Neuvolassa

 

Huh mikä maanantai! Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, tähän asti olen keskittynyt jälkimmäiseen. Kävin aamupäivällä neuvolassa, ajattelin, että onpa mielenkiintoista nähdä, missä asennossa vauva nyt on. Että jokohan nyt pikkuhiljaa alkaisi löytymään se lopullinen asento. Olin ihan siinä uskossa, sillä semmoista tuntemusta on alkanut olemaan ja on tuntunut siltä, kuin vauva olisi palleasta laskeutunut hieman mukavammille paikoille. (Tai mukavammille ja mukavammille, laskeutumisasennon myötä tuntuu tilalle tulevan ihan kiitettävästi muita oireita…)

Neuvolakortin viimeisimmän kuukauden merkinnät vauvan asennon suhteen näyttävät tältä (asentoa on tarkkailtu sekä neuvolassa että äitipolilla):

21.2. poikkitila
28.2. raivotarjonta
7.3. poikkitila
17.3. raivotarjonta
31.3. perätila?

Kysymysmerkki siksi, ettei terveydenhoitajakaan enää ottanut vauvan asennosta selvää, nauraen sanoi nostavansa kädet pystyyn tämän tapauksen kohdalla. Voi apua… Mahani on niin pinkeä, että käsin tunnusteleminen on kuulemma todella vaikeaa, mutta sydänäänet kuuluivat niin selvinä aivan ylhäältä, että sen perusteella vauveli on taas vaihtanut asentoaan. Kehaisin alkuraskaudessa, että vauva harjoittaa tehokasta tilankäyttöä – no jep, edelleen… Melkoisen vaihtelunhaluiselta pakkaukselta tuntuu! Vai jahkailijaluonne, kuten äitinsäkin? Vauvaa on veikkailtu isokokoiseksi, mutta miten hän sitten liikkuisi ja vaihtaisi asentoaan noin ketterästi..?

1236839_607604959307808_445707_n

Voi on tämä jännittävää aikaa! Loppuviikosta on vielä äitipoliaikakin, saapa nähdä miltä siellä näyttää. Vauvan painoarvio jännittää kyllä valtavasti!

En olekaan kertonut (ehkä ajattelin vaivan siten katoavan…), että vasen ranteeni on kipuillut nyt parisen kuukautta. Mikään kiertoliike ei onnistu, vaan siitä seuraa heti viiltävä kipu. Jos jotain on kivun hetkellä kädessä, se tippuu. Jopa 3-4 kg kissan syliin nostaminen sattuu… Olen melko varma, että kipu johtuu uimisesta: rasitusvamma tai sitten jännetuppitulehdus. En ole loukannut kättä enkä keksi mitään muutakaan, mistä kipu voisi johtua kuin uimisesta. Kivut alkoivat tammi-helmikuussa muutaman uintireissun jälkeen, joten ajankohta sopii juuri siihen. Viime viikolla kävin vielä uimassa, mutta nyt on uimareissut hetkeksi historiaa. Neuvolasta sain tuliaisena lastan ja mietinkin tuossa, että oikea käteni on ainoa raaja, jota tänä raskausaikana ei ole kipsattu/lastattu/paketoitu. Toivottavasti ei tarvitsekaan!

cats

Hoitona on nyt sitten lepo ja lastan pitäminen aina kun mahdollista, sillä se estää ranteen kiertymisen. Myöskin suolavesihaudetta suosittelivat mahdollisen tulehduksen poistoon. Ajatelkaas: mä lähden kuntouttamaan murtunutta koipeani ja saan vaivaksi vastakkaisen puolen rannevamman :O.

Onneksi voi jo sanoa, että ensi kuussa meidän vauva syntyy – huomenna voi jo sanoa että tässä kuussa! Ei enää vastoinkäymisiä, kiitos! Tällä menolla mut saa kääriä päästä varpaisiin kuplamuoviin ja meidän vanhempi kisulainenkin on tämän stressin keskellä kohta karvaton :/. Liian rankkaa, liian rankkaa!

