Puujalkoja ruokailutilassa

 

187

176

Lukija kyseli Eamesin DSW-tuolista, millaiselta se näyttää ruokapöytämme ympärillä. Sainkin kysymyksestä idean kuvata kyseinen tuoli ja siinä samassa myöskin HAY:n About a Chair pöydän ääressä. Mielestäni molemmat näyttävät tosi kivoilta ruokailutilassamme vai mitä sanotte? Eamesin tuolin istuinkorkeushan on muutamaa senttiä normaalia matalampi, joten siinä istuminen pöydän ääressä tuntuu tottumattomasta ehkä hieman hassulta. HAY:n tuolissa ongelmaksi koituisi tilan ahtaus, sillä nämä tuolit eivät mahdu juuri lainkaan pöytämme alle. Niinpä pöydän vasen puoli ahtautuisi liikaa ja sen vuoksi kulku keittiöön tuota kautta vaikeutuisi. Molemmissa tuoleissa on kuitenkin todella mukava istua. Toimivat kodissamme vaihtelevasti sekä työtuolina että aulan tuolina.

169

Olenkin joskus pyöritellyt ajatusta siitä, että ruokailutilan ikkunanpuoleiselle pöydän sivulle hankittaisiin About a Chairit ja keittiön puoleiselle sivulle HAY:n Heet valkoisina. Ajatuksena tuntuu ainakin kivalta ja houkuttelevalta, mutta en sitten tiedä, alkaisiko käytännössä erilaiset tuolit pöydän ympärillä häiritsemään… Onneksi asiaa ei nyt lähitulevaisuudessa tarvitse edes päättää!

cats

Ruokailutila on kovin valkoinen ja valoisa tila, nämä puujalat näyttivät siellä oikein herkullisilta! Aivan erityisesti About a Chair, sillä pidän todella paljon tuolin puujalkojen vaaleasta sävystä. DSW taas toi tilaan hauskaa särmää mustan ristikko-osan ansiosta.

Ruokailutilan kolmas puujalkainen on vauvan Stokken Steps-syöttötuoli (saatu blogiyhteistyöstä). Otin tuolista sitteriosan pois (tuoli tällä hetkellä käytössämme sitteriosan kera), jotta näkyisi paremmin tuo ns. syöttötuoli-look. Hyvältä näyttää ainakin omiin silmiini, mutta vielä on hieman matkaa, kunnes saamme tuolin käyttöön ihan tällaisenaan :).

206

Löytyykös teidän ruokapöydän ympäriltä mahdollisesti HAY:n Hee-tuolit? Tuntuuko tuolin rimat vai onko niissä ihan hyvä istua (pehmusteet kun eivät houkuttele…)?

 

Comments

  1. 24.8.2014 / 10:37

    Ihania juttuja ovatkin :)

  2. 24.8.2014 / 10:58

    Ihanasti sopii kaikki puujalkaiset :)

  3. 24.8.2014 / 11:07

    Tuo syöttis on todella karkki! En ole tuohon malliin ennen törmännytkään. Ja jotenkin tuo Hay ja syöttis on kuin tehty kimppaan.
    Mukavaa sunnuntain jatkoa.

    • 25.8.2014 / 10:03

      Se onkin uutuus, vasta keväällä lanseerattiin Suomeen. Karkki onkin hyvä sana kuvaamaan :).
      Kivaa uutta viikkoa Sanna!

  4. Hanna
    24.8.2014 / 11:17

    Mä jotenkin vierasta molempia tuoleja, ei ihan oo mun mieleen, mutta mä voisin tehdä niistä yhdistelmän, about a chairista jalat hayhin :)
    Minä kuulun siihen ryhmään joka haluaa samanlaiset tuoli pöydän ympärille, lehdissä näkee usein sitä et esim. maalaisromanttista sisustusta suosivat laittaa pöydän ympärille jotku vanhat tuolit ja kaikki on erilaisia ja vielä eri värisiäkin. Ei ollenkaan mun juttu ja en mä kyllä tykkää vanhasta yhtään, mutta en puolestaa hirveän modernistakaan, et siihen keskivaiheille sijoitun :)

    • 25.8.2014 / 10:05

      En tykkää minäkään sellaisesta, että kaikki tuolit olisivat erilaisia ja vielä eri värisiäkin! Ei mun juttu se, mutta ehkä tämä just menis, jos ois puolet ja puolet :). Täytyy miettiä!

