Tässäpäs jatko-osa aamuiselle Eläinlääkärireissu Ouluun -postaukselleni. Eläinlääkäri soitti iltapäivällä, kuten eilen sovittiin, ja kertoi kissan verikokeiden tulokset. Niistä ei löytynyt mitään, mikä selittäisi kissan suolistovaivat. Ei löytynyt edelleenkään minkään elimen vajaatoimintaa eikä liikatoimintaa. Trombosyytit olivat ihan hyvällä tasolla; aiemmin arvot olivat selvästi viitearvojen alapuolella (jonka vuoksi ne nyt tarkistettiin), mutta se voi johtua siitä, että silloisen verikokeen taustalla ei ollut sitä kuuluisaa 12 tunnin paastoa… Haiman pikatesti oli ollut negatiivinen eli ei häikkää myöskään haiman toiminnassa. Eläinlääkäri sanoi, että 11-vuotiaaksi kissaksi todella hyvät veriarvot aina hemoglobiinista lähtien (oli ihan viitearvojen ylärajassa, mikä on harvinaista kissalle) – saan kuulemma olla erittäin tyytyväinen niihin.

Nyt sitten jatkamme kissan antibioottia sekä silmävoidetta ja toivomme hartaasti, että ne auttavat. Kyseessä on siis todennäköisesti jokin suolistobakteeri, joka on toisilla kissoilla lievempi kuin toisilla. Muistattekin ehkä, että myös nuorempi kisumme on rupsutellut marras-joulukuussa? Hän on myös aivastellut, mutta täysin satunnaisesti. Näin ollen kuulostaisi loogisimmalta, että kyseessä on jokin bakteeri-/virustauti, joka voi tarttua kissasta toiseen (?) ja on ohimenevää. Toiset vain oireilevat enemmän kuin toiset, samahan se on ihmisillä. Täällä on nyt paikallisen eläinlääkärin ohjeiden mukaan hankittuna kattimukselle lääkkeitä sekä munuaisten vajaatoimintaan (Fortekor) että kilpirauhasen liikatoimintaan (Felimazole), että jos jollakin on tarvetta niin lähtisi edullisesti… :D

Kyseisen oululaisen eläinlääkärin kanssa puhuminen rauhoittaa aina mieltäni, hänellä on taito saada huoli haihtumaan. Aika pian puhelun jälkeen huoli alkaa kuitenkin nostaa päätään, mutta nyt ei auta mennä kuin päivä kerrallaan eteenpäin ja toivoa, että lääkkeet tepsivät! Eläinlääkäri sanoi, että voin soittaa eläinlääkäriasemalle milloin vain, jos on kysyttävää ja viikon päästä hän odottaakin soittoani kissan vointia koskien. Ihanan perusteellista ja välittävää hoitoa, vaikka potilaita on pilvin pimein, arvostan!

En kuitenkaan vielä uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa, joten pienin askelin kissaa hoivaten eteenpäin! Rakkautta & hellyyttä, hellimistä & lellimistä meidän kaksikolta ei ainakaan puutu. Mies on ihan yhtä lailla kissojen pauloissa kuin minäkin ;). Muistan, kuinka suhteemme alkuaikoina mua nolotti, jos satuin puhumaan kissalle miehen kuullen, hahah! Täytyi aina pikaisesti paikata tilanne jotenkin, ettei hän olisi huomannut… No voin kertoa, ihan näin meidän kesken, etten ole ainoa, joka meidän perheessä näille kissoille nykyään puhelee :).
Tuntui muuten erityisen mukavalta, kun eläinlääkäri sanoi, että oli kiva nähdä kissa ja että hän oli mun sähköpostien ja kissan oireiden perusteella odottanut huomattavasti heikompaa tapausta, mutta kissahan oli oikeinkin virkeä pakkaus! (Paniikkipakkaus, itse sanoisin :D.) Mun oma murmelssoni, josta en aio luopua vielä vuosikausiin <3 x 11. Nyt muumilimu kainaloon ja saunaan – illanjatkoja!

Hrrr mikä pakkanen; -21, mites siellä?

