Mietinnässä kodin laajennus

Kaupallinen yhteistyö Bigbank & Indieplace

Nyt siellä taisi parikin lukijaa kurkistaa kalenteriin – onko nyt aprillipäivä? Ei, nyt ei ole aprillipäivä. Nyt eletään syksyä! Juhannuksena tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun tämä rakentamamme koti valmistui. Tuo 11 vuotta tuntuu aikana arvioituna ehkä 5-6 vuodelta – ei ikinä uskoisi, että siitä on yli vuosikymmen!
Aika ajoin kotia tulee silmäiltyä hieman kriittisemmin ja toki maku ja mieltymyksetkin muovautuvat jonkin verran erilaisiksi vuosikymmenessä. Peruspohjaan olen edelleen erittäin tyytyväinen eli siihen, että valitsimme kotiimme niin paljon valkoista pintaa. Mm. se yhdessä valoisuuden, isojen ikkunoiden ja korkean huonekorkeuden kanssa saavat mielestäni kotimme näyttämään edelleen ”tältä päivältä”.

Koti muuttuu elämäntilanteiden mukana

Tapettiseiniä kodissamme oli alunperin neljä, joista on jäljellä enää kaksi (isommassa vessassa ja esikoisen huoneessa). Maaliseinät ovat selvästi enemmän makuumme! Muutaman seinän maalausta isompaa remonttia ei olla vielä kodissamme tehty, vain pientä uudistusta perhekoon kasvaessa ja arjen tarpeiden sitä mukaa muuttuessa. Muistattekin varmasti, miten kuopuksen odotusaikana työhuoneeni muutti. Entinen työhuoneeni muutettiin vauvanhuoneeksi ja minulle tehtiin työhuone yhdelle aulan käytävälle eli käytävä umpeen! Nykyään tuo entinen työhuoneeni toimii meidän vanhempien makuuhuoneenamme ja meidän entinen makuuhuoneemme kuopuksen huoneena. Tilanteet ja tarpeet muuttuvat ja on ihanaa, että on koti, jota voi pienen tai isommankin pähkäilyn päätteeksi muuttaa ja muokata muuttuvien tilanteiden mukana!

Välillä puntaroimme uuden talon rakentamista, erityisesti se joskus aiemminkin mainitsemani neljännen makuuhuoneen tarve jyskyttää edelleen aika ajoin takaraivossa! Nimittäin tällä hetkellä työhuoneeseeni kuljetaan kuopuksen huoneen kautta ja tämä on kyllä toiminut näin oikein hyvin reilut kolme vuotta. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että jossain iässä asia alkaa häiritä lasta… Puhumattakaan siitä, että tila yksinkertaisesti loppuu jossain vaiheessa työhuoneestani kesken.

Mutta palataanpas vielä otsikon aiheeseen, sillä olemme välillä makustelleet ajatuksella laajentaa kotiamme olohuoneen päädystä! Saa heittää arvauksia, kumpi tämän loistoidean keksi! :D Näen siellä niin selvästi meidän vanhempien makuuhuoneen! Sinne kuljettaisiin lasiovesta, jossa olisi ohuet mustat karmit ja vaakalistat. Makkarin päädyssä, sängyn molemmin puolin, olisi kaksi lattiasta lähtevää, kapeaa ja korkeaa ikkunaa, joista avautuu kaunis takapihamme metsämaisema. Toinen noista ikkunoista olisi vastapäätä huoneen lasiovea, jolloin näkymää voisi ihastella myös olohuoneen sohvalta käsin:

Mustan vitriinin avulla voi jo hieman kuvitella, miltä makuuhuoneen mustakarminen lasiovi sen paikalla näyttäisi ;)

Kun jollekin tällaiselle isommalle remontille ilmenee tarvetta, täytyy rahoituksen olla kunnossa. Näin isoja summia harvemmin makaa tilillä ”tyhjänpanttina”, mikä olisi toki se helpoin tie, mutta onneksi on vaihtoehtoja. Lainaa kannattaa tietysti hakea vain vakaasti harkiten ja ainoastaan silloin, kun sille todella on tarvetta. Mikäli tarvetta ilmenee, on Bigbank harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Bigbank tarjoaa tällä hetkellä lainaa projekteihin kiinteällä 7,9 % korolla ilman avausmaksua. Lisäksi he tarjoavat ilmaisen 60 päivän tyytyväisyystakuun – lainan voi siis palauttaa veloituksetta, mikäli suunnitelmat sattuisivat syystä tai toisesta muuttumaan.

Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi kulutusluottojen koron enimmäismäärä rajattiin tilapäisesti kymmeneen prosenttiin. Bigbank linjasi vastuullisen luotonmyönnön nimissä, ettei nosta väliaikaisen lain aikana myönnettyjen lainojen korkoja sopimuskaudella. Omaan tilanteeseen tarvittavaa lainasummaa ja -aikaa voi kokeilla Bigbankin nettisivujen lainalaskurilla ja sovittaa näin lainan takaisinmaksu omaan talouteen sopivaksi. Remontin rahoittaminen vakuudettomalla kulutusluotolla on hyvä vaihtoehto, jos haluaa hajauttaa remontin kustannukset pienempiin eriin.

Mutta nyt minua kiinnostaisi ihan valtavasti kuulla, miltä teistä kuulostaa idea kotimme laajennuksesta? Ja onko täällä kenties muita, jotka ovat laajentaneet kotiaan ja millä tavoin?

Comments

  1. Kaisa
    30.9.2021 / 17:56

    Tosi hyvältä kuulostaa idea! Ja mielenkiinnolla seuraan, jos/kun lähdette remontoimaan.

    Kannattaa vain jo nyt remontin suunnitteluvaiheessa ottaa huomioon, että ne lapset kasvavat ja voiko teini-iän jo huomioida nyt remontissa, mm vanhemmat saattavat kaivata hieman enemmän yksityisyyttä omaan huoneeseen kuin pikkulapsiaikaan.

    • 30.9.2021 / 18:12

      Mahtava kuulla! Jännä nähdä, mihin päädytään :) Mies vielä hieman pyörittelee silmiään, mutta on osallistunut kyllä suunnitteluihin! :D
      Joo huoneesta tulisi toki sellainen, ettei siellä häiriinny, jos joku katselee vaikka olkkarissa telkkaria tms. Lasioveen pellavaverhoa yms. :)
      Tuleeko muuta ideaa mieleen tuohon liittyen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.