 

Comments

  1. 31.3.2014 / 16:54

    Voi ei, vielä uusi vaiva lisää..! Puhuiko neuvolanväki mitään sellaisesta, että joillain ilmenee ihan kunnon nivelkipuja raskauden aikana? Esimerkiksi siskollani oli esikoisen ja nyt myös toisen kohdalla selkeitä nivelkipuja, joita esiintyi raskauden ja vielä imetyksen aikana. Juuri käsissä. Sormista kyynärpäähän.

    p.s. sain maljakkoni! ;)

    • 31.3.2014 / 17:12

      Ei puhunut! Ajattelin kyllä itsekseni, että raskauteen tämäkin varmasti jollain tapaa liittyy, kun tuolla tavalla kipeytyi.
      Kiva että ehdit saamaan maljakon! :)

  2. Marsi
    31.3.2014 / 17:22

    Oliskohan raskauden ajan rannekanavaoireyhtymä?

    • 31.3.2014 / 17:30

      Googletin tuota, ei oikein oireet kyllä päde tähän. Mulla ei ole mitään sormien puutumista/pistelyä, kipu on vain ranteen sisäsyrjässä ja siinä muljahtelee välillä tosi ilkeästi aivan kuin jokin jänne tms.

  3. Jenna
    31.3.2014 / 17:48

    Huh kun ei ole kerennyt kommentoimaan pitkään aikaan, täälläkin silti ollaan vielä yhtenä kappaleena. Ei voi muuta sanoa kuin että teidän vauva on kyllä melkoisen liikkuvainen tapaus ;) Hän ei oikein tiedä miten päin olisi parhaiten olla! Toivotaan, että sinulla sujuisi nyt loppuaika parhain päin ja kissakin voisi hyvin. Meidänkin kissa on kyllä ilmeisesti aistinut minun raskauteni ja reagoi siihen stressaamalla (mm. oksentamalla) ja välttelee seuraani, miehen seurassa taas olisi 24/7 jos voisi! On tämä raskaus melkoista muutosta kaikille. Ja hei piti vielä erikseen kiittää kaikista aikaisemmista raskauspostauksista joihin en ole ehtinyt kommentoida, paljon olen itselleni vinkkejä saanut ja vähän omiakin ajatuksia kasaan! :)

    • 1.4.2014 / 12:28

      Oletkin ollut mun mielessä Jenna! Kiva että ehdit nyt jättämään viestiä :).
      Huolettaa kyllä tuo kissa niin paljon, kaikki muu varmasti järjestyy kuin itsestään, mutta tuo kisulaiseni <3. Hänellä kaljut kohdat vain lisääntyy, näyttää nuolevan turkkiaan vimmatusti. Voi hyvinkin olla stressiä, mutta jotain muutakin... Seuraani kisu ei kyllä välttele, tulee jatkuvasti syliin. Tsemppiä teidänkin perheelle, silityksiä kisulle <3.
      Tosi mukava kuulla, että olet saanut vinkkejä postauksistani! :)

  4. 31.3.2014 / 18:03

    Raskauden aikana voi esiintyä hermopinne. Oisko se mahdollista? :) Itselläni on sama vaiva vaivannut töiden aiheuttamana ja ainoa mikä tehoaa on käden käyttökielto eikä ainakaan saisi nostaa mitään painavaa. Lasta voi muuten pahentaa tilannetta, kannattaa vähän seurata lähteekö paranemaan. Riippuu missä kohtaa hermo on jumissa ja painaako lasta siihen. En muuten raskaudesta mitään tiedä, mutta itselläni vaivaa helpottaa kipugeeli. Voitko sellaista käyttää? Toivottavasti kipu pian helpottuu! :)

    • 1.4.2014 / 12:30

      Voi hyvinkin johtua tuostakin… Tosi outo juttu nyt: oikea käsikin alkoi kipuilla aamuyöllä ja oli koko aamun kipeä, nyt jo parempi, mutta voi HUOH :D. Alan kallistua siihen, että raskaus tämän aiheuttaa…
      Tuollaisia pintavoiteita voi kyllä raskaana käyttää, mutta ei liian pitkäkestoisesti.

