentit ja hukkasin oman ajatukseni mitä pitikään sanoa :o). Olet saanut paljon kivoja kommentteja.
    Ainakin tarkoitukseni oli sanoa: kissat on ykkösiä <3.
    Teillä on ihana koti.
    Sinä vaikutat todella mukavalta ja sympaattiselta ihmiseltä.
    Vauvajutuista olen kokenut osan kiinnostaviksi ja osan olen skipannut. Tosin, jos (toivottavasti) aihe jossain vaiheessa tulee ajankohtaisemmaksi omassa elämässä, palaan varmasti lukemaan esimerkiksi vaunupostauksen.

    Elämänne tulee hurjasti muuttumaan lapsen myötä ja se epäilemättä näkyy blogissasikin. Bloggausaika varmasti vähenee, ehkä tulee bloggaustaukojakin. Tai voihan olla, että teille tulee ihana helppo vauva, joka nukkuu hyvin ja äidillekin jää enemmän aikaa touhuilla omiaan. Olisi hullua "vaatia" jotain päivitystahtia, tiettyjä aiheita tai jonkun aiheen välttämistä. Toiveita voi tietysti esittää ja niistä voit toteuttaa itsellesi mieluiset.
    Itseäni kiinnostaa tuolla aiemminkin mainittu äitiyspakkauksen sisältö. Ja sitten kun vauva tulee, olisi kiva lukea kissojen reaktiosta uuteen tulokkaaseen. Tavallaan olisi hauska nähdä myös vilahduksia sinustakin, mutta ymmärrän, jos et halua kameran eteen :o).

    En usko, että blogisi voisi millään muuttua niin radikaalisti, että lopettaisin seuraamisen. Eli mukana seuraillaan ja jännäillään kanssasi uutta elämäntilannetta :o). Kisuille rapsutukset!
    (Tulipa pitkä kommentti, olikohan siinä joku punainen lanka vai meniköhän ihan höpinäksi ;o).. )

    • 27.1.2014 / 08:58

      Selvä punainen lanka oli, ei mitään höpinää! Suuret kiitokset kauniista sanoistasi, tuli niin hyvä mieli :).
      Ja nimenomaan; aina voi skippailla niitä itselleen ei niin ajankohtaisia tai ei niin mieluisia aiheita ja käyttää senkin ajan mielekkäämmin! Tuosta juuri pidänkin tässä bloggaamisessa, että kun itse pähkäilen jotain, niin aina löytyy joku muukin, joka mietiskelee samoja (kuten esim. tuo vaunuhankinta). Ja siitä on hyötyä myös sellaisille, joille aihe on ajankohtainen vasta myöhemmmin, sillä täällähän ne jutut pysyvät :).
      Äitiyspakkauksen sisällön tulen esittelemään ja varmasti kirjoittelemaan kissojen reaktioista vauvaan – kivoja ideoita! Laitan ne ylös tuonne postaustoiveet-luonnokseeni, mutta saa muistutella, kun mun muisti on nykyään hieman kyseenalainen… Saatan jopa unohtaa koko postaustoiveet-luonnoksen :D. Voin harkita noita omia kuviani, mutta en mene lupaamaan mitään, se tuntuu kuitenkin sen verran vieraalta tällä hetkellä :).
      Huippua, että seurailet ja jännäilet mukanani! <3

  32. Maiju
    26.1.2014 / 21:57

    Kiitos ihanasta blogista! Seurasin ennen monia muotiblogeja, mutta jotenkin tuntuu että iän myötä pinnalliset muotijutut eivät jaksa enää kiinnostaa, ja sisustus- ja vauvablogit ovat tulleet tilalle. Sinun blogissasi yhdistyvät sopivalla tavalla kaikki itseäni kiinnostavat aiheet. Ja älä huoli, vaikka et vauvan tultua jaksaisi kirjoitella samaan tahtiin. Pysytään me lukijat täällä, vaikka sinusta ei vähään aikaan kuuluisikaan mitään. :)

    • 27.1.2014 / 09:01

      Kuulostaa tutulta, sitä jotenkin haluaa blogeilta enemmän sisältöä kuin pelkkä muoti yms.
      Varmasti vauvan synnyttyä myös odotan niitä pieniä hetkiä, kun voin tulla jakamaan uudenlaisia asioita tänne kanssanne :). Jännä itsekin nähdä, miten kaikki sitten lähtee rullaamaan! Kiitos Maiju kommentistasi!

