Minä en olisi minä, jos en huomioisi tätä päivää!

Olettekos te huomanneet, mikä päivä tänään on? Tänäänhän on tasan 100 yötä jouluaattoon ♥. Ei sata yötä jouluun, sillä joulu on meillä viides vuodenaika, joka alkaa huomattavasti aiemmin kuin jouluaattona!

Sanoin esikoiselle, että kohta alkaa joulunaika. Hän on kyllä aika lailla yhtä jouluihminen kuin minäkin, ihanaa! Hän esittikin toiveikkaana otsikon kysymyksen. Sanoin, että ei vielä. Jouluaattoon on nyt sata yötä, mutta joulunaika alkaa meillä kyllä lokakuussa pikkuhiljaa ja pienin askelin. Aluksi erilaisin tunnelmavaloin ja valosarjoin. Joulumusiikkia kuuntelen tuolloin yksin ollessani, jotta mies vielä säästyy :D. Tässä on tarkat rituaalinsa, miten se homma etenee! Mutta tärkeintä on, että sen tekee fiilispohjalta eikä yhtään väkinäisesti. Siten, että siitä saa sen suurimman ilon ja hyvän, lämpöisen fiiliksen.

Tässä pieni kollaasi kotimme viime jouluun. Hieman sumussa meni joulu, sillä juuri ennen joulua meillä oli kahdet hautajaiset, kahden viikon välein. Elämä näytti samalla myös toista puoltaan, sillä kaksi päivää ennen jouluaattoa minusta tuli ensimmäistä kertaa täti. Pieni veljentyttöni syntyi.

Kuvista kaksi on otettu jouluaattona, joulupöydästämme, ihanan sinisen hetken aikaan.
Joulua en ole vielä sen kummemmin miettinyt, kunhan itsekseni fiilistellyt sitä, että koko tämä aika on nyt edessäpäin. Ja ehdinpä tuossa yhtenä päivänä mieheltä kysellä, olisikohan nyt se joulu, jolloin olohuoneessamme olisi aito, pullea joulukuusi… ♥

Tämä blogi on minulle hieman kuin päiväkirja. Ei tokikaan yhtä avoin ja ”salainen” kuin oikea päiväkirja olisi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Tigrun kuolemasta lähtien tunsin vahvasti, että haluan kertoa ja kirjoittaa asiasta täällä, mutta yli viikkoon en voinut edes kurkistaa blogiin. Eilen kun sain postauksen valmiiksi ja julkaistua, helpotti se oloa huomattavasti ja tänne on taas helpompi tulla.

Tänään on ollut oikein mukava päivä. Täynnä töitä enkä ehtinyt juuri muuta edes miettimään. Esikoinen oli esikoulussa, kuopus päiväkodissa ja mies työssään. Minä Sissyn kanssa kotitoimistolla. Iltapäivällä haimme yhtä koko perheen herkkumurkinaa: aasialaista noutoruokaa, söimme yhdessä ja lähdimme lähikauppaan karkkipäivän ostoksille. Sieltä mukaani tarttui viikkojen tauon jälkeen kukkakimppu, jossa on harsokukkaa, eukalyptuksen oksa ja viisi kauniin hempeän sävyistä ruusua.

Katkoin ruusuista lähes kaikki vihreät lehdet pois, jotta hempeämmät sävyt pääsivät paremmin esiin. Kokeilin kimppua myös eukalyptuksen oksan kanssa, mutta ei se sopinut siihen, joten oksa pääsi omaan pikkumaljakkoonsa keittiön ikkunanurkkaukseen.

Olen nyt loppukesästä (meinasi lipsahtaa alkusyksystä :D) tykästynyt pieniin, erivärisiin lasisiin tuikkukippoihin. Myös värilliset lasimaljakot näyttävät nyt erityisen kauniilta. Etenkin kauniisti läpikuultava ruskea lasi ja savunharmaa lasi miellyttävät silmää!

Tämä kuvassa näkyvä tuikkukippo on sävyltään harmaan vihertävä (yllättävä sävy kotonani!). Postauksen ensimmäisessä kuvassa taitaa sävy olla kaikkein lähimpänä todellista. Sen kaverina on usein vaaleanpunertava ja harmaa lasituikkukippo. Kaikki erilaisia, mutta samaa kokoluokkaa. Kaikki käytettynä eri kaupungeista ostettuja.

Onko ihme, että meinasi se alkusyksy tuolla lauseessa lipsahtaa… Niin hämäriä alkavat nämä elokuun illat jo olla. Siitä olenkin oivaltanut, miten paljon rakastankaan syksyä(kin)! Tykkään yli kaiken viettää pimeitä syysiltoja kotona oman perheen kanssa tunnelmoiden. Ehkä juuri niitä sellaisia hetkiä elämässä, jolloin olen onnellisimmillani. Ilman mitään sen kummempaa. Mutta kuitenkin siinä on se ihan kaikki, mitä tarvitaan. Rakastettavan ja ehkä vähän tylsänkin tavallista. Parasta.

Sain tässä yhtenä päivänä kivan yhteydenoton Kokkola-lehden toimittajalta. Hän kysyi, suostuisinko sisustusaiheiseen haastatteluun heidän Kotona-juttusarjaansa. Toki suostuin, tästä jää ihana muisto meille kaikille – lapsista puhumattakaan! Edellisen kerran kotimme on ollut esillä samaisessa lehdessä vuonna 2013 esikoista odottaessani ♥.
Haastattelu ilmestyy huomisessa Kokkola-lehdessä, mutta haastattelun nettiversio on jo luettavissa täällä. Näin korona-aikana haastattelu toteutettiin puhelimitse eikä kuvaajakaan vieraillut kotonamme, vaan jutussa käytettiin minun ottamiani kuvia. Niitä on haastattelussa enemmänkin kuin tässä postauksessani. Onpa mukavaa tämä nykyaika tässäkin suhteessa: myös kaukana asuvat ystäväni ja tuttavani pääsevät lukemaan jutun, koska se on vain yhden klikkauksen päässä!