Löysin yhtenä päivänä Facebookista tämän koskettavan kirjoitelman, joka on mielestäni niin täydellisen totta. Kyynelehtien sen luin ja ajattelin, että tämä sopii juuri tähän päivään, Äitienpäivään.
Miksi media antaa äideistä ja äitiydestä sellaisen kuvan, että se on lapsuuden ajan juttu, jolloin äiti valvoo, väsyy, syöttää, siivoo, pukee, ostaa pampers-vaippoja jne. Äiti tekee sen kaiken rakkaudesta ja se kaikki on pisara meressä. Sitä paitsi me emme muista siltä ajalta melkein mitään, rakastamme äitiä, koska aikuisena ymmärrämme kaiken mitä hän on tehnyt ja yrittänyt tehdä meidän eteen ja ymmärrämme, että äitikin on ihminen. Lapsena, kun sairastuin, kaikki nukkui paitsi äiti. Lääkärikäynnillä lääkäri kysyi minulta mikä minua vaivaa… Olin hiljaa sillä tiesin, että äidistä tuntuu samalta ja hän osaa vastata. Äiti on äiti viimeiseen sekuntiin asti. Ketä muuta kiinnostaa aidosti miten meidän elämä menee. Kenen sydän särkyy kun meidän särkyy. Kuka toivoo meille parasta ilman kateutta. Me emme ajattele asiaa sen syvemmälle ja äidit ei muistuta sen enempää niiden tunteista ja uhrauksista. Äidin tunteet ovat suuri korvaamaton lahja. Voimme muistaa häntä edes kerran vuodessa!
En pelkää kuolemaa vaan pelkään elämää ilman äitiä.
Erityisesti omalle äidilleni <3
Tekstilainaus Facebook/Rakastan sinua.