/

 

Smoothiet on meidän perheessämme eräänlaisia kausiherkkuja. On kausia, kun niitä tehdään päivittäin ja sitten on kausia, kun ne unohtuvat aika lailla kokonaan. Nyt on taas sellainen kausi, että tehosekoitinkulhollinen smoothieta valmistuu, jos ei ihan päivittäin, niin ainakin joka toinen päivä! Näitä syödään joko aamiaisen tai iltapalan lisukkeena tai sitten välipalana. Nämä maistuvat meidän perheessämme kaikille ja etenkin poikani tykkää smoothieista ihan valtavasti! Äiti, minä haluaisin sitä muutiita! Usein pikkulapsilla saattaa esiintyä jonkinmoista nirsoilua uusien makujen suhteen, mutta olen huomannut, että smoothien muodossa uudetkin maut uppoavat meidän pikkumieheen :).

Ajattelin tällä postauksellani kalastella uusia reseptejä, jos teillä olisi sellaisia jakaa! Jossain vaiheessa kun alkaa aina tuntumaan, että pyörittää niitä samoja aineksia… Jaanpas tässä samalla pari hyväksihavaitsemaani reseptiä teidänkin suuntaanne.

Tähän keltaiseen smoothieen laitoin banaanin, persikoita, ananaspurkin, maitorahkaa ja pienen lorauksen kookosöljyä. Tuli kivan raikkaan makuinen!

Usein smoothiet syntyvät kaappien jämistä kuten tämä seuraava, johon laitoin pari banaania, pari avokadoa, pari persimonia, maitorahkaa ja mansikkarahkan jämät. Oli tosi hyvää! Eilen tekemäni smoothie nousi kuitenkin viime aikojen lempparikseni. Siihen käytin myös ihan mitä kaapista löysin, ajatuksella ”ennen kuin ehtivät pilaantumaan”. Tehosekoittimeen päätyivät banaani, avokado, päärynä, muutama lusikallinen maitorahkaa ja edellisen illan banaanilättyjen täytteistä ylijääneet mustikat. Maku oli alkuun hieman kirpsakka, joten laitoin joukkoon pikkuriikkisen fariinisokeria. Hunajakin olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta se oli päässyt loppumaan. Mitään leseitä tai hiutaleita en ole näihin nyt laittanut, seuraavaksi pitää kokeilla sellaisiakin versioita! Niin ja tuoretta mangoa, banaania, kiiviä ja avokadoa sekoitellen tulee kuulemma myös hyvää – itse en ole tätä ehtinyt vielä testaamaan.

Joskus olen laittanut smoothieihin mantelimaitoa tai kookosmaitoa, mutta harvemmin muistan niitä ostaa. Näihin mainitsemiini versioihin on riittänyt hedelmien oma mehu. Ne kuitenkin syödään lusikalla, joten ei väliä, vaikka eivät niin juoksevia koostumukseltaan olekaan – parempikin niin.

Kerran miehen vanhemmilla käydessämme herkuttelimme miehen äidin tekemällä smoothiella ja koska poika siitä niin tykkäsi, tein sellaista myös kotona! Tähän versioon tuli banaania, avokadoa, persimoneja, mustikoita ja maitorahkaa.

Taidanpas tekaista itselleni tänään smoothielounaan, niin alkoi smoothiehammasta kolottamaan… Nämä on kyllä tosi hyviä, täyttäviä ja terveellisiä välipaloja. Minkälaiset smoothiet ovat sinun makuusi? Jaa ihmeessä oma reseptisi!

/

 

Pirteää uutta viikkoa! Olipa ihana nukkua viime yönä taas omassa sängyssä: etenkin, kun sänky on uusi (saapui viime viikolla)! Nollasimme stressaavan ensimmäisen päiväkotiviikon pienellä minilomalla Kalajoella. Kylpylässä rentoutumista, hyvää ruokaa, ulkoilua ja saunomista ihan vain oman pienen perheemme kesken. Loma-asunnostamme oli upeaa katsella ulos; kyllä näissä kauniissa maisemissa rentoutui!

Loma-asunnon keittiöstä, olohuoneesta ja saunasta oli upeat näkymät merelle. Asunnossa oli myös koko asunnon levyinen lasitettu parveke. Ulkoporeamme partsilla olisi kruunannut tämän kokonaisuuden! (Näin nimittäin, että joillain naapureilla sellainen oli…)

Nojatuolissa istuskellessani arvioin asunnon sisustusta ja yllätyin, kuinka hauskaa ja rentouttavaa se olikaan! Opin sen avulla paljon omasta sisustusmaustani. Asunnon sisustus ei ollut omaan makuuni, vaikka se aika neutraali olikin. Se mikä siinä ei kolahtanut minuun, oli harmaiden ja ruskeiden sävyjen sekoittaminen keskenään, tumma puu sekä bling-bling -jutut, jotka näkyivät erityisesti katto- ja pöytävalaisimissa. Pidän kyllä harmaista ja ruskeista sävyistä, jälkimmäisestä etenkin asunnon seinän maalisävy oli tosi kaunis! Sellainen hiekan ja beigen sekoitus. En kuitenkaan yhdistäisi ruskeaa ja harmaata näin suuressa määrin: täällä kun ei juuri muita sävyjä näkynyt. Mielestäni näiden kahden sävyn yhdistäminen on kauneinta silloin, kun pohja on valkoinen ja näitä sävyjä on vain maltillisesti, pieninä ripauksina.

