Se oli nähtävissä jo ensimmäisenä yhteisenä jouluna, kun pienet ystävät istuivat lattialla vieretysten. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekieli riitti ja riittää edelleen tänäkin päivänä.
Se oli nähtävissä kissaystävän uneliaasta, silmiä siristelevästä katseesta. Kissan rauhallisesta olemuksesta. Nautinnollisesta kehräysäänestä. Ja se oli nähtävissä kissan nojaamisesta pienen ystävänsä olkapäähän.
Se oli nähtävissä yhtenä kauniina kesäpäivänä omalla pihallamme. Se pieni hetki, jolloin jaettiin enemmän kuin tuhat sanaa viestivä katsekontakti. Se pieni yhteinen höpöttelyhetki, jota sain taustalla todistaa, liikutti niin suuresti.
Se oli nähtävissä yhtenä talviaamuna sohvalla, lastenohjelmien äärellä. Miten kissa itse valitsi sohvalta sylin, johon käpertyä. Eikä kerta ollut ensimmäinen.
Se oli nähtävissä myös viime viikonloppuna. Jälleen yksi yhteinen lepohetki sohvalla. Kissa toisena tyynynä eikä hän ollut moksiskaan, koska sitä se ystävyys on. Molemmat voivat olla rentoina, omina itsenään, toistensa seurasta nauttien ja toisiaan kunnioittaen. Mahdumme tähän molemmat.
En tiedä mistä tämä jokin niin liikuttava sanaton yhteys on peräisin. Ehkä siitä, että nämä pienet ystävät jakavat saman syntymäpäivän, seitsemän vuoden ikäerolla. Ehkä siitä, että he vain ymmärtävät ja kunnioittavat toisiaan. Ehkä he vain viihtyvät yhdessä.
Itse jaan saman yhteyden vanhempaan kissaamme, joten on mukavaa, että myös nuoremmalla kissallamme on joku tuollainen jäsen perheessämme. Hän kun on aina ollut hieman yksinäinen ja yksin pärjäävä luonne. Mutta niin kiltti, äärettömän kiltti. On ymmärtänyt alusta asti, että lapsi ei voi automaattisesti osata eläinten kaunista kohtelua, vaan se täytyy hänelle opettaa. On kärsivällisesti odottanut, milloin oppi menee perille, mutta sen opetteluajankin on ollut ja pysynyt lähellä. Pari kertaa on aiheesta lapsen kädestä näykkäissyt, mutta ystävyys ei ole siitä kärsinyt. Siitä on vain otettu opiksi. Opetteleva lapsi tietää usein, mistä narusta vetää ja tänäkin aamuna kuului ensin miten kissojen ruokakaapin ovi kolahti, sitten kilahti ruokakupissa ja sen jälkeen kuului Hyvää ruokahalua Sissylle! Ja niin kissaystävä antoi taas anteeksi kaikki aiemmat temput!
Näistä mietteistä toivottelen teille leppoisaa tiistaipäivää! ♥
Voi miten ihana teksti!
Olen todella kissarakas ja olemme mieheni kanssa nyt hankkimassa kahta kissaa. Aina sitä pohtii, että kuinkas sitten käy jos joskus saamme lapsia (esim. 6 vuoden päästä). Toivottavasti samalla tavalla, kuin teillä. :)
Oi kiitos!
Voin sanoa, että tuota asiaa ei ainakaan murehtia kannata. Aina on ollut lapsia ja kissoja (ja muita eläimiä) sulassa sovussa ja aina tulee olemaan. Kaikki menee takuulla hienosti! :)
Ihanat ystävykset ja hellyttäviä kuvia <3
:) ♥
Ihania kuvia! Etenki tuo kuva, jossa kissa on poikasi sylissä, on tosi suloinen.
Meidän perheessä luvattiin hankkia kissa, kun kuopus täyttää 10 vuotta. Kaksi kissaveljestä saapuivat meille heinäkuun lopussa. Vaikka lapsuudenkodissa oli kissoja aikanaan, jaksan joka ikinen päivä ihmetellä sitä, kuinka paljon iloa ja onnea kissat tuottavat. On myös ihana seurata sivusta iloa ja rakkautta, joka on kissojen ja lasten välillä.
Haluat varmasti tietää, että poikasi kasvojen päällä ei näy sydäntä Bloglovinissa, kun rullaa Bloglovissa sivua alas. Kun valitsee ”orinigal post” ja avaa varsinaisen blogisivun, valkoinen sydän näkyy.
Eikö olekin!
Kuulostaa ihanalta teidän lasten ja kissojen yhteiselämä! Lemmikit on niin iso rikkaus.
Joo tiesinkin tuosta, ei hätää :).
♡
:)
Silmiin meni just joku roska;)
Voih :)
Apua miten ihana teksti <3 kyllä vaan kissarakkaalla ihmisellä vähän kissakuume polttelee kun tällaista lukee ja kuvia katselee :)
Kiitos Suvi!
Kissakuumeeseen auttaa vain yksi asia ;).
Ihanat kaverit! <3
Meilläkin sujui yhtälö kaksi lasta ja kissa ihan hyvin. Kissa oli reilu 3.v, kun esikoinen syntyi ja antoi "vauvan" asemasta hyvin tilaa uudelle vauvalle. Suorastaan kiersi kaukaa vauvan. :D Lasten kasvaessa kissakin rohkaistui lähemmäs ja nyt valitsee mieluiten sylikaverikseen vanhimman lapsemme meidän muiden sijasta. Oli toki vähän takkuista, siinä pahimmassa "repimisvaiheessa", kissojen ja lasten yhteiselo, mutta siitäkin selvittiin.
Melkoisesti hämmästelen edelleen, että miltei ensimmäiset sanat ihmisiltä olivat onnittelujen jälkeen, että "mihin meinaatte kissan antaa", kun kuulivat esikoisen tulosta. Toki ymmärtäisin, jos olisi aggressiivinen kissa, mutta kun meidän kissa ei ole tehnyt pahaa kärpäsellekään. Hyvä ettei juokse kärpäsiä karkuun. :-D :-O
Oi ihana kuulla, että toillakin noin kivasti mennyt! Juu ei ole ikävä sitä repimisvaihetta, huoh…
Minäkin ihmettelen tuota, miten joku ajattelee noin, että kissat pois lasten tieltä. Todella omituinen ajattelutapa enkä ymmärrä, mihin se perustuu.
Kyllä on sydäntä lämmittävää nähdä noin rakkauden täyteisiä lapsi/kissa kuvia <3
Täällä kerran liikutuin, kun nuorempi pojista kertoi vakavana että koulun ainekirjoituksessa piti kirjoittaa omasta perheestä ja hänen suurin huolensa oli , että kirjoittiko hän kaikkien kissojen nimet oikein <3 (varsinkin Fannyn nimen <3 )
Elämä on niin paljon rikkaampaa kun on eläimiä , ja varsinkin kissoja ;) <3
Ihana kuulla ja niin on kyllä minustakin! :)
Voi ihana poika! ♥