Takana aivan ihana jouluaatto ♥

Saimme sekä minun että miehen vanhemmat, mummuni, veljeni ja hänen tyttöystävänsä jouluaatoksi meille. Poika oli aluksi aivan ihmeissään, kun he kaikki olivat kotonamme samaan aikaan! Joulupukkikin kävi eikä pieni pelännytkään yhtään. (Ehkä kaupoissa pukit sitten vain tuntuvat pelottavammilta…) Alkuun istui sylissäni, mutta aika pian lämpeni ja kävi sanomassa pukille käsipäivää sekä kokeilemassa pitkää partaa. Pukin apulaisena jakoi lahjojakin reippaasti, tosin periaatteella kaikki äitille :D.

Illalla olin päivän touhuista niin puhki, että nukahdin viedessäni poikaa nukkumaan – taisin nukahtaa jopa ennen häntä yhdeksältä… Kaiken lisäksi olin sanonut miehelle, että tulla herättämään, jos mua ei ala kuulumaan. Joten niin mut herätettiin siitä ihanan makean sikeästä joulu-unestani :D. Siirryin sitten olohuoneen sohvalle pariksi tunniksi torkkumaan… Mutta jouluaaton tunnelmiin palaan vielä myöhemmin muutaman kuvan kera, nyt sukellan takaisin joulupäivän laiskotteluihin ennen kuin lähdemme moikkaamaan fammua ja faffaa. Täällä rapisee karkkipaperit, hengaillaan pyjamissa, kuuluu uusien lelujen ääniä ja olohuoneen lattialla on suloinen sekamelska. Juuri sellainen kuin lapsiperheessä kuuluukin. Millaisissa tunnelmissa teillä?

092

Rauhallista Joulupäivää!

119

Viime päivinä olen puuhastellut monenlaisten jouluisten yksityiskohtien parissa ja samalla olen valmistellut omaa kotiamme jouluun. Syksyn mittaan, kesäkuukausien jälkeen, pyrin tekemään kodista pehmeän ja kotoisan paikan. Koti on tarkoitettu rauhoittumiselle, levolle, lämmölle ja läheisille – joulunaika kruunaa tämän kaiken. En voi tarpeeksi tätä korostaa, mutta sanottakoon taas: rakastan joulua. Rrrrrrrakastan! Ihana pieni poikani nauraa hekottaa aina kuin oikein kunnolla venyttää ärrää!

Yhtenä iltana kävelin läpi jouluvalaistun kotimme kohti olohuoneen sohvaa ja mietin, onkohan kotimme kauneimmillaan aina jouluisin… Rakastan tätä jouluilmettä ja samalla hieman harmittelen, ettei se kuvissa toistu samanlaisena. Parhaimmillaan tämä jouluilme on hämärällä ja pimeällä, kun taas nämä kuvat otin tänään päivänvalolla. Aina kun käännyin kamerani kanssa, selkäni taakse jäi mukava kaaos siivottavaksi: poika tyhjensi kaappeja minkä ehti :D. Näiden kuvien ottamisen jälkeen tuntui kuin olisi käynyt lenkillä!

Joka huoneessa on jotain jouluista valoa. Valoa riittää siten, ettei välttämättä lisävaloa tarvita edes. Sanoin eilen äidilleni, että olisipa ihanaa, kun jouluaattoa ennen olisi vielä viikko eikä vain kahta päivää. Haluaisin elää tässä joulua edeltävässä tunnelmassa aina. Tässä on jotain sellaista taikaa, jota en osaa sanoiksi pukea. Ehkä te tiedättekin…

072

Joulutyyny on kaivettu kaapista esille ja se sai paikan tuosta nojatuolista. Muodostaa kauniin pirteän väriparin orjanlaakerin oksan kanssa. Valkoinen amaryllis näyttää puolestaan siltä, että se avautuu juuri jouluaatoksi.

amaryllis

Joulukuusessa on tänä jouluna vain ja ainoastaan valkoisia koristeita. Suurin osa minun tekemiäni, mutta löytyy joukosta aikoinaan Stockmannilta ostamiani lumihiutaleitakin. Niin ja pojan syntymävuoden kunniaksi hänen ensimmäisenä jouluna ostamani Kalevala Korun pronssinen kuusenkoriste. Mielestäni kuusesta tuli kaunis ihan vain valkoisillakin koristeilla, mukavaa vaihtelua! Näin kuusi pysyy tarpeeksi simppelinä eikä vie liikaa huomiota ikkunatähdiltä. Meillä on vain kerran ollut joulukuusi tässä ikkunanurkkauksessa, tänä vuonna nyt sitten toista kertaa. Vaikka se ei tästä ihan kodin joka nurkkaan niin hyvin näykään, niin pidän tästäkin ratkaisusta. Kuusessa palaa valot yölläkin ja silloin se on niin ihana näky, sillä ikkunat moninkertaistavat kuusen tuikkeen!

