Äitienpäivä ja pojan sekä nuoremman kissan :D yhteinen syntymäpäivä on hyvä syy ostaa ulos kesän ensimmäiset kukkaset!

Minun ja pojan kulkureitin varrelle osui eilen eräs pihakukkia myyvä liike ja pakkohan sinne oli tehdä pieni pyrähdys. Kovin paljoa ei vielä valinnanvaraa ollut; valinta piti tehdä oikeastaan orvokkien ja pelargonioiden väliltä. Niinpä päädyin jälkimmäisiin, sillä näissä oli kauniimpia sävyjä saatavilla. Kestävät tarpeen tullen hyvin takaterassin paahdettakin. Isot ulkoruukut ovat vielä varastossa, laitoin nämä nyt tällaisiin pieniin, keraamisiin ruukkuihin. Näin voin nostaa ne helpommin terassin puolelle viikonlopuksi. 

Ihastelin liikkeessä pitkään valtavan isoja hortensioita ja haaveilin… Olen tosi huono pitämään hortensiaa hengissä, vaativat ihan liikaa vettä, mutta jos sitä uskaltaisi kokeilla parin vuoden tauon jälkeen? Voisin esittää miehelle pienen äitienpäiväkukkatoiveen :). 

Tämä ilta on kulunut erilaisten pihahommien parissa: pientä haravoimista ja pihan siistimistä. Terassillakin oli hommaa; nyt siellä näyttää jo huomattavasti kesäisemmältä! Etupihan tuijien kuivat latvat unohdin leikata, mutta ehtiipähän tuon vaikka huomisten ulkoilujen yhteydessäkin. Tämä oli muuten ensimmäinen kevättalvi, kun emme peittäneet pihamme tuijia kevätauringolta ja hyvin selvisivät! Latvoja lukuunottamatta ei mitään ruskeita laikkuja. 

Miten tulikin niin kesäinen fiilis heti, kun sai kesäolohuoneen siivottua! Kyllä siellä vain pölyä ja roskia talven jäljiltä olikin. Otan siitä muutaman kuvan blogiinkin, mutta nyt pikkuhiljaa iltapalalle – pitäisiköhän se nauttia lasiterassin puolella, ei nimittäin malttaisi olla sieltä pois!

Vakiolukijani muistavatkin varmasti, että tykkään aina silloin tällöin tehdä kollaaseja haaveilemistani tuotteista. Sellaista mukavaa aivot narikkaan -tyylistä touhua, joka on aina välillä oikeinkin tervetullutta! Näiden haaveilupuuhien lisäksi tykkään säästää rahaa (postaus Minä ja raha) jotain tiettyä tarkoitusta varten. Kun nämä kaksi yhdistää, käy aina aika ajoin niin onnekkaasti, että jokin haave toteutuu ja sen voi sitten haavelistalta ruksata yli!

Tämä seuraava kollaasi on näkynyt blogissani jo useaankin otteeseen, en edes muista montako vuotta sitten ensimmäistä kertaa! Aikoinaan kokosin tähän joitain haaveilemiani tuotteita ja annoin ajan kulua, jotta huomaisin, haaveilenko niistä edelleen vai onko haaveilu jonkin suhteen laantunut. Joihinkin tuotteisiin voi nimittäin kyllästyä ennen kuin niitä ehtii hankkimaan!

Näistä viidestä haaveilemastani tuotteesta kolme on saanut kodin meiltä: Louis Poulsenin Panthella-valaisin, Arne Jacobsenin AJ-valaisin sekä HAY:n About a Chair. Panthella on valaissut olohuonettamme jo muutaman vuoden, kun taas AJ päätyi työhuoneeseeni viime syksynä. Työtuolinani on pari-kolme vuotta toiminut tuo kollaasissa näkyvä HAY:n tuoli ja nappiostos oli sekin – huippumukava tuoli istua! Teen aina tällaiset hieman arvokkaammat hankinnat aleprosentein, sillä tavalla hankinta tuntuu erityisen onnistuneelta. Kun tietää hyvissä ajoin etukäteen, mitä aikoo hankkia, osaa katsella myös aletarjontaa sillä silmällä ja napata heti kiinni, kun tilaisuus koittaa!

haavekollaasi

Entäs sitten kollaasin kaksi muuta tuotetta? Ensimmäisenä tuo Woodnotesin Avenue-matto, joka on aivan ihana! Haaveilin siitä pari vuotta, kunnes vihdoin sain aikaiseksi hankkia pienen näytepalan. Käytin sitä kotona ja huomasin, etteivät sävyt sovi olohuoneeseemme lainkaan! Vaikutelma oli jotenkin ihmeellisen tunkkainen, joten haaveilu tämän tuotteen osalta päättyi yllättävän nopeasti siihen. Edelleen se silti muiden kuvissa kiinnittää huomioni, mutta enää en sitä omaan kotiini haikaile.

