Olohuonetta tällä hetkellä

Tiistaimoikat blogiin!

Voi että sitä kuulkaas ihminen kiihtyy nollasta sataan melkoisen nopeasti, kun nettiyhteys katkeaa ja päivän työt on kesken! Pikkuisen teki mieli mennä tuonne pihalle kirkumaan, mutta sain ainakin toistaiseksi vältettyä… Ostimme uuden modeemin reilu viikko sitten ja sitä kuvittelisi, että ongelma on sillä ratkaistu, mutta ei… Jostain syystä uusi modeemi katkaisee yhteyden vähän väliä! Taitaa kyllä saada lähtöpassit viimeistään huomenna, ei tällaisesta tule mitään. Kyllä on ikävä sitä entistä peliä: kuuden vuoden aikana ei minkäännäköistä häikkää, ei mitään, ninguna!

Mennäänpäs päivän postausaiheeseen, joka on olohuoneen tv-seinusta! Olohuonetta onkin pyöritelty mielessä ahkerasti viime aikoina. Eniten mielessä on ollut kuitenkin tv-seinusta, sillä se on keskeneräinen; tällä hetkellä siinä on väliaikaisesti pari sohvapöytää. Tauluhylly lähtee seinältä pois ja nyt näyttää tosiaan siltä, että String System tulisi muuttamaan olohuoneeseemme jonkinmoisena kokonaisuutena. Voi kuulkaas kun me eräänä iltana miehen kanssa tuota funtsittiin! Oltiin jo päädytty kolmeen 78 cm leveään osaan siten, että kaksi reunimmaista olisivat matalat ja niiden päälle tulisi telkkari! Toimisivat ikään kuin tv-tasona. Nooh, eihän se niin yksinkertaista ollutkaan, sillä näiden kahden osan välistä tulee runko-osa tason yli juuri siitä, missä telkkarin piti majailla. Mies sanoi, että sen hän saa ratkaistua – ei ongelmaa. Kunnes… Eihän meidän elektroniikkalaitteet mahdu Stringin kaappeihin leveytensä puolesta (yhdessä laitteessa syvyyskin oli esteenä), sillä kaapeissahan on se väliseinämäkin! Tässä vaiheessa olin niiiin harmistunut, sillä tuo kokonaisuus oli eniten sekä minun että mieheni mieleen (vaihtoehtoja tarkastelin mm. Olohuoneen tuleva säilytyskokonaisuus -postauksessani).

Ei muuta kuin plan B käyttöön… Seinustan vasempaan reunaan tulisi se 78 cm leveä kokonaisuus pari metriä korkeana ja parilla umpikaapilla. Hieman mietin vielä, laittaisinko viereen vielä sen kapeamman eli 58 cm leveän hyllykön (tämä olisi kokonaan avohyllyillä, sillä käsittääkseni tähän kapeaan ei umpiosia saa?). Joka tapauksessa, tv-tasoa tuosta kauniista hyllyjärjestelmästä ei saa, sillä haluan kaikki härvelit umpiovien taakse avohyllyjen sijaan. Näin ollen, näyttäisikö hullulta, jos korkean String-hyllykön vieressä olisi tuo nykyinen tv-tasomme (mahdollisesti ilman jalkoja)? Tv-tason yläpuolelle kaavailin aiemmin paria String Pocketia vierekkäin, mutta ehkä tulisi jo liikaa avohyllyä… Eli jokin toinen hylly voisi tulla kyseeseen. Olen ihastunut mm. Hakolan Lippa-hyllyyn, joten pari-kolme sellaistakin olisi varmasti aika täydellinen ratkaisu!

Mitä sanoo blogiraati – saisiko näillä järjestelyillä nykyisen tv-tason ujutettua joukkoon vai onko idea täysin tuhoontuomittu? 

Comments

  1. 11.10.2016 / 19:18

    String-hyllyt ovat oikein hyvä valinta! Ajattoman kauniit, vaikkakin ovat nyt viime vuosina olleet kovasti suosiossa. Minä laittaisin koko kokonaisuuden Stringeistä, en yhdistelisi kahta erilaista hyllyä (vaikkakin Lippa ei olekaan varsinaisesti hyllykkö). Ja minusta tv-taso voisi sopia ihan kivasti stringien kanssa. Tuleeko siis String-hyllykköön myös valkoisia, ovellisia moduleita? Ehkä täysin avonainen String + tv-taso olisi paras ratkaisu…?

    Meidän String-hyllyt pääsivät vihdoin viikonloppuna seinälle melkein vuoden jälkeen. Yhdistin saunatuvan Stringit ja aiemminkin makkarissa olleen yhden String-hyllyn yhdeksi kokonaisuudeksi. On ihanaa, kun hyllyt ovat taas käytössä. Minulle oli tullut niitä ihan ikävä jo. ;) Otin kuvatkin viikonloppuna, joten juttua pukkaa blogiin lähipäivinä.

    • 11.10.2016 / 21:17

      Tulee myös noita umpiosia eli laatikosto ja kaappiosa, sillä tarvitsen tuollaista umpinaista säilytystilaa olohuoneeseen hieman lisää. Niin laittaisit Stringiä myös tv:n yläpuolelle? Jotain tv-taso ja tv tuntuvat tosiaan yläpuolelleen kaipaavan, sillä ovat ehkä vähän irrallisia korkean hyllykön vieressä… Mutta voinhan tilata ensin sen korkeamman osan hyllystä ja katsoa sitten, tarvitseeko jotain lisää vai onko se siinä :).
      Jään innolla odottamaan sun postauksia! Kiva että kommentoit ♥.

