Tiistaimoikat blogiin!

Voi että sitä kuulkaas ihminen kiihtyy nollasta sataan melkoisen nopeasti, kun nettiyhteys katkeaa ja päivän työt on kesken! Pikkuisen teki mieli mennä tuonne pihalle kirkumaan, mutta sain ainakin toistaiseksi vältettyä… Ostimme uuden modeemin reilu viikko sitten ja sitä kuvittelisi, että ongelma on sillä ratkaistu, mutta ei… Jostain syystä uusi modeemi katkaisee yhteyden vähän väliä! Taitaa kyllä saada lähtöpassit viimeistään huomenna, ei tällaisesta tule mitään. Kyllä on ikävä sitä entistä peliä: kuuden vuoden aikana ei minkäännäköistä häikkää, ei mitään, ninguna!

Mennäänpäs päivän postausaiheeseen, joka on olohuoneen tv-seinusta! Olohuonetta onkin pyöritelty mielessä ahkerasti viime aikoina. Eniten mielessä on ollut kuitenkin tv-seinusta, sillä se on keskeneräinen; tällä hetkellä siinä on väliaikaisesti pari sohvapöytää. Tauluhylly lähtee seinältä pois ja nyt näyttää tosiaan siltä, että String System tulisi muuttamaan olohuoneeseemme jonkinmoisena kokonaisuutena. Voi kuulkaas kun me eräänä iltana miehen kanssa tuota funtsittiin! Oltiin jo päädytty kolmeen 78 cm leveään osaan siten, että kaksi reunimmaista olisivat matalat ja niiden päälle tulisi telkkari! Toimisivat ikään kuin tv-tasona. Nooh, eihän se niin yksinkertaista ollutkaan, sillä näiden kahden osan välistä tulee runko-osa tason yli juuri siitä, missä telkkarin piti majailla. Mies sanoi, että sen hän saa ratkaistua – ei ongelmaa. Kunnes… Eihän meidän elektroniikkalaitteet mahdu Stringin kaappeihin leveytensä puolesta (yhdessä laitteessa syvyyskin oli esteenä), sillä kaapeissahan on se väliseinämäkin! Tässä vaiheessa olin niiiin harmistunut, sillä tuo kokonaisuus oli eniten sekä minun että mieheni mieleen (vaihtoehtoja tarkastelin mm. Olohuoneen tuleva säilytyskokonaisuus -postauksessani).

Ei muuta kuin plan B käyttöön… Seinustan vasempaan reunaan tulisi se 78 cm leveä kokonaisuus pari metriä korkeana ja parilla umpikaapilla. Hieman mietin vielä, laittaisinko viereen vielä sen kapeamman eli 58 cm leveän hyllykön (tämä olisi kokonaan avohyllyillä, sillä käsittääkseni tähän kapeaan ei umpiosia saa?). Joka tapauksessa, tv-tasoa tuosta kauniista hyllyjärjestelmästä ei saa, sillä haluan kaikki härvelit umpiovien taakse avohyllyjen sijaan. Näin ollen, näyttäisikö hullulta, jos korkean String-hyllykön vieressä olisi tuo nykyinen tv-tasomme (mahdollisesti ilman jalkoja)? Tv-tason yläpuolelle kaavailin aiemmin paria String Pocketia vierekkäin, mutta ehkä tulisi jo liikaa avohyllyä… Eli jokin toinen hylly voisi tulla kyseeseen. Olen ihastunut mm. Hakolan Lippa-hyllyyn, joten pari-kolme sellaistakin olisi varmasti aika täydellinen ratkaisu!

Mitä sanoo blogiraati – saisiko näillä järjestelyillä nykyisen tv-tason ujutettua joukkoon vai onko idea täysin tuhoontuomittu? 

No mutta hei! En todellakaan ole ainoa jouluhöperö, sillä ei tarvitse kuin katsella eilisen postaukseni saamia tykkäyksiä, niin… ;) Hyvä näin!

