Stokke Steps – käyttökokemuksia

Olen ihan lähiaikoina saanut kahdelta ihmiseltä kysymyksiä syöttötuolistamme, joten ajattelinpa kirjoitella siitä enemmän tännekin! Kyseessä on siis Stokken Steps-syöttötuoli, jonka saimme blogiyhteistyöstä. Syöttötuoli on melko uusi; se lanseerattiin Suomeen vasta keväällä 2014. Olimme alunperin ajatelleet ostaa pojalle Stokken valkoisen TrippTrapp-syöttötuolin (jota sitäkin tarjottiin blogin kautta, joten yhteistyö ei tähän päätökseemme vaikuttanut), joka on jo ihan klassikko. Jäin kuitenkin miettimään näiden kahden vaihtoehdon väliltä ja lopulta tuo uutukainen viehätti enemmän. TrippTrapp oli jo sen verran tuttu näky, että kiinnosti hankkia kotiimme joku hieman erilainen syöttötuoli.

Tässä mielestäni yhdistyy hienosti se, miten joku käyttöesine voi olla samalla kertaa sekä käytännöllinen että kaunis. Sillä onhan tuo ilo silmälle hillittyine sävyineen! Värivaihtoehtoja oli tuon greigen lisäksi sininen, punainen ja oranssi. Kuten TrippTrappiin, myös tähän syöttötuoliin on saatavilla vauvasetti eli newborn set. Tosin tässä syöttötuolissa se tarkoittaa ihan lattiakäyttöönkin soveltuvaa sitteriä, joka on ostettavissa erikseen ja jonka saa tukevasti kiinni syöttötuolin runkoon. Näin vauva pääsee mukaan pöydän ääreen ihan ensimmäisiltä päiviltään saakka eikä hänen tarvitse kurkkia muita perheenjäseniä lattian tasolta. Tästä syöttötuolistamme raapustin viime kesänäkin muutaman sanasen Pöydän päässä -postaukseeni, jos joku haluaa käydä sen lukaisemassa.

129-crop

stokke steps

Ennen syöttötuolin saapumista olimme jo hankkineet BabyBjörnin Balance-sitterin, joten käytimme sitä eniten sitteriaikana. En kuitenkaan koskaan pitänyt vauvaa sitterissä pitkiä aikoja, ihan vain pieniä tuokioita silloin, kun tarvitsi saada omat kädet vapaiksi. (Tuli vain mieleen tämä, sillä luin yhtenä päivänä juttua, jossa pieni vauva oli määrätty fysioterapiaan, kun häntä oli pidetty sitterissä pitkiä aikoja päivittäin :/.) Periaatteessa siis varmasti pärjäisi pelkästään syöttötuolin mukana tulevalla sitterillä, jos vain haluaa aina olla ottamassa sitä pois syöttötuolin rungosta ja laittamassa takaisin. Ei tosin ole mikään mahdoton urakka, mutta yhdenkin päivän aikana tuota voi joutua tekemään monia kertoja. Lattialla sitterikäytössä arvostin kuitenkin BabyBjörnin sitterimme helppoutta, sillä siinä vauva vain sujautetaan paikoilleen, kun taas tuossa Stepsin sitterissä/newborn setissä vauva pysyy paikoillaan vöiden avulla. Makuasioita toki. Näin ollen meidän syöttötuolimme mukana tullut sitteri oli yli 90 % ajasta syöttötuolissa kiinni. Joskus käytin sitä kuitenkin lattiallakin ihan vain testausmielessä.

syöttis

Silmää miellyttävän ulkomuodon lisäksi syöttötuoli saa plussaa helposta puhdistettavuudesta. Vain jalat ovat puuta ja niihin onneksi harvemmin ruokaa roiskuu. Puuosien puhdistaminen on superärsyttävää ja voi, jos jää joku tahra huomaamatta; myöhemmin sitä ei enää meinaa saada irti! Tässä kuitenkin hyvänkokoinen tarjotin suojaa noita puisia jalkoja, jolloin puhdistettaviksi jää lähinnä muoviosia.

