/

Kaupallinen yhteistyö: vertaalainaa.fi

Asuntolainan ottaminen vuonna 2009 jännitti, sillä meillä ei ollut aiemmista lainoista mitään kokemusta. Muutimme vuokralta suoraan rakentamaamme omakotitaloon ja rakennusvuotta edeltäneenä vuonna olin vasta valmistunut PIRAMK:sta. Mies oli työelämässä ja olin toki itsekin (aloitin työt opiskeluiden ollessa vielä kesken), mutta työllisyystilanne oli tuolloin hyvin epävarma maailmanlaajuisesta finanssikriisistä johtuen. Alunperin suunnittelimmekin rivitalo-osakkeen ostamista. Ajattelimme, että silloin lainaa ei tarvitsisi heti kerralla ottaa niin paljoa. Asuisimme rivitalossa, remppaisimme sen mieleiseksemme ja myisimme sen parin vuoden päästä eteenpäin – mielellään voitolla.

Kovin varteenotettavia rivitalo-osakkeita ei tuona kevättalvena löytynyt, vaikka ahkerasti näytöissä kävimmekin. Alkoi tontin metsästys. Ratkaisevin alkuajatus oli se, että päätimme asettaa lainan kuukausilyhennyserän sellaiseksi, että emme olisi pulassa, jos toinen jäisi yllättäen työttömäksi. Maksoimme tuolloin rivitalokaksiostamme vuokraa 590 euroa – ei mikään ihan hirveän pieni summa sekään (ja nyt kymmenessä vuodessa tuo vuokra on noussut jo sata euroa)! Ottaen huomioon, että sitä ei makseta itselle, vaan tuota rahaa ei enää takaisin saa. Täytyisihän tuollaisesta vuokrastakin selvitä, oli sitten töissä tai työttömänä, joten eiköhän se lainanlyhennyskin hoituisi.

Asetimme lainanlyhennyserän hieman korkeammaksi kuin vuokramme oli ja sellaisena se on pysynyt nyt reilun 11 vuoden ajan. Mitään korkokattoa emme asuntolainallemme ottaneet, vaikka pankki sitä kovasti kauppasikin (heille hyvin tuottava tuote), vaan otimme riskin ja luotimme siihen, että korot pysyvät matalalla. Ja niin ovat pysyneetkin. Lainanlyhennyserän olemme pitäneet vakiona, mutta pari kertaa olemme keränneet säästöjämme kasaan ja lyhentäneet lainaa kerralla isomman erän.

Pidän tärkeänä sitä, että lainanlyhennyserä ei ole liian suuri, sillä laina-aika on helposti 15-20 vuotta ja elämästä pitää tuonakin aikana ehdottomasti voida nauttia! Kulut eivät saa vetää taloutta liian tiukille. Vanhempiemme sukupolvi on elänyt lainojen suhteen rankempaa aikaa korkojen ollessa hyvin korkealla, mutta meidän kohdallamme tilanne on eri ja voimme sen ansiosta toimia toisin.

Raha ei tuo onnea, mutta rahan puute aiheuttaa valtavasti stressiä. Ei ne suuret tulot. vaan pienet menot – tämän on varmasti jokainen kuullut ja itse allekirjoitan tuon täysin! Ja miten niitä menoja voi entisestään pienentää – yksi seikka on kilpailuttaa laina! Oli se sitten mikä tahansa laina, voi kilpailuttamalla saada kivan potin säästettyä esim. vuositasolla ja käyttää sitten ne säästetyt eurot vaikka siihen kuuluisaan ”pahan päivän varaan” tai johonkin mieluisaan säästökohteeseen. Asuntolainan perusteellinen kilpailuttaminen vaatii lähes aina asiointia pankissa, toisin kuin vakuudettomat kulutusluotot, jotka voi kilpailuttaa kätevästi kotoa käsin esimerkiksi kotimaisessa VertaaLainaa.fi -palvelussa.

En uskaltaisi elää sillä tavalla, että laittaisin kaikki säästöni lainanlyhennykseen. Kotoa opittua on se, että pahan päivän vara tulee olla! Jokaisen oma päätös on sitten se, kuinka suuri tuo pahan päivän vara on – mikä summa sitten kenellekin tuo mielenrauhaa! Se on tarkoitettu esimerkiksi sellaiseen, jos kotona yllättäen joku isompi asia menee rikki tai sattuu jokin isompi vahinko. Viime talvena meillä hajosi kuivausrumpu ja heti perään astianpesukone. Kuivausrumpu piti korvata uudella, mutta astianpesukoneeseen riitti korjaus. Useamman sadan euron yllättävä kuukausikustannus ei tuntunut arjessamme – kiitos pahan päivän varojen olemassaolon! Koska juhannuksena tuli täyteen 11 vuotta tässä kodissa asumisestamme, alkavat kodinkoneemme olla myös aika iäkkäitä. Nykyajan kodinkoneet eivät yleensä enää kestä vuosikymmeniä, joten tässä on hyvä varautua siihen, että niitä alkaa muitakin posahdella lähivuosina…

Huomaanko sitten jotain eroa siinä, maksanko kuukausittain vuokraa vai lyhennänkö asuntolainaa? Onko asuntovelallisena eläminen ollut erilaista kuin vuokralla eläminen? Mielestäni ei. Eroa ei juurikaan huomaa. Toki vuokralla asuminen on yleisesti ottaen ehkä huolettomampaa, mutta siitä puuttuu se motivaatiotekijä. Kun koko ajan näkee pankin omistaman osuuden talostamme pienenevän, kyllähän se motivoi lyhentämään lainaa entisestään!