  33. Pilvi
    26.1.2014 / 22:31

    Itse luen todella monenlaisia blogeja. Elämäntilanteeni on monien suosikkiblogistien kanssa hyvinkin erilainen, mutta silti kurkin katsomassa, ja joskus kommentoimassa heidän postauksiaan. Enää en lue naistenlehtiä tai sisustuslehtiäkään, blogit ovat vieneet niiden paikan :). Monta hyvää tuote-, asuste-, meikki- ym. vinkkiä olen saanut nimenomaan blogeista.
    Ja todellakin: bloggaaja saa itse määrätä bloginsa tyylin ja postaustahdin :).
    Kaikki ei voi mitenkään kiinnostaa kaikkia, eikä tarvitsekaan :).
    Iloa alkavaan viikkoon koko perheelle (sisältäen TIETYSTI kisutkin)!

    • 27.1.2014 / 09:04

      Sama juttu täällä; erilainen elämäntilannekin voi joskus olla se blogin äärelle saava tekijä, aina ei tarvitse samaistua kaikkeen. Totta, jokaiselle löytyy kyllä jotain!
      Kiitos Pilvi, kivaa viikkoa teidänkin perheelle! :)

  34. Tipi
    27.1.2014 / 07:40

    Hieno kirjoitus ja varsin ajankohtainen mietelmä.
    Elämä ja maailma muuttuu, bloggauksen sen myötä. Olisi mielestäni ihan älytöntä perustaa erikseen blogi vauvajuttuja varten. Tai mitä tahansa aihetta varten erityisesti.
    Niinkuin joku kommentoi tuolla alussa, blogi muuttuu käyttäjänsä myötä.
    Mielestäni kaikki mahtaa hienosti saman blogin alle. En usko, että sinusta tulee sellainen höyrähtänyt äityli, jonka suusta ei enää tule kuin vauvajuttuja. Sellaisia tapauksiahan riittää…
    Ja miksi joku nurisee, että ei jaksa sitä ja sitä aihealuetta lukea, jättäisi lukematta sitten!
    Minä viihdyn täällä ja uskon, että se tulee jatkumaan. Kiitos sinulle, että jaksat viihdyttää meitä kauniilla visuaalisuudella ja positiivisilla kirjoituksilla. Kisujen sairaudet eivät ole positiviisia asioita, mutta niistä hehkui niin vahvasti heitä kohtaa tuntemasi lämpö, että niistä jäi silti hyvä mieli.

    • 27.1.2014 / 09:10

      Jos mun täytyisi kirjoittaa vain yhdestä aiheesta, tulisi blogi melkoisen pian tiensä päähän ihan jo oman kyllästymiseni vuoksi :D. Toivon ainakin, ettei musta tule tuollaista ”höyrähtänyttä äityliä”, haluaisin ajatella olevani muutakin kuin äiti, vaikka musta äiti tuleekin ja vaikka se niin upea ja mahtava asia ja lahja onkin. En haluaisi ns. hukuttaa itseäni tai kadottaa minääni siihen äitiyteen, elämässä on vauvan jälkeen(kin) muutakin. On muutama blogiystävä, jotka ovat myös äitejä ja aina heidän blogeja lukiessani olen miettinyt, että tuolla tavalla itsekin haluan äitiyden ja muun minän yhdistää, se tuntuu siis myös mun tavalta.
      Iso ja lämmin kiitos sulle Tipi ihanan monipuolisesta ja pohdiskelevasta kommentistasi! <3

  35. Jenna
    27.1.2014 / 10:44

    Itse olen jo parisen vuotta blogiasi seurannut, mutta kommenttia tulee niin harvoin jätettyä! Nyt tosin kun olemme molemmat raskaana ja lasketut ajat lähekkäin, on se saanut jopa minut, maailman laiskimman kommentoijan aktiiviseksi! On kiva saada vertaistukea ja mietteitä raskauteen liittyen, omassa tuttavapiirissäni kun olen ainoa, joka elää tätä elämänvaihetta. Ja esimerkiksi se vaunupostaus, sain kommenteista monta hyvää vinkkiä ja tulipa niiden perusteella tehtyä vaunuhankinta! ;)
    Blogisi on monipuolinen ja mielenkiintoinen, kirjoitat kiinnostavalla tavalla asiasta kuin asiasta ja valokuvaat todella taitavasti. Ja kissat ovat piste i:n päälle! Joten jatka siis samaan malliin, älä ota stressiä asiasta :)