049

joulukuusi

Viime yönä oli satanut lunta ja sitä satelee hiljalleen nytkin. Maa ja puut ovat kauniin valkoiset. Poika oli innoissaan, kun pääsi aamulla lumitöihin. Kissat taas päivystävät lähes taukoamatta keittiössä ja syykin on helppo arvata: kinkku on ollut uunissa aamusta saakka. Se aatonaattoillan hetki, kun maistelemme kinkkua, on niin kiva! Lähes kaikki hommat on silloin tehty ja siitä alkaa laiskottelu :)

047

Maalasin yhden säilykepurkin samalla mattamustalla spraymaalilla kuin sen Mustaa asetelmien alle -postauksestani tutun alustankin. Mustalla mokkanahalla kiedoin ympärille askartelumassasta tekemäni tähden. En oikein tiedä, mitä mieltä olen näistä tällä tavoin tuunatuista purkeista. Onko se esim. kiva hyasinttiruukku vai onko se vaan hernekeittopurkki :D.

hyasintti

Vielä on pientä järjesteltävää kotona… Sellaista pientä nysväystä: minne laittaisin nämä kukkaset, entä nämä havut vai käytänkö ne lahjojen paketointiin yms. Ihana ystäväiseni opetti minua tekemään salmiakkihimmelin ja niitä olenkin tässä viimeisen viikon aikana väkertänyt muutaman. Olen niin ylpeä itsestäni, että osasin kärsivällisesti tehdä jotain tuollaista :D. Himmeli pääsi ruokailutilan ikkunaan ja ovenkahvaa koristaa perinteisesti äitini tekemä kranssi.

086

099

126

Lahjoja ei vielä kuusen alla näy, sillä suurin osa on paketoimatta. Kääks! Näen itseni paketoimassa niitä vielä puoliltaöin ja varmaan nukahdan niiden ääreen lahjanaru kädessä…

Meidän perheen yhteinen joululoma on jo alkanut, sillä mies pääsi lähtemään töistä normaalia aikaisemmin. Tänään kodin täyttää viimeisten valmisteluiden tohina, huomenna kodin täyttää lämpö ja läheiset.

Oikein lämpöistä ja tunnelmallista Joulua teille jokaiselle toivottaen,
Satu 

045

Äitin pikku-M,

rakastan tätä joulunodotusta, koska saan jakaa sen kanssasi. Olet aina niin hyvällä tuulella ja innostut pienistäkin asioista. Tässä joulunajassa olet kohdannut jo paljon uusia asioita ja jokaisesta niistä olet innostunut kovasti. Yritän kertoa sinulle mahdollisimman paljon jouluisia tarinoita, näyttää kivoja jouluisia asioita ja laulella joululauluja. Kauniit silmäsi aivan tuikkivat, kun näet tai kuulet uusia juttuja. Kuulemme isin kanssa päivittäin suustasi oi, oiiii. Tonttua olet hokenut loppukesästä saakka ja sanot sen ihan selvästi. Tähti oli toinen jouluaiheinen sanasi. Senkin osaat sanoa hienosti, mutta joskus on hieman hankalaa, koska se meinaa sekoittua täti-sanaan. Opit nopeasti uusia sanoja; sanavarastossasi on jo nelisenkymmentä sanaa. Uusia sanoja tupsahtelee joskus ihan tuosta noin vain. Esimerkiksi yhtenä iltana jouluvaloja ripustaessamme näytit masuasi ja tokaisit aivan selvästi maha ja nauroit päälle. Äitiä ja isiäkin nauratti, se oli niin hauska hetki!