  5. 31.3.2014 / 18:19

    No voihan sun kättäsi. Onpas nyt ollut kyllä totaalisen paljon vastoinkäymisiä siellä. :(
    Toisaalta (kamala sanoa) onneksi tulivat nyt nuo vaivat ja murtumat sun muut, eikä silloin, kun pienokainen on jo syntynyt. Siinä nimittäin tarvitsee molempaa kättä ja jalkaa. ;)
    Toivottavasti pienokainen vielä heittää yhden voltin sun masussa ja olisi oikeassa asennossa synnytystä ajatellen. Mutta jos ei, niin eipä sekään maailmaa kaada, nykypäivänä. :)

    Jos kahvia ja pullaa-haaste maistuu, niin haasteen tyrkkään sinne:
    http://www.imageblackwhite.com/2014/03/haaste-kahvia-ja-pullaa.html

    Koitahan jaksella vielä hetki ja kuntouttaa itseäsi. Kohta sinulla alkaa ihan uudet seikkailut. <3
    Silityksiä ihanille kisuille. :)

    • 1.4.2014 / 12:32

      Jep, koko ajan jotain uutta tulee eteen, alkaa jo vähän kypsyttää :D.
      Tuunpas kurkkaamaan tuota haastetta kohta, kiitos, kuulostaa ainakin oikein herkulliselta!
      Kiitos sulle ihanasta ja kannustavasta kommentistasi <3.

  6. Eeva
    31.3.2014 / 19:39

    Vauva voi olla ihan hyvin oikeassa asennossa, vaikka neuvolassa epäiltiin perätilaa. Nyt vaan yrität rentoutua ja nauttia ihanasta aurinkoisesta keväästä :-) Kohta teillä on ihana pieni tuhisija.

    Ja vielä on hyvää aikaa parannella kättäkin!! Muistorikasta loppuraskautta :-)

    • 1.4.2014 / 12:37

      Juu niin voi, mutta en kyllä usko että on… Sydänäänet kuuluivat ihan tosi ylhäältä, samoin hikka tuntuu pallean kohdalla :D. Lisäksi muistelimme eilen miehen kanssa, että toissailtana vauva taisi kääntyä kun asetuin kyljelleni sohvalle. Tunsin aika voimakasta kipua vauvan asennosta johtuen; tuntui että hän on ihan miten sattuu ja yhtäkkiä helpotti. Taisi silloin luiskahtaa tuohon asentoonsa.
      Kaikki kyllä järjestyy, kunhan käsi parantuisi (kyllästyttää jatkuva kipu) ja ennen kaikkea kissa <3. Kiitos sulle!

  7. 31.3.2014 / 20:17

    Löytyykö lähialuueltasi hyvää osteopaattia. Minulla tuli raskauden aikana rannekanavan ahtauma molempiin käsiin, ja useammalla hoitokäynnillä olen saanut vaivan nyt helpottamaan, eli enää vaivaa kuin ajoittain. Eli vaikka vaiva olisi vähän erityyppistä, voisi hellävaraisesta manipulaatiosta olla apua.

    • 1.4.2014 / 12:40

      Varmasti löytyy, mutta täytyy selvitellä tuota! Tänä aamuna mulla oli oikeakin käsi kipeä, joten varmasti raskauden aiheuttamaa.

  8. Tuija
    31.3.2014 / 21:02

    Minullakin tuli mieleen rannekanavaoireyhtymä…?!

    Tsemppiä raskauden loppuun ja itse koitokseen <3
    Minä voin raskausajan suht hyvin, lopussa meni unet – oli vain harjoitusta tulevaan ;) Meille syntyi lopulta sektiolla (olen itse pienikokoinen, mahani oli valtava!!) yli 4kg ja 53,5cm pitkä poika…nykyään jo uhmaikäinen ;)
    Vauva oli erittäin toivottu, minkä voimin jaksettiin paremmin itkuisuus=koliikkia ja muitakin edesottamuksia. Toivon teille tyytyväistä tuhisijaa ;) vauvaa, joka vaan nukkuu ja syö ;) Mutta, OIKEASTI tärkeintä on että lapsi on terve ja kaikkiin vauva-aikoihin mahtuu myös rutosti hyviä hetkiä!!

    • 1.4.2014 / 12:44

      Siihen kuuluu sormien puutuminen aika vahvasti eikä mulla ole sitä… Mutta mistäs näistä tietää.
      Mulla riittää kyllä vieläkin unta; jopa 12 tuntia yössä :O.
      Kiitos paljon Tuija!

