>

Mut haastettiin tähän jo lokakuussa, mutta vasta nyt sain aikaiseksi vastata. Haasteen mulle heitti Sascia!

Kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta viisi ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän.

1. Ihan ekana ku aloin tätä kirjoittaan, tuli mieleen et lukeeko tätä postausta ja näitä 25 kohtaa kukaan vai kirjoittelenko turhaan…
2. Odotan joulua joka vuosi niin kovasti. En stressaa joulusta tai aseta sen vuoksi mitään tavoitteita enkä siksi yleensä jouluisin joudu myöskään pettymään.
3. Ois ihanaa ku sama fiilis valtais ihmiset muulloinkin ku jouluna, tarkoitan sellaista hyvää tahtoa ja aitoa lähimmäisestä välittämistä. Varsinkin joulun aikaan ne nimittäin mielestäni näkyy!
4. Joulun ajasta tekee niin hienoa se, miten ihmiset elää just siinä hetkessä, ehkä muistelevat menneitä, mutta pääpaino on siinä, just siinä hetkessä. Jouluna ei ajatella tulevaa.
5. Sellainen hetkestä nauttiminen ois hyvä muistaa vuoden jokaisena päivänä, varsinkin tavallisena arkena.



6. Pidän kovasti juhlien järjestämisestä.
7. En koskaan stressaa niiden järjestämistä, en oikeastaan ymmärrä mitä stressattavaa niissä on… Jos jokin leipomus menee pieleen (se kai se suurin ”katastrofi” vois olla?), voi aina hakea leipomosta uuden tai alunperinkin tilata leipomosta/pitopalvelusta suurimman osan ja keskittyä olennaiseen :)
8. Ois kiva järjestää jotkin juhlat ens vuonna ku täytän pyöreitä.
9. Voitais miehen kans oikeestaan pitää yhteisjuhlat, sillä kun hän täytti pyöreitä, ei niitä sen kummemmin juhlistettu raksatohinoiden juuri alettua.
10. Nykyään meitä ehkä kuvastais kuitenkin eniten kylpyläviikonloppu iäkkäämpien ihmisten seurassa: kylpemistä, hoitoja, konjamiinia ja aikaisin nukkumaan! ;D



11. Mun läheiset tietävätkin tämän: oon erittäin kiinnostunut nimistä :D. En tiedä mistä se juontaa juurensa, mut ne vaan kiinnostaa mua tosi paljon.
12. Lehdestäkin luen aina innolla Kastetut-osion :D
13. Joskus pienenä nukeilla leikkiessäni päätin, että saan kolme tytärtä, joiden nimiksi tulee Melissa, Melina ja Melinda. Taisin infota äitiänikin tuolloin asiasta ;)
14. Nuo nimet on kyllä menny jo ajat sitte vaihtoon, vaikka kauniita ovatkin. Tuon kolmen M:n jälkeen tytön nimen suosikikseni muodostui Saraella. Sekin oli ja meni ;)
15. Voisin oikeastaan puhua nimistä vaikka kuinka, ainakin nämä 25 kohtaa tulis tästä aiheesta hetkessä täyteen, heh!



16. Tuon ylemmän kuvan otin viime vuonna, kun olin kutsunut äitini ja äitin siskot meille glögille :). Taidan uusia samanmoisen naisten glögihetken tänäkin vuonna! ♥
17. Joskus kymmenen vuotta sitten harkitsin vakavasti lentoemännän uraa.
18. Se ura ois ollu kyllä l y h y t, tämmöinen kotihiiri ku musta on parin viime vuoden aikana kuoriutunu :D
19. Kotona on yksinkertaisesti vaan paras olla! En voi ikinä olla tarpeeksi kotona ja mies naureskeleekin tälle mun lausahdukselle tämän tästä… 
20. Olen 163 cm pitkä.



21. Näin ku yhtäkkiä miettii täytettä näihin kohtiin, tulee näitä juttuja mieleen tosi laidasta laitaan kuten huomaatte… Silti jokaisen kohdan jälkeen mietin hetken, kirjoitinko itsestäni jotain liian paljastavaa, sillä tätä lukee se ja se ja se ja se ja se ja se…
22. Ystävissä arvostan maailman eniten lojaaliutta, luotettavuutta ja aitoutta, sellaisena ystävänä pidän itseänikin ja toivottavasti sellaisena ystäväni minut kokevatkin.
23. Muutama erittäin läheinen ystäväni asuu aika kaukana, eri puolilla kaunista Suomenmaata. Kaipaan heitä usein. Terkkuja, jos piipahdatte täällä ♥ 
24. Oon silti tosi onnellinen, et oon tutustunu heihin jossain elämäni vaiheessa ja saanu todistettua, et aikuisiälläkin voi vielä solmia pysyviä ystävyyssuhteita ♥
25. Viime vuosina (vastoinkäymisten kautta) oon oppinu arvostamaan sitä tylsähköä arkea, sillä silloin ku arki tuntuu tylsältä, on elämässä kaikki perusasiat hyvin. Tämä tulee mieleeni heti ku sekunninkaan mietin et onpas tylsää ja tylsyys katoaa samantien ja tilalle tulee onni & kiitollisuus.



Semmosia mietteitä! Meinas tulla itku!
Haastan kaikki tämän lukeneet kertomaan itsestään kommenttiboxissa yhden (tai halutessaan useammankin ;)) asian!


