Kotiäidin täydellinen vapaapäivä

Jollekin äidille täydellinen vapaapäivä voi tarkoittaa irrottelua yksinään jossain, ilman lapsia, ehkä jopa ilman puolisoa. Minä en lukeudu tuohon joukkoon. Minä olen onnellisimmillani oman perheeni ympäröimänä ja siten mielelläni vietän vapaapäivänikin. Toki joskus kaipaa omaa aikaa ja pientä hengähdyshetkeä kotikuvioihin, mutta tässä minun maun mukainen vapaapäivä kotiympyröissä!

Pääsin mukaan Indiedaysin ja PartyLiten yhteistyökampanjaan. Tulettekin tässä postauksen edetessä näkemään, miten PartyLiten tuotteet pääsivät meillä käyttöön. Minulla ei niistä aiempaa kokemusta (muutamaa kynttilänäytettä lukuunottamatta) ollutkaan, joten olin todella mielissäni, kun nyt pääsin niitä testailemaan! Kuvasto on pullollaan vaikka mitä ihanaa ja valehtelisin, jos väittäisin ettei valinnanvaikeus ollut lähelläkään.

Täydellinen vapaapäiväni alkaa sillä, että jos aamulla pojan herätessä vielä nukuttaa, saan jäädä nukkumaan! Tällöin mies nousee pojan kanssa aamutoimiin ja itse saan vetää peiton uudestaan korviin. Tai jos vastaavasti ei enää nukuta, otamme pojan väliimme köllöttelemään ja makoilemme yhdessä vielä tovin. Kun kaikki ovat nauttineet runsaan aamiaisen (tai oikeastaan brunssin kun täydellisestä vapaapäivästä puhutaan), on ulkoilun aika. Lenkille suunnataan koko perheen voimin eli kissatkin liittyvät seuraan. Lenkin jälkeen maistuu kupponen kuumaa ja se nautitaan hyvässä seurassa keväisen kattauksen äärellä, auringonvalon tulviessa ikkunoista sisään.

012

cats

Teiltä ei varmaankaan ole jäänyt huomaamatta ihastukseni pastellisävyihin. Niitä löytyy kotoamme sieltä sun täältä; pastellisävyt sopivat mielestäni raikkaan (musta)valkoisen kaveriksi paremmin kuin hyvin. Pastellisävyt sopivat niin olohuoneen sohvanurkkaukseen, kahvipöydän kattaukseen kuin kylpyhetken koristukseksikin. Pastellisävyt tuovat kauniisti kevään ja kesän kotiin! Kahvikattauksessa pastellisävyjä edustavat mm. nuo huumaavan herkulliselle tuoksuvat Just Desserts -tuikkivat Luovuus kuplat -somistetriossa. Sävyjen lisäksi tuoksujen nimet Ananaskakku, Sitruunalime macaron sekä Vaahtokarkki & piparminttu olivat kerta kaikkiaan mahdoton vastustaa. Eikä tarvinut pettyä – ei sävyihin, eikä tuoksuihin!

Näistä pyöreistä lasisomisteista pidän kovasti. Toimivat sekä näin yhdessä että myös erikseen yksitellen. Näitä voi käyttää sekä kynttilöiden että kukkien kanssa eli ajavat myös maljakon aseman. Ja jos haluaa, niin mikä estää koristelemasta somisteen pohjaa näin kesäsesonkina esim. simpukoilla, kivillä tai hiekalla, syksyllä vaikka mustikan- tai puolukanvarvuilla ja jouluna kuusenoksilla tai joulupalloilla!

018

032

Päiväkahvihetken jälkeen seuraava kiva vapaapäivän ohjelmanumero on ravintolapäivällinen jossain lempiravintolassa. Me kävimme viimeksi reilu viikko sitten Pedrinaksessa, na-am! Poikakin nautti ravintolahetkestä, vaikka ei vielä ravintolan listalta ruokaa saakaan. Onneksi omat murkinat maistuvat ravintolassakin! Joskus ruuan jälkeen tuntuu, että tekisi mieli ottaa pienet tirsat. Toinen yhtä mukava vaihtoehto tuolle on kylpyhetki! Kiireetön ja pitkän kaavan mukaan toteutettu! Sellaisen toteutimmekin tuolloin ravintolasta kotiuduttuamme.