  9. Tuija
    31.3.2014 / 21:34

    Mulla kipeytyi raskausaikana vasen ranne. Muljahteli ikävästi ja paistinpannunkin pitäminen oli lähes mahdotonta. Mutta sitten synnytyksen jälkeen alkoi välittömästi parantua. Ei nyt ihan heti, mutta hiljalleen ja nyt vuosi synnytyksestä ranne on täysin oireeton (ollut jo kauan aikaa). En ikinä tutkituttanut rannetta, joten en tiedä mistä tarkalleen oli kyse, mutta raskauteen se liittyi.

    • 1.4.2014 / 12:45

      Kuulostaapas tutulta! Mulla oli tänä aamuna myös oikea käsi kipeä :D. Varmasti raskaus aiheuttaa tämänkin…

  10. 31.3.2014 / 22:18

    Voi ei, lopussa kuitenkin seisoo kiitos ihan varmasti! Perästä tullaan mammojen joukkoon, keskikesällä pienen typykän kanssa <3

  11. Äippä
    1.4.2014 / 08:29

    Voi ei, mitä vielä… Eikös sulla olisi jo tarpeeksi ilman kipeää kättäkin. Toisaalta melkein huvittaa, että mitä kaikkea sulle on tässä viime aikoina tapahtunut ja mitä olet saanut/joutunut kokemaan. Kissakin vielä.. Tsemppiä kuitenkin tosi paljon, kyllä nämä siitä ajan kanssa taas normalisoituvat. On sitten myöhemmin, mitä muistella, heh :)

    • 1.4.2014 / 12:49

      Älä muuta sano! Tuntuu tosiaan ihan uskomattomalta että KOKO ajan jotain huolta ja kipua, siis ihan koko ajan. Välillä en voi kuin itkeä, mutta useimmiten naurattaa täälläkin. Täytyy varmaan printata näitä juttuja vauvakirjan väliin muistoksi :D. Huolettaa niin tuo mun kisumisuni, tämä raskaus käy hänelle liian rankaksi <3.
      Ajattelen siten, että koska raskausaika on kohdallani ollut melkoisen haastava, niin ehkä synnytys ei sitten enää ole... Kiitos sulle tsempeistä! :)

  12. 1.4.2014 / 09:27

    Aikamoinen ikiliikkuja teillä siellä kasvaa ja kehittyy :)
    Meillä on pönötetty raivotarjonnassa jo kymmenisen viikkoa vaikka napakka liikuskelija onkin, reppanalla on varmaan aika suippo pää ulostullessa :D

    • 1.4.2014 / 12:51

      Joo ei taida tämä äippä perässä pysyä kun vauveli syntyy :). Pari kertaa olen mahaanpäin huikannut, että voisitko olla niin kuin muutkin vauvat ;D.

  13. Rags
    1.4.2014 / 22:55

    Voi ei, tuokin viela!! Kylla sulla nyt on ollut kaikkea. :-( Toivottavasti ranne paranee pian ja vauvakin kaantyy oikeaan asentoon. Ajatella, tassa kuussa syntyy pikkuinen, ihan kohta jo!!

    • 2.4.2014 / 10:55

      Kieltämättä hieman tympii välillä :D. Onneksi on valoisa kevät ja pian kesäkin… Ja tosiaan, kohta vauva syntyy :).

  14. Elli
    2.4.2014 / 21:41

    Toivottavasti saat kätesi kuntoon ennen vauvan syntymää. Varsinkin ensimmäistä lasta kantaessa, ainakin aluksi, ehkä vähän jännittää ja kädet eivät ole rentoina ja pepunpesuasento on tosi haastava ranteille. Tunnen monta mammaa, jotka ovat saaneet jännetuppitulehduksen vauvan kantamisesta ja hoitamisesta. Tulehdus kestää tosi kauan, koska ranne ei pääse ensimmäisen vuoden aikana lepäämään ollenkaan.

    • 3.4.2014 / 08:52

      Uskon, ettei niin tule käymään, koska raskaus varmasti aiheuttaa tämän kivun… Sitä on nyt välillä myös oikeassa kädessä :(.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.