Aurinkoisia kotikuvia

 

Palmusunnuntain kunniaksi muutama aurinkoinen sisäkuva, joita napsin eilen auringonsäteistä inspiroituneena. Olin edellisenä päivänä tehnyt viikkosiivoukset, joten oli tilaisuus napsia vähän laajempaakin kuvakulmaa ;)

011

Siivousten jälkeen sohva sai ylleen hieman keväisempää väritystä ja materiaalia. Viehätykseni korallinpunaiseen on siirtynyt myös kodin sisustukseen yhden tyynynpäällisen myötä; ostin alkuviikosta Anttilasta Anno-sarjaan kuuluvan kivan raitapäällisen. Olin jo nappaamassa sitä turkoosinsävyistä ostoskoriini, kunnes hoksasin että hetkinen, tuossa vieressähän on korallinpunainen! Erittäin hyvä näin, koska pari turkoosi-valkoista päällistä multa jo löytyykin.

002

015

040

Pääsiäistä en ole vielä ehtinyt esille laittamaan, mutta tänään on paremmin aikaa. Niin ja enhän mä muistanut sitä pääsiäisruohoa eilen kaupassa käydessäni ollenkaan…

021

cats

Nämä kuvat on otettu hieman eri aikoihin, siksi tuo linssilude on aina hieman eri paikassa. Ei sentään ihan noin liikkuvaista sorttia, mutta melkein

025

Uusi raitapäällinen sopii kivasti yhteen Missonin pikkutyynyjen kanssa; punaisen sävy kun on tyynyissä sama. Hauska sattuma!

001

Jos olette joskus miettineet, miltä mahtaa ylpeä kissa näyttää, niin tässä vastaus pulloposkeni demonstroimana:

014

Lauantai-illan viimeiset auringonsäteet sain vangittua tähän kuvaan:

121

On se auringonvalo sisälläkin niin kaunista, vaikkakin kovin armotonta pölypalleroiden suhteen… Olen tässä viime päivät kerännyt motivaatiota ryhtyä keittiön suursiivoukseen – on vaan niin monta kaappia ja laatikkoa (onneksi on, että astiani mahtuvat!), että hetken saa tosiaan kerätä tätä motivaatiota :P. Aurinko on myöskin tuonut esiin muutaman kivan sormenjäljen kaapinovista… Ehkä ensi viikolla on tämän projektin aika?

Aurinkoista Palmusunnuntaita! Kun katsoo ulos ja blokkaa näkymästä lumen sekä lehdettömät puut, voi melkein kuvitella että on kesä, niin sininen on taivas!

Comments

    • 24.3.2013 / 13:40

      ihana kuulla, kiitti Irina :)

  1. 24.3.2013 / 09:27

    Ihanan näköistä! Tosi kauniisti sopii uudet koristetyynyt teille. :)

    • 24.3.2013 / 13:41

      voi kiitos Suvi <3 yllätyin et tuo korallinsävyn ihannoiminen siirtyi sisustukseenkin, mulle, vannoutuneelle turkoosifanille :D

  2. Anitta
    24.3.2013 / 09:41

    Teillä on niin kaunista ja ihanan valkoista :) Saanko kysyä, mitä valkoista sävyä teidän seinät on? Maalarinvalkoista, purkkivalkoista vai jotain sävytettyä valkoista? Meillä on rakennusprojekti meneillään ja meille tulee paljon valkoisia seiniä ja pelkään, että valitsen väärin.

    • 24.3.2013 / 13:50

      lämmin kiitos, kivasti sanottu!
      voi, muistan niin elävästi vieläkin tuon valkoisen maalin metsästyksen haasteellisuuden, huh huh! :D monta sävyä kokeilin ja lopulta sitten löytyi tämä täydellinen eli sävy on listavalkoinen = puusepänvalkoinen, josta on poistettu keltaisuutta=okraa. maalikoodi on tämä:
      NCS 0502-Y
      listavalkoisen eli sen puusepänvalkoisen koodi on puolestaan tämä eli lisänä vain yksi S-kirjain:
      NCS S 0502-Y
      jossain vaiheessa sain lukijalta viestiä, että tuota maalikoodia ei enää olisi. tieto on väärä: soitin nimittäin itse Tikkurilan Maalilinjalle ja sieltä sanoivat, että koodi on aina ollut olemassa ja on edelleenkin. että jos tähän sävyyn päädyt niin pidä vain pääsi jos maaliliikkeessä meinaavat jotain muuta väittää! voit sitten vaikka pyytää myyjiä soittamaan Tikkurilalle ;)

