086

Pojan huone on kasvanut pojan mukana. Raskausaikana sisustin huoneen vauvamaiseksi ja pikkuhiljaa se alkoi muuttumaan vauvan huoneesta isomman lapsen huoneeksi. Väriä on tullut matkan varrella lisää; sekä leluista että sisustuksellisista jutuista. Lisäsäilytystilalle tuli tässä kohtaa myöskin tarvetta ja päätimmekin siirtää pienemmän vaatekaapin työhuoneeseen odottelemaan (voi olla, että se päätyy lopulta kodinhoitohuoneeseen, jää nähtäväksi). Tuon kyseisen vaatekaapin tilalle hankimme isomman liukuovellisen kaapin, joka näyttää olevan vieläkin tarjouksessa Kodin Ykkösessä. Kaapin molemmilla puolilla oli vaatetanko, mutta kiinnitimme paikoilleen vain toisen ja toiselle puolelle laitoimme paikallisella kalustefirmalla teetetyt hyllylevyt. Niitä saa varmaan jossain vaiheessa tilata vielä lisääkin, jotta hyllyjen välit eivät olisi niin isot. Tällä hetkellä pojan käyttövaatteet ovat kuitenkin kodinhoitohuoneen pukeutumispisteellä säilössä (näin on ollut ihan alusta saakka), joten vaatekaappi säilöö vielä toistaiseksi kaikkea muuta kuin vaatteita.

lastenhuone

105

Poika nukkuu edelleen meidän makuuhuoneessamme, joten siksi hänen sänkyään ei näissä kuvissa näy. En ole pitänyt mitään kiirettä tässä asiassa, sillä näin on ollut ihan hyvä. Hampaat on taas viime kuukausina itkettäneet jonkin verran ja olisin kokenut huomattavasti raskaammaksi sen, että olisin joutunut kävelemään hänen huoneeseensa asti lukuisia kertoja öiden aikana. Nyt kun hänen sänkynsä on ihan vieressä, voin vain silmiäni avaamatta :D nousta istumaan ja silitellä pojan päätä tai liikutella sänkyä. Ja hetken päästä kaatua takaisin nukkumaan… Toki on ollut myös sellaista itkua, joka on loppunut itsekseen, että sellaisina öinä me vanhemmat heräämme ikään kuin turhaan. Tosin, on tullut useaan otteeseen todistettua, että isimies jatkaa uniaan, vaikka poika itkisi samassa huoneessa… Oi miksi meille äiti-ihmisille ei ole suotu yhtä hyviä unenlahjoja! Olen sitä mieltä, että vauvakuukausien jälkeen todellakin ansaitsisimme ne!

kidsroom

Mutta sitten takaisin pojan huoneeseen! Vaatekaapin lisäksi säilytystilaa löytyy Hobby Hallin Malco-lipastosta (saatu blogin kautta) sekä Ikean Kallax-hyllyköstä. Tätä jälkimmäistä on saatavilla isompinakin versioina, mutta me päädyimme tähän pienimpään. Noihin kovapohjaisiin kangaskoreihin mahtuu isot määrät tavaraa! Poika tykkää penkoa niitä ja laittaa äitin päättämät säilytystavat uusiksi. Korit on juuri sopivalla korkeudella taaperolle. Uskon kuitenkin, että tälle hyllykölle tulee käyttöä vielä isommankin lapsen huoneessa.

015

pojan huone

Lipastossa on tällä hetkellä säilössä käyttöön tulevia vaatteita eli sellaisia, jotka ovat vielä tällä hetkellä liian isoja. Nuo vaatteet vievät melkein kaksi laatikkoa, muissa on sitten sekalaista tavaraa, mm. leluja.

