[mittaustagi]

tulips

Keskiviikkona ostamani tulppaanikimppu on tällä hetkellä aivan upea ja täynnä energiaa tuovia värejä! Kukat ovat auenneet kukin tavallaan ja kimppu on kauniin rönsyilevä. Ehtipä yhteen valkoiseen kisukin jättämään merkkinsä; siitä tuli aika persoonallinen, oikeastaan sellainen DIY papukaijatulppaani, heh!

Flunssa tuntuu vain pahenevan, mutta toivon, että huomenna olo olisi jo parempi. Onneksi mies on viikonlopun vapaalla, niin ehdin paremmin lepäilemään ja sitten parantumaankin, jotta olen taas maanantaina täydessä iskussa tuon pienen aarteeni seurassa. Hän on kyllä tänään käyttänyt kunnolla hyväkseen hitauttani… Milloin on juossut karkuun kännykkä, tabletti tai kaukosäädin kourassa hokien Ei tätä! :D. Tuo on tällä hetkellä aika kulutettu sanapari ja mieskin kysäisi pojalta alkuillasta, että olemmeko liian paljon sinua kieltäneet. Tietenkään kaikkea ei voi kieltää, mutta jotkin asiat vain ovat sellaisia, joiden pariin ei vielä ole asiaa.

Mutta pitemmittä puheitta – iltapalan ja pojan kylvyn pariin! Hyvää viikonloppua!

Edellispäivän perunamuusia kaapissa eikä ruokaa haluaisi roskiinkaan heittää… Sitten muistin herkulliset perunarieskat ja käytin muusin niihin! Tein muuten elämäni ensimmäistä kertaa rieskaa perunamuusista, mutta tästä tulee kyllä tapa. Nam mitä herkkua lämpimänä voinokareen kera! :P

Perunamuusia oli noin puolisen litraa jäljellä. Sekoitin sen kaveriksi kulhoon yhden kananmunan, teelusikallisen suolaa, 3,5 dl jauhoja (käytin kaapista löytyviä vehnä- ja grahamjauhoja puolet ja puolet, mutta hyvin käyvät myös ohra- tai hiivaleipäjauhot) sekä pari ruokalusikallista sulaa voita. Tuosta määrästä tulee noin kymmenen kämmenenkokoista rieskaa. Muotoilin ne pellille jauhoisilla käsillä ja pistelin haarukalla reikiä. Taikina saa jäädä ihan pehmoiseksi siten, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Sitä ei siis turhaan vaivata. Sen jälkeen rieskat 225-asteiseen uuniin noin vartiksi. Itse halusin, että rieskat saavat hieman väriä ja reunat rapeutta ja näin kävi! Ihana iltapalaherkku, jota jäi herkuteltavaksi vielä tällekin päivälle.

Ostin yhtenä päivänä pari tuollaista vohvelikankaista pyyhettä. En voinut vastustaa, sillä raikas mintunvihreä sävy on niin upea! Oikeastaan nämä oli käsipyyhkeitä, mutta materiaalinsa vuoksi sopivat loistavasti keittiöpyyhkeiksikin eli eivät mielestäni näytä perinteisiltä käsipyyhkeiltä. Keittiössä pääsevät enemmän esillekin.

rieska

Vietän tänään pitkästä aikaa oman ajan päivää ja kylläpä tämä tulikin tarpeeseen! Tosin viime yönä kurkkuuni oli ilmestynyt pieni kaktus, joten aika lailla lepäillessä taitaa päivä mennä… Olen todella harvoin kipeänä, joten olo tuntuu tosi oudolta. Kaupasta oli ostettava ihanan värikäs tulppaanimix, jotka nyt piristävät pöydällä. Nyt taidankin hörpätä teekupposen yhden rieskan kera rentouttavaa jazzia kuunnellen. Mukavaa keskiviikkopäivää teillekin ja pysykäähän terveinä!

[mittaustagi]

Tiedättekö mitä viime marras-joulukuussa oivalsin? Että mun täytyy löytää jokin oikein hyvä svengaava jazzlevy! Tiedättekin varmasti, että rakastan Michael Bublén joululevyä. Mietin loppuvuodesta, miten saisin sitä samaa fiilistä muihinkin vuodenaikoihin; ettei se rajoittuisi pelkästään joulunodotukseen. Samalla pohdin, miksi pidän tuosta kyseisestä levystä niin kovasti ja ymmärsin, että juurikin tuon svengaavan jazzin vuoksi! Heh, en olisi ikinä uskonut, mutta näin on käynyt, että jazzmusiikki kiinnostaa! Tuollaisen svengaavan jazzin lisäksi olen huomannut pitäväni sellaisesta rauhallisesta ja rentouttavasta jazzista. Niinpä päätin kysellä teiltä, jos osaisitte antaa mulle jotain vinkkejä – mitä tarkalleen etsiä ja mistä? Haluaisin nimenomaan cd-levynä tuota musiikkia, jotta voin laittaa sen taustalle (esim. keittiön kattokaiuttimesta) soimaan eli en mielelläni koneelta sitä kuuntelisi. Tosin Youtube on kyllä tuollaisia helmiä pullollaan ja sen avulla olen viimeksi tänään fiilistellyt…

032

Kuva ei liity itse aiheeseen millään tavalla, mutta ei tähän nyt oikein muutakaan löytynyt. Tuo kuva on otettu hieman ennen kuin aloin odottamaan poikaamme ja kun olin tehnyt erään ison, elämääni koskevan päätöksen. Yhden elämäni merkittävimmistä päätöksistä enkä ole katunut sitä päivääkään! Yksinkertainen kuva, mutta sillä on niin suuri merkitys ♥