Välillä puhut jo kahden sanan lauseitakin. Näitä ovat esimerkiksi äiti mammaa, äiti pipi tai mummu kakkua. Meistä on niin hauskaa, kun osaat jopa taivuttaa tuon kakku-sanan :D. Tärkeimmät asiat ensin! Tämä on puheliaisuutesikin vuoksi niin ihanaa aikaa, sillä kanssasi voi kommunikoida jo pitkästikin. Saamme hauskoja keskusteluja aikaiseksi ja ne päättyvät lähes poikkeuksetta nauruun.

091

Olet niin huumorintajuinen ja olet ihan vasta oppinut juksaamaan! Sinusta on kovin mukavaa ojentaa jokin esine vaikka isille sanoen omalla kielelläsi ole hyvä ja sitten ihan viime hetkellä perääntyä ja vetää käsi pois. Tuota jaksat toistaa useita kertoja ja aina se on niin hauskaa! Sinusta on hauskaa sekin, kun sanot jonkin sanan ja äiti yrittää arvuutella, mikä se on. Lähes jokaisen veikkauksen perään tykkäät sanoa e-eii, vaikka vastaus olisikin oikea, heh!

Kävimme reilu viikko sitten kirkossa laulelemassa Kauneimmat joululaulut. Tämä oli jo toinen kerta, kun osallistuit tuohon mukavaan joulutapahtumaan. Äitiä jännitti hieman etukäteen miten viihtyisit kirkossa aloillasi, mutta jännitys oli aivan turhaa! Sydän meinasi pakahtua rakkaudesta ja ylpeydestä, sillä osasit käyttäytyä niin hienosti, vaikka olet vielä noin pieni. Reilun tunnin istuit joko äitin tai isin sylissä tai välissämme, kerran käväisit mummunkin sylissä, mutta yhtään et kitissyt. Aina kun laulu loppui ja tuli hiljaista ennen papin puhetta, näytit kirkon etuosaan ja sanoit tomerasti eii. Taisit toivoa, että ei kiitos enää lauluja, vaikka edessämme istuneet tädit tulkitsivatkin sen siten, että et pitänyt tauoista… Hauskin kohta oli ehdottomasti se, kun lapsikuoro esiintyi. Istuit sylissäni, olimme kasvotusten. Huilusoolon aikana laitoit silmäsi kiinni ja tanssit hitaasti polvillasi. Meitä niin nauratti! Tuo näky oli niin ihana ja hauska, että siinä riittää muisteltavaa pitkään. Kun reilu tunti oli kulunut ja aloimme tekemään lähtöä, edessämme istuneet tädit kehuivat sinua kovasti. Eivät olleet millään uskoa, että olet vasta reilu puolitoistavuotias, sillä jaksoit niin kärsivällisesti koko tunnin. Siinä tätien sinua ihastellessa heiluttelit kättäsi kaikille ohikäveleville hokien hei-hei, hei-hei.

Kävimme eilen ja tänäänkin sinun kanssasi kaksin jouluostoksilla. Kävimme valtavan monessa paikassa ja taas äiti sai todeta, kuinka reipas olet! Usein kesken ostostenteon halusit halata äitiä. Sellainen sinä olet aina ollut, niin valtavan kiltti ja kultainen pieni poika ♥.

aarre

joulu

Halusit tänään illalla järjestellä kuusenkoristeita hieman paremmin. Äiti otti samalla muutaman kuvan muistoksi. Huomenna päivällä järjestelemme kotona hieman, saat olla äitin pienenä apulaisena, koska teet sitä niin mielelläsi. Ylihuomenna onkin sitten odotettu jouluaatto. Isovanhempasi ovat niin kultaisia, että tulevat meille, jotta sinun ei tarvitse kulkea paikasta paikkaan, vaan saat viettää koko aaton omassa kodissasi leikkien.

Tästäkin joulusta haluan tehdä sinulle ikimuistoisen. Voi olla, että et tästä aikuisena paljoakaan muista, mutta ainakin näinä päivinä ja hetkinä nautit ja se on tärkeintä. Myöhemminkin voimme palata näihin hetkiin ja tunnelmiin, kiitos videokameran. Tulemme isin kanssa niin onnellisiksi, kun näemme sinun nauttivan. Sinä olet meille kaikkein tärkeintä koko maailmassa. Toivottavasti tiedät ja tunnet sen joka hetki. Hyvää Joulua, äitin pieni.