HUH-HUH! Kun on viimeksi joskus perjantain-lauantain paikkeilla syönyt ruokaa, joka pysyy sisällä, niin olo ei ole häävi. Tänään ensimmäinen päivä, kun saan jotain pysymään sisällä – hitaasti, mutta varmasti. Mies soitti illalla voinnistani päivystykseen, oli sen verran heikko happi. Luulin, että tauti alkoi olla jo ohitse, mutta illalla ämpärin pohja taas peittyi. Kaikista pahinta tässä on se, että kärsin jonkinasteisesta nestehukasta, jonka vuoksi päätä särkee nyt kolmatta päivää. Se särky taas lisää pahoinvoinnin tunnetta… Mutta jos nesteet(kään) eivät pysy sisällä, niin mites korjaat tilannetta? Jos olo ei huomiseen mennessä helpotu, on seuraava etappi osasto. Jokunen yö erossa lapsestani tuntuu jo ajatuksena niin pahalta, että yritän juoda vaikka väkisin! Ihan vain lusikallisia kerrallaan, eipä tässä muukaan auta.
Viimekesäinen kuva sopii tähän päivään: tänäänkin ulkona on pilvisen harmaata ja sataa. Ainoastaan nurmikko on kellertävän ruskea, ei noin kauniin vihreä. Sitä onkin tullut tovi sohvalta tuijoteltua… Huomasin tänään, että poikakin on alkanut hokemaan äiti paapii siinä minua osoittaen :D. Eli aika tuttu näky viime päiviltä? On muuten tosi vieras tunne, kun oma keho ei ole ollenkaan omassa hallinnassa! Ja kun pienikin kävelymatka (sohvalta jääkaapille) huimaa ja siihen saa kerätä voimia vähintään vartin verran. Tällaista tänne tänään; nyt jatkan sohvalla makoilua kauratyynyn ja Vichyn kera!