  2. 11.10.2016 / 19:21

    Tai sitten vaihdatte elektroniikkalaitteet ja palaat unelmien kokoonpanoon :D

    Meillä on nykyisin aktiivikaijuttimet, pieni vahvistin ja vielä pienempi digiboksi. Sen lisäksi Chromecast-tikku kiinni telkkarin takana. Meidän vempeleet siis ainakin mahtuisivat helposti String-kaappeihin. Blogissani näet kuvassa, minkä kokoisista laitteista on kyse, ovat television alla:
    http://syhina.blogspot.fi/2016/09/mies-sisustaa-olohuoneessa.html

    • 11.10.2016 / 21:20

      Heh, ehkä ei kuitenkaan. Tuntuisi kamalalta tuhlaukselta. Ja meillä on siellä myös sellainen miehen tekemä systeemi, josta saa valita, missä huoneessa musiikki milloinkin kuuluu.. En usko, että mies on siitä luopumassa ;D.
      Kuulostaa tosi kätevältä teidän systeemit, kiva että kerroit niistä! :)

  3. 11.10.2016 / 22:48

    String on ihana, enkä sano vain siksi että meilläkin on sellainen :)

    Mutta siis, mun on pitänyt joskus sanoakin sulle, että mitä jos laittaisit korkean String hyllystön siihen sohvaseinälle, eli Lundian tilalle ja Lundian tuohon telkkaritasoksi? En nyt tiedä huoneen mittsuhteita, mutta se voisi olla kaunis ratkaisu myös.

    Tai entä jos telkkari olisi seinässä kiinni, alla liukuovellinen String-kaappi ja sitten se laite joka ei mahdu kaapiin olisi vaikka alimmalla hyllyllä avo-osassa… Stringissä telkkari muuten tulee aika korkealle, sitä on erilainen katsella korkeammalla.

    Tästä ei nyt tainnut oikeastaan olla apua :)

    • 12.10.2016 / 07:42

      Kiva että kerrotte mielipiteitänne, kaikista on hyötyä :)
      Tuota vaihtoehtoa mietin yhdessä vaiheessa itsekin, mutta muttia tuntui olevan enemmän: tv-seinä on olohuoneen korkein seinä (lähes neljä metriä), joten tuntuu kaipaavan korkeaa kalustetta. Seinänpätkä ennen ikkunoita on myös aika leveä, kolme metriä, joten lipasto olisi yksinään melko orpo ja huoneen kokonaisvaikutelma tasapainoton, kun lähes kaikki olisi toisella seinustalla. Mies ei halua myöskään telkkaria kovin korkealle eli hänen mielestään katselumukavuus kärsisi. Menettäisin myös säilytystilaa tv-tason verran, jos lipastoon tulisi elektroniikkalaitteet nykyisen tv-tason sijaan. Lisäksi sohvalla istuskellessa olisi kiva, kun String näkyisi samalla :)
      Kuulostaako hullulta? Mitäs sanot noista mietinnässäni olevista asioista, joista kirjoitin?

      • 14.10.2016 / 20:00

        No jos telkkaritasosta ei voi luopua niin tekisin sun plän been, eli laittaisin täyskorkean Stringin leveämpi+kapeampi ja viereen tuon telkkaritason ilman jalkoja. Mutta en laittaisi enää muita pikkuhyllyjä telkkarin päälle kyllä. tulisi vaan säläinen.

        Mullahan on olkkarissa just sellainen String-kokonaisuus eli 78 cm +58 cm täyskorkea setti vierekkäin. Leveässä on liukuovikaappi avohyllyjen lisäksi. Kapeampaan ei saa kun hyllyjä. Nyt meille tuli vinyylisoitin, niin sille hankittiin kaapin päälle se syvempi työtasolevy. Nää on näitä miesten tekniikkajuttuja taas…huoh.

  4. L
    13.10.2016 / 11:28

    Hyllyratkaisuissa en valitettavasti osaa muuten auttaa kuin sanomalla, että String hyllystö on kyllä kaunis ja varmasti sopis teidän olkkariin mainiosti. Kysyisin sinulta tuosta Twin pöydästä, että mitä mieltä olet, sopisiko pari tuollaista kuinka hyvin melko kookkaan kulmasohvan kanssa sohvapöydäksi vai näyttääkö turhan kevyeltä? Livenä on aika hankala päästä tuota pöytää näkemään. Tai oisko sulla ideoita, mikä pöytä vois sopia sen kaveriksi?

    • 14.10.2016 / 14:12

      Kiva kuulla! :)
      En usko, että näyttää turhan kevyeltä, koska tuossa runko on kuitenkin musta. Se musta väri tekee yllättävän paljon! Ovat käteviä, kun niitä voi sitten pitää sivupöytinäkin tai pitää yksistään vaikka sohvan päissä apupöytinä.
      Riippuu tietysti omasta maustasi, millaisista pidät, mutta itse tykkään kovasti esim. Muuton Around-pöydästä ja Normann Copenhagenin Tablokin on kiva :).

  5. Laura
    13.10.2016 / 17:39

    Ei saisi varmaankaan enää sekoittaa pakkaa, mutta kerron kuitenkin :-) Jos mulla olisi tarpeeksi iso budjetti, niin meidän telkkariseinällä olisi ehdottomasti Muuton kalusteet. Onko tuttu merkki sulle? muunto.fi

    • 14.10.2016 / 14:16

      Kiitti linkistä! Näyttää kivalta kyllä työhuoneessakin, se kun on niin monipuolinen kaluste. Kaikki inspiskuvat on tervetulleita! :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.