Nyt alan valmistautumaan Isänpäivän juhlintaa varten, aamusauna lämpenemään niin kuin jouluaattoaamuna konsanaan ♥ (41 yötä Jouluaattoon)
Päivemmällä kokoonnumme miehen kans sekä minun että hänen vanhempien kanssa saman pöydän ääreen nauttimaan juhlapäivän lounasta :)


Mukavaa Isänpäivää sinnekin suuntaan!

>

Pikkujoulukausihan alkaa olla kuumimmillaan… Mietiskelin itse tuossa yhtenä päivänä mahdollisia pikkujouluasukokonaisuuksia ja päädyin mielessäni mustavalkoiseen asuun mausteinaan vaaleat helmikorut sekä punaiset huulet & kynnet!
Mielestäni kaunis yhdistelmä, johon en kyllästy varmaan ikinä :)
Nämä pienet punaiset yksityiskohdat tuo asuun tarpeeksi punaista joulun tuntua, sillä mulle ei sovi alkuunkaan mikään punainen vaatekappale. Ei sitten ollenkaan. Enkä siitä syystä sellaisia omistakaan (siis ihan kirkkaanpunaisia vaatteita).


Blogini kaikkien aikojen kävijäennätys meni rikki tässä parisen viikkoa sitten ja päätin, että se jos mikä on arvonnan paikka! Tämä siis pienenä kiitoksenani siitä, kun käytte täällä ja varsinkin, kun jätätte kivoja viestejä mun luettavaksi <3. 


Niinpä tässä yhtenä päivänä kaupungilla kierrellessäni hankin jotain punaista teidänkin mahdolliseen pikkujoululookiin! Ja mikä parasta, tällä kirkkaanpunaisella setillä saa myös ihanan freesin kesälookin kun yhdistää sen esim. kokovalkoiseen asuun ja pisteenä iin päälle vaikka kirkkaanpunaiset kengät, nammm! Eli ei välttämättä tarvitse olla jouluihminen osallistuakseen tähän ;)


Palkintona Diorin Rouge Dior Creamy Lip Gloss & Mavalan herkullisen kirkas punainen sävy Paris:

Eli jos nämä miellytti silmääsi, tervetuloa ottamaan osaa kisaan!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.


Yhden arvan saat kommentilla, jossa kerrot miten olet ensimmäistä kertaa päätynyt blogiini, toisen olemalla/liittymällä lukijaksi ja kolmannen arvonnan linkityksellä omaan blogiisi. 
Lukijaksi liittymiseen tarvitset Google-tilin, jonka saat helposti tästä linkistä. Tarvitset vain toimivan sähköpostiosoitteen sekä salasanan. Sen jälkeen kun olet kirjautunut Google-tiliisi, oikean sivupalkin kohdalla klikkaus join this site ja se on siinä!


Jos voitto osuu blogini facebook-ryhmäläiselle, sujautan pakettiin lisäksi vielä erään jouluisen yllärin ;) (mainitse siis siitäkin)


Muistathan mainita mahdolliset monikkoarvat, että huomaan ottaa ne lukuun. Anonyymisti kommentoivat voivat osallistua myös, mutta heidän tulee jättää itsestään tunnistettava nimimerkki.
Arvonta päättyy 20.11.2011 klo 20:11 ;)
Olkaahan sitä seuraavana päivänä kuulolla!

Punaista arpaonnea!

>

Monille tämä päivä tietää viikonlopun aloitusta, toki mullekin, mutta mun viikonloppu vierähtää huomisesta alkaen töissä. Joten tänään vielä ladataan akkuja uutta työputkea varten ja tähän tarkoitukseen sopiikin aika hyvin nämä herkut:

Muffinsseja (tai kuppikakkuja) jäi hiukan yli eilisiltä illanistujaisilta, joihin tuttavani niitä oli valmistanut :)

Jokos te olette muuten aloittaneet pikkujoulukauden?
Itse taidan viettää ensimmäisiä ensi viikolla!


Tuli tossa yks päivä mieleen blogeja lukiessani ja erilaisia anonyymien kommentteja nähdessäni sellainen seikka, et miten miehet osallistuu kodin sisustamiseen vai osallistuuko ollenkaan? Nimittäin me ”valkoisissa” kodeissa asuvat saamme joskus kysymyksiä siitä, miten mies voi asua noin valkoisessa ympäristössä jne. Eikö miehellä ole mitään sananvaltaa kodin sisustamiseen yms. …
Näistä ihmisten jättämistä erilaisista kommenteista/kysymyksistä syntyi ajatus, et jos haluaa jotain mieheen liittyvää kysyä ni eikö sitä kysymystä voi osoittaa suoraan miehelle? 
Joten laitetaanko kiertämään tällainen Bloggaajan mies vastaa -kysely, jonka jokainen voi halutessaan omassa blogissaan miestään haastateltuaan toteuttaa? :)
Moni blogi & bloggaaja on tullu tutuksi tässä vuosien mittaan ja ois kiva kuulla heidän toisen puoliskon ajatuksia sisustamisesta yms.! Joten jos haluatte nähdä minun blogissani tällaisen postauksen, niin reippaasti kysymyksiä tulemaan! Ainutkertainen mahdollisuus ;)