Edullinen lampaantalja

 

Eilisellä ostosreissulla teimme mutkan myös Biltemaan. Aikomuksena oli hankkia vauvapeili autoon, sain tähän vinkin ystävältäni. Sellainen peili, joka kiinnitetään resorinauhalla autonistuimen niskatukeen ja näin kuski voi seurata turvakaukalossa matkustavaa pientä. Varmasti superkätevä erityisesti silloin, kun autoilen vauvan kanssa kaksin!

Peili tuli hankittua ja voi minkä toisen löydön tein, on se Biltema vain yllätyksiä täynnä! Hyllyllinen lampaantaljoja: kiharaisia harmaita (näiden hintaa en muista) ja valkoisia pitkäkarvaisia, sellaisia ihanan muhkeita! Muistin heti loppuvuoden, jolloin hankin samanmoisen Anttilasta; hankintaa mietin vaikka kuinka pitkään, sillä hinta kirpaisi: 69,90 €. Joulunajan tarjousseteli tiputti hintaa kuitenkin kympillä ja niinpä harpoin autoon kaunis lampaantalja kainalossa. Eilen tuota muistellessa hieman suuta kuivasi siinä Bilteman valkoisten lampaantaljojen hintalappukyltin alla: 29,90 €, joten olihan se ostettava! Nyt niitä on sitten kaksi (tai oikeastaan kolme valkoista, mutta se kolmas on vuosikausia vanha ja erilainen karvaltaan kuin nämä kaksi uudempaa).

020

Siinä tuolilla uutukaiseni! Erityisplussa sävystä: ei kellerrä yhtään liikaa, vaan on juuri oikean valkoinen. Kellertävämpiäkin siellä joukossa kyllä oli, jos joku sattuu pitämään sellaisista.

Tässä taljat; vasemmalla Anttilan versio ja oikealla Bilteman – hyvin samanlaiset! Anttilan taljan koko on lapun mukaan 50/55×90/95 cm, kun taas Bilteman 50×85 cm. Kuvakulma voi tässä hieman hämätä, mutta luonnossa kokoeroa ei edes huomaa. Eroa on ainoastaan taljojen muodoissa:

011

Vaikka näiden sesonkia ei enää kovin pitkästi ole, niin ovatpahan valmiina ensi syksyä ajatellen! Nyt kun samanmoisia lampaantaljoja on kaksi, voi niitä käyttää makuuhuoneessa sängynvierusmattoinakin. Myös vauvalle pulkkaan, vaunuihin yms. kiva! Ja vaikka hänen käytössään on yksi, on vielä jäljellä toinen, jota voi sitten pitää osana kodin sisustusta.

cats

014

Näitä kuvia ottaessani huomasin, kuinka tukalaa se alkaa (tämän palleavauvan kanssa) olla… Kyllä hengästyy ja kaikenmoiset kuvausasennot eivät enää niin vain onnistukaan! Bebe on edelleen niiiiin ylhäällä kuin mahdollista ja niiiiin sinnikkäällä kippuralla kuin vain mahdollista… Joten koittakaahan kestää, seuraavina viikkoina voi olla luvassa mielenkiintoisia räpsyjä :).

 

Comments

  1. 5.3.2014 / 13:37

    Olipas edullinen! :) Pidetään toi Biltema mielessä, Vaasaan on tulossa vihdoin myös kyseinen liike – siellä on näköjään yllättäviä asioita myynnissä. :)

    http://pienilintu.blogspot.fi/

    • 6.3.2014 / 07:20

      Jaa Vaasassako ei vielä ole! No mutta kiva että saatte myymälän sinnekin, Biltemasta tosiaan voi löytää myynnistä yllättäviä juttuja. Itsekin meinasin jäädä autoon, mutta onneksi lähdin mukaan :).

  2. 5.3.2014 / 14:45

    Voi kiitos ihana vinkistä :)Taidampa illalla hurauttaa Bilteman pihalle :)

  3. Ansku
    6.3.2014 / 09:56

    Tähän taljakeskusteluun on pakko kommentoida. Minulla on kanssa ollut Ikean talja (39,90)jo kauan sohvalla ja Manu-kissahan sen otti päiväunipaikakseen. Sain äskettäin tori.fi:n kautta kaksi uutta vastaavaa taljaa edullisesti ja entisen jo vähän ”rastoittuneen” tilalle vaihdoin toisen ja toisen laitoin eteiseen tuolien päälle. Voi että on Manu nauttinut uusista taljoista, luulee selvästi, että ne tuli häntä varten:) No, on taljoissa se hyvä puoli,että kissankarvat eivät jostain syystä tartu niihin tai sitten ne sekaantuvat taljan uumeniin kun edes tuulettaessa ei niitä kovin paljoa irtoa.
    Biltemasta pitääkin hakea jatkossa taljat. Hyvää vointia sinulle ja Masuasukille!

    • 6.3.2014 / 15:48

      Voi ihana Manu! Meidän kissat ei jostain syystä taljoista innostu, olen kyllä yrittänyt niitä makuualustaksi tarjota, mutta ei :).
      Kiitos paljon Ansku!

  4. Heidi
    7.3.2014 / 15:58

    Olipas vallanmainio juttu että kurkkasin tänne :))
    Oon nimittäin kysyny jokaisesta lastenlelu sun muusta liikkeestä noita peilejä eikä niitä ole ollut.
    Ei olisi tullut mieleenkään kysyä Biltemasta (vaikkakin oma mies aina sanoo että se mitä Biltemasta ei saa, sitä ei tarvitse…oon nimittäin vähän eri mieltä asiasta xD).
    Pitää myöskin napata mukaan tuollainen talja jos niitä vielä siellä on. Saa pikkuneiti pulkkaansa sellaisen ens talveksi :)

    • 8.3.2014 / 08:22

      Voi mahtava juttu! Kiva, että vauvapeilin mainitsemisesta oli hyötyä :). Biltemasta tosiaan löytyy ihan tuolla vauvapeili-nimellä. Hauska tuo miehesi sanonta :D. Toivottavasti ehdit saada taljankin!

  5. Kaivosta
    12.3.2014 / 18:30

    Veikkaan,että taljan hintaero johtuu siit,että anttilan talja on kotimainen ja tuo Bilteman ei varmaankaan ole. Ostin itse taljan ikeasta ja se hintaero selittyi ainakin sillä,että talja oli jostain ihan muusta maasta kuin Suomesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.