Turkishaalarit helteellä

 

Säälittää niin katsoa noita kisulaisia näillä lämpöasteilla, huh huh. Suomalaisten kissojen turkit on tehty hieman kylmempiin olosuhteisiin. Koiria voi käydä uittamassa, mutta mites kissoja… Kerran yritettiin viilentää heidän oloaan ämpärivedellä; kovin kiitollisia katseita emme osaksemme saaneet, mutta tulihan siitä hetken helpotus :).

Meidän vanhempi kisuhan pudotti aika lailla puolet turkistaan tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa. Kaljuja kohtiakin turkkiin ilmestyi. Mikään lääke ei vaivaan tehonnut, ainoastaan synnytys eli kisu-raukka stressasi raskauttani <3. Kuinka viisas ja herkkävaistoinen! Nuorempi kattimus ei reagoinut mitenkään, hän on muutenkin enemmän sellainen lonely rider –tyyppinen matikainen. Kerroin tämän jo toistamiseen siksi, koska saan tasaiseen tahtiin kysymyksiä kisun voinnista. Hänen vointinsa on siis normalisoitunut ja turkkinsa sopivasti näiksi hellepäiviksi takaisin kasvanut :P.

074

Kuvissa kisu on omalla vakiopaikallaan. Nyt pötköttelee tässä vieressäni sohvalla. Tässä on mukava olla, sillä tuuletin puhaltaa juuri tähän kohtaan.

Heidän suhtautumisensa vauvaankaan ei ole muuttunut. Yhtä rauhallisesti ottavat asian eivätkä karta uusinta perheenjäsentään millään tavalla. Jopa syliin ovat samaan aikaan änkeämässä ;). Näillä helteillä pelkkä ajatuskin saa kaipaamaan virkistävää suihkua!

075

Täällä odottelemme ystäväperheen saapumista pohjoisesta, ohjelmassa ainakin uimista ja hyvin syömistä! Nauttikaamme kesästä! 

 

Comments

  1. moonangel
    23.7.2014 / 12:47

    Ihana kuulla kisun kuulumisia :) Meillä kissat ovat viihtyneet parvekkeella koko kesän. Onneksi parvekkeemme lasitettiin tänä keväänä, joten on turvallista päästää heidät sinne. Me olemme kuumilla ilmoilla laittaneet jääpaloja vesikippoihin sekä parvekkeella on pahvilaatikko jossa tykkäävät olla auringolta suojassa. Lisäksi kissat viihtyvät tuulettimen edessä sisällä maaten. Itsekin olen miettinyt mitenhän saisi kissojen oloa enemmän helpotettua kesällä. Välillä on ollut myös kylmäkalle pyyhkeen välissä. Vähän aikaa toinen saattaa käydä sen vieressä rellottamassa :)

    • 24.7.2014 / 15:45

      Ihania helpotuksia kisuystäville! Myöskin vesipulloja voi pakastaa ja kääriä pyyhkeeseen, sitten pyyhe kisun viereen :).

  2. 23.7.2014 / 12:50

    Mukavaa kuulla, että kisun vointi palasi ennalleen ja ihanaa, että molemmat suhtautuvat vauvaan hyvin. Ihania kesäpäiviä koko perheelle!

  3. emiliamaria
    23.7.2014 / 12:59

    Hih, meillä just sattui kunnon episodi ala vauva ja kissat :D
    Tyttö paini tuossa lattialla sellaisen kettupehmolelun kanssa, kissa kulki ohitse ja neiti sattui just käännähtämään sinne suuntaan, niin että kosketti kissaa jaloillaan ja ketulla. Tästäkös kissa säikähti, pomppasi metrin ilmaan seisovilta jaloiltaan ja otti hatkat. Toinen kissa nukkui mun selän takana kiipeilypuussa ja säikähti ilmeisesti tuota pomppua ja lähti kuin ohjuksen lailla hypäten mun naaman ja läppärin välistä sillä tavalla että kylki kosketti mun poskea. Jos oisin siirtänyt kolme senttiä päätäni oikealle, ois kissa osunut takaraivoon.. :D

    • 24.7.2014 / 15:47

      Voih :D. Olen tässä muutamaan otteeseen miettinyt, että onneksi vauva oppii liikkumaan niin vähitellen, jotta kissatkin (ehkä ja toivon mukaan) ehtivät mukaan juttuun ;).

  4. Riitta
    23.7.2014 / 13:13

    Meidän koiruus ei osaa uida, joten myös kovin on pahat kelit sille :/ En tiedä myydäänkö kissoille viilennyspantoja, mutta meillä on koiralla sellainen ja toimii! Kysypäs eläinkaupasta. Mä pidän lenkkeilyn jälkeen myös pyyhettä koiran päällä (joka on kasteltu kylmällä vedellä ja ollut vielä hetken pakkasessa), mutta voisin kuvitella ettei oo kisuille yhtä yksinkertaista laittaa ;)

    • Hanna
      23.7.2014 / 16:36

      Kannattaa kokeilla kissoillekin tuota samaa pyyhettä. Yllättäen voivatkin siitä tykätä, kun huomaavat, että se viilentää mukavasti, vaikka normaalisti kaikesta ylimääräisestä ärsykkeestä ei tykkäisikään :)

    • 24.7.2014 / 15:54

      Voi häntä <3. Kiitti vinkeistä! Tuota pyyhejuttua täytyy testata. Nuorempi kisu ei varmaan ainakaan märkää pyyhettä karta :).
      Kesäterkkuja sinne! <3

  5. Nimetön
    23.7.2014 / 13:48

    Heii, oisko mahdollista että kertoisit pienen pojan nimen kun sitä oli niin kehuttu? :3

    • 24.7.2014 / 19:43

      Voih, haluaisin huutaa sen vaikka koko maailmalle, niin kauniit kolme nimeä hän sai! Ymmärrän, että haluaisit nimen tietää, kiitos mielenkiinnostasi :), mutta koska en julkaise täällä omaa saati miehenikään nimeä kokonaan, en kokisi reiluksi tehdä sitä lapsenikaan osalta. Ymmärtänet tämän. Kutsumanimen julkaiseminen on vielä mietinnän alla :P.

  6. Mira
    23.7.2014 / 16:40

    Meillä on cornish rex kisu eli sillä on lyhyt turkki mutta näyttää senkin olo aika tukalalta välillä kun makaa tuulettimen edessä tai omassa pimeessä pesässään missä on ilmeisesti vähän viileempi, ei oo kyllä eläimille sopivat kelit nämä :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.