Pienempiä säilytysratkaisuja huoneesta löytyy noiden puulaatikoiden muodossa. Sain ne alkuvuoden blogiyhteistyöstä, lisäkuvia voi käydä kurkkaamassa postauksesta Lastenhuoneen keväiset sävyt. Tuosta samaisesta postauksesta näkee hyvin, miltä huoneessa ennen näytti, sillä isomman vaatekaapin myötä huoneessa vaihtui järjestys. Tällä uudella järjestyksellä huone tuntuu selvästi isommalta kuin aiemmin. Neliöitä huoneessa on noin kymmenen. Oli aika hankalaa kuvata huonetta ilman laajakuvalinssiä…

lastenhuone

Viimeisessä kuvassa näkyy huoneen vanhin esine: isäni alakoulussa tekemä jakkara. Jakkarassa on vielä alkuperäinen maali, paikoitellen kulunut, mutta ei ihme, on se niin paljon käytössä ollutkin. Minäkin olen sitä pienenä käyttänyt. Täytyy miettiä, jos sen raaskisi kunnostaa. Pientä hiontaa ja uutta maalia pintaan. Jos sattuisi vielä löytymään tuota alkuperäistä lähellä oleva mintun sävy.

Mutta tällainen huone meidän pikkumiehellä! Olen aivan suunnattoman tyytyväinen siihen, että emme raskausaikana tehneet huoneen seinäpinnoille yhtään mitään. Kolme valkoista seinää ja yksi mustavalkoraitainen tapettiseinä toimivat tässä tilassa täydellisesti.

Nämä taitaa olla elämän parhaita hetkiä. Makoilla tässä näin. Kaikki yhdessä. 

Noin tokaisin aamulla puoliunessa ja sen jälkeen olen miettinyt tuota monia kertoja tässä päivän mittaan. Onnellisimpia hetkiä taitavat olla juuri ne, kun ei tehdä mitään ihmeellistä. Kun vain ollaan niin kauan, että alkaa ehkä jo pitkästyttämään. Kun kaikilla on kaikki hyvin ja hyvä olla, noita hetkiä syntyy. Kun elämän tasapaino horjuu, nuo on niitä hetkiä, joita ensimmäisenä ja kaikkein eniten kaipaa.

Pötkötellä sängyssä ja heräillä hitaasti viikonloppuaamuun. Omasta sängystään unilelunsa kera väliimme nostettu poika poikittain välissämme. Päänsä rintakehälläni, jalkansa isänsä kainalossa. Olla vain siinä, höpötellä ja hassutella. Nuuskutella pientä päätä, joka tuoksuu vielä pienen lapsen unelta.

010

016

Kuvat on eiliseltä illalta. Nuupahtaneet neilikat on nyt korvattu uusilla, syksyn sävyisillä. Täällä on tänään aloitettu taas ohjattu uintiharrastus tälle syksyä. Poika on päiväunilla, miehen kanssa hörpiskellään kahvia yhdessä, mutta kuitenkin omissa touhuissamme. Ennen kahvihetkeä valmistimme pizzataikinan, joka on nyt kohoamassa. Tästä alkaa lauantain vietto! ♥

Kun suuntasin illalla olohuoneeseen miehen seuraksi, nappasin matkalla keittiöstä omenan. Sitä paloitellessani muistin erään ikäihmisen, jonka näimme pojan kanssa lähikaupan hedelmäpuolella. Suloinen mummo tokaisi, että nämä omenat ovat kuule tosi herkullisia; tarkoittaen Royal Gala -omenoita. Juuri niitä samoja, joita minäkin olin aikeissa ostaa. Sanoin, että eivätkö olekin! Ovat myös poikani suurta herkkua, jolloin mummo siirsi katseensa ostoskärryissäni istuvaan pieneen poikaan. Poika katsoi totisena ja silmät pyöreinä, kun mummo vaihtoi siinä vielä muutaman sanasen.

Näinä päivinä puhutaan paljon muiden, hädässä olevien, auttamisesta. Hätää on monenlaista. Yksinäisyyskin voi olla yksi hädän muoto. Tahatonta yksinäisyyttä tuskin kukaan kohdalleen toivoo. Suurin yksinäisten ihmisten ryhmä maassamme taitaa olla ikäihmiset. Voisinko minä tehdä asialle jotain? Voisitko sinä? Tarvitaanko suuria tekoja vai auttavatko pienetkin asiat? Kyllä, kyllä ja kyllä. Kaikilla mummoilla ja papoilla ei syystä tai toisesta ole perhettä ympärillään ja tällöin vieraammatkin, auttavaiset ihmiset ovat kullanarvoisia.

