Kotiviikonlopun kynnyksellä

Nyt on vietetty aikaa kotona oikein urakalla! Kun pakkanen lähenee kolmeakymmentä, en vie poikaa ulos lainkaan. En edes tänään, vaikka pakkanen on lauhtunut pariinkymmeneen asteeseen. Tämä on pojalle nyt kolmas sisäpäivä, mutta eipä sitä huomaa mistään. Ruoka ja uni maistuvat ihan entiseen malliin. Päiväunia hän nukkuu tätä nykyä aika tarkalleen tunnin ja yöunilla puolestaan on pituutta 11 tuntia. Viikonlopuksi on luvattu jo lauhempaa, joten sitten pääsemme taas ulkoilemaan. Itse kävin eilen ulkona vain kahden puunhakureissun verran. Hämärän aikaan puita hakiessani kiittelin mielessäni miestä, joka asensi syksyllä puuvajaan liiketunnistimella toimivan valaisimen. Loistokeksintö tuollaiseen tilaan!

Lämmittelin eilen takkaa aamukymmenestä iltakahdeksaan – sen jälkeen tuntui siltä, että enää ei puita tarvita :D. Polttelin ihan pientä määrää (1-2 puuta) kerrallaan, joten liian kuuma olohuoneessa ei tullut. Varaava takka hohkaa lämpöä eilisen johdosta vielä tälläkin hetkellä! Erityisesti meidän päävessassa on aika lämpimät oltavat, sillä se on ihan takan takana, heh!

008

Emme ostaneet miehen kanssa toisillemme joululahjoja, mutta teimme yhden yhteisen hankinnan kotiimme. Vuosia kuolaamani Iittalan Sarpaneva-pata on nyt meidän! Käymme usein Citymarketissa ja siellä oli loppuvuoden ajan keräilykampanja: leimoilla saimme tämän klassikon useita kymppejä normaalihintaa edullisemmin. Pata pääsee testiin huomenna, joten sittenpä näemme, onko se yhtä käytännöllinen kuin kauniskin! Pataruuat on siitäkin kivoja, että ne voi tehdä valmiiksi vaikka jo aamulla, siivota heti keittiö ja kattaa vaikka pöytäkin jo etukäteen. Sitten sillä välin, kun pata muhii uunissa, voi itse vain lekotella nojatuolissa takkatulesta ja sisustuslehdistä nauttien… Tuollaistahan meidän pienten lasten äitien elämä enimmäkseen on ;)

sarpaneva-pata

Tykkään niin valtavasti tuosta lyhdyn sijoituksesta! Siinä olisi ilman kynttilää sellainen aika pimeä kohta, mutta nyt se muuttui täysin. Siinä palaa kynttilä tälläkin hetkellä, ihanaa tunnelmaa pakkaspäiviin. Pienistä asioista ne arkipäivien ilot syntyvätkin! Yksi sellainen oli aamusauna, jonka päätin tänään hetken mielijohteesta minulle ja pojalle lämmittää. Sanoin aamiaisen jälkeen, että nyt mennään saunaan – pojan ilme oli näkemisen arvoinen! Saunan jälkeen lämmintä päälle, Muumit pyörimään ja omenanpaloilla sohvalle herkuttelemaan. Toinen oli punaisine poskineen ja kihartuvine hiuslatvoineen sellainen söpöliini että! ♥ (Toki ainahan hän on…)

Sen jälkeen leikittiin piilosta, koottiin rakennuspalikoista torneja ja aitauksia leikkieläimille, harjattiin kissoja (ja omia sukkiksia niin, että ovat entiset…) ja toki myös ruokittiin kisut. Tämän Instagramiin tallentamani tempauksen jälkeen poika oli ainakin hetken ajan kissojen bestis.

036

Koska makuuhuoneessa nähdään vielä unia, taidan tehdä pienen blogikierroksen astianpesukoneen tyhjentämisen sijaan. Lämpöistä pakkasviikonloppua teille!

Comments

  1. 8.1.2016 / 15:20

    Pata on kyllä kaunis. Mieki tilasin kerran kodin ykkösestä ja oli silloin jotain alle 100 euroa eli hyvässä alessa :). Riisipuuroa ja käristystä olen siinä hauduttanut ja tulee kyllä hyvää, namskis :)

  2. Sanna
    8.1.2016 / 19:09

    Tuo pata on ihana! Minulla on ollut jo se parisen vuotta ja voi suositella. Helppo puhdistaa sisältä. Kiitos upeasta lyhty hommasta. Minullakin keittiössä yksi paikka joka liian pimeä ja minulle on yksi lyhty juuri tuohon tarkoitukseen, Kiitos ☺

  3. 10.1.2016 / 22:55

    Sarpanevan pata on ihana. Saimme vähän aikaa sitten sellaisen ystäviltämme lahjaksi, joten nyt niitä on kaapissa kaksin kappalein. :) Pataruokien lisäksi olen tehnyt siinä pataleipää. Tulee tosi hyvä, Suosittelen! (Täytyykin laittaa blogiin kuvat ja ohje)

  4. Nina
    11.1.2016 / 16:03

    Hei, tuohon sinun puun polttoon vähän kommentoisin. Polta mieluummin kunnolla ja kunnon vedolla pesällinen (tai vähän aamulla ja vähän illalla) kuin kituliaasti koko päivän muutamaa kalikkaa. Nokeentuu hormi vähemmän ja vähenee nokipalon määrä. Näin sanoi mulle nuohooja.

    • 11.1.2016 / 20:26

      Heippa Nina! Poltamme aina aluksi täyden pesällisen, sitten vasta kuuman hiilloksen päälle pari-kolme puuta kerrallaan. Näin puut syttyvät heti eivätkä nokeennu. Kun on näin iso varaava takka kuin meillä, se ei yhdellä pesällisellä kunnolla lämpene. Varaava takka pääsee kunnolla oikeuksiinsa juuri tuolla tavoin hitaasti polttamalla. Ongelmia ei koidu, sillä alkuun takassa palaa iso pesällinen.

  5. Marika
    11.1.2016 / 21:54

    Erittäin hyvä hankinta! Meillä pata on kestänyt hyvänä yli 10 vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.