Työviikko pulkassa – vierailu työhuoneellani

Työhuoneellani alkaa olla viikon työt aika lailla tehtynä; vielä pari pientä juttua ja sitten viikonlopun viettoon! Kun tykkää työstään, viikonlopun alkaminen ei tuo sellaista valtavaa ilon, riemun ja helpotuksen kaltaista fiilistä kuin ehkä joskus aiemmin, ennen omaa yritystäni. Nyt se tuntuu vain siltä kuin liukuisi elämän osa-alueelta toiselle – samalla perustyytyväisyyden asteella.

Tässä samalla pientä kurkistusta MioSa. designin työhuoneeseeni, jos kolmen neliön tilaa voi huoneeksi kutsua, heh! Koska tilaa on näin rajallisesti, oli huoneen kalustus suunniteltava tarkkaan, jotta tilasta saisi kaiken hyödyn irti! Korkeaa kaappia, jonka päällä vielä laskutasoa, toisessa päädyssä työpöytä tuoleineen, seinähyllyjä, ei syviä kaappeja tilan keskiosaan jne. Näin kompaktissa tilassa aika lailla joka tavaralla on oma tarkka tehtävänsä!

Työhuoneeseeni päätyvistä kalusteista osa oli meillä jo ennestään, loput hankin pääosin Ikeasta ja kirppiksiltä pikkuhiljaa. Kivannäköiset säilytyslaatikot on jääneet vuosien mittaan jemmaan, säilömään kaappeihin sitä sun tätä ja jatkavat tehtäväänsä työhuoneessani. Ja toki aina ajan mittaan työhuoneen säilytystarpeet muuttuvat ja elävät ja huonetta muokataan sitten sen mukaan. Nämä kuvat on otettu jo tovi sitten ja jo näidenkin jälkeen monet tavarat ovat hyllyillä vaihtuneet! Tätä postaustakin näpyttelen juuri tästä työpöytäni äärestä:

Tämä kyseinen tila oli reilut kolme vuotta sitten vielä käytävätilaa aulasta olohuoneeseen. Koska olohuoneeseen johtaa aulasta toinenkin käytävä, oli tämä ikään kuin hukkatilaa. Joskus sellaisia itsesuunniteltuun taloon päätyy, etenkin jos haluaa ehdottomasti jonkin tietyn pohjaratkaisun. Onneksi käytävä pääsi kuitenkin tällä tavoin hyötykäyttöön ja olemme miettineet, että jos joskus on tarpeen, voi työhuoneeni muuttaa lähellä olevaan vaatehuoneeseen (sen koko tuplasti eli kuusi neliötä) ja vaatehuone tähän työhuoneeni paikalle. Olisi varmasti toimiva setti niinkin päin! Nyt olen kuitenkin ollut tyytyväinen tässä jo 3,5 vuotta.

Vaatehuoneeseen ei kuitenkaan tule luonnonvaloa, mutta tähän tilaan tulee, sillä teimme molempiin päätyseiniin ikkunat. Toinen ikkuna on aulan suuntaan ja toinen olohuoneeseen:

Työni on noin puolet ajasta seisomatyötä ja puolet istumatyötä. Jos tarvitsen joskus lisätilaa esim. tuotteiden tekemiseen, järjestyy se helposti joko keittiönpöydän äärestä tai sitten viereisestä huoneesta, joka kuuluu kuopuksellemme. Hän on päivisin päiväkodissa, joten huone on tyhjillään, jolloin voin ihan rauhassa vallata sen, jos tarpeen :D. Kovin montaa kertaa ei ole vielä kuitenkaan tullut sellaista tarvetta.

Työhuoneen toisen päädyn (ja samalla huoneen ainoa) korkea kaappi ja sen päälliset:

Myös Marimekon kangaskasseilla on täällä tehtävänsä: ne säilövät sisäänsä milloin mitäkin ja toimivat myöskin postituskasseina. Kuvasta puuttuvat vielä harmaa, koralli ja vaaleanpunainen logokassi – joku on hieman hamstrannut, mutta nämäkin on hankittu kirppiksiltä kaikki :).

Tällainen kierros työhuoneellani tähän lokakuun loppuun, tätä onkin minulta jo pitkään toivottu!

Meillä on täällä kotona eräs kohde pienen pintaremontin alla ja ajattelin postailla siitä seuraavaksi, sillä kaipailen kovasti viime hetken vinkkejä ja mielipiteitä asiaan… Toivottavasti ehdin postailemaan aiheesta jo viikonlopun aikana!

Mutta nyt toivottelen teille hyvää viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.