Tasan kuukausi sitten

 

Mullistava kuukausi takanapäin. Niin monenlaisia tunteita laidasta laitaan on koettu. Huomattavalla enemmistöprosentilla vain ja ainoastaan niitä hyviä ja positiivisia, vaikka joukkoon on mahtunut valtavaa huolta ja murhettakin. Kuukausi on mennyt nopeasti, vaikka toisaalta se tuntuu näin jälkikäteen tarkasteltuna todella pitkältä ajalta.

Perjantaina terveydenhoitaja kävi kotonamme vauvaa moikkaamassa. Neljännen viikon kohdalle tuli neuvolakorttiin merkintä ihana, hymyilevä vauva. Ja sitä hän totisesti onkin! Alun refleksihymyt ovat jo jonkin aikaa sitten muuttuneet tarkoituksellisiksi hymyiksi; vauva hymyilee koko kasvoillaan ja nauttii suunnattomasti, kun häntä katselee silmiin ja juttelee ja hymyilee. Palkinnoksi noista tuokioista saa aina poikkeuksetta valtavan leveitä hymyjä, jotka tulevat aivan minä hetkenä tahansa muuttumaan pieneksi kikatukseksi.

Kuukauteen on mahtunut tuhansia pusuja, halauksia, silityksiä, höpsöttelytuokioita ja taas tuhansia ja tuhansia pusuja. Tuo ihana pieni poika kasvoi sisälläni yhdeksän kuukautta, potki tomerasti, möyri joka kolkan ja oli joka neuvolareissulla masussa eri asennossa. Hän tuntui silloin jo tutulta, mutta hassua on ollutkin huomata, miten vähän häntä kuitenkin loppujen lopuksi tunsin. Usein häntä katsellessani mietin, että sinäkö siellä masussa asustelitkin… Samalla ihmettelen, miten hän on sinne mahtunut :D. Tämän yhteisen kuukauden jälkeen voin jo sanoa tuntevani hänet melko hyvin. Niin suloinen, reipas, vahvatahtoinen pakkaus. Pieni mutruhuuli & nöpönenä <3.

026

Tasan kuukausi sitten oli jännät paikat. Odottelimme synnytysosaston perhehuoneessamme, milloin päästäisiin leikkaussaliin. Aikaiseksi aamuksi sovittu aika oli toisen leikkauksen vuoksi lykkääntynyt ja vasta puoliltapäivin alkoi tapahtua. Klo 14:08 maailmamme muuttui ja sitä juhlistamme tänään!

Kulta pieni, kiitos että teit minusta äidin <3. 

 

Comments

  1. Sanna
    8.6.2014 / 11:49

    Äitiys on ihaninta <3 Meidän pieni tyttökin syntyi perjantaina illalla :)

  2. Iira
    8.6.2014 / 22:44

    Täällä yksi raskaushormoninen on ihan tippa linssissä. Kohta meilläkin on oma pieni <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.