      halusin sellaisen valkoisen sävyn seiniin, jonka rinnalla listavalkoiset eli puusepänvalkoiset kattopaneelit/listat ym. ei näytä kellertäviltä ja vastaavasti sitten myös sellainen valkoisen sävy, jota vasten myös vitivalkoiset huonekalut näyttää kivoilta. tämä sävy on juuri sellainen. kannattaa ostaa pieni näytepurkki aluksi ja maalata sillä testialueita eri huoneisiin = eri ilmansuuntiin niin saa hyvän käsityksen sävystä. tsemppiä ja toiv. tästä vastauksesta oli apua! :)

      • Anitta
        25.3.2013 / 22:42

        Kiitos tuhannesti kattavasta vastauksesta :) Juuri tuo sama tavoite minullakin värin suhteen. Olen niin monta kertaa nähnyt, että lopputulos ei olekaan sitä, mitä on toivottu. Nyt on hyvä, kun on valmiiksi hyväksi havaittu sävy tiedossa :)

        • 26.3.2013 / 07:24

          mahtavaa, eipä kestä! sävytettiin tuo maali Harmony-täyshimmeään maaliin eli se maalin kiiltoastekin vaikuttaa joskus hieman lopputulokseen.

  3. moonangel
    24.3.2013 / 11:47

    Kauniin näköinen koti ja ihania kissakuvia :)

    • 24.3.2013 / 13:42

      kiitos kovasti :))

  4. Nimetön
    24.3.2013 / 14:38

    Kissa on kyllä aikamoinen linssilude, kun on melkein joka kuvassa! Tosi ihanan näköinen karvainen misu!!

    • 25.3.2013 / 10:41

      heh, tämän talouden ainoa linssilude :D
      oikeasti hän vain taisi seurata mua: oli olkkarin matolla makoilemassa, kunnes näki mun menevän keittiöön, joten olihan se murkinan toivossa seurattava :)
      kiva kommentti, kiitti!

  5. M.
    24.3.2013 / 17:40

    Ihanat tyynyt!

    • 25.3.2013 / 10:41

      kiitti, kiva että tykkäät :)

  6. nanna
    24.3.2013 / 19:24

    Tuo kissa on aivan ihana!Niin tyytyväisen ja pollean näköinen.Rakastan kissoja!kivoja kuvia muutenkin:)Tuo linssilude kyllä vie minun huomioni:)

    • 25.3.2013 / 10:43

      voi miten ihanasti sanottu mun murusesta, kiitos :)
      kaikki kunnia ja huomio kissoille näissä kuvissa!
      huomaa viimeisen kuvan kissa: hän ei ole ollenkaan niin linssilude kuin tuo toinen :D

  7. 24.3.2013 / 20:59

    Kadehtien katsoin sun siistejä keittiökuvia. Pääsisinpä samaan. Aina kun mä saan edes vähän siivottua, tulee joku ja levittää leivänmurut ympäriinsä tai kaataa maitomukin tai jättää likaiset astiat tasolle tai….

    • 25.3.2013 / 10:45

      voi kuule, meidän keittiö ei ole useinkaan noin siistissä kunnossa, siksi en niin usein sitä kuvaakaan :D
      että kyllä meilläkin sotkitaan, vaikkakin vain kahden aikuisen toimesta :)

  8. 24.3.2013 / 21:20

    Tiedätkö mikä tekee kuvistasi täydelliset? Taidat tietää :)

    • 25.3.2013 / 10:45

      taidan tietää <3

    • 25.3.2013 / 10:46

      oi kiitos :) ja totta, tuo on kyllä kiva piristetyyny!

  9. Mervi
    24.3.2013 / 22:50

    Ihanat tyynyt tosiaan! Raikkaan näköistä!

