Kuinkahan monta minuuttia ja askelta vuorokaudestani kuluu siihen, kun vien taaperon pois kissojen luota? Aivan kuin se jotain hyödyttäisi, sillä saan toistaa saman alle minuutin kuluttua. Pieni eläkeläiskissarouvamme ei ole tästä kovin mielissään, mutta ei hirmuisen näreissäänkään (vielä). Hänellä on enää kaksi paikkaa, jossa saa olla ihan rauhassa: sauna ja pojan hoitonurkkaus kodinhoitohuoneessa :D. Nuorempi kissamme suhtautuu tähän, kuten elämään yleensäkin, hieman rennommalla otteella.
Usein kuulee puhuttavan siitä, miten tuoreet äidit pelkäävät kissojen tekevän jotain vauvalle. Tästä taaperonäkökulmasta en ole juurikaan kertomuksia tai muiden kokemuksia kuullut, joten kuulisin niitä mielelläni! Itselläni ei juurikaan tuota vauva-ajan huolta kissoista ollut, kissat suhtautuivat vauvaan aina kovin varovaisesti eivätkä hakeutuneet hänen lähelleen. Varovainen saa toki tässäkin asiassa olla, mutta mielestäni pelko on turhaa. Jos jotain, niin olen tässä reilun vuoden aikana oppinut taas jotain uutta kissoista. Olen jälleen kerran oivaltanut sen, miten viisaita eläimiä kissat ovatkaan. He ovat alusta saakka vaistonneet, että vauva on pieni, viaton ihminen ja näyttäneet sen hänen lähellään. Olen kovin ylpeä noista karvaisista lapsistani ja ennen kaikkea siitä, miten valtavan hienosti he ovat tähän muuttuneeseen elämäntilanteeseemme suhtautuneet.
Niinpä minun ja mieheni tehtävänä onkin suojella kissoja innostuneelta taaperolta, joka ei vielä täysin ymmärrä, miten kissoja tulee kohdella. Tämä opetteluvaihe vaatii hermoja kyllä kaikilta osapuolilta, voin kertoa… Poika hakeutuu lähes jatkuvasti kissojen luo, hokee kimeällä huudahdusäänellä I-A! ja seuraa heitä j-o-k-a paikkaan. Alkuun halaa ja silittää heitä hellästi, mutta sitten alkaa usein hieman ronskimpi tutkiminen. Saattaa pyöritellä häntää, tutkia tassuja yksitellen, yrittää nostaa kissaa syliin, kasata leluja heidän päälleen, nostaa omia jalkojaan heidän päälleen ja mitä näitä nyt onkaan. Kissat eivät tee mitään; olla möllöttävät, naukaisevat tai lähtevät karkuun. Jos minä käsittelisin heitä samalla tavalla, saisin kyllä pienen näykkäisyn ranteeseeni. Eivät selvästikään uskalla kohdella lasta samoin, vaikka tuntuu, että se ehkä olisi joskus paikallaankin, jotta poika vähän säikähtäisi ja oppisi kissojen kunnioitusta sitäkin kautta. Kieltomme kaikuvat nimittäin kuuroille korville! Kohtalotoverit, missä olette? Onhan tämä vain vaihe ja meneehän tämä pian ohi? Kaikki vinkit kehiin, kiitos! :)