  5. Emma
    24.8.2014 / 12:03

    Olipas kiva nähdä oikein kuvien kera nuo tuolit pöydän ääressä! Meillä on ruokatuolit vielä hankkimatta. Näistä kuvista vahvistui ajatus, että haluan tuolit, joissa on vaalean puun sävyiset jalat kuten About a Chairissa. Ihana blogi tämä, kun saa näin apua ja ideoita :)Suuri kiitos taas <3

    • 25.8.2014 / 10:07

      Kiva että ajatukset hieman selkeytyi näiden kuvien avulla!
      Mielelläni toiveita toteuttelen, kunhan vain ehdin. Joskus siinä saattaa kestää enemmän ja joskus vähemmän :).

  6. 24.8.2014 / 14:52

    Niin kauniita tuoleja kaikki. Ja syöttötuoli tosi tyylikäs! Se onkin kiva, että syöttötuoli on miellyttävän näköinen, sillä sitä saa katsella melko pitkään. Olenkin tyytyväinen kun itse hommattiin Brion Grow tuolit (jota ei enää myydä) niin sopivat muuhun sisustukseen. Eikä ole kiire laittaa niitä pois :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa! ♥

    • 25.8.2014 / 10:09

      Juuri näin! Olin ajatellut TrippTrappia alustavasti, kunnes sain yhteydenoton tästä Stepsistä ja tykästyin kovasti. Paha oli kahdesta hyvästä valita, mutta nyt oon kyllä tyytyväinen valintaani! :)
      Aurinkoista viikkoa Jaana!

  7. 24.8.2014 / 15:56

    Hah, oletko lukenut ajatuksiani? ;D Olen nimittäin miettinyt, että miltäköhän nuo Eamesin tuolit näyttäisivät meidän seiskatuolien kanssa ruokailutilassa ja nyt saan näistä kuvista vähän osviittaa, vaikka teidän ruokapöydän tuolit ei ihan samanlaiset olekaan (ja pöytäkin on eri). Meinaan nimittäin myydä meidän TrippaTrappit ja hankkia niiden tilalle pari erilaista tuolia… Mutta en vaan ole vielä päättänyt mitä tuoleja.

    Minusta nuo Eamesit sopis aivan mahtavasti teidän ruokailutilaan! :) Hayn tuoli on myös kaunis, mutta jos se on noin epäkäytännöllinen tuohon tilaan, niin ymmärrän ettet sitten hankkinutkaan niitä enempää…

    • 25.8.2014 / 10:14

      Sattuipas kivasti! :)
      Sopis tosiaan nuo Eamesit hyvin, mutta mua kyllä häiritsee niiden istuinkorkeus (liian matala pöytään nähden) jonkin verran. Lisäksi hinta on aika kipurajoilla. About a Chairin tilasin tosiaan vain yhtenä ajatellen, että siitä tulee joko työtuoli tai aulan/makkarin tuoli, jos ei niistä ruokapöydän tuoleiksi ole. Hyvä oli tällä tavalla testata ja olisihan sen yhden tuolin voinut toki palauttaakin, jos ei olisi käyttöä löytynyt, mut ainahan noille… :P
      Jään mielenkiinnolla odottamaan sun tuolimietintöjä!

  8. henna
    24.8.2014 / 19:26

    Mistä tuo raidallinen maljakko on? :)

  9. Kaisa
    24.8.2014 / 19:27

    Mielestäni teidän ruokailutilaan sopisivat Muuton Visu-tuolit valkoisina puunvärisillä jaloilla. Hintaahan niilläkin on mutta olisivat ajaton vaihtoehto. Kaunis tuo teidän syöttötuoli.