Onko teillä kokemusta jonkin lainan kilpailuttamisesta?

/

Pitkä aika viimeisestä, alkukesän postauksestani. Suurin syy tähän taukoon oli se, että puolen vuoden postaukseni häipyivät blogistani kuin tuhka tuuleen! Varmuuskopio oli tietämättäni liian vanha (puolen vuoden takainen), joten näin ikävästi pääsi käymään. Murehdin tuota niin, että kyyneleiltä ei vältytty! Monta päivää tuo oli mielessäni niin suurena harmituksena, että meinasin poistattaa koko blogin ikuisiksi ajoiksi! Onneksi en sitä tehnyt, sillä se olisi harmittanut vielä järkyttävän paljon enemmän. Onnekseni muistokirjoitukseni Tigrusta (postaus Rakkaalle Tigrulle) ei ulottunut tuohon puoleen vuoteen – se olisi ollut enemmän kuin katastrofin paikka!

Kuusi päivää sitten tuli vuosi Tigrun kuolemasta ja kylläpä se vuosipäivä olikin kamala päivä! Tiedän toki, että liian moni joutuu kohtaamaan elämässään suurempiakin menetyksiä, mutta tässä hetkessä tämä on minun ja meidän suuri surumme ja menetyksemme eikä ihmisten suruja voi oikeastaan edes laittaa suuruusjärjestykseen.
Niin pieni kissa, mutta jätti niin valtavan aukon elämäämme! Toki on paljon ihania ja ikuisia muistoja, jotka jo naurattavat, mutta eivät kuitenkaan poista tätä ikuista ikävää ♥.

Kesällä on lomailtu kotona ja kotimaassa pieniä parin päivän minilomia tehden. On käyty Seinäjoella, Vaasassa, Alahärmässä, Tuurissa, Saarijärvellä, Keuruulla, Oulussa ja Kalajoella. Tampereellakin oli aikomus käydä (samoin Kuopiossa), mutta aikataulut eivät oikein passanneetkaan säiden kanssa yhteen ja sitten koronatilannekin paheni niin, että päätimme siirtää Tampereen lomaa. Pääseehän sinne syksylläkin! Ja voi olla, että haluan yhdistää Tampereen reissuun myös käynnin Ikeassa, mutta jää nähtäväksi. Lapset haluaisivat Tampereelle ehdottomasti junalla, mutta silloin Ikea jää haaveeksi, sillä junalla ei onnistu huonekaluja roudata… Kuopuksen huoneeseen on hankintalistalla vaatekaappi nimittäin!

Tässä muutamia kuvia kesästämme. Ensimmäisessä kuvaruudukossa alkukesän tunnelmia; juhannusta kakkuineen ja paljuineen. Ihanaa alkukesän vehreyttä!

Toisessa kuvassa jo loppukesän fiiliksiä kynttilöineen ja tummempine vihreine sävyineen.

Ja voi miten paljon tänä kesänä ollaankaan uitu! Helleviikkoina lähdimme rannalle joka päivä. Esikoisen kanssa olemme melkoisia vesipetoja ja kahlasimme aina syvälle – M innostui sukeltamisesta! Hän ei osaa vielä uida, mutta sukeltamista olemme nyt harjoitelleet ja kammo veden joutumisesta silmiin on poissa. Siitä se lähtee! Kelluin selälläni vedessä laskevaa aurinkoa ihaillen ja hoin M:lle, että näitä hetkiä muistellaan sitten talvella!

Oi mulla olisi tänne vaikka kuinka kirjoitettavaa, mutta aika loppuu taas kesken! Työni vie aika paljon aikaa (yksityisyrittäjällä välillä työajat venyvät ja paukkuvat), samoin kodinhoito kaikkineen, muista elämän osa-alueista puhumattakaan! Nyt kun lapset on pieniä, on oma aika hyvin kortilla ja ehtisin kirjoittelemaan blogia lähinnä klo 21 jälkeen iltaisin ja silloin olen yleensä jo sen verran naatti, että en jaksa konetta enää avata. Näin ollen on ollut hyvin haasteellista ylläpitää tätä blogia. Joka kuukausi sain tätä kuitenkin päivitettyä, kunnes sitten se puoli vuotta hävisi kokonaan :(.