070

Kylpyhetkeen on mukava valmistautua kaikessa rauhassa kotikylpylää hieman somistaen. Se toimii samaan tapaan kuin kattaus on puoli ruokaa. Kotikylpylästä täytyy löytyä kynttilöitä, kynttilöitä ja kynttilöitä; vielä parempi, jos ovat tuoksukynttilöitä!

kk

Kukkaset ovat tietenkin kuin piste iin päälle ja jos oikein lähdetään naaatiskelemaan, löytyy käden ulottuvilta vaahtokarkkeja ja lasi kuohuvaakin!

043

049

Suorastaan hullaannuin noihin Optinen timantti -somisteisiin – eivätkö olekin kauniita! Muotonsa ansiosta kynttilänvalo siivilöityy niistä kuin tuikkiva timantti. Kynttilöiden lisäksi niitä voi käyttää myös minimaljakoiden tapaan. Sopisivat oikein kauniisti kyllä kattauksiinkin! Yllätyin, miten jykeviä ja painavia nämä somisteet ovat; eivät ihan helposti keikahda kumoon.

021

cats

Hempeitä pastellisävyjä kylpyhetkeeni loihdin GloLite by PartyLite -kynttilöillä. Vaaleanpunainen Mansikkaunelma, lila Hehkeät marjat, valkoinen Valkolumimarja sekä limenvihreä Sitruuna, meloni & minttu. Nyt täytyy kyllä hehkuttaa: jos et minun tapaani välitä pistävistä kukkaistuoksuista, nämä ovat todellakin mieleesi! Niin herkullisia, suloisia, makeita ja raikkaita tuoksuja että! Tähän väliin on ihan pakko huikata että PartyLite, älkää vain koskaan lopettako ainakaan tuota valkolumimarjaa! Tekee ikään kuin mieli vähän maistaa, tiedättekös… Eikä mieskään ole kertaakaan tokaissut mikä täällä haisee – selvästi hyvä merkki! Kesäkuvaston sivuilla kiinnitin huomioni tulevaan kesäuutuuteen: tuoksukynttilään Hunajapersikka & Sitrushedelmä, ihan pakko päästä nuuskuttelemaan!

081

cats

Tuoksukynttilät paloivat kylpyhuoneessamme reilun tunnin puolitoista viikkoa sitten ja edelleen siellä tuoksuu niin hyvältä että! Tokikaan en kaikkia tuoksuja kerrallaan palamaan laittanut, joku raja mullakin… Mutta kauan säilyy tuoksu!

Muistelen tuota kylpyhetkeäni vieläkin, oli niin ihanan rentouttavaa! Toivottavasti sain tuota oikeanlaista tunnelmaa edes hieman näihin kuviinkin. Napsin kuvia samalla, kun somistin tilaa. Ja koska tilanne ei ollut mitenkään lavastettu, täytin ammeen vasta loppuvaiheessa. Sillä poreisiin on pakko pulahtaa heti, kun ne valtaavat ammeen! Silloin ei enää kuvailla!

108

Olen hankkinut Ikeasta kylpyhuoneeseen tuon koivuisen Molger-säilytysjakkaran. Siinä voi istua aina pojan kylpiessä ja mikä parasta; siinä on samalla myös säilytystilaa! Tällä hetkellä säilömmekin siellä pojan pyyhkeitä ja pesuaineita sekä kylpyleluja. Niin somia kuin ovatkin, niin mieluiten vuoraan tuon ammeen viereisen laskutason kauniilla kynttilöillä ja somisteilla keltaisten ankkojen sijaan.

Kuvissa jakkaran päällä näkyy Syleily-kynttiläsomiste. Kynttilöinä valkoiset Valkolumimarja-votiivit.

cats

135

Näitä PartyLiten tuotteitahan voi tilata kahdella tapaa: joko PartyLiten sivuilta konsulttien kautta (sivuilta löydät helposti postinumeron avulla oman alueesi konsultin) tai sitten kutsujen kautta. Kuka tahansa voi pitää kutsut kotonaan; käy kurkkaamassa vaikka Villa H tai Pesänrakennus -blogeista mallia!

cats

Ja nyt jakoon 50 euron arvoinen tuotepaketti! Käy kurkkaamassa tuotteita PartyLiten kuvastosta ja kerro kommenttiboxissa, mikä on lempituotteesi. Muista jättää itsestäsi nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite (joka näkyy vain minulle, kun jätät sen sille varatulle riville). Kilpailu alkaa nyt ja päättyy ensi tiistaina 5.5.2015 klo 12. Onnea kisaan! Kilpailu on päättynyt.

129

 

Comments

  1. BenkkuT
    29.4.2015 / 20:14

    Optinen timantti on aikas ihana.