Näiden lisäksi tuoli on hyvin pitkäikäinen. Tällä hetkellä poika istuu siinä tuon kuvissa näkyvän korkeamman selkänojan kera, koska mahtuu tuohon väliin vielä oikein hyvin. Sitterin vyöt voi kiinnittää tähänkin versioon pitämään mahdollisesti heiluva lapsi turvallisesti paikoillaan. Jep, ovat olleet käytössä ja mietinkin yhtenä päivänä, joudunko kaivamaan ne taas esille, sen verran hurjan näköisesti tuolista pyritään seisomaan… Nyt on kuitenkin menossa se jalka pöydällä -vaihe, joten se hieman hillitsee seisomishaluja. Voi kuulkaas, kun joskus vieraissa paikoissa onkin erilainen syöttötuoli eikä jalkaa meinaa millään saada ylös tuolta! Ai ai!

Jossain vaiheessa otamme tuon korkeamman selkänojan tuolista pois, jolloin poika nojaa tuohon matalampaan selkänojaan. Tarjotinkin poistuu jossain vaiheessa ja poika voi alkaa ruokailemaan suoraan pöydältä. Tuon muutoksen jälkeen tuoli onkin enemmän normituolin näköinen syöttötuolin sijasta. Mutta hirmuisen kätevä on tuo tarjotin, siihen tottuneena ei varmaan osaisi olla ilman vielä tässä vaiheessa.

Täällä ollaan oltu koko aamupäivä menossa, vajaa tunti sitten kotiuduimme. Poika nukahti paluumatkalla autoon; odotin, että jatkaa unia omassa sängyssään vielä ainakin tunnin tai edes puolikkaan. Kannoin autosta sänkyynsä ja nukkui niiiin sikeästi. Nooh, nukkui päiväunia yhteensä 25 minuuttia. Mielenkiintoinen päivä tulossa! :D

Comments

  1. Äippä
    15.7.2015 / 15:37

    Poika kasvaa ihan silmissä. Kiva kun laitat hänestä kuvia. Olisi mukava lukea hänen touhuiluistaankin, kun vaikuttaa niin touhukkaalta ja fiksulta pojalta. Hyvä kuva tuo, missä seisoo ja kovasti selittää jotain ☺

    • 16.7.2015 / 21:55

      Kiva idea; kirjoittelenpas pojan uusimmista jutuista joku päivä! Onkin muuten erittäin touhukas pakkaus :D.
      Taitaa tuossa kuvassa huudella omalla kielellä isälleen, että nyt äkkiä sitä pöperöä pöytään!

  2. Päivi
    15.7.2015 / 16:30

    Pitkäikäisyydestä puheen ollen: meidän 8 vee poitsu edelleen käyttää TrippTrappia ja itsekin tykkään siinä satunnaisesti istua :) Onpa ollut hintansa väärti. Pojalle on tarjottu muita tuoleja, mutta ei kelpaa :)

  3. 18.7.2015 / 09:33

    Meillä on myös pienemmällä pojalla ollut käytössä vuoden ajan tuo Stokke Steps, vanhemmalla oli aikoinaan tripp Trapp. Tripp Trappin ulkonäköön kyllästyin todella nopeasti, tuolin puhdistus oli myöskin tehty todella hankalaksi sillä ”koloja” oli todella paljon ja puinen pinta piti samantien pyyhkiä tai sait käyttää älttömästi aikaa sen pyyhkimiseen myöhemmin. Tuo Stokke Steps on kyllä ihan älyttömän kaunis tuoli ja valkoinen ja puu miellyttävät silmää edelleen todella paljon :) Ainut miinus on mielestäni se että tuolin osat eivät ole yhtenäiset joten niitä ”koloja” joihin ruoka piiloutuu on myöskin reilusti. Silti en vaihtaisi, vaatii vain hieman tarkkuutta pyyhinnässä ;) Ja onneksi muovista irtoaa lika paremmin kuin puusta :)

    Meillä ei muuten ole tuota tarjoitinta ollut missään vaiheessa. Pitäisiköhän sekin sotkut paremmin kurissa? Nyt olin muuten lukevinani että Tripp Trappiinkin olisi tulossa oma tarjotin? :)

    • 18.7.2015 / 14:15

      Joku antoi blogini Facebook-sivulla vinkin, että vauvan puhdistuspyyhkeillä lähtisi puuosista hyvin kovettuneet likatahrat. Täytyypäs testata, tuossakin kun joskus puujalkoihin jotain pientä eksyy! :)
      Uskon, että tuo tarjotin on juurikin estänyt pahimmat sotkut itse tuolista, joten suosittelen sitä lämpimästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.