Nyt olemme pikkuhiljaa tulleet tilanteeseen, jossa olemme alkaneet kaipaamaan erilaisia tapoja sekä pojan päiväunille että yöunille käydessä. Taapero nukahtamaan yksin – siinä seuraava tavoite! Tällä hetkellä se tuntuu erittäin kaukaiselta asialta… Normaalisti minä vien hänet päiväunille ja nykyään myös yöunille. Aiemmin pojan yöunille viemisen hoiti mies, mutta jokunen kuukausi takaperin tähän tuli pojan vaatimuksesta muutos, kuten Kun vain äiti kelpaa -postauksessani kerroin. Kaiken kukkuraksi juhannuslomamme jälkeen hän on alkanut kaipaamaan iltanukuttajikseen molempia vanhempiaan, sillä reissussa hän nukahti aina meidän väliimme. Eikä viikonloppuloma Uumajassa myöskään auttanut asiaa… Tähän emme ole kuitenkaan suostuneet ja tuo ”vaatimuskin” on oikeastaan nyt vähitellen unohtunut.
Kun on pojan nukkumaanmenoaika, laitan hänet sänkyynsä halin ja pusun kera, jonka jälkeen hän nappaa unikaverinsa kainaloon. Tämän jälkeen laulan hänelle unilaulun ja jään sitten omaan sänkyyni makoilemaan ja odottamaan, että hän nukahtaa. Tämä ihan siitä syystä, että lapsen ei tarvitsisi itkeä itseään uneen, sillä hän vaatii jomman kumman vanhempansa lähelleen, kun nukahtaa. Minulla ei ole sydäntä kuunnella sitä hysteeristä huutoitkua, joka seuraa, jos/kun hän jää huoneeseen ja sänkyynsä yksin nukahtamaan. Hän nukkuu siis edelleen Stokken sängyssään laidat paikoillaan eikä ole mitenkään protestoinut sitä vastaan. Sänky on myös sen verran reilun kokoinen, että tämä ratkaisu on edelleen hyvinkin mahdollista.
Mutta nämä nykyiset nukkumaanmenorituaalit… Miten olemme tulleet tähän nykyiseen tapaamme? Se on oikeastaan ollut sekoitus monta eri asiaa: mukavuudenhalua, ehkä jopa laiskuuttakin sekä ennen kaikkea pojan itkettämisen välttämistä. Eikä tässä mitään vikaa ole, mutta ei tätä voi loputtomiin jatkaakaan. Useimmiten hän nukahtaa suht nopeasti, 10-20 minuutissa, mutta tällä hetkellä on taas meneillään kausi, kun nukahtamiseen kuluu syystä tai toisesta tunti. Noina hetkinä ajattelen aina, että tämä systeemi ei enää toimi, sillä tuon tunnin olisin voinut tehdä vaikka töitä sängyllä makoilemisen sijaan… Kun laskee mukaan myös päiväunet, menee minulta tätä nykyä nukuttamiseen kaksi tuntia päivässä.
Miksi tästä kirjoitan, on lähinnä se vertaistuki ja vinkit -näkökulma. Muita samassa tilanteessa olevia/olleita? Miten tästä eteenpäin? Meillä ei ole mikään kiire siirtää poikaa omaan huoneeseensa nukkumaan, sillä nukumme kaikki ihan mainiosti samassa huoneessa. Poika porskuttaa yöunia 10,5-11 tuntia eikä päästä ääntäkään (olikohan viisasta mainita tämä…), joten meidän vanhempien uni on katkeamatonta myös. Joskus hän näkee unia ja itkeskelee unissaan, tuolloin ääneni rauhoittaa hänet ja hän nukahtaa uudestaan. En tiedä miten nuo tilanteet menisivät, jos hän nukkuisi omassa huoneessaan. En kuulisi itkuja, sillä nukun korvatulpat korvissa ja tuntuisi muutenkin liian rankalta pyörähdellä öisin toisessa huoneessa, se kun ei ihan makuuhuoneemme viereinen huone ole.
Puolen vuoden takaisessa Pari sanaa äitiydestä -postauksessani tätä aihetta jo hieman sivusinkin ja nyt tämä aihe on sitten ajankohtainen. Olisi melkoisen mahtavaa olla jonain päivänä tilanteessa, jossa poika jätetään omaan sänkyynsä halien & pusujen kera ja hän nukahtaa hetken päästä sinne, omia aikojaan. Itkemättä ja hyvillä mielin! Tuo olisi tavoitteena. Tiedän, että olemme itse tämän tavan pojallemme opettaneet, mutta tämä oli mielestäni ainoa lempeä askel siitä tissille nukahtamisen vaiheesta irti pääsemiseen. Tosin olihan tuossa välivaihekin: syliin nukahtamisen vaihe :D. Tämä, jossa vanhempi on pojan nukahtaessa samassa huoneessa, on sitten ikään kuin kolmas vaihe ja nyt olisikin pikkuhiljaa neljännen vaiheen vuoro, heh! Takaraivossa jyskyttää Supernanny Jo:n ohjeet, jossa vanhempi vain istuu paikoillaan huoneessa ja siirtyy ilta illalta lähemmäksi ovea istumaan, kunnes ei enää jää samaan huoneeseen lapsen kanssa. Onkohan tämä meilläkin edessä… Help!
Täällä on muuten viimeisen parin kuukauden aikana kehittynyt eräänlainen unikaverikausi. Nukkumaan mennessä täytyy haalia puolet oman huoneen tavaroista mukaan! Nämä mukaan, kaikki mukaan on hyvin usein kuultu lausahdus tuolloin. Olemme toistaiseksi saaneet rajattua tuon niin, että nukkumaan tulevat vakiounikamu Väpän lisäksi Bobi-koira (kuvassa) sekä Tessu-koira (puuttuu kuvasta, on nimittäin kohta entinen…). Tessu-koira pomppaa aina yön aikana lattialle, sillä tuo kyseinen pattereilla toimiva koiruus ei varmaan tunnu kovin kivalta selän alla. Aamulla sitä kyllä kaivataan heti, voi pojat mikä muisti! Tuo Bobi-koira on minun vanha (sai vastikään nimen sen varastosta löydettyäni). Sain sen vanhemmiltani potiessani järkyttävää Berninpaimenkoirakuumetta! Olin silloin 20-vuotias :D, mutta Berninpaimenkoiran sijaan sainkin jotain vielä ihanampaa, jonka kuulumisia kertoilen teille jonain toisena päivänä! Nyt jään kuumeisesti odottelemaan teidän kokemuksianne tuohon nukutusrumbaan liittyen…