Silti olen ajatellut, että vielä koittaa se aika, kun ehdin tänne useammin, joten en ole halunnut tätä sulkeakaan. Blogi oli vuosia päätyöni (kunnes nykyinen työni=verkkokauppani syrjäytti sen) ja edelleen mulle tosi rakas – onhan tämä ollut elämässäni jo 11 vuotta! Kulkenut mukana kotimme valmistumisesta ja muutostamme lähtien. Seurannut mukana, kun kahden aikuisen perhe muuttuu kaksilapsiseksi perheeksi ja muuttunut siinä mukana. Ehkä se kestää nyt tämänkin muutoksen, kun aika on näin kortilla.

Ihanaa, jos vielä käytte täällä kurkkimassa! ♥♥♥

/

Hei vaan tänne bloginkin puolelle! 

Toukokuu tuli tänä vuonna huomattavasti sateisempana ja kylmempänä kuin ennen. Toukokuu kuitenkin päättyy täällä ihanan aurinkoiseen päivään ja näyttäisi, että huomenna alkavan kesäkuunkin saamme aloittaa auringolla ja lämmöllä!

Toukokuulta muistan sään lisäksi vapunvieton sekä esikoisen ensimmäiset kaverisynttärit. Voi kuinka niitä odotettiinkaan ja onneksi silloin vielä koronatilanne oli tällä alueella maan rauhallisin ja synttärit oli mahdollista pitää! Toukokuussa vietettiin esikoisen 7-vuotissynttäreitä myös isovanhempien ja kummien kera. Synttäreitä seuraavana päivänä olikin äitienpäivä.

Tänään on esikoisen viimeinen esikoulupäivä. Jotenkin tosi liikuttavaa ajatella, että ainutlaatuinen eskarivuosi on nyt takana ja syksyllä kutsuu koulutie ♥. Eskariopettajia tulee kyllä ikävä; ovat olleet niin ihanan iloisia, ystävällisiä, ammattitaitoisia ja lämminhenkisiä! Todella kiva, antoisa ja opettavainen eskarivuosi ollut. M oppi lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan plus- ja miinuslaskuja. Hän on täysin valmis koululainen eli siitä liikutus ei johdu, vaan siitä, miten äkkiä aika ylipäätään kuluu ja mun pieni poikani on kohta äitinsä pituinen!

Sissy viettää elämänsä ensimmäistä kesää ilman kissakaveriaan. Tigru on edelleen hyvin usein mielessäni ja kaikkien meidän puheissamme. En voi vieläkään puhua asiasta itkemättä, niinpä puhun hänestä lähinnä kotona, oman perheen kesken. Välillä puhelinta selatessa törmään kuviin ja videoihin Tigrusta ja suru valtaa taas mielen. M ymmärtää jo, että kissa on kuollut eikä palaa. N kyselee, ikävöinkö Tigrua ja samalla muistuttaa: ”Ei mitään hätää äiti. Tiklu on taivaalla. Se tulee äiti sieltä taivaalta ihan kohta takaisin.” Kaksivuotias ei voi tietenkään vielä ymmärtää eikä tarvitsekaan.

Isänsä haki M:n tänään, viimeisenä eskaripäivänä, prätkällä eskarista. Menin ulos odottamaan, kun lähtivät esikoulun pihalta (mies laittoi viestin). Oli niin huvittavaa kuunnella, milloin kurvaavat kotikadulle, sillä kuulin prätkän äänen koko heidän matkansa ajan :D. 7-vuotias muistaa varmasti aina, että silloin kun esikoulu loppui, iskä haki hänet kotiin harrikalla! Pieniä, mutta isoja asioita ♥.

Juuri söimme, M lähti ulos kavereita pyytämään, N-nuhanenä katselee Pikku Kakkosta, isänsä somettaa, minä kirjoitan tätä. Ruokapöydässä haaveilimme aurinkolomasta, joka toivottavasti koittaa jossain vaiheessa ensi vuotta! Viimeksi olemme olleet aurinkolomalla syyskuussa 2017 ja silloin päätimme, että tämä otetaan nyt jokavuotiseksi tavaksi (lentopelostani huolimatta). Loma oli niin mahtava ja tuntui niiiin lomalta kaukana arkikuvioista, että mietimme tekevämme jatkossa vuosittain kaksi lomamatkaa: talvella ja syksyllä. 2018 jäi välistä, koska kuopuksemme oli juuri syntynyt ja syksyllä 2019 oli niin haastava taaperovaihe, että päätimme siirtää lomaa vuodella. Sitten alkoikin korona-aika ja nyt ollaan tässä. Kotimaan kesälomasuunnitelmia tehdessä mietin, että nyt on matkarahat säästössä jo monen vuoden ajalta, joten lomabudjetti olkoon sen mukainen! :D Haaveiletteko te lomasta jossain kaukana?