Täällä on ihanan aurinkoinen sunnuntai ja päätimmekin heti aamusella, että lähdemme päiväksi mummuni luo. Vanhemmillani on siellä erään projektin jäljiltä valtava kasa polttopuita ja haimme sieltä nyt viikon sisään jo kolmannen polttopuukuorman. Kyllä nyt on takkapuita! Poika on ollut innoissaan mukana puukuormia purkamassa; niin kauan on kantanut yhtä puuta kerrallaan puuvajaan pinoon, että kärry on ollut tyhjä! Tokaisi vain ensimmäistä kuormaa viikko sitten purkaessamme, että M:lla on kauheesti puuhommia! :D

Tänään mummuni luona vedimme oikein tehopäivän, kun vanhempani tulivat sinne myös. Miehet kuskasivat puita mönkijällä latoon ja ajelivat ruohonleikkurilla, äitini teki ruokaa ja minä imuroin kun isomummu leikki pojan kanssa. Lopuksi vielä äitini kanssa haravoimme valtavan omakotitalotontin etupihaa siistimmän näköiseksi. Poika lastasi lapiollaan isoja lehtikuormia kottikärryn tai mönkijän kyytiin hokien huh huh, olipa raskas.

Tiesittekö, että viikko sitten vietettiin vanhustenpäivää ja nyt on meneillään vanhustenviikon viimeinen päivä! Vielä ehdit soittaa mummulle tai vaarille ja kysellä kuulumisia (ja mielellään tehdä niin jatkossakin)! Olen nuorten suusta kuullut, että joskus jännittää, kun ei tiedä mitä puhuisi, mutta voin luvata, että se isovanhempi siellä luurin toisessa päässä hyvin varmasti keksii puheenaiheita ;). Ja heille se soitto on hyvin todennäköisesti koko päivän kohokohta ja he muistavat sen hyvin pitkään!

Minä olen tällä viikolla vieraillut mummuni luona normaalin yhden kerran sijaan jo neljästi. Viime perjantaina mukanani oli MioSa. designin uusimpia tuotteita; ajattelin näyttää niitä samalla mummulle, joka on hyvin kiinnostunut tästä yrityksestäni. Hän on nyt puoli vuotta kysynyt joka viikko Vieläkö sulla on niitä tilauksia? Aina vaan ko niitä tilataan sulta? Tämä uusin tuote on magneetti ja ne nähdessään mummu tokaisi Tuleeko näihin vielä jotain kuvioita? Tee kirkkaammilla sävyillä, punaisia ja sellaisia! :D Nooh ehkä joskus myöhemmin, mutta tällä hetkellä valmistan itsekkäästi sellaisia tuotteita, joissa oma silmäni eniten lepää…

Oletteko huomanneet, miten kiven alla kauniit magneetit ovat? Siis sellaiset ihanat samaa sarjaa olevat, jotta jääkaapin ovi tai työpisteen ympäristö ei ole kymmentä eri sorttia täynnä! Ja tokihan käyttöesineet saavat (oikeastaan niiden pitääkin) olla silmää miellyttäviä ja aina plussaa siitä, kun ne sopivat sisustukseenkin! Näistä ajatuksista syntyivät nämä magneetit (osa syntyi jo huhtikuussa, mutta muut tuotteet ajoivat edelle…), jotka ovat nyt pari päivää olleet MioSa. designin Facebook-sivulla myynnissä. Aluksi kyllä mietin, raaskinko edes myydä näitä herkkunappeja ;D, mutta olen nyt muutamat jo kuoreen sujauttanut…

Magneetteja on kuutta eri sävyä: puuta, mustaa ja valkoista, minttua, hempeää roosaa ja nutriaa, joka on tosi kaunis harmaan ja ruskean sekoitus. Kokoja löytyy kaksi: pieni, jonka halkaisija on 35 mm ja iso halkaisijaltaan 50 mm. Magneettien maalipinta on hyvin peittävä, mutta puunsyynkuviot näkyvät kauniisti sen läpi tehden jokaisesta magneetista uniikin. Käyttämäni magneetit ovat erittäin voimakaspitoisia!