Toinen haavetuotteeni: Harri Koskisen Woodnotesille suunnittelema K-tuoli. Valkoinen versio on silmissäni kaunein, mutta jalkaosaa olen jäänyt miettimään… Joko tuolla kuvassa näkyvällä tai sitten pyörivällä jalalla. Tämä hankinta on kuitenkin jäissä, sillä jotenkin en näe tälle nyt kotonamme tarvetta. Tähän vaikutti isosti myös viimesyksyinen kirppislöytöni, jonka johdosta kotiimme päätyi kaksi nojatuolia eikä niistäkään toiselle meinaa löytyä paikkaa :D. Lisäksi tuo valkoinen väri mietityttää, että onko se kuitenkaan pikkulapsiajan järkiostos…

Huomasin, että en ole pitkään aikaan haaveillut mistään tietystä tuotteesta mitenkään kovin voimakkaasti. Jotain valaisin- ja tuolihaaveita nyt on aina, mutta saapa nähdä, tuleeko tänä vuonna hankittua mitään! Kävin tänään pojan kanssa mummuani terveyskeskuksessa katsomassa ja hän siinä keskustelun lomassa tuumasi, että osta nyt itelles jotain kivaa, ekkai kaikkia vaan säästöön laita vai ookko nii visu! Joten ehkä mun täytyy kuunnella mummua ja tänään hieman selailla tarjontaa, pitkästä aikaa… Haaveilen varmaan kolmatta vuotta niitä uusia ruokapöydän tuoleja ja sen verran arvokkaat tuolit on vaihtoehtoina, että tiedän jo kysymättäkin, että mies ei tuohon hankintaan tule kovinkaan suurella prosenttiosuudella osallistumaan, joten paiskinpas tälle illalle vielä vähän töitä ja tienaan vaikka niitä tuolirahoja! :D 

SFDBA1CE052F95446C0BC43C3BF42C4BC7D

Oletteko te huomanneet ruskeiden sävyjen palaamisen? Vai onko tämä edes mikään uudehko juttu? Itse herään huomaamaan näitä sävyjä vasta nyt… 

hallway

SFDDD89283A5448480E813AFA8BDAB6DFAA

SFD7E98B35036F246389E3287956544B300

SFD51D123193A6949B184AB670B3851C1E7

koll

Tässä asunnossa erilaisia ruskean sävyjä on mielestäni yhdistetty taidokkaasti! Ruskea sävy voi helposti saada aikaan tunkkaisen vaikutelman, mutta ei tässä. Tässä kokonaisuus on pysynyt kivan raikkaana ja valoisana. Omissa silmissäni nämä sävyt näyttävät suorastaan herkullisilta ja näitä sävyjä on tullut MioSa. designin valikoimiinkin! Kunhan nämä äitienpäivä- sun muut kiireet tästä helpottavat, niin pääsen esittelemään teille uusia tuotteitani! :)

SFD380DFDE13CDD42478802A20411385B62

SFD0162878D7A9A4A5FB6EF6CB28AF3F02A

SFD6947AC154D6A4AAE9228FCF22EAC4F4C

SFDFAF0AF3718E8476BA86127DF3BF3FC7F

cats

SFD6E344D1774984A93B0B5120F8DEA1F10

SFD5E16774C67344D7CBB469ADE7A67FF04

SFD317EED4C52684F589619C66EFF230F80

SFDB209ECDFDF954E3F9F181B36369F9193

Niin kaunis koti, että se ei sen kummempia esittelyjäkään kaipaa! Tykkäsitkö sinä? Entä löytyykö sinun kodistasi ruskeita sävyjä?

(Kuvat lainattu Alvhem/Fredrik Karlsson.)