    • 25.3.2013 / 10:46

      kiitos Mervi :)

  10. 25.3.2013 / 08:22

    Ihanaa kun tuo aurinko valaisee elämää jo lähes joka päivä. Kyllä se kevät ja lämpimät kelit sieltä vielä tulee. Mukavaa alkua viikolle sinnekin! :)
    Ja, linssilude! <3

    • 25.3.2013 / 10:47

      älä muuta sano! tänäänkin, vaikka aamulla näytti niin pilviseltä ja harmaalta, se vain tuli esiin pilvien raoista :))

  11. 25.3.2013 / 08:42

    Kauniita kuvia. Teidän kissa osaa ottaa rennosti. :D

    • 25.3.2013 / 10:48

      kiitos Sini! jep, nuo kyllä osaa, molemmat. otan parhaani mukaan oppia :D

  12. Rousku
    25.3.2013 / 09:47

    Onko teillä ruokapöydän ympärillä seiska-tuolit? Oletko ollut tyytyväinen niiden laatuun?

    Kauniita, valoisia kuvia. :)

    • 25.3.2013 / 09:50

      voi, ei valitettavasti ole. nuo on Kodin Ykkösestä hankitut tuolit.
      kiitos, ihana kuulla :))

      • Rousku
        25.3.2013 / 13:19

        Itse vähän haaveilen seiskoista, siksi kyselin. :-) Kiitos kun vastasit.

        • 25.3.2013 / 13:29

          Valkoisen Harmajan Suvilla on olleet Seiskat ruokapöydäntuoleina jo monta vuotta, hän ei ole ainakaan valittanut laadusta :)

  13. 25.3.2013 / 11:51

    Ihanan valoisaa ja raikasta! Ja ihan mahtava ylpeä kissa <3

    • 25.3.2013 / 12:36

      kiitos :) tuo hassu ilme kyllä naurattaa tämän tästä :D on se koomikko!

  14. Nimetön
    25.3.2013 / 14:03

    Hei pilkottaako tuolta tyynyrivistön takaa Ikean Stockholm-tyyny? Ihan vaan sillä kun itse tilasin tyynyt nettikaupasta, ja jotenkin yllätti niiden väri näin luonnossa! Kuuluuko niiden ollakin luonnonvalkoiset kuten nämä tilatut nähtävästi on, vai onkohan vain sattunut jotkut sunnuntai-kappaleet :D Muistan silloin sen Eivor-huovankin kanssa kun sai penkoa laaria siellä että löytyi sellainen missä valkoiset raidat ei taita keltaiseen… onkohan näissä nyt sitten sama juttu..

    • 25.3.2013 / 14:11

      tarkoitatko siis tuota valkoista, jossa on mustaa ”vetoketjuraitaa”? :D (en muista enää noiden nimiä…)
      mulla on niitä kaksi ja ovat kyllä jonkin verran enemmän luonnonvalkoisia kuin vitivalkoisia. ei mitenkään häiritsevästi kuitenkaan. Eivor mulla on myös ihan luonnonvalkoinen, mut tykkään siitäkin :)

      • Nimetön
        25.3.2013 / 14:16

        Juurikin sitä, vetoketjuraitaista :D Eli taitavat siis olla ihan oikean värisiä! Ei tuo oma Eivorikaan ihan puhtaan valkea oo, mut nää näyttää sen rinnalla vielä keltaisemmilta, tunkkaisilta, likasilta.. Pitääpä vielä miettiä, miten paljon tuo sävy häiritsee :D Kiitos nopeasta vastauksesta!

        • 25.3.2013 / 18:10

          mulla on Eivor tällä hetkellä sängyn päällä, vitivalkoisen sängynpeiton päällä eikä se kovin kellertävä ole kyllä sekään… kävin äsken tuon tyynyn kanssa huovan vieressä vertailemassa (oisitpa nähny miehen ilmeen ku kerroin mitä teen :D) ja aika samaa valkoisen sävyä niissä on. ehkä aivan pienen aavistuksen verran on tyyny kellertävämpi.