Joskus kuulee jonkun sanovan, että valkoiset sisustukset jättävät kylmäksi ja tuntuvat kolkoilta – tämän sisustuksen nähtyäni olen niin täysin eri mieltä! (Tiedän, että nämä ovat makuasioita, kerronkin tässä vain oman mielipiteeni.) Voitteko kuvitella: näistä harmaan ja ruskean sävyistä tuli kylmä fiilis! Sellainen kalsea tunne ja varmasti siihen vaikutti osaltaan myös mustan värin käyttö, esim. ruokapöydän tuolit olivat mustaa nahkaa ja kromia. Epätoivoissani yritin luoda ympärillemme lauantai-illan tunnelmaa kauniilla valonsäteillä. Lopulta raahasin toisesta makuuhuoneesta pari yöpöytävalaisinta oleskelutiloihin. Mutta koska nekin olivat hopeanharmaita, oli niidenkin antama valo jotenkin kalseaa. Toinen tuollainen valaisin näkyy postauksen ensimmäisen kollaasin kuvassa keittiön pöydällä.

Tietenkään tällaiset seikat eivät mitenkään lomamoodia lannista, mutta onhan se totta, että mitä kauniimpi miljöö, sitä mukavampi fiilis! Oli ihana kuvitella, miten itse olisin kyseisen asunnon sisustanut – siinä kun olisi ollut edellytyksiä vaikka ja mihin isojen ikkunoiden ja merinäköalan ansiosta! Valkoista, vaaleaa puuta sekä ripauksia vaaleanharmaata näkyisi minun sisustamassani asunnossa. Muhkeita ja lämpimiä tekstiilejä lämpöä tuomaan, koska Kalajoki – siellä tuulee aina, oli sitten kesä tai talvi :D. Tässä asunnossa lomailun jälkeen oman kodin näki ihan eri silmin! Kotiin tullessamme lähes häikäistyin tästä valkoisen värin määrästä, mitä kodistamme löytyy. Ja raikkaudesta! Näistä en olisi kyllä valmis luopumaan! Laitoin myös merkille, että valkoisuudesta huolimatta pidän kotiamme lämpimämpänä kuin tuota kyseistä loma-asuntoa – ihan pelkästään sisustuksen sävyjen vuoksi.

Testasimme tällä lomallamme ensimmäistä kertaa ruokaravintolapuolelta Sandy Kelt -nimisen irkkupaikan. Ruoka oli hyvää, mutta uskon, että ei Särkillä ole Pihvituvan voittanutta, na-am! Mies tykkäsi ruuasta kovasti täälläkin, minä vähän enemmän makustelin ja mietiskelin, mutta tykkäsin kuitenkin. Parasta oli, kun tarjoilija tuli syödessämme kysymään, maistuuko meille ruoka. Mies siihen, että oikein hyvin maistuu, kiitos! Tarjoilija oli jo kävelemässä pois, kun poika tuumasi meitä vanhempiaan vakavalla naamalla katsoen No maistuu hyvältä ja pahalta. Olen naureskellut tuolle kohta kaksi päivää! :D Oli kyllä niin osuvasti sanottu ja olin hiljaa mielessäni samaa mieltä, vaikka en ehkä olisi asiaa noin suoraan ilmaissutkaan. Pienten lasten aitous ja suorapuheisuus on vain niin ♥.

Sanoin viikonloppuna miehelle, että poika taitaa olla nyt juuri niin parhaassa iässä! Jutut on ihan mahtavia, hänen persoonansa ja huumorintajunsa tulee selkeästi esille ja silti hän viihtyy ainakin välillä sylissäkin ♥. Sanokaahan te kokeneemmat: onhan ihan yhtä ihanaa esim. viisivuotiaidenkin kanssa?

Näissä kauniissa maisemissa ihanan rauhallisuuden keskellä latasimme akut ja nyt ollaan taas virtaa täynnä sekä enemmän kuin valmiita uuteen viikkoon!

/

 

Olen vuosien mittaan huomannut, miten tätä aihetta joissain blogeissa vältellään. Ei haluta antaa vieraille ihmisille mahdollisuutta omien valintojen arvosteluun. Suojellaan omaa perhettä ja omia tunteita sillä tavoin. Se on täysin ymmärrettävää. Ajattelin aina, että ehkä minäkin tulen vain sivulauseessa mainitsemaan asian, sitten jossain vaiheessa… Mutta ei, se ei tunnu omalta. Nyt istahdin tähän koneen ääreen hetken mielijohteesta tarkoituksenani kirjoittaa ihan muista aiheista, mutta huomasin pian, että tämä onkin se aihe, josta nyt haluan kirjoittaa.