056

He ovat kärsimättömiä, ärsyttäviä, hitaita, epäluuloisia. Kassajonossa tunnet heidän ostoskärrynsä selässäsi. Usein. Heitä on jatkuvasti edessäsi sekä maantiellä että kaupoissa. Erityisen ärsyttävää saattaa olla se, että kun olet jo pitkään jonottanut kassalle pääsyä, jää se edessäsi oleva mummo rupattelemaan kassaneidin kanssa niitä näitä. Ja vielä lopussa tokaisee, että maksan nämä ostokset kolikoilla, kun näitä on päässyt näin paljon tässä kertymään. Paljonkos nämä ostokset maksoivatkaan ja kolikoita kilisee lattialle ja liukuhihnalle…

Onko se mummu/mummo/mummi tai pappa/vaari/ukki kuitenkaan ärsyttävä, jos hänen päivänsä (ehkä jopa viikkonsa!) ainoa ihmiskontakti on siinä kaupan kassalla, sen kassaneidin kanssa? Onko se ostoskärryn selkään tuuppiminen kuitenkaan ärsyttävää, jos mummo vain niin malttamattomasti odottaa tuota pientä rupatteluhetkeä? Tai jos hän vain tukea tarvitessaan sattuu nojaamaan liikaa eteenpäin ostoskärryä vasten?

Jos tehtäisiinkin niin, että luvattaisiin pitää parempaa huolta ympärillämme olevista ikäihmisistä ja myös pidettäisiin tämä lupaus. Ystävällinen hymy tai muutama sananen vaikka siellä kaupan hedelmäosastolla ei vie aikaamme yhtään sen enempää kuin hymyttömyys tai puhumattomuuskaan. Siitä pienestä jutusteluhetkestä tulee molemmille hyvä mieli, mutta voin lyödä vaikka vetoa, että se mummo tai pappa muistaa sen kauemmin kuin me. Pidetään huolta niistä omista mummoista ja papoistamme, he eivät ole täällä ikuisesti. Muistetaan myös, että ne muut ikäihmiset ovat joillekin muille ne tärkeät mummo ja pappa. Jos sinulla ei ole ollut tapana soittaa mummollesi, aloita tuo tapa jo tänään; ihan vain kuulumisia kysyäksesi!

061

Minulla on enää yksi isovanhempi, mummu. Mummu täytti juuri 84 vuotta. Olen pyrkinyt käymään hänen luonaan mahdollisimman usein, mummu asuu noin puolen tunnin matkan päässä. Pojan syntymän jälkeen olen käynyt siellä jos en ihan joka viikko, niin ainakin joka toinen viikko. Joka viikko olen kuitenkin soittanut hänelle ja rupattelemme niitä näitä. Mummulla on tapana soittaa minulle maanantaisin, tosin tänäänkin olemme jo puhuneet puhelimessa, heh. Koskaan ei itse tarvitse keksiä jutun juurta; yksin asuvilla usein riittää juttua :). Hän nauttii valtavasti, kun kerron poikamme kuulumisia. Hänen päiviensä, joskus viikkojensa, piristys on kuulla poikamme ääni edes puhelimen välityksellä. Muutama riemunkiljahdus ja koko päivä on pelastettu.

Viimeksi eilen vierailimme pojan kanssa hänen luonaan. Kävimme samalla viemässä papan haudalle syyskukkasia ja lyhtyjä. Mietiskelin siinä haudan äärellä, että pappani olisi varmasti niin kovasti pitänyt tomerasti käsipäivää sanovasta hymypojastani.

058

Mummut on ihania. Mummolassa syödään hyvin ja herkutellaan. Mummolassa lepäillään ja tehdään asioita hitaammin. Mummolasta saa uutta perspektiiviä elämään. Mummolasta saa hyvää mieltä. Mummuni sanoo usein pojalleni, että olet aivan koko maailman rakkain. Mummun suusta kuulen usein, että olen maailman paras äiti.