          • Nimetön
            25.3.2013 / 21:03

            Hahhaaa… no on siinä miehellä ollu ihmettelemistä :D Ihana sinä kun noin paljon näit vaivaa tämän minun ongelmani eteen! <3
            Ehkä nää tyynyt nyt saa jäädä.. muuten miellyttävät kyllä sen verran kovasti, että annettakoon anteeksi pieni värivikaisuus ;) Ei tässä varmaan kehtaa lähtee ajelemaan minnekään satojen kilometrien päähän vain todetakseen että samansävyisiä ovat tyynyt sielläkin! :)

            • 26.3.2013 / 07:26

              niin just ja valkoinenhan on kaunista, vähän eri sävyissäkin ;). riippuu myös paljon mitä laitat tyynyjen viereen, et korostaako kellertävyyttä vai häivyttääkö.

  15. Nimetön
    25.3.2013 / 14:34

    Ihania valoisia kuvia! Ja olen ihan ihastunut sinun kissoihin :)
    Mistä tuo valkoinen nojatuoli on?
    Ihanaa pääsiäisenalusviikkoa!

    • 25.3.2013 / 18:11

      kiitos, mahtava kuulla :D
      nojatuoli on ostettu Ikeasta noin kolmisen vuotta sitten. kiitos samoin sinulle! :)

  16. kissatäti
    25.3.2013 / 16:21

    Seuraan ihanaa blogiasi. Kaunis ihana koti sinulla . Kissasi asuvat paratiisissa, niinkuin pitääkin. Itselläni on kaksi maatiaistyttökissaa ja niiden kauhuksi Koratrotuinen hulivili poikakissa kaikki sisäkissoja, sekä iso koira, kaikki sulassa sovussa. Huomaan, että kissoillasi on samanlaisia mammittelupaikkoja kuin omillani, valkoista on meilläkin ja imuri laulaa päivittäin , mutta ei haittaa.

    • 25.3.2013 / 18:14

      oi ihana kommentti, kiitos kovasti! kissatkin kehrää täältä kiitokset :)) ihana katras teillä! meillä vain nämä kaksi maatiaismisua :)

  17. 25.3.2013 / 17:45

    Voi miten kaunista ja keväistä: värit ja valo! Ihanaa! Ja tosi nätti tyynykokoelma!

    • 25.3.2013 / 18:12

      voi kiitos aurinkoinen :))

  18. Silind
    26.3.2013 / 10:27

    Teidän koti näyttää paljon kodikkaamalta nyt! :)

    • 26.3.2013 / 11:07

      kiitos! omasta mielestä ollut aina tällainen :P. pakko siis kysyä että kodikkaammalta kuin milloin? :D

  19. kerttuli_
    26.3.2013 / 12:09

    moikka! semmosta vain utelisin ku meidänkin talo kohta valmistuu, että teitteko loppusiivouksen taloonne itse kun olitte muuttamassa? vai ulkoistitteko sen? :) olen yrittänyt etsiä hyviä ja selkeitä ohjeita työjärjestyksestä ja tarpeellisista välineistä, mutta mistään ei tunnu löytyvän. olisko sulla antaa vinkkejä? :D

    • 26.3.2013 / 14:11

      ihan itse tehtiin, saatiin vanhemmistamme apua :). aloittelin sitä jo viimeisinä viikkoina pikkuhiljaa ikkunoita ja kiintokalusteita pesten… ja ihan normivälineillä, en tiedä muista raksoista mut meillä ei ainakaan muut tullu ees kysymykseen, ei täällä niin likaista ollut. laminaattipesu siis ihan normivälineillä ja laminaattipesuaineilla, aivan kuten asuessakin siivoan. meillä oli laminaatin suojana pahveja loppuvaiheessa ja niiden päällä käveltiin tai sitten riisuttiin kengät. työjärjestyksestä sen verran et paras on aina siivota ylhäältä alas :)

  20. Nimetön
    11.6.2013 / 10:18

    Hei,

    Kaunis koti! Täällä keittiöremonttia suunnitellaan, minkä firman keittiö teillä on? Oletteko olleet tyytyväisiä?

    • 11.6.2013 / 10:31

      kiitos! meidän keittiö (ja muut kiintokalusteet) on teetetty paikallisella eli kokkolalaisella kalustefirmalla :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.