    • 27.1.2014 / 19:05

      On niin mukavaa, että olet viime aikoina kommentoinut enemmän! Ja kiva olla näin samassa tilanteessa, mulla on sama tilanne tuon tuttavapiirin suhteen. Tai yhdellä ihanalla ystävälläni on jutut vielä aika tuoreessa muistissa, hänen kanssaan olemmekin antaumuksella aiheesta rupatelleet :). Silti vertaistukea ei voi koskaan saada liikaa!
      Kiitos Jenna ihanasta blogipalautteesta! <3

  36. Nimetön
    27.1.2014 / 10:58

    Minäkin olen lueskellut blogiasi jo vuodesta 2011 ja täytyy sanoa, että sinun kirjoitustyylisi on niin ihanan positiivinen , että jutuista tulee joka kerta hyvä mieli, inspiroivakin. Blogi elää kirjoittajan mukaan ja minusta on kiva, että olet vuosien kuluessa tuonut enemmän omaa itseäsi, persoonaasi ja perhettäsikin blogi-elämään mukaan. Blogi on näin ollen saanut tarvittavaa syvyyttä :)
    Onnellista loppuodotusta sinulle Satu ja ihana,kun jaksat postata niin usein.
    Kissoille rapsutuksia!

    • 27.1.2014 / 19:10

      Voi et usko miten ilahduin! Ja aivan mahtavaa, että olet viihtynyt blogini parissa noinkin pitkään.
      Mukava kuulla tuo, että olet kokenut mun tuovan enemmän persoonaani blogiin. Se voi kuulostaa helpolta, mutta toteutettuna ei aina sitä ole, joten se on tullut ihan itsestään vuosien mittaan ja paljolti teidän lukijoiden ja kommenttienne ansiota: olette alkaneet tuntua tutuilta, vaikka kommentoijien prosenttiluku taitaakin olla kahden prosentin luokkaa :D.
      Lämmin kiitos sinulle!

  37. S
    27.1.2014 / 12:32

    Oon löytänyt blogiisi vasta hetki sitten. Tunnelma on aivan ihana ja sisustuksesi todella kaunis! Vauva-aihe ei ole ajankohtainen minulle, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi mielenkiintoinen. Blogia kirjoitetaan myös itseä varten, ei pidä liikaa miettiä mitä muut haluavat. Eikä sisustusta ole ilman elämää siinä. Nostetaan siis ne kissat ja vauvat pöydälle! :)

    • 27.1.2014 / 19:11

      Mukavaa, että olet löytänyt tänne! Ilman muuta bloggaaja itse päättää, mistä aiheista blogi koostuu ja kirjoittelee niistä itselleen mielekkäistä jutuista, mutta joskus on kuitenkin mukava kuulla myös lukijoiden mielipiteitä asiaan.
      Kiitos ihanasta palautteestasi! :)

  38. SatuKoo
    27.1.2014 / 15:04

    Olipas siinä mietteitä kerrakseen :D
    Olen tykännyt blogistasi juuri sen takia, että kyseessä on lifestyleblogi. Itsellä tulee eniten luettua juurikin sellaisia blogeja, joissa aiheet ovat vaihtelevia ja lukijana pääsen kurkistamaan kirjoittajan elämään.
    Vaikka koiraihminen olenkin, niin silti kissajutut kiinnostavat ja useimmiten saavatkin hymyn huulille. Kisuthan ovat perheenjäseniä, joten tottakai heidänkin tulee blogissa näkyä :)
    Elän innolla odotuksessanne mukana ja varmasti seuraan blogia perheen kasvettua. Minua ei haittaa, vaikket ihan yhtä usein blogiin vauva-arjen keskellä ehtisikään, kunhan nyt joskus ehdit kuulumisia kertoa. Mukana roikutaan silti :)
    Ihanaa alkanutta viikkoa ja auringonsäteitä teille!

    • 27.1.2014 / 19:15

      No eikö! :D
      Mukava kuulla mielipiteesi, kiitos! Ihan varmasti jää blogillekin aikaa ja voihan postaukset olla hieman lyhyempiä niinä ensimmäisinä hektisimpinä kuukausina :).
      Kiitos, ihanaa talviviikkoa sinullekin!

  39. Elina
    27.1.2014 / 19:10

    Ehdottomasti vauva-juttuja! Perässä tullaan, rv 26! :)

  40. 27.1.2014 / 20:57

    Sisustusaiheet sekä kissakuulumiset, niitä luen kaikkein mieluiten blogissasi :) <3. Myös satunnaiset matkailu- sekä kosmetiikkapostaukset tuovat mukavaa vaihtelua, ja saavatkin kannatusta tältä suunnalta :).

