/

 

Omana syntymäpäivänään päivänsankari saa yleensä onnitteluja, lahjoja, huomionosoituksia ja hemmottelua. Olemme tottuneet siihen lapsesta saakka. Espanjassa vapaaehtoistyössä ollessani asuin usean maan kansalaisen kanssa suuren suuressa omakotitalossa. Noin viiden kanssa ystävystyin oikein kunnolla, yksi heistä oli italialainen Arianna. Alussa en puhunut espanjaa paria sanaa enempää ja hän taas puhui melko huonosti englantia. Silti heti alusta saakka, yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta, meillä klikkasi. Huumorintajumme oli todella samankaltainen, lisäksi meitä yhdisti iloisuus, innostuneisuus eri asioihin sekä sellainen pilke silmäkulmassa -tyyppinen elämänasenne. Hän oli kuitenkin hieman sellainen tuuliviiri-tyyppinen ihminen ja sellainen, jolla on aina vähintään viisi rautaa tulessa yhtä aikaa. Vaikka vaihdoimme yhteystietoja, jotenkin arvasin, että emme tule tuon asian vuoksi pitämään yhteyttä vapaaehtoiselämän jälkeen. Kerran sain häneltä kortin Itävallasta ja pidin jo sitäkin todella isona asiana. Silti, jos huomenna sattumalta jossain kohtaisimme, olisi kommunikointi piiiiitkän halauksen jälkeen täysin mutkatonta – aivan kuin reilua kymmentä vuotta ei olisi tässä välissä edes ollut! Sellaiset välit meille siellä ehti muodostua ja mietinkin usein, mitä hänelle kuuluu ja missäpäin maailmaa hän nyt menee. Onko hän kenties perustanut perheen, onko asettunut Italiaan vai asuuko jossain aivan muualla jne. Kun vapaaehtoistyöprojektimme päättyivät, oli hänen englantinsa huomattavasti sujuvampaa. Sillä vaikka tarkoitus olikin puhua espanjaa, jostain syystä me puhuimme keskenämme enimmäkseen englantia. Muistan aina, miten hän vielä loppuaikanakin sekoitti keskenään keittiön ja kanan (kitchen, chicken) ja mitä kommelluksia se saikaan aikaan! :D

002

Yllä olevassa kuvassa muutama kuva kodistamme: keittiöstä, sisääntulosta sekä minun huoneestani. Sain onnekseni huoneen vain itselleni ja se sijaitsi takapihalla, jännästi erillään muista talon osista ja sinne oli ihan oma sisäänkäynti, jonne kuitenkin täytyi kulkea koko talon läpi. Huone oli pieni, siellä oli oranssiksi maalatut seinät. Joku vapaaehtoistyöntekijä oli painanut seinään jalanjälkensä. Käytin oranssien seinien kaverina vaaleanpunaisia tekstiilejä: vuodevaatteita sekä verhoja, jotka nekin muodostuivat vuodevaatteista :D. Huone sijaitsi tosiaan varjoisalla takapihalla eikä sinne paistanut koskaan aurinko – onneksi! Kivitalon ainoa osa, joka pysyi kesän +40 asteilla edes jonkin verran viileänä.

004

005

Tästä hassun pitkästä aasinsillasta postauksen aiheeseen… Italiassa on tapana, että synttärisankari järjestää juhlat läheisilleen: vie heidät syömään ja hemmottelee. Siis omana syntymäpäivänään, mikä vääryys! :D Ariannan syntymäpäivänä olin hänen kanssaan shoppailemassa viereisessä suurkaupungissa Valenciassa. Kun palasimme kotiin, värväsin pikapikaa muutaman kämppikseni auttamaan ja järjestämään kanssani yllärisynttärit Ariannalle sillä välin, kun hän lähti käymään kaupassa. Olimme vain vaisusti aamusella häntä onnitelleet, mutta heti kun hän sulki ulko-oven takanaan, otimme ilmapallot ja muut juhlatarvikkeet esiin. Olin ostanut hänelle etukäteen sellaisia herkkuja, joista tiesin hänen pitävän. Mm. ulko-oveen kiinnitin vihreän, valkoisen ja punaisen ilmapallon – Italian lipun mukaisesti.

