Lupasin jossain vaiheessa kertoa, mihin turvaistuimeen lopulta päädyimme. Ajattelin, että kerron asiasta sitten, kun käyttökokemustakin on ehtinyt kertymään. Turvakaukalomme Maxi-Cosin Pebble FamilyFix-telakalla on matkannut uuteen kotiin ja poika on ehtinyt taittaa jo monen monta automatkaa uudessa istuimessaan:
Kävimme paikallisessa lastentarvikeliikkeessä testailemassa paria turvaistuinmallia, mutta ne eivät istuneet autooni sitten millään! Auto on hieman haastava vinon takaoven vuoksi eikä takapenkkikään kovin tilava ole, joten se toi asiaan omat haasteensa. Uusi auto minun käyttööni on koko ajan etsinnän alla, mutta koska sopivaa ei ole vielä vastaan tullut, täytyi istuin valita nykyisen autoni mukaan. Käyttöä ja jokapäiväistä arkea helpottamaan valitsin lopulta Cybexin Sirona-turvaistuimen. Ostimme istuimen eräällä Oulun matkallamme, sävyksi valitsimme Black Beautyn. Istuin toimii kuin unelma! Tärkeimmät valintakriteerit turvallisuuden lisäksi olivat helppokäyttöisyys sekä istumamukavuus. Ne kaikki toteutuvat tässä kyllä ihan kympin arvoisesti.
Turvaistuimessa on 360° kääntömekanismi eli lapsen voi nostaa istuimeen siten, että istuin on kääntyneenä sivuttain; aukinaisen oven puoleen. Niin kätevä! Vöitä voi sitten helposti kiristellä ja asetella eikä tarvitse olla mitenkään selkä vinossa tuota tehdessä. Kun lapsi on istuimessa ja vyöt kiinni, ei muuta kuin istuin napista painamalla oikeaan asentoon ja matkaan!
Istuinta voi käyttää pitkäänkin näin selkä menosuuntaan, mutta toimii toki myös kasvot menosuuntaan -asennossa. Istuimen mukana tuli oma jalusta ja se on kiinni autossani Isofix-kiinnityksellä. Miehen autoon ostimme naapureiltamme Brion turvaistuimen, joka on turvavyökiinnitteinen. Tuota käytämme vain satunnaisesti, mutta se on oikein kätevä kakkosistuin ja sitä on helppo käyttää myös isovanhempien autoissa tarvittaessa.
Poika on todella tyytyväinen automatkustaja ja jaksaa istua paikoillaan pitempiäkin matkoja. Ei näytä kyllästyvän edes tuohon selkä menosuuntaan -asentoon. Jalat tosin joutuvat olemaan jo aavistuksen verran koukussa (tai sitten selkänojaa vasten nostettuina ;)), mutta se ei vaikuta turvallisuuteen millään tavalla.
Eikä tässä vielä kaikki! Turvaistuimessa on oikein kiva portaikko, jolla matkustusmukavuutta voi entisestään lisätä. Sitä voi pitää kolmessa eri asennossa: pystyasennossa (vasemmanpuolimmainen kuva) tai sitten kahden portaikon makuuasennossa (oikeanpuolimmainen kuva perimmäisessä makuuasennossa). Aina kun tiedän, että nyt tällä matkalla poika tulee torkahtamaan, käännän istuimen jo valmiiksi tuohon makuuasentoon. Tosin viimeksi eilen kävi tuollainen onnellinen yllätystorkahtaminen, jolloin jouduin ajamaan auton tiensivuun ja muuttamaan istuimen asentoa, sillä istuimen pystyasennossa pää retkotti ikävästi.
Täällä pesukone hurisee, poika ja kissat nukkuvat, mies katselee telkkaria ja minä ajattelin sytytellä muutaman kynttilän ja alkaa kokkailemaan Chili con carnea. Poika oppi muuten eilen uuden sanan: yhtäkkiä erästä kirjaa lukiessamme osoitti kokkia ja tokaisi selevällä suomen kielellä kokki! Olipa hauska! Hokee sitä nyt ihan intona ja naureskelee. Voi mun rakkain söpöliiniaarre kullanmuru mussukka ♥