Eilen päivällä veimme tosiaan miehen kanssa kissan Oulun Eläinlääkäriasema Lemmikkiin tutkittavaksi. En tiedä kumpi jännitti reissua enemmän: minä vai kissa. Automatka meni tottuneella automatkustajalla loistavasti ja suihkuttelin kuljetuskoppaan ennen matkaa Feliway-suihketta, jonka luulen helpottaneen stressiä entisestään. En huomannut kissan tassujenkaan kostuvan koko matkan aikana. Olimme paikalla hieman etuajassa ja pääsimmekin lähes samantien tutkimushuoneeseen.
Eläinlääkäri oli ihana, tottunut kissojen käsittelijä. Sai myöskin meidät omistajat rentoutuneiksi. Sanoin, että kissa pelkää suunnattomasti ja saattaa kynsäistä, mutta ei pure. Kissa ei kuitenkaan koko aikana tehnyt mitään muuta kuin murisi ja sähisi; yritti raasu sillä tavalla pelotella kimpussaan häärääjät pois. Eläinlääkäri totesi sitten tutkimusten jälkeen, että oikein yhteistyökykyinen kissa, on vain kova jännittäjä-luonne. Kun kisu huomasi, ettei täältä karkuun pääse, päätti hän alistua kohtaloonsa ja antaa itsensä tutkittavaksi. Monenlaista lääkettä ja piikkiä sai, aina niiden aikana täytyi kuitenkin murista. Huomasin, että riippuu ihan valtavasti eläinlääkäristä, miten kissa käyttäytyy! Jos eläinlääkärillä on varmat otteet eikä hän jännitä/varo kissaa, kaikki sujuu ihan loistavasti.

Tiesittekö, että on olemassa muutama eläinlaji, jotka luulevat, että kun heidän päänsä on piilossa, he ovat piilossa ja turvassa? Tuo ylväs ja peloton metsien saalistaja kissa kuuluu tuollaisiin lajeihin :). Lääkäriasemalla on käytössä pieniä vauvapeittoja, joilla kissojen päät peitetään. (Tämän keinon otan vakituiseen käyttöön!) Näin eläintenhoitaja teki mun murusellenikin, kun eläinlääkäri otti häneltä verinäytteitä. Tähän asti kissa on aina rauhoitettu verikokeen ajaksi, jolloin alhaisesta verenpaineesta johtuen verta tulee aivan tuskallisen hitaasti ja vähän. Nyt oli toisin ja verta saatiin hyvä määrä. Tuo kohta taisi olla tutkimusten pahin, mulle. Mietin siinä taustalla seisoessani, että onkohan mun jalkojen alla vielä maata, mutta tokenin pian. Tässä vaiheessa pääsi itkukin: kissa oli nimittäin niin kauhuissaan, että kakkasi ja pissasi tutkimuspöydälle. Voi mun pieni ressukka <3. Teki mieli kaapata se pikkuinen kainaloon ja juosta kotiin turvaan. Fiksusti kissa kuitenkin asian järjesti: kun Ouluun asti tultiin, niin siinäpäs vähän tuoreita näytteitä!

Pissanäyte oli puhdas, kakkanäyte jäi tutkittavaksi, mutta ihan hyvältä se noin silmämääräisesti näytti. Verikokeiden tuloksista eläinlääkäri soittaa tänään alkuillasta. Niistä tutkitaan mm. haiman toimintaa sekä tarkistetaan, ovatko kissan trombosyytit (verihiutaleiden määrä) tosiaan niin alhaiset, kuin marraskuun lopun pieni verenkuva antoi ymmärtää.
Aivan uskomatonta, että röntgenkuvankin kisu antoi itsestään hereillä ottaa! Hyvän kuvan saivat, jossa näkyi häikkää ainoastaan suoliston kohdalla: siellä oli tosi paljon kaasua :/. Viittaa siis ruuansulatushäiriöön, kuten arvelimmekin ja toivomme nyt kovasti, että verikoetulokset kertoisivat, mikä tuon häiriön aiheuttaa.
Eläinlääkäri kurkkasi kissan vilkkuluomien alle ja silmissä näkyi jonkinmoista tulehdusta, johon saimme kolme kertaa päivässä laitettavaa voidetta. Voin kertoa, että siinäpä urakka (kaksi kertaa takana, noin kolmisenkymmentä edessä :D). Lisäksi kissa sai Trikozol-antibiootteja suoliston bakteeritulehdusten hoitoon: näitä syödään kerran päivässä. Kissa sai eläinlääkäriltä kehuja siitä, kuinka hyvin hänen kurkkuunsa saa tabletin laitettua; murskattuna esim. ruokaan lääke maistuisi kuulemma ihan kammottavalta. Tänäkin aamuna siis tuikkasin pillerin kisun nieluun ja äkkiä ruokaa kuppiin – lääkkeenoton jälkeen täytyy muistaa aina palkita :).