Kun hän saapui, hän oli todella hämmästynyt, mutta jo muutaman sekunnin kuluttua talon täytti aikamoinen mekkala; etelä-eurooppalaiset kun eivät ihan sieltä hiljaisemmasta päästä ole :). Erityisesti hän nauroi oven ilmapallojen lippukoodille ja hoki rubia, rubia, rubia… Tuon lempinimen sain häneltä; Rubia (= blondi, lähinnä (ja ainakin toivottavasti!) hiusvärini mukaan…). Oli mukava päästä järjestämään italialaiselle ystävälleni synttärit Suomen tapaan. Näitä Espanjan aikoja on tullut tänään muisteltua, sillä olen saanut synttärionnitteluja ihmisiltä niiltä ajoilta aina Espanjasta, Italiasta, Tsekeistä, Itävallasta, Ranskasta, Belgiasta ja Norjasta saakka.

Tänään saapuu muutama synttärivieras, joten nyt käynkin hieman leluja keräilemässä. Miten ne aina levittyvätkään ihan joka paikkaan… Tuli muuten tuossa päivällä mieleen, että en ole ostanut itselleni synttärilahjaa! Se on ollut jo vuosien tapa ja nyt pääsi unohtumaan. Vauva hokee aamusta iltaan amppu (minkäs muunkaan sanan valaisimiin hurahtaneen äidin poika ensimmäisenä oppisi…), joten tuon täytyy olla jokin vihje!

 

/

 

Hyvää Naistenpäivää! <3

003

Täällä on vietetty sunnuntaita ystävien parissa; saimme vieraiksemme kolme ystävääni ja pari lapsukaista. Meidän M oli ihan innoissaan kavereista! Vielä viimeksi taaperot tuntuivat hieman pelottavilta, mutta nyt lähes 3- ja 5-vuotiaan seura tuntui olevan mitä parhainta. Sain nähdä ehkä välähdyksen siitä, miten tuollaiset vauvat varmastikin ihailevat mahdollisia vanhempia sisaruksiaan ja nauttivat heidän seurastaan. Parasta viihdykettä, kun taas tällaiset esikoiset saavat viihdyttäjikseen vain vanhempansa :).

Ollaan myöskin herkuteltu! Leivoin illalla saaristolaisleivän ja tänä aamuna mustikkapiirakan. Lisänä vielä sitruunakakkua ja keksejä… Huomenna taitaa vielä olla herkuttelua luvassa, kun on synttärini (tosin aina kai on jokin syy herkutteluun?), mutta sen jälkeen taas paluu arkeen. Kunnes koittavat viikonlopun synttärijuhlat :P.

Sain perjantaina valita itselleni naistenpäiväkukat. Valitsin yhden neilikkakimpun ja pari tulppaanikimppua (synttärikukat samalla kertaa katsos). Blogeja seuratessa tuntuu, etteivät tulppaanit tänä keväänä ole niin suuressa huudossa kuin ehkä aiempina vuosina, mutta kylläpä ne vain ovat kauniita ja ihanan keväisiä. Ei siitä pääse mihinkään! Ja nämä kimput tässäkin niin ihanan vallattomina, miellyttää silmää valtavasti tässä sohvan edessä.

009

Olen joskus miettinyt, että harmi, kun pojallamme ei ole tätejä (enoa ja setää yhtään väheksymättä!). Itselläni kun on useampikin täti, niin tuntuu hassulta, ettei hänellä ole yhtäkään. Mutta tänään hoksasin, että onhan hänellä: kaikki ystäväni, joista tänäänkin oli kylässä kolme. Ihanat te, kiitokset <3.

Tämän naistenpäivän paras lahja on ollut oikein märkä pusu (tai oikeastaan ainakin kymmenen sellaista), joita poitsu on tässä illan mittaan jaellut. Tällä hetkellä halit ja pusut on oikein hittejä ja niitä säestetään maailman suloisimmilla aaaaiii, aaaiiiii -hokemilla. Tänään oli myös hänen merkkipäivänsä; hän täytti jo 10 kuukautta <3.

