Keittiön uusi ilme

098

Kuinkahan kauan jahkailin ja pähkäilin tätä keittiön välitilan muutosta..? Ainakin kaksi vuotta, oikein naurattaa, sillä kyseessä ei nyt kuitenkaan mikään niiiiin suuri asia ole. Joskus hommat vain venyy, kun ei oikeaa ratkaisua tunnu löytyvän!

Päädyimme sitten lopulta tilaamaan välitilaan sen valkoisen lasin, jota eniten olin miettinytkin. Mikään laatta tai levy ei tuntunut oikealta ja aina mietteissäni päädyin tähän, joten hyvä näin. Tosin yksi vaihtoehto oli siinä rinnalla koko ajan, mutta ehkä sen aika tulee joskus myöhemmin! Olen nimittäin makustellut välitilaan jotain vaaleanharmaata betonipinnoitetta! Olisi varmasti melkoisen upea! Sellaisia pinnoitteita on, jotka kestävät roiskeita ja kosteutta eli mitään lasia betonipinnan päälle ei enää tarvittaisi. Jätän tuon nyt muhimaan ja katsotaan sitä ehkä sitten joskus…

091

Eli mitään radikaalia ei ollut luvassa. Ehkä tällainen hieman tylsäkin ratkaisu, mutta myöskin varma. Ehkä blogin nimikin antaa olettaa jotain :P.

131

Tykkään erityisesti tästä kuvakulmasta, joka avautuu kun katsoo olohuoneesta keittiöön:

114

Välitila on kivan huomaamaton ja juuri sellaista tällä kertaa toivoinkin. Ja sitä helppoutta – tuosta ei välitilan puhtaanapito enää helpommaksi muutu!

Kaikkia koreja ja nyssyköitä meidän keittiön tasoille vain ilmaantuu… Tuossa kuvassakin kaksi oikein päällekkäin :D. Alimmaisessa säilytämme laskuja, täytyykin käydä nippu niitä vielä tänään läpi. Tuo säilytyspaikka ei selvästikään ole paras mahdollinen, sillä ne monesti hautautuvat ja unohtuvat laatikon pohjalle…

095

Keittiössä on ollut tuo H&M:lta tilaamani matto nyt puolisen vuotta. Kaunis se on, mutta ei käytännöllinen keittiössä. Olen joutunut pesemään sitä lukuisia kertoja ja nyt siinä on jotain kestotahroja, jotka pitäisi jollain keinoin saada pois. Toinen tällainen matto on makuuhuoneessamme, jonne tämäkin jossain vaiheessa siirtyy. Joku kiva muovimatto olisi keittiöön paras ratkaisu!

102

Mutta nyt paperihommia ja niitä laskuja. Toivottavasti pojan uni riittää tänään oikein pitkään, sillä muakin huvittaisi oikaista sohvalle… :)

Comments

  1. 23.9.2015 / 16:40

    Kaunis siitä tuli. Meilläkin lasia nyt jo toistamiseen keittiön välitilassa ja puhtaanapito ei kyllä tuosta helpommaksi paljon muutu. Toivottavasti ehdit huilia sohvalla! :)

  2. 23.9.2015 / 17:12

    Tykkään! Itsekin pidän siitä, että välitila ei pomppaa silmille. Meillä ollut valkoinen lasi kaksi ja puolivuotta ja aina vaan olen tyytyväinen siihen. Puhdistettavuus on kauneuden lisäksi kyllä ehdoton plussa :)

  3. Tuisku
    23.9.2015 / 22:39

    kaunis ja tyylikäs valinta, osaatko neuvoa mistä löytäisin vastaavaa lasia?

  4. Hanna
    24.9.2015 / 08:45

    Yksinkertaisen tyylikäs :)

  5. Niina ja 4 kisua
    24.9.2015 / 09:16

    Heippa. Puhuit kauniista muovimatosta keittiöön. Töihini saapui aivan ihania PAPPELINAN muovimattoja /tyynyjä. Meikä hypisteli tuotteita silmät kiiluen ;D Ostimme uuden sohvan ja kaksi nojatuolia , joten nyt menee sitten tyynyt ja verhot uusiksi ;) Mikä ihana syksy tiedossa heheh, vaikkakin olen tässä kiireinen uuden työpaikan metsästyksessä…
    Aivan ihanaa syksyn jatkoa teidän poppoolle :)

    • 24.9.2015 / 20:31

      Yhtä Pappelinan muovimattoa olenkin juuri sillä silmällä katsellut, mutta siinä valkoinen tuntuukin olevan luonnonvalkoinen puhtaan valkoisen sijaan. Voi teillähän on mukava sisustussyksy tiedossa! Ja paljon onnea uuden työpaikan metsästykseen! :)

  6. 27.9.2015 / 16:27

    Meillä on ollu samat puuhat! Tuo meidän välitila oli hieman kinkkisempi tapaus, mulla meni koko päivä sen kanssa :D

    Kauniilta näyttää teidän keittiössä! Mukavaa sunnuntaita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.