Perusruoka & syyskattaus

 

Tervehdys sunnuntain iltapäivästä! Kotisunnuntai ja peruskotiruokaa, hieman tuunattuna tosin. Vastapainona eilisille ravintolaherkutteluille. Vaunulenkin jälkeen ruuan viimeisillä uuniminuuteilla katettu pöytä. Ihana viininpunainen calluna, jonka vihdoin muistin sisälle ostaa. Katsotaan miten menestyy! Sävy oli kuitenkin niin kaunis, että halusin sitä ripauksen myös sisätiloihin.

063

069

Mulla on ollut kesästä asti jokin ihme makaronilaatikkohimotus: pakko tehdä pari kertaa kuussa! Sen kanssa sopii erityisen hyvin raikas vihersalaatti, jossa mm. tummia viinirypäleitä sekä oliiviöljyssä & yrteissä maustettua fetajuustoa.

067

Mulla on vähän sellainen vika, että teen ruokaa hieman reilusti… Näin viikonloppuisin se ei toki haittaa, sillä voin syödä ylijääneet ruuat maanantaina. Tai joskus, ruuasta riippuen, sitä voi myös pakastaa ja sieltä sitten viikolla sulattaa. Syön nimittäin arkisin yleisimmin yksin, koska mies syö töissä.

Nyt laitoin makaronilaatikon joukkoon ensimmäistä kertaa Koskenlaskija-sulatejuustoa, oli pakko testata, kun sitä on niin kehuttu. Ja hyväähän se olikin, slurps! Tein laatikkoa reilun uunivuoallisen:

5 dl makaronia
400 g jauhelihaa (mausteina suola, valkopippuri & sipulijauhe)
(1 sipuli, jos en käytä sipulijauhetta)
3 kananmunaa
7 dl maitoa
lähes paketillinen Koskenlaskijaa

Keitin makaronit, ruskistin jauhelihan ja valmistin munamaidon. Sen jälkeen kaikki sekaisin vuokaan ja lopuksi joukkoon Koskenlaskija-palaset. On tärkeää, että munamaito peittää makaroni-jauhelihaseoksen kokonaan (maitoa voi lisätä tässä vaiheessa vuokaan, jos tarpeen) ja ettei kananmunaa laita liikaa, sillä se tekee makaronilaatikosta turhan kovaa. Itse tykkään ainakin sellaisesta pehmeästä mössömäisestä laatikosta :). Sitten 200-asteisen uunin alatasolle noin 45 minuutiksi ja ei muuta kuin herkuttelemaan. Kynttilänvalossa koivumetsikkö taustana ruoka maistuikin erityisen hyvältä!

cats

 

 

Comments

  1. 12.10.2014 / 19:47

    Täällä tehtiin myös tänään makaronilaatikkoa ja olipa se hyvää pitkästä aikaa. Kylkeen oli vihreä salaatti, jota sulostutti viiriäisen munat. :)

  2. 12.10.2014 / 21:13

    Koskenlaskija sopii moneen ruokaan, mutta makrulaatikossa en olekaan vielä kokeillut, kiitos vinkistä! Kauniita kuvia :)

  3. em
    13.10.2014 / 15:25

    Ihanan syksyinen kattaus :)

    Huomasin että olet tehnyt palautuksen Shopbobille (http://allyouneediswhite.indiedays.com/2013/03/27/ihanuuksia-by-tory-burch/). Itselläni on sama edessä ja olision nyt kysynyt, että miten teit palautuksen? Laitoitko vain palautusrahtikirjan ja invoice laskun mukaan ja palutit DHL:n kautta vai pitikö se viedä tulliin?

    Kiitos paljon jos ehdit vastata.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.