Tein tähän muutaman herkun sävy-yhdistelmän kuten esimerkiksi minttu-musta-valkoinen, musta-valkoinen-puu ja nutria-roosa-puu:

Magneetteja voi tietysti tilata vaikka vain yhtä sävyä ja minkä verran haluaa – hinnoittelu menee seuraavasti:

  • 3 kpl 10 €
  • 6 kpl 17,90 €
  • 9 kpl 23,90 € (hinnat sis. ALV 24 %)

Tilaukseen voi sekoitella sävyjä ja kokoja ihan oman maun mukaisesti. Esim. yksi iso ja kaksi pientä tai kaksi isoa ja yksi pieni. Tai isompien erien tilaukseen puolet ja puolet. Ilmoitathan nämä toiveesi tilatessasi! Kuusi magneettia menee vielä 1,50 € postimaksulla, tuosta suuremmat erät 2,50 euron postimaksulla. Maksutapana toimii tilisiirto ja näitä voi tilata sekä sähköpostitse allyouneediswhite@hotmail.com tai MioSa. designin Facebook-sivun inboxin kautta.

Kaunista syyssunnuntaita!

Tätä en suunnitellut yhtään etukäteen, mutta tänään juuri nyt päiväuniaikana tuli vain sellainen fiilis, että käynpäs kurkkimassa House Doctorin kuvia, jos sieltä löytyisi jotain kivaa (= jouluista). Kävin muutamalla muullakin sivulla kurkistelemassa, mutta nämä HD:n kuvat eivät olleet vielä niin kovin jouluisia, joten ne uskaltaa laittaa tännekin näytille… Näissä on oikeastaan sellainen ihana sekoitus syksyä, syksyn taittumista talveksi ja sitä ihanaakin ihanampaa joulun odotusta ♥.

Tässäpäs pieni kurkistus (vai onkohan kurkistus enää ihan pienikään, kun kuvia on reilut parikymmentä…):

Innokkaimmat ovat keränneet jo havuja maljakkoon (olen nähnyt kuvia, en unta). Onko joku teistäkin ehtinyt? :)

Tuli noista lahjapaketeista mieleen, että toivottavasti tänä jouluna muistan, että niitä ei_tarvitse_ostaa. Olen joka joulu ostanut pari rullaa ja se on tapahtunut jotenkin näin: Oi miten ihanaa paperia, tällaista meillä ei vielä olekaan, pakko ostaa! Nyt niitä on sitten pariksi jouluksi tai no enemmänkin… Suurin osa jonkinlaista raitaista eivätkä mitenkään huuda joulua, joten niitähän voi käyttää ympäri vuoden.

Tähän seuraavaan ikkunaruutuun ihastuin kovasti: ihana tuon tähden kera ja kuvitelkaa se vielä iltavalaistuksessa! Mielikuvan kruunaisi kyllä jokin pehmeä peti tuon puulaatikon sijasta…

Tämän lokakuun vielä himmailen, mutta marraskuun alussa pärähtää! Silloin en enää pihistele, vaan jos jouluttaa, niin annan mennä! En nyt muista milloin mulla oli miehen antama lupa aloittaa joulufiilistelyt, mutta onneksi hän on aika huonomuistinen ;D. Sanotaan nyt tähän samaan jouluhörhön leimaan vielä että kyllä, ensimmäiset joululaulut tälle vuodelle on kuunneltu tällä viikolla! Sain Michael Bublén lauluista niin paljon virtaa, että puunasin keittiössä aivan sata lasissa. Mies ja poika olivat ulkona eli kuuntelen joululauluja näin aikaisin vain yksin ollessani, sillä ymmärrän hyvin, että mies ei ehkä vielä jaksa… Kun he olivat lähdössä ulos, sanoin että taidan laittaa joululaulut soimaan, johon mies tokaisi vain joo ilman mitään silmien pyörittelyjä! Pikkuisen vajaat 11 vuotta siihen meni, että tästäkin asiasta tuli normitouhua!

Jätin nämä ihanat tunnelmakuvat viimeisiksi, näihin se kuukausien ja viikkojen joulunodotus lopulta huipentuu:

Ihanaa lokakuista lauantaita (ja mukavia fiilistelyhetkiä)!

(Kuvat lainattu House Doctor.)