Huomaa mun aktiiviset lenkkeilykaverit = kaksi kököttäjää viime talvelta:

Aivan tutkimusten alussa eläinlääkäri halusi punnita kissan ja siitähän kisu suuttui jo niin maan perusteellisesti että! Hänet yritettiin laittaa sellaiseen pieneen pöytävaakaan, miehen kanssa kutsumme sitä taikinakulhoksi… Ei onnistunut, joten kävivät sitten isojen tyttöjen vaa’alla :D. Kissa painaa 3,8 kg eli oikein ihannepainoinen: kylkiluut tuntuvat, mutta eivät näy. Eläinlääkäri sanoi, että nykyään on tosi pläskejä kissoja ja varsinkin kuivamuonaa puputtavat tuppaavat lihomaan. Sen ei tulisikaan olla kissalle pääasiallinen ravinto, sillä lihomisen lisäksi se aiheuttaa monenlaisia sairauksia; varsinkin silloin, jos kissa ei juo tarpeeksi vettä. Märkäruoka on siis parempi vaihtoehto. Meidän kissat saavat kuivamuonaa noin kourallisen/päivä, ikään kuin välipalana ja samalla se ehkäisee hammaskiven muodostumista.

Kissa oli suurimman osan ajasta eläintenhoitajan sylissä, vaaleanpunaiseen muumipeittoon käärittynä. Tunsi siinä olonsa turvalliseksi. Vähän jäi harmittamaan, ettei kissaa ultrattu, vaikka useaan otteeseen sitä pyysin. Toivon nyt, ettei sille sitten myöhemminkään tarvetta ilmene… Röntgenlääkäri tutki ja selitti röntgenkuvan meille perusteellisesti sanoen, ettei mitään kasvaimia tai mitään muutakaan sellaista löytynyt, jonka vuoksi kissa pitäisi leikata. Odottelemme nyt siis vastausta siihen, mikä kissalle tuollaisen ruuansulatushäiriön aiheuttaa. Toivottavasti tiedon pian saamme ja siihen löytyy hoitomenetelmät.

Kun tutkimukset olivat ohi, nostettiin kissan viereen kuljetuskoppa tutun ja turvallisentuoksuisen peitteen kera – sukelsi sinne ihan perälle melkoisen nopeasti, sekuntiakaan epäröimättä. Eläinlääkäri laittoi perään vielä muutamia herkkunappeja, mutta ei, niihin ei meinattukaan kajota. Vasta kun lähdimme ja mies nosti kuljetuskopan auton takapenkille, hotkaisi kissa herkut suihinsa :D. Mutta ei missään nimessä eläinlääkärin nähden!
Kotimatkakin sujui hienosti, kovin väsynyt oli pieni matkalainen. Kotona käyttäytyi hassusti: ylväänä asteli jokaisen makuuhuoneen ovelle ja kurkisti sisään :D. Halusi ehkä tarkistaa, ettei se eläinlääkäri vain ole täällä? Ajattelin, että linnoittautuu varmastikin saunaan, mutta viihtyi siellä vain kymmenisen minuuttia ja vietti sen jälkeen koko illan meidän seurassamme, tuli normaalisti jopa syliin, joten kaikki oli anteeksiannettu.
Tänään hemmottelut ja hellimiset jatkuu! Myös nuorempi kisulainen pääsee niistä sekä hemmotteluruuista tärkeänä vertaistukilaisena osalliseksi :).