Yksivuotislahja

Pirtsakkaa perjantaita! Ollaan tänään poitsun kanssa treffattu vauvakaveria (tai noh, ei ehkä käytetä enää sanaa vauva, kun molemmat ovat jo 1-vuotiaita…) ja sitten hengailtu kotona uudella terassilla. Eihän tuo muruseni meinannut käydä edes päiväunille, kun terassilla olisi ollut niiiiin paljon mukavampaa! Järjestelin sohvaryhmää hänen ”sisustaessaan” lehdilläni. Kalusteet hieman vielä hakevat paikkaansa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa ja ainahan järjestystä voi muuttaa!

016

Kuvassa auto, jonka poika sai meiltä vanhemmilta yksivuotislahjaksi. Magnin kaunis, valkoinen potkuauto. Tärkein jo osataan: kunnon päristely. Vielä autolla ei päästä eteenpäin, mutta varpaat yltävät kuitenkin jo maahan.

011

Mies tuli töistä kotiin ja tuo tomera poika se vain unten mailla porskuttaa. Turhan myöhäiseksi venyy päiväunet, joten ei se auta kuin herätellä. Kerrankin, kun nukkuisi päivällä pitempään :P. Sitten grillausten saattelemana viikonlopun viettoon, tiedossa onkin yhdet kemut täällä meillä kotona… Iloista viikonloppua!

005

 

Comments

  1. NIna
    22.5.2015 / 17:52

    Hei ja hauskaa syntymäpäivää näin jälkikäteen!
    Kuvassa kiinnitti huomion tuo takan luukku, onko se mallia hissi? Onko kätevä käytössä vs. tavalliseen takanluukkuun?

    • 23.5.2015 / 14:40

      Kiitokset! Kyllä; hissiluukku. Vaikea sanoa, kun ei muunlaisesta ole kokemusta, mutta kyllä on kätevä tämä! Ja pesua varten nuo lasit kääntyvät ulospäin.

  2. 23.5.2015 / 11:36

    Ihana pikkuherra! Tuo potkuautokin olis ihana mut ei mahtuis meille, plaston mopollakaan ei saa isoveikka potkuilla kun saa hurjastelullaan naarmut laminaattiin :/

  3. 24.5.2015 / 17:50

    Paljon onnea 1-vuotiaalle pikkumiehelle. Söpö kuin mikä! <3 Olisipa tuollaisia autoja ollut omien poikieni ollessa pieniä…. yli 30 vuotta sitten.. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.