078

Itsenäisyyspäivä ja jo toinen adventtisunnuntai. Meillä tämän päivän ohjelmaan kuuluu kotoilua ja joulumarkkinoilla käyntiä. Poika odottaa, jos siellä näkyisi joulupukki! Hän on nyt kerran tavannut joulupukin ja voi miten häntä jännittikään! Tietty välimatka oli pakollinen, mutta hieman kauempaa hihkuttiin, kiljuttiin ja heiluteltiin kättä :). Saapa nähdä, miten käy jouluaattona!

Tänään ajattelimme kuunnella kotona joulumusiikkia, poltella kynttilöitä, laittaa esille hieman enemmän joulua (mm. tuo terassikuusi tarvitsee valot!) ja herkutella miehen aamupäivällä leipomilla korvapuusteilla. Mies halusi leipoa samalla pojalle oman nisu-ukon, siitä tuli niin suloinen :D ja siitä tallentuikin kuva Instagramiin. Nyt se on jo syöty.

077

Tänä itsenäisyyspäivänä olen miettinyt maamme itsenäisyyttä ihan eri kantilta kuin aiempina vuosina. Nyt myöskin ensimmäistä kertaa oman kotimaan tulevaisuus huolettaa aika paljonkin ja tulee mietittyä, millainen tämä maa tulee olemaan omalle lapselleni ja hänen mahdollisille lapsilleen… Samaa huolta tuntuu kantavan pojan isomummokin eli minun mummuni, jolle tänä aamuna soitin. Uskon, että ne sankarit, jotka meille itsenäisyyden aikoinaan taistelivat, toivoisivat monen asian olevan toisin. Ei tässä kai muu auta kuin toivoa, että asiat järjestyvät.

072

Täällä on vielä jonkin verran lunta maassa, mutta nyt on taas plussan puolella… Sen vuoksi puut eivät ole enää kauniin valkoisia, mutta ehkä taas ensi viikolla koittaa sellainenkin aamu! Vieressä palaa kynttilä ja tuoksuu mieto hyasintti, väkisinkin alkaa tuntua joululta. Muistelin tuossa, että joinain vuosina olemme ottaneet joulukuusen esille itsenäisyyspäivänä, heh! Ihan niin pitkällä en vielä näissä joulufiiliksissäni ole, mutta tuumaillaan asiaa uudestaan taas viikon päästä. Juhlavaa Itsenäisyyspäivää teille jokaiselle!

Marraskuisen viikonlopun alkajaisiksi sopivat tällaiset kuvat!

cats5-860x645

022-860x573

cats23-860x645

Tällaisista lumimaisemista olen haaveillut jo kuukauden päivät. Tällä hetkellä täällä sataa kuin sataakin lunta (tai vielä se taitaa olla räntää); sitä on jo sen verran paljon, että maa on aika lailla valkoinen! Miten ihanaa onkaan huomenna herätä, jos takapihalla näyttää tuolta kuin näissä viime ja toissa vuonna ottamissani kuvissa. Huomiseksikin on luvattu lumisadetta, joten pitäisi valkoisista maisemista päästä ainakin muutamaksi päiväksi nauttimaan!

Poika oli aivan innoissaan taivaalta hiljalleen putoilevista hiutaleista. Hihkuin kotona, että siellä sataa lunta ja poika juoksi perässä ja hoki unta, unta! :D Kaupan pihalla seisahti katselemaan näkyä ja huudahti isoon ääneen oiiiiii! Kyllä tuosta mussukasta kuulkaas sellainen jouluihminen vielä kuoriutuu, että jää kohta äitikin toiseksi!

Viime vuoden joulupäivänä otin nämä kuvat vanhemmillani ollessamme. Aikamoisesti oli lunta viime jouluna! Aivan mahtavaa! :)

cats21-860x645

Ensimmäisen amarylliksen ostin viime viikonloppuna, mutta se on vielä nupullaan. Tänä viikonloppuna täytyy ehkä kaivaa nuo olohuoneen ikkunatähdet kaapista, vaikka ensilumen kunniaksi. On ne niin ihanat ja elämys pienelle pojallemme!

030-860x573

0922-860x573

Hörpin tässä samalla teetä ja parin metrin päässä loistaa takkatuli, ai ai. Mahtavaa viikonlopun aloitusta teillekin!

Tänään ajatukset ovat elämän perusasioissa. Omassa perheessä, lapsessa, turvallisuudessa. Turvallisuutta on ehkä joskus saattanut pitää Suomessa itsestäänselvänä, mutta ei se sitä taida enää täälläkään nykypäivänä olla. Aamun uutiset saivat minut palaamaan vuoden 2004 maaliskuiseen Espanjaan. Olin muuttanut Espanjaan vapaaehtoistyötä tekemään; olin ehtinyt olla maassa vasta vajaat kaksi viikkoa, kun Madridin pommi-iskut tapahtuivat. Televisiouutisissa ei ollut mitään muuta aihetta päiväkausiin. Ruutu täyttyi pommi-iskuista, Madridin näkymistä ja erityisesti Atochan rautatieaseman kuvista. Uutisissa näytettiin todella järkyttäviä kuvia. Niin raakoja kuvia, joita ei ole meidän uutisissamme totuttu näkemään. En unohda niitä koskaan.

Tuosta tapahtumasta kului reilu viikko, kun matkustin yhden kämppikseni kanssa Madridiin junalla. Matkalle oli aikomus lähteä jo viikkoa aiemmin, mutta tervetulovalmennuskurssi oli siirtynyt. Kämppikseni eli matkakumppanini oli minua pari vuotta nuorempi ranskalaistunisialainen mies, joka ei puhunut sanaakaan englantia enkä minä osannut ranskaa muutamia kohteliaisuussanoja enempää (enkä osaa edelleenkään). Espanjaa emme osanneet tuossa vaiheessa juurikaan, sillä olimme vasta menossa minikielikurssille Madridin lähelle. Oli aika mielenkiintoinen junamatka kaksin… Pelotti hirmuisesti muutenkin se junamatka eikä ketään, kenelle purkaa tunteitaan. Mutta ei ollut kyllä vaikea arvata, mitä toisen päässä liikkui. Ja se hetki, kun matkalaukkuinemme saavuimme Atochan rautatieasemalle. Se kynttilämeri aseman ulkopuolella ja etenkin rakennuksen sisällä; punaisia kynttilöitä silmänkantamattomiin. Muistan vieläkin asemarakennuksen vallanneen tuoksun: siellä tuoksui palava kynttilä. Ne lukuisat kirjeet ja valokuvat ja isot lakanat, joissa luki Basta ya bastardos!. En voinut olla itkemättä, kun taas kämppikseni oli ihan tyyni ja ilmeetön. Mietin siinä, että mekin kaksi tulemme keskenään niin erilaisista maailmoista… Kirjoitin tuosta ajasta päiväkirjaa; myös näistä hirvittävistä terrori-iskuista tuli kirjoitettua. Nyt Eurooppaa on jälleen kohdannut valtava murhenäytelmä. Vetää todella hiljaiseksi.

053

056