  2. tipi
    29.4.2015 / 20:45

    Väriä vaihtava tuoksulyhty olisi ihana!Rakastan laittaa tuoksuja leijailemaan kun koti on saatu puhtaaksi

  3. Sannis L
    29.4.2015 / 20:46

    Täytyy nyt kyllä vähän häpeillen myöntää, että olen ollut todella huono polttamaan kynttilöitä keväisin/kesäisin, miellän ne enemmän syksyn ja talven jutuksi. Mutta kun näin nämä kuvat, käänsin kelkkani ihan kokonaan. Miten ihanan hempeitä sävyjä ja ihanalta kuulostavia tuoksuja! Selasin kuvaston läpi huokaillen. Sain joululahjaksi Luovuus kuplat somistetrion ja siksi suosikikseni nousivat nuo postauksessasikin näkyvät Just Desserts tuikkivat. Oih ja voih, näitä niin käyttäisin kesällä!

  4. Marja P
    29.4.2015 / 21:05

    Erikokoiset kynttiläpurkit on kivoja :)

  5. Valaistunut
    29.4.2015 / 21:16

    yksinkertainen vain on niin kaunista kuten nuo Glolite-kynttilät ja valkoisen ystävä olen tässäkin

  6. miia
    29.4.2015 / 22:03

    Optinen timantti somiste!! Se on just se juttu ja glolitet! :) toivottavasti onni suosii :)

  7. Riikka
    29.4.2015 / 22:43

    Luovuus monikäyttöinen somistepari :)

  8. 30.4.2015 / 13:02

    Tuo optinen timantti on komia, tykkäisin myös Kissa, Norsu ja Pöllö-somisteista. Oon ite poltellu Ikean tuoksutuikkuja, kyllä ne asiansa ajaa =)

  9. Hanna
    30.4.2015 / 18:53

    Valkolumimarja voittanutta ei oo ☺

  10. Sinikkis
    30.4.2015 / 20:55

    Kuvastosta lempparituotteeksi valikoitui Safari Chic-tuikkivasomistetrio! :)

  11. marianne
    30.4.2015 / 22:51

    Lemppari on näin koiranomistajana perfect pet -kolmisydänkynttilä. Raikas sitrustuoksu neutralisoi koiran hajua ja raikastaa muutenkin koko huoneen.

  12. SatuK84
    30.4.2015 / 23:11

    Optinen timantti -somisteisiin ihastuin myös minä :) Joten ne ovat suosikkini valikoimasta!

  13. Romantikko
    1.5.2015 / 12:18

    Santorini hurricane.
    Sekä Santorini korkea somiste 3kpl. aivan ihania molemmat. Rehellisyyden nimissä eihän tuossa luettelossa ole sellaista mitä ei kotiinsa huolisi ;)

  14. Cherrycloud
    2.5.2015 / 00:49

    Nature’s love kissat ovat aivan ihanat :)

  15. Tanja
    2.5.2015 / 21:05

    Suosikkini on optinen timantti -somisteet :) vaikka paljon muutakin ihanaa olisi!

  16. prunella
    3.5.2015 / 19:21

    Ristikko – lyhty ja Santorini seinälampetti ja …

  17. Miiu
    3.5.2015 / 19:50

    Kielletty romanssi hurricane on lemppari

  18. tiitu
    3.5.2015 / 21:51

    minun suosikkejani on nuo tuikkivat,aina ja aina vaan!!!ne palaa niin kauniisti ja loppuun saakka ja ihanat tuoksut niissä!kesäksi olis ihania jotkut hedelmäiset tuikkivat,nam :) tiitu

  19. Johanna
    4.5.2015 / 14:18

    Ihana kotispa ;)

    Tuikkivat meillä jo ahkerassa käytössä ollut pitkään. Nyt lahjakortin käyttäisin tuohon Syleily-somisteeseen.

  20. Sini
    5.5.2015 / 00:22

    Kielletty romanssi hurricane on ihana niin glolitella kuin tuikkivatelineelläkin. <3

  21. murmelina
    5.5.2015 / 00:38

    Nature’s Love by Partylite -otukset ovat söpöjä :)

  22. Ulla-Maija
    5.5.2015 / 03:49

    Ihania kuvia,harmittaa kun itsellä ei ole kylpyammetta. Kynttilät luovat tunnelmaa ja rauhoittavat mieltä. Itse pidän Syleily-sarjasta,sitä aloin kerätä itselleni.

  23. Mari
    5.5.2015 / 06:49

    Kielletty romanssi hurrikaani on lempparini! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.