    Olen sitä mieltä, että koska kaikkia ei voi miellyttää, niin lukijan roolissa on helpointa tehdä valinta, mitkä postaukset haluaa lukea tarkasti ja mitkä mahdollisesti vain silmäillä läpi :). Enkä tarkoita tällä missään nimessä mitään pahaa :). Itseäni ei esimerkiksi vauva-maailma kosketa millään tapaa, joten tuota aihetta käsittelevät postaukset minä yleensä vain silmäilen läpi. Nekin kyllä siis katson ja pääpiirteissään luen, mutta en niihin käytä niin paljon aikaa mitä muihin aiheisiin :). Mutta koska jokainen kuitenkin ensisijaisesti kirjoittaa blogia itseään kiinnostavista aiheista, se on täysin ymmärrettävää, että siellä haluaa jakaa mahdollisesti laajemminkin omaa elämäänsä kuin esimerkiksi pelkästään sisustuksen osalta :). Joten on todella ihanaa, että kirjoitat nimenomaa sinua kiinnostavista sekä sinulle tärkeistä aiheista, ja varmasti joka aiheelle löytyy ne omat kannattajansa, joiden kanssa voit olla vuorovaikutuksessa :).

    Aurinkoista kevään (ja vauvan) odotusta <3.

    • 28.1.2014 / 07:33

      Kiva, että kerroit mielipiteesi Tiia! Ihan totta; lukijan se valinta on helppo tehdä ja valita, mitä lukee.
      Kiitos, ihanaa talven jatkoa sinulle myös! <3

  41. Niina ja 4kisua
    28.1.2014 / 08:14

    Täällä tykätään blogista juuri sillaisena kuin sinä sen kirjoitat :) Oli aiheet sitten mitä tahansa.
    Blogisi on juuri sinun näköisesi ja sehän se idea onkin ;)
    Kiirettä täälläkin tulee olemaan muuton myötä, kuitenkin niin suuri elämän muutós tulossa, mutta blogisi seuraamiseen nappaan ajan vaikka mistä :)
    Leppoisaa viikon jatkoa ja kisuille haleja :)

    • 28.1.2014 / 15:48

      Ihanasti sanottu, kiitos Niina <3. Blogissa kyllä saa ja pitääkin mielestäni näkyä se bloggaajan persoona :).
      Tsemppiä muuttokiireiden keskelle! Täälläkin on melkoista hulinameininkiä näin vuoden alussa, huh! Kivaa viikkoa teillekin!

  42. Oivallinen
    28.1.2014 / 15:52

    Olen lukenut blogiasi säännöllisesti jo pitkän aikaa – kommentoinnin suhteen on taas niin ja näin ;)

    Itse ajattelen niin, että jokainen blogisti kirjoittaa juurikin haluamistaan asioista ja omalla tahdilla & tavallaan. Luulenpa, että jos itsensä koettaisi ahtaa johonkin muottiin, blogi näivettyisi ajallaan pois. Lukijalla on aina mahdollisuus valita, mitä lukee ja mitä ei. Ihmettelen usein negatiivisia kommentteja, joita blogistit saavat – ”Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa”.

    Vaikka itse elän tällä hetkellä ns. ruuhkavuosia, kolme lasta, joista pienin alle vuoden – en ole minäkään kadottanut itseäni ”vauvakuplaan”. Sujuvasti luen edelleen mielenkiintoisista matkakohteista, muodista ja sisustamisesta. ;) Eli, vaikka elämäntilanteet muuttuu – tilaa riittää myös asioille, jotka ei ehkä ihan läheltä omaa elämää liippaakaan.

    Tärkeintä on, että pysyt omana itsenäsi – tätä blogia on aina mukava lukea, koska siitä löytyy myös palanen sinua. Monet ”lehtimäiset” blogit ovat lakanneet kiinnostamasta, kun tyyli on mennyt kaupalliseen suuntaan – jatkuvia yhteistyöpostauksia yms. Tässä blogissa vallitsee vahvasti omanlaisensa tyyli ja kodikkuus. Riittävästi kaikkea, oikeassa suhteessa – Hyvä Satu!

    • 28.1.2014 / 17:03

      Muistan sinut ja ihanat vertailusi tyttö- ja poikalapsista :).
      Hyvää pohdintaa! Olen itse samoilla linjoilla kanssasi. On tärkeää, että bloggaajan oma mielenkiinto blogiaan kohtaan säilyy, sehän on oikeastaan blogin elinehto :). Kiva kuulla mietteitäsi myöskin tuosta vauvakuplasta!
      Kaunis kiitos ihanasta blogipalautteesta, tuli tosi hyvä mieli ja aivan mahtavaa kuulla, että koet blogini tuollaisena – koen onnistuneeni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.