Nyt vaihdan yövaatteisiin ja alan valmistautumaan aikaiseen nukkumaanmenoon, toivottavasti suunnitelma onnistuu! Pojalla on jo kuusi hammasta ja nyt parin viikon tauon jälkeen hampaita pukkaa taas lisää. Ei varmaan tarvitse sanoakaan, millaisia yöni taas tällä hetkellä ovat… Kaiken hyvän lisäksi ennen muinoin jopa aamupäiväyhteentoista sikeitä vetänyt pikkuherra on nykyään sitä mieltä, että jo seiskalta voi hyvin aloittaa uuden päivän.
M on saanut hampaita lähes päivälleen samaan aikaan kuin minä vauvana, kaikki hampaat vieläpä samassa järjestyksessä, ja vauvakirjastani tulikin jo luntattua, montako legoa on vielä tiedossa ennen yksivuotissynttäreitä. Itselläni oli ollut tuolloin jo 16 hammasta! Joten seuraavien kahden kuukauden aikana tuloillaan vielä 10? Mamma mia… Jos noin käy, niin taitaa blogi hiljentyä :D.

Mites teidän naistenpäivä on sujunut?

 

/

 

Heikunkeikun hiljaisesta talosta! Kaikki muut nukkuvat paitsi minä ja minä sitä unta kai eniten meidän perheessä vähiten nukkuvana tarvitsisin, heh… Jotenkin päikkärit on vauvan syntymän jälkeen jääneet kohdallani pois (raskausaikana ne oli päivän kuin päivän kohokohta!), sillä en tykkää siitä olosta, joka itselläni päikkäreiden jälkeen tuntuu jäävän päälle. Olo on kuin puulla päähän lyöty eikä huvittaisi ollenkaan herätä, vaan kuorsata seuraavaan aamuun saakka. Senpä vuoksi kökin hereillä nytkin ja säästelen näitä unia hamaan tulevaisuuteen!

Meillä on viime päivinä pohdittu pöytiä. Kaikki lähti siitä, että tarvitsemme isomman työpöydän, jolle mahtuu molempien koneet rinnakkain. (Voi olla, että myös toinen työtuoli tulee tarpeeseen.) Mikähän olisi sopiva pöydän pituus tuossa tapauksessa? Nykyinen pöytä on noin 130 cm pitkä, mutta tähän mahtuu hyvin vain yksi koneenkäyttäjä. Ajattelin, että pöytä on paras muodostaa osista: pukkijalat sekä koivuvanerinen pöytälevy. HAY:lla on kivat Loop-pukkijalat, mutta tykästyin enemmän Ikean versioon, sillä siihen voi sivuille koota muutamia säilytyslaatikoitakin. Eli enää täytyisi päästä Ikeaan, kun ei noita jalkojakaan saa netistä tilattua HUOH ja sitten päätettyä pöytälevyn pituus sekä hankintapaikka. Saa antaa vinkkejä näihin, kiitos! Ja jos joku täältäpäin on menossa Ikeaan, niin vinkatkaahan vaikka sähköpostiini, jos voitaisiin sopia noiden jalkojen tuomisesta!

Sitten toinen pöytäpähkinä on koskenut valkoista ruokapöytäämme, jonka teetimme aikoinaan puusepällä mittojen mukaan. Olen nimittäin alkanut haaveilemaan pöydästä, jolla ei välttämättä tarvitsisi pitää mitään tabletteja tai liinoja, mutta joka silti säilyisi pikkuherrammekin käsittelyssä ihan suhteellisen katseenkestävänä. Ajattelin, että ehkä tuollainen IKI-levyllä pinnoitettu koivuvaneritaso (paksuudeltaan 20 mm) sopisi siihenkin ja tuolla googlettelureissullani löysinkin Bambula-blogin aivan ihanat kuvat, jotka sain ilokseni jakaa täälläkin:

cats99

Eli juuri tuollaista olin mielessäni kaavaillut, tässä näin sen toteutettuna – eikö olekin aivan ihana! Sopisikohan meidän ruokailutilaan… Siihen hankkisin kyllä sitten ne HAY:n pukkijalat valkoisina. Mutta mitäs tehdä meidän nykyiselle ruokapöydälle, kun tykkään siitäkin ihan hirmuisesti… Ehdotin jo miehelle, että jos siirrettäisiin se meidän työpöydäksemme, heheh! Sain suostumuksen, että ainakin sitä voidaan huoneeseen testata, jotta näemme, onko se sinne aivan jättimäinen. Toki pöytä on turhan syvä työpöytäkäyttöön, mutta keksin heti, että sen takaosaan jäisi kivasti säilytystilaa tauluille ja kauniille laatikoille… Ääh, vaikeita valintoja! Tulisiko teillä mieleen sopivaa ratkaisua? Vai pitäisikö sittenkin teettää ainoastaan se uusi työpöytä…