Heipparallaa! En ehtinyt eilen blogiin ollenkaan, mutta onhan se päivä tänäänkin! Eilen olin vauvan ja vanhempieni kanssa koko päivän isomummolassa ja illalla saimme vieraiksi vauvan toiset isovanhemmat. Mukava startti uudelle viikolle! Tästä tuleekin oikein sosiaalinen viikko; samaan tapaan kuin alkoikin. Tänään tapaan pitkästä aikaa lounaan merkeissä erästä ihanaa ystävääni ja torstaina meillä on vauvan kanssa treffit kymmenen (kyllä, luit oikein!) muun äidin ja vauvan kanssa! En tunne heistä ketään, joten kieltämättä jännittää hieman… Hauska nähdä, miten vauva reagoi kymmeneen muuhun vauveliin, joiden ikähaarukka on 1kk-1v. Pieniä taaperoita hieman säikkyy (erityisesti poikia; ovat sen verran äänekkäitä ja liikkuvaisia), joten saapa nähdä mitä reaktioita vauvat herättävät. Tuleeko treffeistä meidän osaltamme tosi lyhyet, heh, jää nähtäväksi!
Poitsu oppi toissalauantaina tanssimaan; valitsi oikean viikonpäivänkin tuolle! Nyt sheikataan useita kertoja päivässä ja nykyään tanssin kaverina kuullaan jo pientä lauluakin – kyllä meidän miehen kanssa kelpaa! Pään pyörittäminenkin on nyt oikein kivaa puuhaa ja sitä tehdäänkin tämän tästä. Nämä kuvat olen ottanut lähes kuukausi sitten ja kun vertaan tähän hetkeen niin ohhoh, kylläpäs on hiukset kasvaneet! Kohta saisi niskaan vaikka miniponnarin!
Muistatteko pojan ja nuoremman kisun kaverikuvat loppuvuodelta? Ne ajat alkavat olla nyt hetkeksi ohi, sen verran vauhtia ja kovia otteita alkaa olla… Vanhempi kisu on ollut kaukaa viisas eikä ole tehnyt lähempää tuttavuutta oikein missään vaiheessa, mutta nuorempi, kuten tiedämme, on useitakin kertoja. Nyt hänkin on jo huomannut vauhdikkaasti heiluvat kädet ja silmiä siristellen hipsii ohi… Silti aivan kuin ymmärtää, että kyseessä on vain pieni ihminen ja liikkuu vauvan lähellä kuin hidastetussa filmissä :D. Ja voi miten pettyneitä itkuja usein kuullaan, kun kissa ei jääkään vierelle rutistettavaksi. Pelkkä kissa-sana saa päivittäin hymyn huulille ja usein kädet heiluen hihkutaan, kun kissa tulee näköpiiriin. Ihanaa seurattavaa! Poika on oppinut kissojen nimetkin jo. Huomaan sen siitä, että kun puhuttelen kissoja nimiltä, vauva silmäilee heti lattiaa ja etsii kissoja katseellaan. Osaa usein etsiä noita leppoisia kavereita sohvaltakin… Ei siis ole jäänyt huomaamatta häneltäkään, että kissat nu(o)kkuvat aika usein!
Aivan hirmuisen usein näinä päivinä tulee radiosta Jenni Vartiaisen Minä sinua vaan. Varmasti jokaiselle tuon kyseisen laulun sanat merkitsevät jotain, kun sitä oikein kuuntelee. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, sanat jotenkin pysäyttivät. Niistä muodostui itselleni heti kovin tärkeät enkä voi enää kuunnella laulua ilman kyyneliä. Sanat tuovat heti mieleen tuon pienen poikani ja niiiiin usein olen tuota biisiä tippa silmässä laulanut – milloin auton ratissa, milloin keittiössä ruuanvalmistuksen yhteydessä.
… Kuin karhuemo pentujaan ja luoja luomiaan
niin minä sinua vaan
vaik leipä loppuis vesikin yksi pysyis kuitenkin
minä sinua vaan…
Toivottavasti hän tietää ja tuntee sen ihan jokaikinen päivä ♥