Tämän viikon keskiviikkoa jännitin etukäteen kovasti. Tämän viikon keskiviikko oli perheessämme ensimmäinen päiväkotipäivä.

Ensimmäisenä päiväkotiaamuna veimme miehen kanssa pojan yhdessä päiväkotiin ja hän jäi reippaana ulos muiden lasten kanssa. Ajattelin, että tämä meni nyt liian helposti ja eilen se sitten tapahtui: ehkä pahin mahdollinen aamu. Aavistin, että niin tulisi käymään, sillä ensimmäisen päivän jälkeen poika tiesi, että siellä tultaisiin olemaan useita tunteja. Poika jäi eilen itkemään tosi kovasti (mormaalisti itkee sillä tavoin vain loukattuaan) ja yritti hoitajan sylistä takaisin minun syliini, huuteli Äitin syliin! ja katsoi minua sydäntäsärkevästi silmät ihan täynnä kyyneliä. En voinut tehdä muuta kuin kävellä päättäväisesti autolleni ja siellä romahdin ihan täysin. Soitin miehelleni ja taisin itkuänkyttää samalla tavoin kuin poikani. Kotona tein töitä itkeskellen, kunnes päätin soittaa päiväkotiin. Se toi heti helpotuksen, sillä sain kuulla, että poika ei itke siellä, vaan leikkii ihan tyytyväisenä muiden lasten tavoin.

Tänään, kolmantena aamuna, hän yritti taas jäädä syliini, mutta ei itkenyt enää niin kovasti annettuani hänet lastenhoitajan syliin. Nyyhkytti kuitenkin. Jopa päiväkotiin lähtö sujui hieman paremmin kuin eilen, jolloin hän hoki, että päiväkoti on kiinni…
Minua lohduttaa suunnattomasti se, että poika on päiväkodissa vain puolikkaita viikkoja eikä koskaan kahdeksaa tuntia päivässä. Se olisi minun mielestäni liikaa ja koska tällainen järjestely työni ansiosta on mahdollista, hyödynnän sen ehdottomasti. Niinpä olen hakenut hänet kotiin reilun viiden tunnin päiväkodissaolon jälkeen. Samoin teen tänään. Ehkä joskus pääsemme jopa siihen seitsemän tunnin päivään, jolloin mies voi hakea pojan, mutta nyt alkuun minä haluan tuon hakijan roolin, koska joudun pojan sinne jättämäänkin.

Meillä kävi aivan älyttömän hyvä tuuri, että saimme toivomamme päiväkotipaikan alle kuukaudessa hakemuksen jättämisestä (viikon kuluttua tuli tieto, kolmen viikon kuluttua aloitus). Jätimme hakemuksen tammikuun alkupuolella, sillä kuulimme, että jonot ovat todella pitkät. Ajattelin, että koska poika aloittaisi päiväkodin viimeistään toukokuussa kolme vuotta täytettyään, on paikkaa hyvä hakea ajoissa. Toki oma työtilanteeni on jo yli puoli vuotta ollut sellainen, että hoitopaikka olisi ollut erittäin tarpeellinen aikaisemminkin. Asiat kuitenkin vaativat oman kypsyttelyaikansa enkä ollut tähän aiemmin valmis. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että asiat menivät kuten oli tarkoitettu. Poika on viiden päivän kuluttua kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta – mielestäni sopivan ikäinen päiväkotiin. Ja ihanasti hän pääsi pienten puolelle, jossa on yli kymmenen muutakin hyvin samanikäistä lasta ♥. Nyt M saa puolikkaaksi viikoksi uutta puuhaa, leikkikavereita ja paljon uusia kokemuksia. Toki nurjana puolena tulee ikävän tunne, mutta siltä emme voi tässä elämässä välttyä. Minä saan nyt selkeät työajat ja voin päiväkotipäivien iltoina viettää ns. normaalia perhe-elämää perheeni parissa.

Tiedättekö, mikä on näinä päivinä päivieni kohokohta? Minun ei tarvitse sitä edes miettiä, se on niin selvänä mielessäni. Päivieni kohokohta on se, kun haen poikani päiväkodista. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvata, se on jotain niin suurta ja liikuttavaa, niin valtavan täynnä rakkautta. Nämä päivät ovat viimeistään opettaneet minulle sen, miltä tuntuu, kun sydän pakahtuu. Aamuisin se pakahtuu ikävästä ja rakkaudesta, iltapäivisin se pakahtuu ilosta ja rakkaudesta. Nyt jatkan työpäivääni, jotta pääsen taas hakemaan poikaani! ♥