    • 25.8.2014 / 10:20

      Totta! Ne on kauniit tuolit, mutta olen juurikin hintaa miettinyt, että ylittääkö jo kipurajan :). Mutta ovat kyllä varteenotettava vaihtoehto, näyttäisivät ruokailutilassamme aivan upeilta!

    • 25.8.2014 / 10:23

      Tuli vielä mieleen, että yksi hauska vaihtoehto voisi olla sellainen, että ikkunaseinustalle About a Chairit ja keittiön puoleiselle pöydän sivulle Muuton Visut! Olisipa herkku kokonaisuus! :)

  10. Satu
    24.8.2014 / 19:38

    Kaikkein herkuin valkoinen tuoli puujaloilla on minun mielestä Kristallian Elephant Wood…

    • 25.8.2014 / 12:59

      Tuo olikin uudempi tuttavuus mulle, ihana! Tykästyin siihen valkoiseen ja mustaan versioon. Myöskin keinutuoliversio tosi herkku, oi oi! Vahva kilpailija Eamesin RAR:lle :P. Kuka Suomessa noita jälleenmyy?

      • Satu
        25.8.2014 / 20:23

        Yritin katsoa mutten löytänyt jälleenmyyjää (ainakaan näin nopeasti) Suomesta. Itse asun Ranskassa ja omani olen ostanut Voltexilta.

  11. Äippä
    25.8.2014 / 08:11

    Upea tuo ensimmäinen(kin) kuva. Vaikka kuvassa on ”vaan” pöytä ja tuolit, niin olet kyllä hienon kuvakulman valinnut, taas on niin sisustuslehtiainesta että..

  12. Johanna
    25.8.2014 / 08:44

    Tuosta hayn tuolista on olemassa myös ’käsinojaton’ versio.
    Onko teidän hay tuoli tammijalalla vai saippuakäsitellyllä tammella?
    Jälkimmäinen on vaaleampi tammi.

    • 25.8.2014 / 13:04

      Niin on, mutta omaa silmääni miellyttää huomattavasti enemmän juurikin tämä versio. Siinä käsinojattomassa on jotenkin hassu se istuimen kiinnitysosa (korostuu liikaa omaan makuuni :)).
      Hmm, en tiennytkään, että jaloista on kahta versiota. Tilasin omani Finnish Design Shopista ja kuvauksessa luki, että jalusta on saippuakäsitelty tammi :). Aina oppii uutta!

  13. Nelly
    25.8.2014 / 10:04

    Hay heen tuolit ovat aivan ihanan näköiset, mutta omasta mielestäni epämukavat. Oma takapuoleni vaatii ehdottomasti pehmusteen alle.

  14. 25.8.2014 / 11:55

    On kyllä niin kaunis keittiö että huh. Ja tottatosiaan, puujalat näyttävät kivoilta valkoisen keskellä. Raikkailta!

  15. 25.8.2014 / 18:53

    Ihanan kaunis ja raikas postaus taas, upeat kuvat!

  16. kippuralla
    3.9.2014 / 19:55

    About a Chair ja Stokke sopii kyllä hyvin yhteen, Eamesin puun väri on jotenkin niin erilainen tai tumma =)

  17. Hanna
    16.2.2015 / 17:25

    Hei, ihana koti teillä! Olen itsekin suunnitellut noiden Hayn About a Chair-tuolien ostoa. Mietityttää
    vielä tuo valkoinen väri. Likaantuuko kovasti lasten käytössä, värjäytyykö farkuista tms? Musta olisi varmaan varmempi
    valinta, mutta valkoinen on vaan niin paljon tyylikkäämpi.

    • 16.2.2015 / 17:30

      Voi kiitos, Hanna! Meillä tuo on työtuolina eikä nyt vuoden käytön jälkeen ainakaan mitään jälkiä. Mutta jos tulee esim. farkuista värjäytymiä, on siihen oiva apu Taikasieni :).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.