Raikkaita joulun sävyjä

 

 

009

010

Vähiin käy: enää kolme yötä jouluun! Kuten eilisessä Modernin joulun huone -postauksessani jo näkyi, nämä kuvissa näkyvät värit miellyttävät tänä jouluna kovasti. Valkoinen, musta ja kirkkaanpunainen. Sopivat kauniisti yhteen ja näkymä on kivan jouluinen. Tämä kolmikko on oikeastaan mun ikisuosikki, mutta mustaa vain pienesti. Tänä vuonna olen ihastunut myöskin valkoisen ja havunvihreän yhdistelmään, niillä sävyillä ajattelinkin toteuttaa ruokailutilan tämän vuoden jouluilmeen.

cats

024

Tein tuollaisen joulutaulun. Taulu syntyi kahdesta mustavalkoisesta postikortista (tähti ja sydän ovat kauneimmat joulukuviot) sekä vaakatasoisen jouluaiheisen postikortin puuttuessa lahjapaperista :D. Kannatti viime kesänä Ikeassa käydessäni ostaa tuota punavalkoraitaista lahjapaperia – arvelin sen olevan näin jouluna ehdoton lempparini ja oikeassa olin! Ihanan raikas kaveri valkoiselle ja ripaukselle mustaa.

cats

023

Kirjoittelin viikolla kauppalistaa joulun ruokatarvikkeista. Kysyin mieheltä aloittaessani, että mitäs me nyt tarvitaankaan… Vastaus kuului maitoa 57 purkkia. Ai elämä mä nauroin! Tuntia aiemmin olin ihmetellyt, mihin edellisenä päivänä ostamani kolme maitolitraa olivat huvenneet, jäljellä kun oli enää vain tilkkanen… Maitovarastojen lisäksi tärkeää on täydentää kynttilävarastot ja sekin on nyt tehty! Joulunajan ruokaostokset saimme hoidettua jo perjantaina; veimme vauvan hoitoon ja teimme kunnon tehoiskun kaupoille. Mies tuumasi kassan jälkeen, että muille ei tainnut jäädä mitään, ho-ho-ho! Huomenna tai viimeistään tiistaina vielä lähikaupasta maitotuotteita sekä tuoretta leipää, sitten saa kaupat jäädä muutamaksi päiväksi.

Haaveilen pienestä kattausnäpertelystä tälle illalle, nautin niin kovasti niiden suunnittelusta! Vaikkakin yleensä mun kattaukset syntyy vasta toteutusvaiheessa… Nyt kuitenkin on toisin ja luvassa on hyökkäys askarteluboxeilleni. Toivottavasti sieltä löytyy tarvitsemani. Jouluaattona ruokapöytämme ääreen kokoontuvat meidän lisäksemme vanhempani sekä veljeni tyttöystävänsä kanssa. Mutta, nyt tuon lahjapaperin pariin; ihan paketoimispuuhiin siis! Eikö olekin sellainen ihanan kutkuttava tunne ilmassa koko ajan! Joulu on parasta

 

Comments

  1. 22.12.2014 / 18:00

    Ihanan raikkaita värejä! Tunnelmallista ja rauhallista joulunaikaa toivvottelen täältä Norja Drammenista. =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.